Uutiset
Yleisurheilua opettajille
H-hetki on Suomen Urheiluliiton lasten yleisurheilua tukeva ohjelma, jonka avulla haluamme edistää lasten hyppäämistä, heittämistä ja juoksemista koulun toimintaympäristössä. Haluamme olla osaltamme vaikuttamassa liikunnallisten yleisurheiluhetkien, aktiivisen koulupäivän ja elinikäisen liikunnan harrastuksen luomisen kautta hyvinvoivaan huomiseen.
Info
Hyppää, heitä ja juokse – avaimet perusliikuntaan
3.-6. -luokkien opettajat voivat liittyä maksutta mukaan H-hetkeen. H-hetken kautta olet eturivissä saamassa uusinta tietoa kouluyleisurheilun opettamisesta, innostumassa ja kokeilemassa kanssamme uutta. Erilaisten tuntimallien, ratojen, vinkkien ja ohjeiden avulla toteutat laadukkaita yleisurheilutunteja, -treenejä ja -hetkiä. H-hetken yhtenä yhteistyökumppanina toimii Terve Koululainen hanke, joka on puolestaan tuottanut paljon helposti hyödynnettävää ja lapsentajuista materiaalia opetukseesi lapsen terveellisestä elämästä.
H-hetki materiaalit saat käyttöösi liittymällä H-hetkeen ilmoittautuminen kohdassa olevan ohjeen mukaisesti.
H-hetki huipentuu joka kevät yleisurheilun Hese-piirikisoihin, jossa kisaillaan joukkuein juosten, hyppien ja heittäen. Jos kiinnostuit myös Hese-kisasta, lue lisää tästä.
Liity siis sinäkin mukaan maksuttomaan H-hetki – ohjelmaan
Liittymislahja
Liittymällä H-Hetkeen saat:
- Pääsyn H-hetki materiaaleihin SUL oppimisympäristössä *
- Yleisurheilun Kouluextra -lehden
- H-hetki ja Hese-kisa esitteet
- Sähköisen H-hetki uutiskirjeen (5 krt/lukuvuosi)
* SUL oppimisympäristöön kirjaudutaan linkillä, jonka saat ilmoittautuessasi H-hetkeen
Ilmoittaudu mukaan H-hetkiohjelmaan
Ilmoittaudu mukaan H-hetkeen
Suomisportin kautta
Jos et ole aikaisemmin käyttänyt Suomisporttia, kannattaa lukea:
Ohje tapahtumiin ilmoittautumisesta SuomiSportissa
Suomisport = Olympiakomitean rakentama sähköinen alusta lajiliittojen ja seurojen käyttöön hyödynnettäväksi esimerkiksi ilmoittautumisia tehdessä. Jos et ole vielä koskaan kirjautunut Suomisporttiin, tarvitset ensimmäisellä kerralla henkilötunnukset tunnistautueksesi järjestelmään. Kun ilmoittaudut, valitse ”ilmoittaudu” ”ilmoitan itseni” ja etene ohjelman antamien ohjeiden mukaan. Tarvittaessa ota yhteyttä 050 470 2622 tai piia.lyyra@sul.fi
H-HETKITREENIPÄIVÄN ARVONTA
30.11.2024 mennessä ilmoittautuneiden luokkien kesken arvotaan kolme (6) H-hetki treenipäivää 3-6-luokkalaisille. Arvonta suoritetaan joulukuussa ja voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Suomen Urheiluliitto vastaa päivän järjestelyistä yhdessä paikallisen seuran kanssa.
Opekoulutus
Vinkkejä ja uusia ideoita yleisurheilun opettamiseen
Opettajien yleisurheiluillat ovat noin 3 tunnin pituisia yleisurheilun koulutustilaisuuksia, joita järjestävät Suomen Urheiluliiton piirijärjestöt ympäri Suomen.
