Pullin kahdeksanmetrinen säväytti Lapinlahdella

Kaipolan Vireen Kristian Pulli ponkaisi Lapinlahden Eliittikisoissa komeaa jatkoa Sierra Nevadan hypyille. Hän puhkaisi Espanjassa kahdeksan metriä vuoristoilmassa tuloksella 807. Lapinlahdella hän teki saman merenpinnan tasolla ja voitti pituushypyn 802 kantaneella hypyllä.

- Perushyppy. Ei mitään ihmeellistä, Pulli totesi voittohypystään, jonka tukena oli myötätuulta 0,9 metriä sekunnissa.

Pulli löysi hyvän hyppyvireen vasta viimeisille kierroksille. Hän ponkaisi neljännellä kierroksella 787, viides meni rikki ja kuudes toi voittotuloksen.

- Alussa hyppääminen oli löysäntuntuista, ei ollut fiilistä, Pulli tunnusti.

Pikkuhiljaa oikea tunnelma ja terävyys hyppyyn löytyi.

- Tunsin siinä 787 hypyssä, ettei tämä ole vielä päivän tulos, Pulli muisteli.

Pullin mukaan Seinäjoen Kalevan kisoissa taistellaan mestaruudesta, mutta MM-kisojen tulosraja 815 on edelleen visusti tavoitteena. Siihen tarvitaan Pullin mukaan rento hyppy.

- Hyvällä hypyllä tulokseen tulee helposti 10-20 senttiä lisää keskivertoon verrattuna. Mutta sitä ei tehdä kilpailun viimeisellä, väkisin puristetulla, vaan rennolla hypyllä.

HKV:n Roni Ollikainen oli Lapinlahdella toinen kauden parhaallaan 771. Tulos syntyi vastatuuleen (-1,1 m/s) ja Viipurin Urheilijoiden Arttu Pajulahti kolmas. Hänen parhaansa kantoi 767.

Nuorten EM-kisoista Lapinlahdelle kiirehtinyt Vasa IS:n Kristian Bäck oli seitsemäs 757 kantaneella hypyllä. Hän tosin ponkaisi kahdeksan metrin tuntumaan täpärästi yliastutulla.

- Riskillä pitää hypätä, jos meinaa MM-rajan rikkoa. Nyt vaan ei ollut kroppa hereillä, Bäck sanoi.

Harala: Taso on noussut

Lotta Harala kiihdytti 100 metrin aidoissa kahdesti 13,34 ja oli molemmissa juoksuissa neljäs. Harala harmitteli, että latautuminen Lapinlahden Eliittikisojen 100 metrin aitoihin meni rahtusen yli, kun keskiviikkoisen Joensuun Eliittikisojen jälkeen, oli useampi päivä välissä, eikä juuri aktiiviteettejä.

- Minulle ei mikään viiden päivän valmistautuminen sovi. Oli vähän löysä olo, Harala sanoi.

Lapinlahden juoksut voitti Nigerian Lindsay Lindley ajoin 12,91 ja 12,92

Harala juoksi Joensuun Eliittikisoissa uransa parhaat 13,25 ja 13,31. Lapinlahden juoksut olivat uran seuraavaksi parhaat startit. Haralan mukaan juoksun lähtöpäähän jäi yhä runsaasti parannettavaa.

- Se on hyvä, että taso on nyt pudonnut noihin aikoihin, Harala tuumi.

Richardssonilla vuoristoleirin jälkeen vaikeampi päivä

Vasa IS:n Camilla Richardsson juoksi kahden viikon vuoristoleirin jälkeen Joensuussa 3000 metrillä ennätyksensä, mutta Lapinlahdella päälaji 3000 metrin esteet ei sujunut toivotusti. Aika 9.53,18 oli muuta kuin toiveissa oli.

– En tiedä mitä tänään tapahtui, se oli ihan surkea juoksu alusta asti. Verryttelyssä oli tosi hyvä olo. Vauhti olisi ollut ihan täydellinen minulle, mutta nainen ei ollut tänään kunnossa. Jo ensimmäinen kilometri oli sellainen, että tuntui, ettei ole hyvä päivä. Kun väsyin, estetekniikka oli ihan hirveän huono, Richardsson tuumi ja uskoi menon johtuvan vuoristoleiristä palautumisen tilanteesta.

Esteet voitti Yhdysvaltain Marisa Howard ajalla 9.30,92.

