Maratonmestarit Tuokko ja Nieminen palasivat kilparadalle

Miesten maratonin vuosien 2014 ja 2015 Suomen mestarit Marko Tuokko Naantalin Löylystä ja Jaakko Nieminen Jyväskylän Kenttäurheilijoista juoksivat molemmat äskettäin lupaavan 10000 metrin kilpailun.

Maratonmestaruuksista kilpaillaan lauantaina 16.9. Jyväskylässä. Tuokon ja Niemisen ohella miesten maratonille ovat ilmoittautuneet mm. vuoden 2013 mestari Miika Takala, keväällä puolimaratonin SM-kilpailuissa neljänneksi juossut Antti-Pekka Niinistö ja maajoukkuesuunnistaja Simo-Pekka Fincke.

Keväällä puolimaratonin SM-kilpailuissa pronssimitalilla palkittu, mutta kesällä terveydellisistä ongelmista kärsinyt Nieminen voitti hiljattain kotikentällään 10000 metriä ajalla 31.08,26. Tällä tuloksella hän nousee Suomen vuositilastossa seitsemänneksi. Tuokko voitti Tampereella 10000 metriä ajalla 32.17,69.

 

Valmennettava Paavola on ohittanut valmentajansa Westön

Kalevan kisojen seiväshypyssä kolmena viime vuonna mitalilla palkittu Vasa Iddrottssällskapin Mikael Westö on tänä vuonna keskittynyt valmentamiseen, mutta ylitti Jyväskylässä korkeuden 470. Se oli hänen tämän kesän toinen kilpailunsa ja ensimmäinen, missä hän onnistui saamaan tuloksen.

Kilpailun voitti tuloksella 510 Westön valmennettava Alajärven Ankkureiden Mikko Paavola. 19-vuotias Paavola on tänä vuonna parantanut ennätystään hurjasti 56 senttiä. Nykyisen ennätyksensä 516 Paavola hyppäsi Someron seiväskarnevaalissa.

Kiekonheiton Jyväskylässä voitti Nokian Urheilijoiden 202-senttinen Ville Kivioja kauden parhaalla tuloksellaan 54,20, millä hän kohoaa vuositilastossa kuudenneksi. Viime ja toissa vuonna Kivioja palkittiin Kalevan kisoissa pronssimitalilla.

 

Ikäkausiennätyksiä tekevät niin nuoret kuin vanhat

Taitoluistelusta yleisurheiluun siirtynyt Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Venla Saari on tällä viikolla parantanut sekä 1000 että 2000 metrin juoksuissa 14-vuotiaiden tyttöjen ikäkausiennätyksiä. Annemari Sandell on kuitenkin samanikäisenä juossut 1500 metrin ja 3000 metrin väliaikoina hieman nopeammin.

Someron Esan 15-vuotias Silja Kosonen heitti Tilastopajacupissa kolmikiloista moukaria kolmesti yli 60 metrin. Kosonen kohoaa oman ikäluokkansa maailmantilastossa neljänneksi uudella ennätyksellään 60,96. Hänen vuotta nuorempi seuratoverinsa Marika Virtanen sijoittuu 14-vuotiaiden maailmantilastossa toiseksi.

Moninkertainen aikuisurheilun maailmanmestari Kirsti Viitanen Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoista paransi Tilastopajacupissa kolmesti 75-vuotiaiden naisten seiväshypyn Suomen ennätystä. Ensin ylittyi 181, sitten 186 ja vielä 190 senttiä. Yhdysvaltain Florence Meilerin maailmanennätys on 203 senttiä.

 

Kotimaankatsaus 30.8.-4.9.

PARASTA A-RYHMÄÄ:

HELSINKI, Eläintarha 30.8.2017 Pomppu-Ukkojen kilpailut

Miehet,

Korkeus: 1) Reijo Sundell 69 VihdUV 144. – Ikätasoitus: 211.

Kiekko (600 g): 1) Mico Lampinen 11 HKV 45,71.