Tilaisuuksissa käydään läpi lasten yleisurheilulajien perusteita ydinkeskeisen oppimisen näkökulmasta ja käytännön tekemisen kautta. Virikkeitä ja vinkkejä siitä, miten yleisurheilulajeja tulisi eri-ikäisille opettaa, yleisurheiluharjoitteista ja niiksi sopivista leikeistä ja peleistä, sekä myös lasten yleisurheiluvälineistä. Tilaisuudet sopivat niin aloittelijalle kuin kokeneellekin yleisurheilun taitajalle. Kouluttajina toimivat SUL:n piirien kouluttajat.
Opettajien yleisurheiluiltoja järjestetään piireittäin ja niiden ajankohdat ja paikat ilmestyvät tälle sivulle.
Opekoulutus voidaan myös räätälöidä suoraan sinulle, sinun tarpeisiisi ja sinulle sopivana ajankohtana. Kysy lisää!
Opekoulutuksista voit ottaa yhteyttä:
Eteläinen ja Kaakkoinen alue
Aapo Räntilä, 045 634 1090, aapo.rantila@sul.fi
Lounainen alue
Mika Tyrkkö, 044 257 6169, mika.tyrkko@sul.fi
Itä ja Pohjoinen alue (( Lappi, Kainuu, Länsi-Pohja)
Ilpo Koponen, 050 414 5085, ilpo.koponen@sul.fi
Läntinen alue ja Pohjois-Pohjanmaa
Tapio Rajamäki, 040 7408 300, tapio.rajamaki@sul.fi
Kummiurheilijat
Vuonna 2023 ja 2024 Hese-kummeina jatkavat aitajuoksija Elmo Lakka sekä kestävyysjuoksija Camilla Richardsson.
Lue lisää uusista kummeista >>
Lukekaa oppilaiden kanssa kummien koululiikuntamuistot. Keskustelkaa yhdessä aiheesta, jaa oppilaille omat koululiikuntamuistosi ja kysele, kuinka oppilaat kokevat tämän hetken koululiikunnan. Pohtikaa yhdessä miten saavutatte parhaat koululiikuntamuistot.
Camilla Richardsson: ”Se palkitaan, kun jaksaa tehdä töitä”
Omaa uraansa Richardsson esittelee nuorille kannustimena. Hän muistuttaa, ettei kannata luovuttaa, vaikka tuloskehitys ja tulokset eivät heti olisi ihan sitä, mitä toivoo.
– Olin itse juniorina aika huono, mutta se palkitaan, kun vaan jaksaa tehdä töitä, Richardsson sanoo.
– Se kannattaa kuitenkin muistaa, että nuorena urheilun pitää olla iloista. Harjoittelu voi olla tavoitteellista, mutta liian tosissaan sitä ei pidä tehdä. Pitää olla aikaa myös kavereille ja kannattaa tehdä myös muita lajeja, Richardsson sanoo.
Richardsson muistuttaa myös, että kehitys ei tule vain harjoittelemalla.
– On tosi tärkeää muistaa syödä riittävästi ja monipuolisesti. Kestävyysjuoksua harrastavat tytöt luulevat helposti, ettei tarvitse syödä niin paljon, kun se on juuri päinvastoin. Pitäisi syödä niin paljon kuin jaksaa. Sillä lailla kehittyy ja pysyy terveenä.
Hese-kummien koululiikuntamuistot: Ampumahiihto hernepusseilla, kirkonrottaa ja purkkipalloa
Ampumahiihtoa hernepussien kanssa ja ulkoilua luonnossa erähenkisen opettajan johdolla. Koululiikunta jätti Hesa-kisan kummeille Elmo Lakalle ja Anniina Kortetmaalle mukavia muistoja.
Kotimaan 110 metrin aitojen kärkihahmoksi kasvanut Lakka viihtyi hyvin koululiikunnan parissa nuoruusvuosinaan Kouvolassa. Hän koki, ettei ollut parhaimmillaan joukkuepeleissä, mutta menestyi, kun liikuttiin lujaa.
