Wirkkala kuntouttaa maltilla kättään ja opiskelee valmentajaksi

Keihäänheittäjä Teemu Wirkkala piipahti syksyllä kirurgin pakeilla ja aloitti urheilijoille suunnatun valmentajan ammattitutkinnon opiskelun Kuortaneen Urheiluopistolla. Heittäjän ura jatkuu kovin tavoittein.

- Ruuskasen repäisy –kisan jälkeen kättä vähän putsattiin, Wirkkala viittaa syyskuiseen kyynärpään puhdistukseen.

- Kuntoutus leikkauksesta kestää pari kuukautta. Vielä käsi ei ole kunnossa, mutta kuntoutan sitä koko ajan, Wirkkala sanoo.

Käsi vaivasi Wirkkalaa, 32, läpi viime kesän, mikä näkyi tuloksissa. Kauden pisimmäksi heitoksi jäi Ruotsi-ottelun 81,16. Oma ennätys on 87,23.

- Käsi haittasi jo talvella. Ongelmat todettiin keihäänheittäjälle pahimpaan aikaan eli keväällä. Silloin päätettiin, etten mene leikkaukseen, Wirkkala muistelee.

Nyt kokenut heittäjä aikoo varmistaa, että hän aloittaa Lontoon MM-kisakesään tähtäävän täystehoisen harjoittelun vasta, kun kroppa on kunnossa viimeistä lihassäiettä myöten.

- Nyt pelaan niin varmaan päälle, ettei ole pienintäkään vaivaa, kun aloitan harjoittelun, Wirkkala sanoo.

Peruskuntoaan Wirkkala on jo alkanut rakentaa niissä rajoissa mitä käden kuntoutus on sallinut.

- Vähän olen jo käynyt  punttisalillakin. Varmaan noin kuukauden sisällä voisi olla sellainen tilanne, että pääsee aloittaman kunnon harjoittelun.

Kummitytölle heittoneuvoja

Syksyn mittaan Wirkkala on hakenut uusia virikkeitä opiskelemalla valmennusta. Aiemmin hän on opiskellut urheiluhierojaksi.

- Kuortaneen valmentajatutkinto perustuu pitkälle urheilijan omaan uraan, mutta totta kai siinä käydään läpi kaikki mitä valmentajan pitää osata, Wirkkala sanoo.

Valmennusta Wirkkala on tehnyt jo aika tavalla. Hän valmentaa käytännössä itse itseään ja on viime aikoina auttanut myös Kuortaneen Urheilulukiossa opiskelevaa kummityttöään. Moniottelija Mimosa Wirkkala, 16, voitti viime kesänä korkeushypyssä ikäluokkansa Suomen mestaruuden.

- Olen neuvonut hänelle keihäänheittoa. Moniotteluita hän harjoittelee Latvalan Mikon johdolla urheilulukion ryhmässä, mikä onkin se paras tapa, Wirkkala sanoo.

Omaan harjoitteluunsa MM- ja olympiafinalisti ei kaipaa valmentajaa ennen kuin aikanaan heittoharjoituksia katsomaan.

- Heittoharjoittelussa pitää olla apuna muutakin kuin oma silmä, Wirkkala tietää.