Naiset,

Korkeus: 1) Miia (Kurppa-)Lindholm VU 165 … 4) Seija Sario 77 HKV 103. – Ikätasoitus: Sario 183.

JYVÄSKYLÄ 30.8.2017 Jyväskylän Elokuun kisat

Miehet,

400 m: 1) Juho Seppänen JKU 50,08, 2) Daniel Savolainen 18 JKU 50,16, 3) Lauri Hassi OrivPo 50,31.

1500 m: 1) Konsta Hämäläinen 19 SulkavU 4.02,28, 2) Otto Kaario 19 JKU 4.04,16.

10000 m: 1) Jaakko Nieminen 30 JKU 31.08,26, 2) Konsta Vilkman JKU 33.14,78.

110 m aj (1,1 m/s): 1) Miska Sundberg 19 JKU 14,91, 2) Juha-Matti Iso-Jaakkola LauttakLu 15,43.

200 m aj: 1) Lassi Nalkki 12 JKU 32,81.

Seiväs: 1) Mikko Paavola 19 AlajAn 510, 2) Jesse Salmi 19 VasaIS 490, 3) Mikael Westö 35 VasaIS 470 … 5-6) Tommi Järvenpää 11 KeurKi 270.

3-loikka: 1) Eemil Porvari 15 HartVo 12,54 (-1,5 m/s).

Kuula: 1) Lauri Lindqvist 19 SiilinjPo 14,70, 2) Perttu Noponen 33 MiKV 13,31 (moniottelija).

Kiekko: 1) Ville Kivioja NokU 54,20, 2) Olli-Pekka Korhonen KaavKa 52,00, 3) Juuso Sillanpää 38 JKU 46,63, 4) Mika Ruhtinas JKU 46,13, 5) Perttu Noponen 33 MiKV 38,61.

Naiset,

800 m: 1) Saija Seppä 19 SuolUrho 2.10,81.

1000 m: 1) Venla Saari 14 JKU 2.55,98 (15-v. ka-3 & 14-v. ikäkausiennätys*, ent. 2.58,11 Alisa Virtanen 2015). – (*Annemari Sandellin vähimmäisaika 14-vuotiaana 18-vuotiaiden maaottelun 1500 metrillä oli 2.55,90.)

10000 m: … Katri Niemistö JKU keskeytti.

60 m aj (76,2 cm, -0,2 m/s): 1) Alisa Seilonen 13 JKU 9,31.

Korkeus: 1) Ella Junnila 19 JanJa 165.

Seiväs: 1) Linnea Marttala SeinäjSU 371.

Kuula: 1) Elisa Kirvesniemi 32 JKU 12,13.

Kiekko: 1) Tuula Penttinen PuumViri 47,94, 2) Anna Olkkonen HartVo 45,53.

Keihäs (400 g): 1) Helmiina Kynnäs 13 SaarijPu 42,56, 2) Viivi Raatikainen 14 ViitasVi 41,77.

SIPOO 30.8.2017 Sibbo-Vargarnan mestaruuskilpailut

Miehet,

100 m (0,5 m/s): 1) Eljas Aalto SibVa 11,08.

Naiset,

100 m (1,1 m/s): 1) Helmi Isometsä 13 SibVa 12.94.

UUSIKAUPUNKI 30.8.2017 Vakkaottelut

Pojat,

5-ottelu (60 m aj 76,2 cm aidoin, pituus, 750 g kiekko, 400 g keihäs, 800 m): 1) Otto Hiivola 13 KalannVa 2778 (10,29/0,8, 486/0,1, 47,37, 48,22, 2.30,43).

Tytöt,

5-ottelu (60 m aj 76,2 cm aidoin, pituus, korkeus, 400 g keihäs, 800 m): 1) Mea Toivonen 12 UKK 1858 (10,67/-0,4, 449, 134, 34,98, 2.49,05).

ORIVESI 31.8.2017 Ponnistuksen juniorikilpailut

Tytöt,

Moukari (2,5 kg): … 3) Olivia Laasanen 9 IlmajKi 24,38.