– Palloilulajeihin minulla ei ollut lahjoja, mutta pystyin kompensoimaan sitä juoksunopeudella. Olen pienestä tykännyt juosta, mutta pallo ei pysy hanskassa eikä jalassa, Lakka hymyilee.
Liikunnanopettajaksi opiskelevalla aitajuoksijalla on hyvät muistot myös liikunnanopettajistaan.
– Meillä oli hyvät liikunnanopettajat, jotka saivat minut hyvin motivoitumaan kaikkeen liikuntaan, Lakka sanoo.
– Alakoulun liikunnasta jäi mieleen, että pyrittiin olemaan tosi paljon ulkona, jos vaan kelit sallivat. Pelattiin kirkonrottaa, purkkipalloa ja muita pihapelejä, Lakka sanoo.
– Meidän silloinen opettaja oli varsin erähenkinen, joten hän vei meidät usein luontoon liikkumaan.
Anniina Kortetmaa toimi Hese-kummina vuosina 2018-2019:
Palkinnoksi pizzalle
Hyvin viihtyi liikuntatunneilla myös Kortetmaa, joka kävi alakoulun Kannuksen Raasakan koulussa ja jatkoi sitten Juhani Vuorisen yläkouluun.
– Koululiikunnassa minusta parasta olivat pallopelit, vaikka itse yksilöurheilua harrastankin, Kortetmaa sanoo.
– Erityisen hyvin mieleen on alakoulusta jäänyt, kun harjoiteltiin ampumahiihtoa niin, että ampumapaikalla meillä oli aseen sijasta hernepussit. Niitä sitten heitettiin ja sieltä tuli sakkokierroksia, jos ei onnistunut.
– Sekin jäi mieleen, kun oltiin vissiin 7-luokalla ja meillä oli luokkien välinen kilpailu, jossa oli eri lajeja, kuten viestinjuoksua ja kuulantyöntöä. Voitettiin se kilpailu ja päästin palkinnoksi pizzalle.
H-hetken kummiurheilijoina ovat olleet myös seiväshyppääjät Minna Nikkanen ja Eemeli Salomäki. Alla heidän tarinansa.
Seiväshyppääjä Minna Nikkanen: Koululiikuntamuistoja
Liikunta on ollut aina yksi minun lempi kouluaineistani. Olen aina pitänyt eniten oppiaineista, joissa saa toteuttaa itseään. Lajilla ei ollut minulle väliä, vaan sekä joukkue- että yksilölajit olivat mieleeni. Itse asiassa koululiikunnan parhaita puolia oli juuri yksilö-ja joukkuelajien vuorottelu sekä lajien laaja kirjo!
Parhaiten koululiikunnasta mieleeni ovat jääneet koulujen väliset kilpailut niin yleisurheilussa kuin jalkapallossa sekä pesäpallopelit. Pesäpallopeleissä saimme useimmiten koottua hyvin tasaväliset joukkueet, jolloin pelaamien oli hauskinta. Sillä ei ole myöskään mitään väliä tuleeko valituksi ensimmäisten vai viimeisten joukossa, sillä kaikki osallistujat ovat tärkeitä lopputuloksen kannalta. Jalkapallossa olin usein mukana poikavaltaisessa joukkueessa. En ole koskaan ollut hyvä jalkapallossa, mutta nopeudellani pärjäsin muiden mukana.
Yleisurheilukilpailuissa olin omimmillani. Osallistuin useimmiten hyppylajiin sekä viestijuoksuun. Oli aina mahtava juosta viestiä, kun kaikki muut kannustivat kentän laidalla. Ja mikä ehkä parasta näissä koulujenvälisissä kilpailuissa oli se, että tapasi uusia kavereita muista kouluista. Kavereista, joista tuli luokkakavereita seuraavana vuonna yläkoulussa!