Lakka: Lataus meni avausjuoksuun

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elmo Lakan toiveet juosta 110 metrin aidoissa ennätys hyytyivät ensimmäiseen juoksuun, joka alkoi mainiosti, mutta meni pieleen seitsemännellä aidalla. Lakka oli kolmas ajalla 14,12. Juoksun voitti Valko-Venäjän Vitali Parahonka ajalla 13,93. Toisen juoksun Lakka voitti, mutta vastatuulessa (1,6 m/s) aika oli 13,92.

- Lataus meni siihen ensimmäiseen juoksuun. Törmäsin rajusti seitsemänteen aitaan. Siihen asti meni todella hyvin, Lakka tuumi.

Sandblomilla tuttu ongelma

HIK:n Linda Sandblom hyppäsi korkeudessa 184. Kilpailun voitti Ukrainan Katerina Tabashnik ennätyksellään 192.

- Juoksu ei kulkenut loppuun asti, Sandblom sanoi.

Kuivisto: Jalka ei toiminut

Naisten 1500 metrillä Porvoon Akilleksen Sara Kuivisto juoksi kauden toiseksi parhaan aikansa 4.14,45. Kuivisto harmitteli, että juoksuun ei löytynyt sellaista terävyyttä kuin hän toivoi.

- Hyvä kisa. En tiedä miksi ei kulje. Jalka ei vaan toiminut, ei ollut terävyyttä. Juoksun loppu tuli silti hyvin, viidenneksi kilpailussa juossut Kuivisto sanoi.

Ylivoimaiseen voittoon pinkoi Yhdysvaltain Shannon Osika ajalla 4.07,60.

Mörö lupasi palata ensi vuonna kovana

Esbo IF:n Oskari Mörön kausi jatkui samaan malliin kuin tämän kauden edellisetkin juoksut. Hän juoksi 51,61.

– Huonompaa, jos rehellisiä ollaan. Ensi vuonna kovana takaisin, sen lupaan. Tämäkin kausi on kesken, mutta sen tiedän, että tämä on sellainen laji, ettei tässä kesken kauden mitään ihmeitä tehdä, faktat ovat faktoja, Mörö jutteli.

Lehtola: Pikkuisen jalatonta, sellaista köpöttelyä

Lapinlahden Vedon Sampo Lehtola heitti miesten keihäässä kotikisansa neljänneksi tuloksella 77,85. Kilpailun voitti Trinidadin ja Tobagon Keshorn Walcott 83,22 metrin kiskaisulla. Hänen lisäkseen yli 80 metrin kilpailussa heitti Saksan Lars Hamann, joka heitti 82,23.

– Eka heiton jälkeen ajattelin, että olisin saanut siitä hyvin jatkettua ja että se kasi tulisi tänään. Pikkuisen jalatonta, sellaista köpöttelyä. Tänään yläkerta toimi jo hyvin, vielä kun saa kintutkin mukaan, hyvällä mielellä Kalevan Kisoihin 80-metrisiä kohti käyvä mies sanoi.

Mikkosella aineksia parempaankin

Miesten 1500 metrillä voiton vei Marokon Chakib Lachgar 3.44,30. Kuopion Reippaan Samu Mikkonen oli suomalaisten ykkönen ajalla 3.46,61. Hänelle jäi juoksussa jossiteltavaa.

– Ei ollut niin optimaalinen juoksu, kun joutui hakemaan paikkaa aika paljon. Siihen meni energiaa. Muuten hyvä kisa ja hyväntuntuiset jalat. Minuutin kierrokset ovat sen verran helppoja, että tiedän olevani 3.45:n kunnossa, tänä vuonna ennätyksensä 3.45,54 juossut mies sanoi.

Yleisurheilutuloksia/kotim.

Lapinlahti:

Eliittikisat:

Miehet:

100 m: (+1,4): 1) Emile Erasmus E-Afrikka 10,30, 2) Sydney Siame Sambia 10,40, 3) Tom-Klinge Baptiste Ruotsi 10,65, 4) Stefan Tärnhuvud Ruotsi 10,78, 5) Viljami Kaasalainen MikkKV 10,93, 6) Erno Mehtonen SavonlRie 11,04.

