Wecksten taivutti kärkituloksen, Turakainen ennätyskorkeudessa

Karhulan Urheilijoiden seiväshyppääjä Tomas Wecksten ylitti kauden kotimaisen kärkituloksen 540 Saksan Zweibruckenissa. Turun Urheiluliiton Eetu Turakainen meni samassa kilpailussa ennätyksensä 530.

Wecksten oli kilpailussa kolmas samalla tuloksella kilpailun saksalaisen kärkikaksikon Pascal Koehlin ja Marvin Casparin kanssa. Turakainen oli viides.

Viime talvena varusmiespalveluksen suorittanut Wecksten yritti kolmesti korkeudesta 550. Hypyistä kolmas nousi hyvin riman päälle, mutta ei jatkunut tarpeeksi.

- Edellytyksiä on hypätä selvästi korkeammalta. Pääsin tässä kilpailussa ensi kertaa niihin seipäisiin, joita tällä kaudella on kisoissa tarkoitus käyttää, Wecksten sanoo.

Weckstenin mukaan juoksunopeus on kasvanut ja tekniikka on parempi kuin viime kesänä, vaikka armeijassa olo vaikutti harjoittelun.

- Tekniikan kehityksen näki hallikaudella. Otekorkeus oli paljon alhaisempi kuin viime kesänä, mutta menin silti 530, kun viime kesänä ylitin 550, Wecksten tuumi.

Weckstenin kilpailukausi jatkuu Saksassa ainakin parin kisan verran. Turakainen yrittää parantaa ennätystään seuraavan kerran Suomessa. Zweibruckenissa Turakaisen 530:n ylitys oli hyppääjän mukaan ilmava.

- Siinä olisi voinut mennä se 540. Varsinaisiin 540:n yrityksiin en kuitenkaan saanut enää juoksua kulkemaan, Turakainen sanoi.

Turakainen meni 530 kolmannella, kuten edelliset korkeudet 510 ja 520. Aloituskorkeus 495 meni toisella. Turakaisen, 18, aiempi ulkarataennätys oli 512, mutta hän ylitti jo talven hallikaudella 520. Talvella meni ensikertaa rikki myös 19-vuotiaiden EM-raja.

Zweibrucken, Saksa:

Kv. seiväshyppykilpailu:

Miehet, B-kilpailu, seiväs: 1) Pascal Koehl Saksa 540, …3) Tomas Wekcsten Suomi 540 (kkk),..5) Eetu Turakainen Suomi 530.