Urheilun parissa tapaamme menestyneitä vaikuttajia – kovan tason huippu-urheilijoita, urheilujohtajia, urheilutoimittajia ja liikkeenharjoittajia, itse kukin päteviä omilla aloillaan.
Entäpä silloin, kun yksi ja sama henkilö täyttää kaikki nämä hyvinkin erilaiset vaatimukset, vieläpä yhtaikaa? Suomen itsenäistymisen kiihkeissä kuohuissa tällainen persoona oli nuorena kuollut Juho Halme (1888-1918), joka on nyt saanut ensimmäisen ja arvoisensa elämäkerran.
Teoksen kirjoittaja Seppo Martiskainen kertoo pohtineensa Halmeen elämää jo yli 30 vuoden ajan, ja yhä tiiviimmin tällä vuosituhannella muiden kirjaprojektiensa yhteydessä. Sytytyslanka alkoi ratkaisevasti palaa siinä vaiheessa kun työn alla oli hänen edellinen teoksensa, maaliskuussa ilmestynyt Helsingin piirin yleisurheilun historia.
”Juho Halmeen neljä elämää” on kirjan nimenä tässä yhteydessä täydellisen onnistunut. Neljä elämäntyötä kulki Halmeella todellakin rinta rinnan. Järjestöpuolella hän oli Helsingin Kisa-Veikkojen ensimmäinen puheenjohtaja ja myös merkittävässä roolissa Suomen Urheiluliiton edeltäjän, SVUL:n urheilujaoston toiminnassa 1900-luvun alussa. Toimittajana hän keksi vuosittain ilmestyneen Urheilukalenterin sekä raportoi ja kommentoi Suomen Urheilulehteen koti- ja ulkomaan tapahtumista sen 1910-luvun suuruuden aikana. Liikemiehenä hän kehitti Urheilijain Kustannusosakeyhtiötä kuten myös Karhun edeltäjää Oy Urheilutarpeita Ab:tä ja Oy Suomen Urheiluaitta Ab:tä.
Vähäisintä ei suinkaan ollut Halmeen oma urheileminen, joka vei hänet kilpailijana olympiakisoihin Lontooseen 1908 ja Tukholmaan 1912. Kolmiloikassa hänen ennätyksensä 14,51 vuodelta 1914 oli aikanaan maailmanluokkaa, ja vielä viime vuonna se olisi riittänyt Suomen tilastossa 15. sijaan. Kakkoslajissaan keihäänheitossa hän ylitti 60 metrin viivan ensimmäisten joukossa maailmassa.
Teoksen sivuilta paljastuu nuorten urheilumiesten luonteiden kiihkeys maamme historian ratkaisevissa vaiheissa. Kun omista näkemyksistään täysin varmat henkilöt kiistelivät keskenään, siitä seurasi tilanne, jossa urheilu kytkeytyi väkisinkin politiikkaan, ja päinvastoin.
Juho Halme kävi kirjoituksillaan ja toiminnoillaan epäröimättä työväenliikettä vastaan. Seppo Martiskaisen mukaan Halme oli ”toisaalta korkealle arvostettu, mutta myös arvosteltu ja vihattukin henkilö”, mikä tosiasia lopulta koitui hänen kohtalokseen. Punakaarti vangitsi Halmeen ja murhasi hänet Suurkirkon (nyk. Helsingin tuomiokirkko) portaille helmikuun 1. päivän vastaisena yönä 1918. Ketkä sen tarkkaan ottaen tekivät, siitä on joitakin arveluita, mutta asia on jäänyt selvittämättä meidän päiviimme asti.
Aihepiireiltään onnistuneesti jaoteltu teos kertoo myös Halmeen lähipiiristä, johon kuuluivat mm. hänen urheilutoimittajaveljensä, vasta 1978 kuollut monien olympiakirjojen tekijä Yrjö Halme, sekä urheiluelämän pitkäaikainen vaikuttaja Lauri ”Tahko” Pihkala. Yllättävä detalji kertoo Juho Halmeen työskennelleen kesällä 1907 Iisalmessa ja kilpailleen sen Visa-seuran väreissä.
Kuten aina ennenkin, Seppo Martiskainen on käynyt läpi kaikki saatavilla olleet arkistot, julkaisut ja muut lähteet. Tarina päättyy Helsingin Hietaniemen Uudelle hautausmaalle, missä – kuten kirjoittaja toteaa, ”Juho Halmeen hautakiveen on liitetty HKV:n vaahteranlehtitunnus merkiksi hänen rakkaimmasta elämäntyöstään”.
(Matti Hannus.)
