Kuivisto juoksi ennätyksensä, Ahkeran trio kolmas Portugalissa

Naisten 800:n ja 1500 metrin hallitseva Suomen mestari Sara Kuivisto voitti Helsingin Myllypurossa 800 metriä halliennätyksellään ja hallikauden kotimaisella kärkiajalla 2.07,62.

Porvoon Akilleksen Kuivisto paransi viisi vuotta vanhaa ennätystään puolellatoista sekunnilla, vaikka juoksi flunssaisena.

- En ole tyytyväinen juoksuun enkä aikaan. Flunssasta huolimatta odotin paljon parempaa aikaa. Olen ollut viime aikoina tosi kovassa kunnossa. Harjoituskausi on sujunut todella hienosti, Kuivisto kertoi.

Kuivisto karkasi muilta heti ensimmäisellä 200 metrin kierroksella. Toiseksi tullut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden 15-vuotias Alisa Virtanen hävisi Kuivistolle viisi ja puoli sekuntia.

Kolmanneksi sijoittui 400 metrin hallitseva hallimestari Kenttäurheilijat-58:n Hilla Uusimäki ajalla 2.14,73.

Kuivisto on juossut tänä talvena myös 400 metrin halliennätyksensä 57,49.

- Se juoksu ei tuntunut missään, en päässyt edes hapoille, Kuivisto muisteli.

Kuivisto aikoo juosta kahden viikon päästä Myllypurossa SM-kilpailuissa 400 ja 800 metriä sekä osuuden 4 x 200 metrin viestissä.

- Juoksen hallissa alimatkoja. Kesällä päämatkani on 1500 metriä, Kuivisto kertoi. 

Rautelin otteli ennätyksensä - Uusimäelle viisi lajiennätystä

Naisten viisiottelun voitti Esbo IF:n Jessica Rautelin ennätyspisteillään 3905. Perttelin Peikkojen Elina Kakko jäi pituushypyssä ilman tulosta ja joutui tyytymään 2979 pisteeseen.

Rautelin juoksi 60 metrin aidat 8,87, hyppäsi korkeutta 160, työnsi kuulaa halliennätyksensä 12,54, hyppäsi pituutta 561 ja juoksi 800 metriä 2.21,49.

Hän päihitti Kakon kaikissa muissa lajeissa paitsi korkeudessa, jota Kakko hyppäsi 178. Kakko on hypännyt hallikauden kotimaiseksi kärkitulokseksi 185.

Rautelin ei ollut ennätyksestä huolimatta tyytyväinen.

-Tämä oli hyvä harjoitus, mutta en ole tyytyväinen tuloksiin. Kuula lensi hyvin ja juoksin aidat hyvin. Pituudessa oli potentiaalia, kun astuin sentillä yli yhden pitkän hypyn, Rautelin kertoi.

-Korkeutta en ole kipeän polven takia pystynyt harjoittelemaan. Vauhti ei toiminut kylmiltään. Aloitin 800 metriä liian hitaasti ja se jäi juoksenteluksi.

Kenttäurheilijat-58:n Leo Uusimäki, 19, voitti miesten seitsenottelun ylivoimaisesti, vaikka jäi korkeushypyssä ilman tulosta.

Vastapainoksi hän teki ennätyksensä peräti viidessä lajissa. Uusimäen pisteet uransa ensimmäisessä miesten seitsenottelussa olivat 4547. Toiseksi otteli Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Ville-Veikko Hanninen pistein 4283.

Uusimäki juoksi 60 metriä 7,16, hyppäsi pituutta 647, työnsi kuulaa 11,92, juoksi 60 metrin aidat 8,67, hyppäsi seivästä 475 ja juoksi 1000 metriä 2.49,21. Hän teki ennätyksensä kuulassa, aitajuoksussa, seipäässä ja 1 000 metrillä.

Poikien 17-vuotiaiden 60 metrin aitajuoksun voitti Helsingin IFK:n Eero Ilomäki ajalla 8,05.

(Jyrki Repola.)

lahden_ahkera.jpg
Pinja Kotinurmi, Aino Kuljukka ja Salla Laukkanen juoksivat kolmanneksi 19-vuotiaiden sarjassa maastojuoksun seurajoukkueiden eurocupissa Mirassa Portugalissa
rautelin_ja_kakko.jpg

Ahkeran trio kolmas maastojuoksucupissa Portugalissa

Lahden Ahkeran Salla Laukkanen, Aino Kuljukka ja Pinja Kotinurmi sijoittuivat 19-vuotiaiden sarjassa joukkuekilpailun kolmanneksi maastojuoksun seurajoukkueiden eurocupissa Portugalin Mirassa.

Laukkanen oli 19-vuotiaiden 4,1 kilometrillä kuudes 13 sekuntia kärjestä. Kuljukka oli seitsemäs 17 sekunnin erolla kärkeen ja Kotinurmi 12:s.

Henkilökohtaisen kilpailun voitti Tanskan Anna Mark Helwigh ajalla 14.11. Joukkuekilpailussa Lahden Ahkeran edellä olivat Fenerbahcen urheiluseura Turkista ja Sparta AM Tanskasta.

Mira, Portugali:

Maastojuoksun Seurajoukkueiden eurocupia:

Naiset- 19-v. 4,1 km: 1) Anna Mark Helwigh Tanska 14.11, 2) Emine Akbingol Turkki 14.12, 3) Inci Kalkan Turkki 14.14,…6) Salla Laukkanen Suomi 14.25, 7) Aino Kuljukka Suomi 14.29,…12) Pinja Kotinurmi Suomi 14.34.

Joukkuekilpailu: 1) Fenerbahce Turkki 18, 2) Sparta AM Tanska 23, 3) Lahden Ahkera 25.