Naiset voittotahdissa nelimaaottelussa

Suomen naisjoukkue avasi 19-vuotiaiden pohjoismaisen nelimaaottelun loistavasti Ruotsin Uumajassa. Suomi johtaa sateisen avauspäivän jälkeen 11,5 pisteen erolla ennen Norjaa Ruotsin ollessa jo 19 pisteen päässä.

Naisille meni neljä lajivoittoa ja vahvuus oli ylipäätään tasaisuudessa. Ainoastaan 1500 metrillä Suomi keräsi heikoimman pistesaaliin neljästä mukana olevasta joukkueesta.

Tuotakin selitti pitkälti keskimatkojen syömähampaan Saija Sepän sairastuminen, jonka myötä maaottelu jäi häneltä väliin.

– Naisille tuli hyviä lajivoittoja, jotka ovat aina maaottelussa arvokkaita. Naisissa olimmekin ennakkoon suosikkeja, Suomen joukkueenjohtaja Hannu Hämäläinen kertasi.

Miehillä sen sijaan jää kirittävää toiseen kilpailupäivään. Norja johtaa 110 pisteellä Suomen ollessa jo 20 pisteen takamatkalla. Ruotsi on puoli pistettä Suomea edellä.

– Miehissä tarvitaan toisena päivänä venymistä. Ennakkoon kärkitaistelu oli tasainen, Hämäläinen kertoi.

Vahvuudet olivat kenttälajeissa, mutta myös radalla saatiin positiivisia onnistumisia ennen kaikkea 5000 metrillä, jolla tilastojen mukaan tuloillaan ollut kolme pistettä kääntyi 11 pisteeksi.

Mattila ennätyksellään ratakierroksen ykkönen

HIFK:n Nea Mattila kykeni haastavissa oloissa ennätykseensä. Mattila juoksi 400 metrin lajivoittoon ajalla 54,61.

– Jo verryttelyssä tuntui tosi hyvältä, sellaiselta rennolta ja vetävältä. Loppusuoralla kyllä hapotti, mutta käsiä käyttäen sain sen tulemaan hyvin. En odottanut täältä ennätystä, Mattila tuumi.

Mattilan kausi jatkunee vielä Ruotsi-ottelussa kahden viikon kuluttua.

– Alkaahan tässä jo olemaan henkisesti väsynyt, Mattila myönsi.

IF Kraftin Wilma Lassfolk oli neljäs ajalla 55,96, joka jää ennätyksestä vajaan kahden kymmenyksen päähän.

Miesten puolella Naantalin Löylyn Markus Teijula oli toinen lukemin 48,08. Kannuksen Uran Markus Erkkilän aika 49,69 oikeutti kuudenteen sijaan.

– Aika raskasta oli. Tavoite oli kerrankin aloittaa rohkeammin. Huomenna sitten 800 metriä. Tuskinpa ainakaan vetämään lähden, lajin tilastoykkönen ennakoi.

Suomi isännöi 400 metrin aidoissa

400 metrin aidoissa Suomi otti odotetusti lajivoitot sekä naisissa että miehissä. Miesten voittaja Tuomas Lehtonen osoitti loistavan kuntonsa säilyneen vielä keskikesän EM-kisojen jälkeenkin.

Myös Uumajassa alittui 52 sekuntia Liedon Parman juoksijan kellottaessa voittoajakseen 51,96. Borgå Akilleen Jonni Blomqvist juoksi viidenneksi lukemin 54,18.

– Kulki hyvin, vaikka oli kylmä keli. Lopussa tuli vielä kolhujakin. Eiköhän Ruotsi-otteluun tällä ajalla pääse, Lehtonen uskoi.

Naisjoukkueen kapteeni Viivi Lehikoinen sai kunnian ottaa myös maaottelun ensimmäisen lajivoiton. Se heltisi loppuajalla 59,50. Kisaa häiritsi juuri lähtölaukauksen jälkeen alkanut kaatosade.

– Kauhea keli. Tänään kyllä tuntui tosi hyvältä, mutta en saanut parasta irti itsestäni. Tiesin, että nyt ei niin kovaa kisaa tule, Lehikoinen totesi.

Kapteenin roolistaan HIFK:ta seuratasolla edustava juoksija oli otettu.

