Manniolle toinen sotilaiden MM-titteli: Hilkulle se meni

Manniolle toinen sotilaiden MM-titteli: Hilkulle se meni

Ari Mannio nousi viimeisellä heitollaan voittoon Kansainvälisen sotilasurheiluliiton (CISM) Maailmankisojen keihäänheitossa Etelä-Korean Mungyeongissa.

Mannio heitti viimeisellään 79,78 ja nousi mestariksi ohi Julio Cesar de Oliveiran. Brasilialainen johti kilpailua ennen viimeistä kierrosta tuloksella 78,62, joka riitti lopulta toiseen sijaan.

– Voittoa läksin hakemaan, mutta hilkulle se meni. Tiesin ennen viimeistä heittoa, että noille lukemille lentää, jos keihäs lähtee vähänkään sinne päin. Viimeisessä heitossa oli enemmän yritystä kuin taitoa, Mannio veisteli.

Maailmankisat ovat sotilaiden maailmanmestaruusmittelö. Manniolle mestaruus oli toinen. Edellisen hän voitti Rio de Janeirossa 2011.

Mungyeongissa kilpailtiin lämpimässä 25 plusteen asteen säässä. Mannio avasi kilpailun heittämällä 78,27, mutta sen jälkeen matkassa oli pieniä takkuja.

– Aika vaikeaa oli ja kolmannella kierroksella sattui olkapäähän niin kuin joku olisi puukolla lyönyt. Ei siellä silti mitään rikki ole, hermo vaan on pinteessä, ja nyt hyvää aikaa levätä se kuntoon, Mannio sanoi.

Saksan Johannes Vetter oli kolmas heitettyään 77,37. Suomen toinen edustaja Joni Karvinen oli kymmenes tuloksella 70,40.

Tulokset