TURKU 31.8.2017 Weikkojen junnukisat

Miehet,

200 m (1,0 m/s): 1) Filiph Johansson GamlakarlIF 22,39.

Naiset,

100 m (-0,3 m/s): 1) Silja Koukonen 13 MietMP 12,81.

ALAJÄRVI 2.9.2017 5000 – 10000 asukkaan kuntien seuracup

Pisteet: 1) PyhäselU 380, 2) NoormNo 353½, 3) LaitJy 339, 4) ÄhtärU 312, 5) LauttakLu 298½, 6) MasKa 294.

Pojat,

Pituus: 1) Tomi Valkama 17 IlmajKi 679 (0,5 m/s).

Kuula (5 kg): 1) Ville Halonen 17 PyhäselU 16,49.

Tytöt,

60 m aj (76,2 cm, 0,0 m/s): 1) Joanna Puukka 13 IitPy 9,65.

80 m aj (76,2 cm, 0,0 m/s): 1) Vilma Mäki 15 AlavuU 11,68.

1000 m kävely: 1) Maria Antola 15 LaitJy 4.57,06, 2) Karla Könönen 14 PyhäselU 5.05,70, 3) Aino Manner 13 NoormNo 5.06,84.

Kuula (3 kg): 1) Eucabeth Kivikangas 15 AlajAn 12,97, 2) Annukka Vainonen 14 IitPy 12,52 (17-v. voittaja).

Raportti:

ESPOO, Leppävaara 2.9.2017 Suurten kuntien seuracup

Pisteet: 1) TP 389, 2) JKU 367, 3) HKV 338, 4) EspTa 313, 5) TuUL 307½, 6) LA 289, 7) BorgåAk 276, 8) KUYU 262½, 9) PoYU 251, 10) ImatrU 251, 11) SavRi 241, 12) LUM 233, 13) JoKa 212, 14) NurmijYU 211, 15) SeinäjSU 204, 16) HämTa 203.

Pojat,

150 m (-1,2 m/s): 1) Juho Venäläinen 11 ImatrU 21,03.

200 m (0,1 m/s): 1) Joni Takala 17 LA 23,24 … 6-7) Eino Vuori 15 HämTa 23,70, 9) Joel Turkka 15 TP 23,77. – (Vuori B-erän 2:nen -0,4 m/s).

1000 m: 1) Patrik Järvinen 13 TP 2.57,59, 2) Simeon Vorselman 13 HKV 2.58,29.

60 m aj (76,2 cm, -0,9 m/s): 1) Kasperi Vehmaa 12 LUM 9,31 … 3) Antti Sainio 12 TP 9,54.

100 m aj (83,8 cm, -0,1 m/s): 1) Atte Timgren 15 HKV 13,84, 2) Niilo Mustalahti SeinäjSU 14,01.

1000 m kävely: 1) Valtteri Kalanti 13 HämTa 4.26,03.

Korkeus: 1) Topi Rönni 13 TP 161.

Pituus: 1) Riku Ahvenniemi 17 TP 659 (0,7 m/s), 2) Patrik Jakonen 15 PoYU 648 (0,8), 3) Severi Mäntylä 16 BorgåAk 648 (0,8).

Kuula (5 kg): 1) Jonathan Björksten 17 BorgåAk 16,06.

Kuula (4 kg): 1) Saku Laine 15 TP 15,15.

Moukari (3 kg): 1) Max Lampinen 13 HKV 55,75, 2) Mikko Huhta 13 NurmijYU 50,48.

Tytöt,

150 m (0,1 m/s): 1) Krista Lehti 11 TP 20,93.

200 m (0,4 m/s): 1) Sandra Liljendal 17 BorgåAk 25,44, 2) Reetta Kämäräinen 17 EspTa 26,02, 3) Elise Lähdemäki 14 SeinäjSU 26,17.

1000 m: 1) Sini Rajaniemi 13 LA 3.07,94, 2) Venla Virrantuomi 11 HKV 3.15,50 … 11) Iida Kastarinen 10 TP 3.24,34. – (Virrantuomi voitti 11-v. erän ja Kastarinen oli 3:s.)