– Yllättävää, että minut kapteeniksi äänestettiin. Onhan se suuri kunnia, Lehikoinen kiitteli.

Suomen loistavaa panosta täydensi Turun Urheiluliiton Viola Järvinen, joka juoksi kolmanneksi omalla ennätyksellään 61,28.

Heitoissa odotettuja lajivoittoja

Heitoissa sinivalkoiset saavuttivat myös odotettuja ykkössijoja.

Roope Auvinen pyörähteli moukariringissä keliin nähden erinomaisen voittotuloksen 71,46. Viimeisen kierroksen yli 70 metrin heitto osui häkkiin, joten kenties aineksia oli ennätyksen 72,73 rikkomiseenkin.

– Ajattelin, että olisi liukkaampikin rinki. Muutama heitto meni ulos sektorista, kun loppu kiertyi ohi. Aika ihmeellisesti olivat sektorit myös laittaneet, Sjundeå IF:n heittäjä viittasi sektorin vaaralliseen suuntaukseen liian lähelle pituushyppypaikkaa.

HIFK:n Marco Kammer heitti 60,99 ja oli kuudes.

Helena Leveelahti heitti kiekon lajivoiton lukemin 50,64. Savonlinnan Riennon Henna Sallinen otti jäännöspisteen tuloksella 37,90.

– Tähän säähän tulos tyydyttää ja meni aika lailla kauden keskiarvoon. Ei rinki superliukas ollut, vaikka satoi. Se oli aika tahmea. Tekniikassa on vähän hakemista, kun vasen käsi tulee liian rajusti eteen, eikä lantio lyö lopussa, Virtain Urheilijoiden heittäjä selvitti.

Leveelahden loppukauden päätavoite on Ruotsi-otteluun selviytyminen. Perjantaina heitetään Tampereella kiekon katsastuskilpailu.

Hakanen ja Alingue hiekkalaatikon hallitsijat

Saara Hakanen venytti kolmiloikassa lajivoiton kelpo tuloksella 12,68. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Ada Koistinen loikki 12,29 ja oli neljäs.

– Tuntui ok:lta, mutta loppurytmi juoksusta puuttui. Muuten oli tasapainoisia hyppyjä, Keski-Uudenmaan Yleisurheilun värejä seuratasolla kantava Hakanen kertasi.

Ykköseksi ylsi myös Iikka Alingue pituudessa. Ennen päätöskierrosta Janakkalan Janan hyppääjä oli toisena, mutta kaivoi viimeisellään voittoon riittäneen 7,13. Laihian Lujan Antti Tuomela leiskautti 6,91 ja oli viides.

– Ajattelin kisan aikana, että olo on väsynyt ja kuntohuippu varmaan jo mennyt. Viimeisessä keskityin vain hyvään juoksuun lankulle, koska tiesin että ponnistaminen toimii, Alingue totesi.

Sunnuntaina Alingue hakee ykkössijaa myös kolmiloikasta.

– Lajit ovat tasavahvoja, mutta loikassa olen varmempi suorittaja.

Junnila kiilasi ruotsalaisten väliin

Janakkalan Janan Ella Junnila esti korkeudessa ennakkoon tuloillaan olleen ruotsalaisten kaksoisvoiton kiilaamalla toiseksi lukemin 176. Voittoon ponnisti Maja Nilsson olosuhteisiin nähden kovalla tuloksella 186.

Salon Vilppaan Saara Sinervo oli neljäs tuloksella 170.

Miesten seipäässä Vasa Idrottssälskapin Jesse Salmi taivutti 480 varsin haastavissa oloissa. Seiväshyppääjät kärsivät sateisista olosuhteista kaikista eniten sateen ollessa kovimmillaan kisan aikana.

Turun Urheiluliiton Eetu Turakainen ei selvittänyt aloituskorkeuttaan 480.

Kestävyysmatkoilla venymisiä

Tilastojen perusteella moni sileistä kestävyysmatkoista oli Suomelle haasteellisia. Siihen nähden avauspäivä antoi positiivisia uutisia.

