Lahden Ahkeran Jussi Utriainen ja Espoon Tapioiden Hanna Jantunen puolustavat viimekeväisiä puolimaratonin Suomen mestaruuksiaan lauantaina 18.4. Siuntiossa läntisellä Uudellamaalla. Siuntioon on ilmoittautunut 432 kestävyysjuoksijaa. Suomen Urheiluliiton alaisuudessa kilpaillaan miesten ja […]
Ari Suhonen kiersi urallaan loukkaantumiset ja kehittyi tasaisesti aina vuoteen 1989, jolloin hän juoksi 800 metrin Suomen ennätyksen 1.44,10. Puolimailerin harjoittelussa kovan ja kevyen tekemisen ero oli selkeä ja tehoruuvi […]
Elokuisissa Pekingin MM-kilpailuissa Suomella on ensi kertaa sitten vuoden 1999 kolme kävelijää 50 kilometrin matkalla. Kävelyn nousukiito näkyy myös kotimaassa, sillä kesäkuiset Marskin kisat Lappeenrannassa ja Paavo Nurmi Games Turussa […]
Pituushypyn mittaustapa nousee aika ajoin keskustelun aiheeksi. Peistä on taitettu varsinkin yliastumisen tulkinnasta. Onko nykyinen menetelmä vahalankkuineen hyvä vai pitäisikö siirtyä vertikaaliseen linjaan, jota tossun kärki ei saisi ponnistushetkellä ylittää? […]
Merja Korpela tietää, että heiton rytmi on kohdallaan, kun katuharja viheltää. Naisten moukarinheiton kotimaan ykkönen käyttää joskus katuharjaa apuvälineenä tekniikkaharjoituksissa hakiessaan oikealla tavalla kiihtyvää pyörimisrytmiä. – Pelkkä varsi ilman harjaa […]
Pitäisikö Rio de Janeiron olympiavuoden harjoittelun rytmitystä miettiä uudella tapaa? Olisiko suomalaisten otettava avuksi tuloksen tekoon kevättalveen ajoittuva Australian ulkoratakausi? Millaista on kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän ja harjoittelu? Mitkä olivat Guy […]
Tero Pitkämäki seuraa tyytyväisenä Turun Paavo Nurmi Gamesien kehitystä. Kilpailun järjestäjien tavoite on nousta maailman 30 parhaan yleisurheilukilpailun joukkoon, mikä tarkoittaa, että Pitkämäelle on tarjolla kovatasoinen kilpailu. – Viime vuonna heitin […]
Euroopan yleisurheiluliiton (EA) puheenjohtajaksi seuraavalle nelivuotiskaudelle on valittu Norjan yleisurheiluliiton puheenjohtaja Svein Arne Hansen EA:n kongressissa lauantaina 11.4. Bledissä, Sloveniassa. Suomen Urheiluliiton entinen puheenjohtaja Antti Pihlakoski jatkaa EA:n hallituksessa. Svein […]
Anne-Mari Hyryläinen tunnustaa, että vuorikiipeilykauden alku hieman kutkutteli, mutta oma tavoite pysyi kirkkaana. Dubaissa asuva juoksija aikoo onnistua Pekingin MM-maratonilla elokuussa. – Kiipeilykauden alku kutkutteli, mutta yhtään ei harmita. Juokseminen on […]
Atte Pettinen aloitti huhtikuun alussa ominaisuusvalmentajana Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urheassa. Pettinen toimii nuorten olympiavalmentajan nimekkeellä. Pettisen toimenkuvaan kuuluvat eri lajien nuorten ja aikuishuippujen ominaisuusvalmennus erityisesti nopeutta ja räjähtävyyttä vaativissa lajeissa. Pettinen tunnetaan muun muassa Oskari […]