2000 m: 1) Moona Korkealaakso 15 LUM 6.15,78 (15-v. ka-2), 2) Venla Saari 14 JKU 6.22,25 (15-v. ka-5 & 14-v. SE*, ent. 6.22,50 Riina Tolonen 1997), 3) Aino Pihlava 15 TP 6.50,44 … 7) Jenni Johnsson 12 LA 7.03,34. – (*Annemari Sandellin vähimmäisaika 13-vuotiaana 17-vuotiaiden maaottelun 3000 metrillä oli 6.18,15.)

60 m aj (76,2 cm, 0,1 m/s): 1) Alisa Seilonen 13 JKU 9,15, 2) Liina Tervo 13 KUYU 9,40 … 6) Meeri Riiali 12 ImatrU 9,82.

80 m aj (76,2 cm, -1,7 m/s): 1) Tanja Kokkonen 15 LUM 11,81, 2) Venla Väliharju 15 TP 11,99, 3) Niina Karttunen 15 SavRi 12,02.

1000 m kävely: 1) Laura Kankkunen 15 KUYU 4.23,59, 2) Ellen Seisto 14 EspTa 4.56,92.

Seiväs: 1) Annika Ahonen 15 JKU 320.

Pituus: 1) Oona Nieminen 17 JKU 571 (1,4 m/s), 2) Nea Lento 15 TP 564 (-0,8).

Pituus (1 m ponnistusvyöhyke): 1) Helmiina Saarikunnas 11 JKU 467 (0,6 m/s).

Kuula (3 kg): 1) Katri Erkkilä 17 BorgåAk 13,94, 2) Emilia Kangas 16 SeinäjSU 13,86, 3) Aada Koppeli 15 JKU 12,98 (15-v. voittaja).

Keihäs (400 g): 1) Joanna Kangas 11 SeinäjSU 31,92 … 4) Ella Kause 10 PoYU 27,37.

16x40 m sekaviesti: 1) EspTa 2.13,1 (Jonne Isoherranen, Elmiina Siikala, Markus Hakala, Emma Koskinen, Johannes Hakala, Laura Einamo, Henri Matikainen, Hilla Saarinen, Jonatan Sperryn, Ellinoora Riikinsaari, Ibrahim El Mrabt, Vilma Hakala, Max Koskinen, Merituuli Saarela, Evangelos Spartiotis, Reetta Kämäräinen), 2) TP 2.13,2, 3) JKU 2.13,3, 4) HKV 2.13,6.

Raportti I:

Raportti II:

EURA 2.9.2017 Alle 5000 asukkaan kuntien seuracup

Pisteet: 1) PihtipTu 346½, 2) KaustPV 340, 3) LarsmoIF 307, 4) VähänkVi 302, 5) LappajVe 297, 6) HimangU 290.

Pojat,

200 m (1,3 m/s): 1) Tha Nay Ta 17 LarsmoIF 23,19, 2) Lassi Hakonen 14 PihtipTu 24,39.

Keihäs (400 g): 1) Tomek Niemi 11 VähänkVi 42,20.

Tytöt,

1000 m kävely: 1) Siina Sahlberg 15 VähänkVi 4.41,85.

Kuula (3 kg): 1) Heidi Nevala 16 KosKa 13,45.

Raportti:

HELSINKI, Eläintarha 2.9.2017 Pomppu-Ukkojen kilpailut

Miehet,

Korkeus: 1) Julius Kuusela 19 LUU 200 … 3) Reijo Sundell 69 VihdUV 145. – Ikätasoitus: Sundell 212.

SASTAMALA 2.9.2017 10000 – 25000 asukkaan kuntien seuracup

Pisteet: 1) LempKi 388, 2) NaantLö 374½, 3) RaisKu 348, 4) JakobstDr 328, 5) PedersFa 301½, 6) SibVa 305½.

Pojat,

150 m: … 2) Lukas Brandt 9 NaantLö 22,16.