Miesten 5000 metrillä tilastot povasivat Suomelle kahta viimeistä sijaa, mutta toisin kävi. Suunnistusta päälajinaan pitävät Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Otto Kaario ja Mäntsälän Urheilijoiden Tuomas Heikkilä juoksivat molemmat reilusti ennätyksensä ja ylsivät sijoille kaksi ja viisi ajoin 15.20,89 ja 15.23,44.

– Kun suunnistus on päälajina, niin sitä kehittyy ratajuoksuissa aina kisa kisalta. Suunnistuksen puolella on vielä SM-kisoja jäljellä, ja mitaleja lähden niistä hakemaan, Kaario vannoi.

Myös naisten 3000 metrillä nähtiin yllätys, kun Heidi Kuuttinen kiilasi toiseksi alkuvauhdiltaan melko hitaassa kilpailussa lukemin 10.02,44.

– Kakkossija oli kyllä todella yllätys. Tuntui, että kovempaakin vauhtia olisin tänään voinut juosta. Olo oli pirteä, sain peesata ja sitten lopussa laittaa viimeisen vaihteen. Loppu oli kauhea venytys, IF Kraftin juoksija viittasi sadasosan marginaalilla kääntyneeseen kakkossijaan.

Forssan Salamaa seuratasolla edustava Astrid Snäll oli tasaisen taktiikkakilpailun neljäs ajalla 10.02,80.

1500 metrillä suomalaiset joutuivat tyytymään jäännössijoihin. Naisissa Lahden Ahkeran Aino Kuljukka oli kuudes ja Maaningan Mahdin Veera Mensonen seitsemäs ajoin 4.42,51 ja 4.48,42.

Miesten puolella Sulkavan Urheilijoiden Konsta Hämäläinen oli seitsemäs ja Turun Urheiluliiton Niklas Lainto kahdeksas ajoin 4.03,01 ja 4.03,36.

Ahola kolmas kovatasoisessa kuulakisassa

Miesten kuulassa saatiin varmasti yksi viikonlopun kovimmista voittotuloksista, kun Norjan kuukauden takainen Euroopan mestari Marcus Thomsen pukkasi 20,67. Hänen ennätyksensä on 21,36.

Porin Yleisurheilun Eero Ahola työnsi erinomaisesti jääden ennätyksestään vain kolme senttiä lukemin 19,15. Siilinjärven Ponnistuksen Lauri Lindqvist oli neljäs tuloksella 16,56.

Naisten keihäässä Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Elina Kinnunen oli kolmas parhaan heiton kantaessa lukemiin 48,60. Hankasalmen Hankaa edustava Roosa Ylönen oli viides tuloksella 46,19.

Pulkkinen ja Illukka kolmen joukkoon

Äänekosken Urheilijoiden Aino Pulkkisen kesän kaikissa parhaissa 100 metrin juoksuissa on myötätuulta ollut liikaa. Lauantaina Pulkkinen juoksi liki nollatuulissa sadasosan päähän ennätyksestään selvästi kauden parhaallaan 11,86. Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Sanni Mahonen oli viides niinikään kauden parhaallaan 11,98.

Miesten 100 metrillä Vantaan Salamien Riku Illukka juoksi kolmanneksi erinomaisella ajalla 10,64, joka jää omasta ennätyksestä vain sadasosan. Tuulta oli kuitenkin selän takana 2,4 metriä sekunnissa.

Voittoon juoksi Ruotsin Henrik Larsson huippulukemin 10,32. Kokkolan Työväen Urheilijoiden Konsta Alatupa oli seitsemäs ajalla 10,88, joka sivuaisi hänen ennätystään.

Miesten 4x100 metrillä voitto meni ensimmäisen vaihdon pitkäksi menoon, mutta pisteet kuitenkin pelastuivat kapulan vaihtuessa niukasti vaihtoalueen sisäpuolella.

Käytännössä vaihto tapahtui lähes paikaltaan, joten siihen nähden vain 0,26 sekunnin ero voittaneeseen Norjaan oli kova suoritus. Joukkue Daniel Savolainen, Erno Mehtonen, Santeri Kuusiniemi, Riku Illukka kellotti kolmanteen sijaan oikeuttaneen loppuajan 41,90.

Naisten pikaviestistä tuli niinikään kolmas sija. Joukkue Anni Siirtola, Sanni Mahonen, Kira Kruuti, Henriikka Parpala juoksi ajan 46,61.

