Vuoden 2023 yleisurheilun Kalevan kisat kilpaillaan Lahdessa. Kilpailun myönsi Lahdelle Suomen Urheiluliiton (SUL) kevätliittovaltuusto, jonka kokous pidettiin koronavirusepidemian takia sähköpostikokouksena. Kuluvalla vuosituhannella Kalevan kisat on aiemmin kilpailtu Lahdessa vuosina 2000 […]
Koronavirusepidemian vaikutukset ulottuvat yleisurheilun kisakalenterissa pitkälle. Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) hallituksen jäsenen Antti Pihlakoskenmukaan näyttää todennäköiseltä, että kesällä 2022 kilpaillaan kolmen viikon välein yleisurheilun MM- ja EM-kilpailut. Yhdysvaltain Eugenessa käytävät MM-kilpailut […]
Kolmisen viikkoa on kulunut nyt valmiusajan pyörteissä. Ympärillä oleva arki on mullistunut ja seuroissa tapahtuva liikunta pysähtynyt kuin seinään. Seuratoiminta on kutistunut lyhyessä ajassa pieneen murto-osaan. Muuttunut seuratyö Seurojen toimintaympäristö […]
Hakutulokset: korona
Kotimaa
Helsinki City Running Day siirtyi lokakuun alkuun ja palaa Olympiastadionille
Helsinki City Running Day -juoksutapahtuma järjestetään Helsingin Olympiastadionilla lauantaina 3. lokakuuta 2020. Suomen suurimman juoksutapahtuman piti olla Helsingissä jo toukokuussa, mutta se siirtyi syksyyn koronavirusepidemian tuomien rajoitusten vuoksi. – Uusi päivämäärä ja samalla Olympiastadion tapahtuman keskukseksi löytyivät perusteellisen selvitystyön jälkeen. Siitä lämmin kiitos hyvästä […]
Hakutulokset: korona
Kotimaa
Paavo Nurmi Games siirtyi elokuulle ja käynnistää yleisurheilun superviikon
Paavo Nurmi Games siirtyy koronavirusepidemian takia elokuulle. Yleisurheilun World Athletics Continental Tour -kilpailusarjan kultakategorian kilpailun piti olla kesäkuun 9. päivänä, mutta se järjestetään Turussa tiistaina 11. elokuuta. – Samalla Turkuun rakentuu yleisurheilun […]
Kolme toukokuussa pidettäväksi aiottua yleisurheilun Timanttiliigan kilpailua siirtyvät myöhempään ajankohtaan. Tukholman kilpailua, Roomassa tai Napolissa pidettävää kilpailua ja Marokon Rabatin kilpailuja ei järjestetä toukokuussa. Tukholman piti olla 25. toukokuuta, Napolin […]
Euroopan yleisurheiluliiton (EA) kesän ja syksyn kilpailuista elokuisten Pariisin EM-kilpailuiden ja joulukuisten Dublinin EM-maastojen järjestelyjä jatketaan normaalisti. Muut EA:n arvokisat siirtyvät tai on peruttu, sanoo EA:n ja Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) hallituksen […]
Kansainvälinen olympiakomitea ja Tokio 2020 kisajärjestäjät saavuttivat lopulta nopeasti yhteisymmärryksen siitä, että olympiakisoja ei voida järjestää tulevana kesänä. Vaikka päätös oli odotettu ja välttämätön, se tuli silti jopa nopeammin kuin […]
Hakutulokset: korona
Kotimaa
Maantiejuoksun SM-kilpailut juostaan syksyllä Vantaan maratonin yhteydessä
Maantiejuoksun SM-kilpailut siirtyvät syksyyn. Miesten ja naisten puolimaratonin ja nuorten sarjojen 10 kilometrin maantiejuoksun mestaruudet jaetaan 10. lokakuuta Vantaan maratonilla, jossa juostaan myös maratonin SM-kilpailu. Maantiejuoksun SM-kisojen piti olla huhtikuussa […]
Koronavirus on vahvasti keskuudessamme. Olemme urheilunkin osalta uuden edessä. Tilanteessa, jossa kukaan meistä ei ole ennen ollut ja eikä kenelläkään ole kokemusta tilanteen hoitamisesta. Se aiheuttaa ihmetystä ja kysymyksiä, joihin […]