200 m (-0,1 m/s): 1) Eero Hirvinen 16 KankaanpSL 22,38.

100 m aj (83,8 cm, -0,9 m/s): 1) Alexander Björkgren 15 JakobstDr 13,81.

1000 m kävely: 1) Jerry Jokinen 15 NaantLö 3.58,32 (15-v. & 17-v. ikäkausiennätys), 2) Sulo Aalto 15 JanJa 4.23,66.

Seiväs: 1) Otto Hiivola 13 KalannVa 350.

Pituus (1 m ponnistusvyöhyke): 1) Manu Kankaanniemi 11 VammSV 497.

Tytöt,

200 m (0,2 m/s): 1) Johanna Kylmänen 15 RaisKu 25,28.

2000 m: 1) Helmi Karjainen 15 LempKi 6.50,90, 2) Julia Junkkala 15 VammSV 6.51,87.

1000 m kävely: 1) Heta Veikkola 14 LapuanVi 4.31,91, 2) Linnea Ellä 14 KalannVa 4.59,02, 3) Iina Niemelä 10 LempKi 5.14,49.

Moukari (2,5 kg): 1) Ellen Uschanow 12 RaisKu 41,96.

Raportti:

TURKU 2.9.2017 Ammattikoululujen Urheiluliiton kesäkisat

Naiset,

Paino (9,08 kg): 1) Satu Lehtonen 47 LS35+ 10,48. – Ikätasoitus: 14,13.

VIRRAT 2.9.2017 Virtain Painonheittokilpailut

Miehet,

Olympiapaino (25,4 kg): 1) Tuomo Tarvainen 42 KauhWi 10,73, 2) Jarkko Karstila 46 LS35+ 9,74.

Paino (15,88 kg): 1) Tuomo Tarvainen 42 KauhWi 16,04. – Ikätasoitus: 17,99.

Paino (9,08 kg): 1) Tuomo Jantunen 62 EPUV 16,50. – Ikätasoitus: 17,68.

Paino (5,44 kg): 1) Leo Saarinen 88 HarjU 11,33. – Ikätasoitus: 17,40.

Naiset,

Paino (9,08 kg): 1) Kirsi Koro 41 VirtainU 15,32. – Ikätasoitus: 18,50.

KEURUU 3.9.2017 Järvituulicup

Pojat,

Keihäs (400 g): 1) Topi Räsänen 11 ViitasVi 40,67.

Tytöt,

Kiekko (600 g): 1) Vilma Räsänen 14 ViitasVi 40,29.

Moukari (3 kg): 1) Aada Koppeli 15 JKU 56,85.

LAPINLAHTI 3.9.2017 Syyssataset

Pojat,

60 m (-0,3 m/s): 1) Elias Vanhanen 11 LapinlVe 8,32.

200 m (0,4 m/s): 1) Elias Vanhanen 11 LapinlVe 26,96.

LIEKSA 3.9.2017 Susirajan seiväskoulu

Pojat,

Seiväs: 1) Eero Mauro 12 LieksU 305.

MUSTASAARI 3.9.2017 Castorama

Naiset,

Olympiaheitto-ottelu (kuula, kiekko, moukari, keihäs): 1) Hanna Rintamäki Korsh5 2286 (10,50, 43,25, 33,72, 29,82).

Olympiaheitto-ottelu (2,5 kg kuula, 600 g kiekko, 2,5 kg moukari, 400 g keihäs): … 5) Olivia Laasanen 9 IlmajKi 1056 (6,20, 20,26, 21,90, 21,05).

NURMIJÄRVI 3.9.2017 Klaukkalan keihäskilpailut

Miehet,

Keihäs: 1) Pasi Kuusinen 36 HeinIs 64,56.

OUTOKUMPU 3.9.2017 Partion syysheitot

Naiset,

Kiekko: 1) Taija Tirkkonen 17 KeitKu 41,25.