 

Tulokset

 

Uumaja, Ruotsi: 19-vuotiaiden pohjoismainen nelimaaottelu/Pohjoismaiden mestaruuskisat:

Miehet:

Tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Norja 110, 2) Ruotsi 90,5, 3) Suomi 90, 4) Tanska/Islanti 57,5

Naiset:

Tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Suomi 106, 2) Norja 94,5, 3) Ruotsi 87, 4) Tanska/Islanti 58,5

tuomas_lehtonen_joni_jntti.jpg
Tuomas Lehtonen oli yksi suomalaismiesten onnistujista Uumajassa ensimmäisenä päivänä.

Uumaja, Ruotsi: 19-vuotiaiden nelimaaottelu/Pohjoismaiden mestaruuskisat, 1. päivä:

Miehet:
Tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Norja 110, 2) Ruotsi 90,5, 3) Suomi 90, 4) Tanska/Islanti 57,5
100m (+2,4): 1) Henrik Larsson, Ruotsi, 10,32... 3) Riku Illukka 10,64, 7) Konsta Alatupa 10,88
400m: 1) Niklas Bergman Larsson, Ruotsi, 47,45, 2) Markus Teijula 48,08... 6) Markus Erkkilä 49,69
1500m: 1) Thomas Jefferson Byrkjeland, Norja, 3.51,44... 7) Konsta Hämäläinen 4.03,01, 8) Niklas Lainto 4.03,36
5000m: 1) Fredrik Sandvik, Norja, 15.17,88, 2) Otto Kaario 15.22,22... 5) Tuomas Heikkilä 15.39,10
400m aj: 1) Tuomas Lehtonen 51,96... 5) Jonni Blomqvist 54,18
Seiväs: 1) Sondre Guttormsen, Norja, 510... 3) Jesse Salmi 480, Eetu Turakainen NM
Pituus: 1) Iikka Alingue 7,13..., 5) Antti Tuomela 6,91
Kuula: 1) Marcus Thomsen, Norja, 20,67... 3) Eero Ahola 19,15, 4) Lauri Lindqvist 16,56
Moukari: 1) Roope Auvinen 71,46... 6) Marco Kammer 60,99
4x100m: 1) Norja 41,64... 3) Suomi 41,90 (Daniel Savolainen, Erno Mehtonen, Santeri Kuusiniemi, Riku Illukka)
M 100m ylimääräinen kilpailu maaottelun ulkopuolella (+0,3): 2) Erno Mehtonen 11,06, 3) Daniel Savolainen 11,13

Naiset:
Tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Suomi 106, 2) Norja 94,5, 3) Ruotsi 87, 4) Tanska/Islanti 58,5
100m (+0,5): Ingvild Meinseth, Norja, 11,72, 2) Aino Pulkkinen 11,86... 5) Sanni Mahonen 11,98
400m: 1) Nea Mattila 54,61... 4) Wilma Lassfolk 55,96
1500m: 1) Camilla Ziesler, Norja, 4.31,49... 6) Aino Kuljukka 4.42,51, 7) Veera Mensonen 4.48,42
3000m: 1) Sophie Soefeldt, Tanska, 10.02,02, 2) Heidi Kuuttinen 10.02,44... 4) Astrid Snäll 10.02,80
400m aj: 1) Viivi Lehikoinen 59,50... 3) Viola Järvinen 1.01,28
Korkeus: 1) Maja Nilsson, Ruotsi, 186, 2) Ella Junnila 176... 4) Saara Sinervo 170
Kolmiloikka: 1) Saara Hakanen 12,68... 4) Ada Koistinen 12,29
Kiekko: 1) Helena Leveelahti 50,64... 8) Henna Sallinen 37,90
Keihäs: 1) Carolin Näslund, Ruotsi, 53,43... 3) Elina Kinnunen 48,60, 5) Roosa Ylönen 46,19
4x100m: 1) Norja 45,52... 3) Suomi 46,61 (Anni Siirtola, Sanni Mahonen, Kira Kruuti, Henriikka Parpala)
N 100m ylimääräinen kilpailu maaottelun ulkopuolella (+1,4): 1) Kira Kruuti 12,07