Myös minulta löytyi inhokkilajeja, joista en niin paljon pitänyt. Muun muassa uinti viileässä vedessä ei ollut mieleeni, mutta silti olin aina täysillä mukana.
Kävin alakoulun pienessä Someron Ollilan koulussa, jossa totuimme toisinaan liikkumaan välitunneilla lähes koko koulun oppilaiden voimin. Milloin pelasimme mustaa miestä, kävimme pukkitaistoa, hypimme hyppynarua tai twistiä, pelailimme jalkapalloa tai keinuimme. Usein saatoimme sitoa monta hyppynarua peräkkäin, jolloin mahdollisimman moni pystyi osallistumaan hyppelyyn. Narun pyörittäjiä tietenkin vaihtelimme tiheästi.
Tärkeintä on osallistua ja opetella uutta. Kaikkea ei tarvitse valmiiksi osata. Nauttikaa liikkumisesta ja harrastakaa monipuolisesti!”
Seiväshyppääjä Eemeli Salomäki: Koululiikuntamuistoja
Ensimmäisestä luokasta lähtien pidin liikunnasta ja varsinkin liikuntatunneista todella paljon. Odotimme aina luokkakavereiden kanssa sitä, koska oppitunti loppuisi, ja saman tien kellon soidessa ryntäsimme kesäisin kentälle pelaamaan jalkapalloa ja talvisin vuorenvalloitusta ja muita pelejä.
Liikuin paljon myös vapaa-ajallani. Alueella, jossa nuorena asuin, oli paljon samanikäisiä lapsia, joiden kanssa meillä ei oikeastaan ollut muuta tekemistä kuin pelata erilaisia pelejä. Suosikkipelini oli (ja on edelleen) poliisi ja roisto, koska siinä sai juosta niin paljon kuin halusi ja piiloutua poliiseilta tai olla jossain väijymässä roistoja.
En ollut ala-asteikäisenä hyvä liikunnassa ainakaan opettajien numeroiden perusteella. Liikunnannumeroni ala-asteella oli aina 8. Olin sen verran pienikokoisempi kuin muut ikäiseni, etten pärjännyt voimaa vaativissa lajeissa. Tykkäsin kuitenkin aina yrittää, enkä koskaan luovuttanut.
Muistan vielä kuin eilisen päivän, kun olin viidennellä luokalla ja koulujen väliset viestikilpailut olivat tulossa. Minulla oli ollut käsi kipsissä koko kesän, koska putosin puusta ennen koulujen loppua ja käteni meni todella pahasti poikki. Liikuntakielto ulottui koulukohtaisten karsintojen yli, joten en päässyt juoksemaan liikuntatunnilla 60m aikaani, joka olisi vaadittu joukkueeseen pääsyä varten. En siis päässyt joukkueeseen, ja se harmitti minua todella paljon, koska tiesin olevani kouluni viiden nopeimman joukossa. Sain kuitenkin uuden mahdollisuuden, kun vuorossa olivat koulujen väliset maastojuoksukilpailut. Juoksin karsinnoissa sydämeni kyllyydessä ja pääsin kouluni joukkueeseen.
Odotukseni olivat korkealla, kun astelin virallisten kilpailujen lähtöviivalle. Sain hyvän startin ja edelläni oli vain yksi poika. Sitten perässäni juossut isompi poika potkaisi minulta vahingossa tai tahallaan jalat alta ja kaaduin suoraan kipsissä olleen käden päälle ja siitä naamalleni hiekalle. Käsiini, naamaani ja jalkoihini tuli useita haavoja hiekasta. Se sattui valtavasti ja jouduin jättämään kilpailun kesken. Ei riittänyt tunti eikä kaksi itkua sen jälkeen, mutta onneksi selvisin kaatumisesta ilman vakavampia fyysisiä kolhuja. Tämän jälkeen päätin, että en enää ikinä juokse niin hiljaa, että joku voittaisi minut.