200 m: (0,0): 1) Sydney Siame Sambia 20,36, 2) Emile Erasmus E-Afrikka 20,92, 3) Tom-Klinge Baptiste Ruotsi 21,14, 4) Stefan Tärnhuvud Ruotsi 21,95, 5) Daniel Savolainen JyväskKU 22,48, 6) Ville Hyttinen KuopRei 23,28.

1500 m: 1) Chakib Lachgar Marokko 3.44,30, 2) Stanislav Maslov Ukraina 3.44,44, 3) Nick Jensen Tanska 3.44,80, 4) Takumi Murashima Japani 3.44,89, 5) George Kusche E-Afrikka 3.45,02, 6) Ryoji Tatezawa Japani 3.45,05, 7) Kazuki Kawamura Japani 3.45,06, 8) Samu Mikkonen KuopRei 3.46,61, 9) Tommi Sundell PorinYU 3.46,82, 10) Chad Noelle USA 3.46,88,

11) Panu Jantunen ParikkU 3.47,41, 12) Tuomo Salonen EspTa 3.49,23, 13) Otto Loukkalahti IFRaseb 3.51,63, 14) Samuli Hussa LimNM 3.51,80, 15) Sami Maamela AnjLi 4.02,10, 16) Lasse Paakkonen LimNM 4.03,76, 17) Otto Kaario JyväskKU 4.06,28, 18) Mikko Hirvonen KuopRei 4.08,63, 19) Miika Lehtinen JyväskKU 4.09,60.

3000 m: 1) Kazuma Taira Japani 7.59,04, 2) Hayato Seki Japani 7.59,60, 3) Shota Onizuka Japani 8.02,34, 4) Kei Fumimoto Japani 8.03,82, 5) Martti Siikaluoma LahdA 8.15,69, 6) Hannu Granberg LahdA 8.17,82, 7) Arttu Vattulainen JoensKa 8.24,78, 8) Eero Saleva SjundeÂIF 8.26,09, 9) Vilho Loukkalahti IFRaseb 8.37,69, 10) Wilho Hautala LahdA 8.40,56, 11) Kari Poutiainen LimNM 9.01,40, 12) Mika Kotiranta JoensKa 9.07,20.

110 m aj 1. juoksu: (+0,2): 1) Vitali Parahonka V-Venäjä 13,93, 2) Maximilian Bayer Saksa 13,95, 3) Elmo Lakka JyväskKU 14,12, 4) Marvin Tay Ruotsi 14,37, 5) Ville Rajala AlajA 15,22.

2. juoksu: (-1,6): 1) Elmo Lakka JyväskKU 13,92, 2) Maximilian Bayer Saksa 13,99, 3) Marvin Tay Ruotsi 14,31.

400 m aj: A-erä: 1) Jaak-Heinrich Jagor Viro 49,44, 2) Hardus Maritz Namibia 49,67, 3) Tibor Koroknai Unkari 49,93, 4) Oskari Mörö EsboIF 51,61, 5) Joni Vainio-Kaila LaitJy 52,92.

B-erä: 1) Valtteri Toimela TampPy 53,42, 2) Juho Seppänen JyväskKU 53,83, 3) Jonni Blomqvist BorgåAk 54,70, 4) Juuso Kolari VarkKV 57,81,

Pituus: 1) Kristian Pulli KaipVi 802, 2) Roni Ollikainen HKV 771, 3) Arttu Pajulahti ViipU 767, 4) Daiki Oda Japani 766, 5) Janis Leitis Latvia 7,62, 6) Natsuki Yamakawa Japani 7,57, 7) Kristian Bäck VasaIS 7,57, 8) Joona Kokkola ValtVa 7,41, 9) Kalle Salminen JoensKa 7,38.

Kuula: 1) Mikhail Abramtshuk V-Venäjä 19,20, 2) Arttu Kangas KanksLei 18,91, 3) Tomas Söderlund IFRaseb 18,04, 4) Timo Kööpikkä LaihLu 17,72, 5) Nico Oksanen LoimVoi 16,25, 6) Daichi Morishita Japani 16,08, 7) Niklas Loukola SeinäjSU 15,46, 8) Lauri Lindqvist SiilPo 14,73, 9) Matti Kahilainen PihtipTui 14,55, 10) Juha-Pekka Kumpulainen IisVi 14,36.