TAMPERE 3.9.2017 XXV Hervannan juhlakilpailut

Miehet,

200 m (1,4 m/s): 1) Aleksi Kuusinen TP 22,46, 2) Teemu Keronen JKU 22,50, 3) Julius Lehto 15 TU-38 23,26 … 5) Taavi Leppänen 15 IkaalU 23,80. – (Lehto ja Leppänen B-erässä 0,0 m/s).

10000 m: 1) Marko Tuokko NaantLö 32.17,69, 2) Janne Niemi JanJa 33.13,83.

Keihäs (400 g): … 2) Manu Kankaanniemi 11 VammSV 39,98.

Naiset,

200 m (1,0 m/s): 1) Noora Toivo ToijVau 25,16, 2) Laura (Kolehmainen-)Andberg 34 HKV 25,26.

1000 m: 1) Iida Kastarinen 10 TP 3.28,81.

10000 m: 1) Saara Kauranen HämTa 37.58,14.

TURKU 3.9.2017 Tilastopajacup

Miehet,

100 m (2,3 m/s): 1) Kalle Kompuinen 18 SäkylU 11,13.

400 m: 1) Joonatan Junkkala 17 VammSV 51,68.

800 m: … 4) Konsta Manninen 11 TKJN 2.21,18 (voitti 15-v. erän).

Seiväs: 1) Anton Kunnas 18 SibVa 457, 2) Santtu Koskiaho 18 KarijTa 449, 3) Otto Hiivola 13 KalannVa 352, 4) Jarmo Lipasti 68 VSVU 327. – Ikätasoitus: Lipasti 535.

Kiekko: 1) Topi Laitila 32 TeuvRi 46,19.

Kiekko (750 g): 1) Tuukka Juntunen 13 SalVil 46,85.

Naiset,

40 m (0,3 m/s): 1) Alisa Launonen (7-v.) NaantLö 6,63.

100 m (1,7 m/s): 1) Milja Thureson TuTo 11,96, 2) Annika Mäenpää NoormNo 12,15, 3) Silja Koukonen 13 MietMP 12,56 (15-v. erän voittaja 3,5 m/s).

200 m aj (3,5 m/s): 1) Carla Liukkonen 13 SibVa 29,39, 2) Jenna Vakkilainen 12 VU 32,25 (B-erän voittaja 3,3 m/s).

Korkeus: … 4) Aino Aalto 11 HämTa 144.

Seiväs: 1) Pinja Koivumäki 19 LauttakLu 371 … 5) Kirsti Viitanen 75 VSVU 190 (75-v. SE, ent. 180 Inkeri Fält 2017). – Viitanen (166-o, 181-o SE, 186-o SE, 190-o SE, 194-xxx). – Ikätasoitus: Viitanen 386.

Pituus (1 m ponnistusvyöhyke): 1) Erika Pyykkö 11 FoSa 470 (-1,0 m/s).

3-loikka: … Liisa Naskali NokU ilman tulosta.

3-loikka (1 m ponnistusvyöhyke): … 3) Adriana Kalymialaris 10 HIFK 9,21 (-2,1 m/s).

Kuula (2 kg): 1) Pinja Kärhä 10 LoimJa 10,36, 2) Venla Kärhä 10 LoimJa 9,68.

Moukari (3 kg): 1) Silja Kosonen 15 SomEsa 60,96 (15-v. ka-5), 2) Marika Virtanen 14 SomEsa 53,48, 3) Ellen Uschanow 12 RaisKu 43,14. – Kosonen (54,88, 60,96, x, 60,18, 60,33, 57,02).

Moukari (2,5 kg): 1) Pinja Kärhä 10 LoimJa 35,54, 2) Venla Kärhä 10 LoimJa 32,72 … 6) Lumina Uschanow (8-v.) RaisKu 20,92.

Keihäs: 1) Sini (Kiiski-)Hentilä LaitJy 50,44, 2) Elina Kinnunen 19 UKK 48,85.

PORVOO 4.9.2017 Porvoon seiväscup

Tytöt,

Seiväs: … 2) Erin Johansson 10 BorgåAk 203.

 

Edellinen kotimaankatsaus 25.-29.8.