Aloitin melkein heti kilpailujen jälkeen yleisurheilun. Pidin alkuun pitkänmatkanjuoksusta ja pärjäsinkin siinä kohtalaisesti. Lajikseni valikoitui kuitenkin seiväshyppy, koska siinä saa lentää korkealla kuin supersankari.
Toivonkin kaikkien lapsien ja nuorien ymmärtävän, että tärkeintä ei ole voitto, vaan se kuinka jaksaa yrittää. Kilpailun voittaja ei välttämättä ole ainoa voittaja, vaan se, joka voittaa itsensä, on aina VOITTAJA!
Jaksa yrittää, usko itseesi ja harjoittele, niin sinustakin voi joskus vielä tulla lajissasi Suomen paras. Ole oman elämäsi supersankari
Lisätiedot ja kyselyt
Lisätiedot
Piia Lyyra, piia.lyyra@sul.fi, 050 470 2622
Yhteistyössä
Hesburger
Nuorisoyleisurheilun yhteistyökumppani Hesburger on ollut mukana Suomen Urheiluliiton kanssa yhteistyössä rakentamassa H-hetki koululiikuntaohjelman perusteita vuodesta 2004. Pitkäjänteisen yhteistyön kautta Hesburger haluaa olla tukemassa alakouluikäisten lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Liikuntaa tarvitaan jo nuorella iällä rentouttavaksi vastapainoksi jokaisen nuoren arjessa. H-hetki ohjelma pyrkii tuomaan nuorille koulumaailman kautta ideoita monipuoliseen liikuntaan myös vapaa-ajalla. Hesburgerin päätökseen olla pitkäjänteisesti mukana H-hetken toiminnassa yhteistyössä Suomen Urheiluliiton kanssa on vaikuttanut yrityksen halu olla mukana kantamassa vastuutaan nuorten hyvinvoinnista. Liikunta ja liikkuminen muokkaavat nuorten itsetuntoa, jolla on taas vaikutusta nuorten elämään sekä koulumaailmassa että koulumaailman ulkopuolella – nyt sekä tulevaisuudessa.
H-hetki ohjelmaa koskeva yhteistyö huipentuu vuosittain järjestettäviin Hese-kisoihin, joissa viides- ja kuudesluokkalaiset koululaiset kisaavat leikkimielisesti koulun, paikkakunnan ja piirien mestaruuksista.
TEKO – Terve koululainen
TEKO – Terve koululainen on hanke, jonka tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten terveellistä ja turvallista liikuntaa. TEKO on useiden asiantuntijoiden ja käytännön toimijoiden yhteistyöhanke, jota koordinoi Tampereella toimiva UKK-instituutti. Hankkeen kohderyhmänä ovat peruskoulun opettajat ja muu henkilökunta, oppilaat ja heidän vanhempansa. TEKO tuottaa käytännönläheisiä tietopaketteja ja opetusmateriaaleja liikunnan ja terveyskasvatuksen opetukseen. Hankkeen verkkosivuilla tarjotaan maksuttomia materiaaleja ja toimintamalleja mm. fyysisestä aktiivisuudesta, ravitsemuksesta, levosta ja unesta sekä tapaturmista. TEKO on tähän asti toiminut pääasiassa yläkoulujen liikunnan ja terveystiedon opettajien parissa. SUL:n H-hetki on loistava avaus alakoulujen luokanopettajien suuntaan. Tämän yhteistyön kautta osa TEKOn materiaaleista muunnetaan alakoulun 5.−6.-luokkalaisille sopivaan muotoon. Yksinkertainen esimerkki fiksusta toiminnasta on monipuolinen ja ohjattu alkuverryttely ennen liikuntasuoritusta. Hese-kisaan rakennettiin yhteistyössä sopiva alku- ja loppuverryttelymalli. Kisalajeihin suunniteltujen verryttelyjen avulla ehkäistään helpolla tavalla liikuntavammoja ja lisätään ennen kaikkea lasten liikunnan iloa.