Keihäs: 1) Keshorn Walcott Trinidad 83,22, 2) Lars Hamann Saksa 82,23, 3) Tanel Laanmae Viro 79,42, 4) Sampo Lehtola LapinlVe 77,85, 5) Jaroslav Jilek Tshekki 76,00, 6) Braian Toledo Argentiina 74,78, 7) Sami Peltomäki AlajA 74,12, 8) Jani Kiiskilä VeitsilKV 73,81, 9) Toni Keränen LimNM 72,09.

Naiset:

200 m: A-erä (+0,7): 1) Alexandra Bezekova Slovakia 23,63, 2) Flings Owusu-Agyapong Ghana 23,89, 3) Sara Francis KiuruvU 24,56, 4) Milla Heiskanen IisVi 25,17, 5) Annika Haverinen KajKi 25,22.

B-erä (+0,2): 1) Sara Jokinen TampPy 25,18, 2) Mette Baas VeitsilKV 25,20, 3) Tiia Järvinen VeitsilKV 26,28.

1500 m: 1) Shannon Osika USA 4.07,60, 2) Tori Tsolis USA 4.12,37, 3) Mel Lawrence USA 4.12,64, 4) Ayla Granados USA 4.13,57, 5) Sara Kuivisto BorgåAk 4.14,45, 6) Abigail Regan AUS 4.16,18, 7) Yume Kitamura JPN 4.17,69, 8) Kyoka Kudo JPN 4.19,90, 9) Kaisa Tyni HamPo 4.21,91, 10) Olena Sidorska UKR 4.24,55,

11) Henni Tofferi ViipU 4.27,22, 12) Nathalie Blomqvist IKFalken 4.29,42, 13) Veera Mensonen MaanMa 4.38,95, 14) Roosa Hämäläinen KälvTa 4.39,12, 15) Linnea Harala SomE 4.40,17, 16) Sofie Lövdahl VasaIS 4.40,18, 17) Mona Jäppinen PorvU 4.41,44, 18) Iida Haataja PudasjU 4.44,10, 19) Anne-Marika Partanen KuopRei 4.47,13, 20) Päivi Knutar KälvTa 4.50,66, 21) Jutta Moilanen JoensKa 4.51,14, 22) Johanna Ala-Pöntiö KälvTa 4.55,08.

3000 m ej: 1) Marisa Howard USA 9.30,92, 2) Viktoria Györkes Unkari 9.40,66, 3) Megan Rolland USA 9.40,94, 4) Katie Landwehr USA 9.42,82, 5) Matylda Kowal Puola 9.44,10, 6) Lennie Waite Britannia 9.48,44, 7) Jana Sussmann Saksa 9.52,66, 8) Camilla Richardsson VasaIS 9.53,18.

100 m aj 1. juoksu: (+0,8): 1) Lindsay Lindley Nigeria 12,91, 2) Evonne Britton USA 13,21, 3) Nickiesha Wilson Jamaika 13,34, 4) Lotta Harala TampPy 13,34, 5) Elin Westerlund Ruotsi 13,68.

2. juoksu: (-0,5): 1) Lindsay Lindley Nigeria 12,92, 2) Nickiesha Wilson Jamaika 12,93, 3) Evonne Britton USA 13,13, 4) Lotta Harala TampPy 13,34.

Korkeus: 1) Katerina Tabashnyk Ukraina 192, 2) Linda Sandblom HIK 184, 3) Barbara Szabo Unkari 180, 3) Jekaterina Krasovskij Itävalta 180, 5) Laura Rautanen VilppVei 180, 6) Miia Lindholm ViipU 180, 7) Elina Smolander LapVi 175, 7) Eleriin Haas KristU 175.

Kiekko: 1) Katri Hirvonen JoensKa 50,28, 2) Minori Tsujikawa Japani 49,51, 3) Tuula Penttinen PuumVi 48,52, 4) Niina Kelo KeskiUYU 46,21, 5) Tiia Tirkkonen KeitKu 43,98, 6) Taija Tirkkonen KeitKu 42,17.

Moukari: 1) Johanna Salmela JyväskKU 62,53, 2) Jenni Penttilä KaustPV 61,40, 3) Tiina Rinnekari NurmijYU 60,57, 4) Heli Rinnekari NurmijYU 60,21, 5) Kiira Väänänen VarpVi 58,78, 6) Mette Snellman KarhKa 57,56, 7) Emilia Olkkonen RistU 55,44, 8) Kiyono Sekiguchi Japani 54,86.