Pienet spurtit siellä täällä ovat kuuluneet Jarmo Eromäen arkeen aina, mutta niin on myös hiihto. Oma laji löytyi pikajuoksusta, mutta fiiliksen mukaan vedetyt hiihtolenkit ovat säilyneet 16-vuotiaan urheilijan harjoittelussa.

Hiihtokisoista se kaikki lähti. Olisinko ollut kolmevuotias, Jarmo Eromäki kertoo urheiluharrastuksensa alusta. Haukivuorelainen kävi myös yleisurheilukisoissa, liikuntakerhoissa ja jumpassa. Joukkuepeleistä hän ei niin innostunut, mutta kaikenlaista muuta hän tykkäsi touhuta. Hiihto ja yleisurheilu olivat kuitenkin ne lajit, joiden parissa hän eniten viihtyi. Haukivuoren Kisailijat on pieni seura, joten urheilu on ollut pitkälti Jarmon ja valmentajana toimivan äiti Sanna Eromäen juttu.

– On vähän harmittanut, ettei ole ollut kavereita kisoihin mukaan. Olisi kiva päästä juoksemaan viestiä. Mutta eipä sille voi mitään. Yksin treenaan, siihen olen tottunut. Leireillä sitten näkee kavereita, hän sanoo.

Hän kiittää äitiään, joka on aktiivisesti vienyt häntä harrastuksiin. Eromäki on aina tykännyt yleisurheilusta. Nykyään hän kilpailee pääasiassa pikajuoksussa, mutta edelleen ohjelmaan mahtuu muun muassa pituushyppykilpailu kerran kesässä.

– Pikajuoksussa kiehtoo vauhti. Satanen on kuninkuuslaji, Eromäki sanoo ja nauraa.

Eromäelle hiihdon parhaat fiilikset tulevat jostain muusta kuin lyhyen pururadan kiertämisestä.

– Jos mennään tuolta tänne, se on paljon mukavampaa. Siinä tulee se fiilis. Makkarat ja kaakaot mukaan. Esimerkiksi viime talvena oli uusi latu, ja siinä oli heti sellainen haaste, että no niin, hän muistelee hymyillen 60-kilometristä lenkkiään.

Yleisurheilun ja hiihdon lisäksi hän on käynyt suunnistuskoulussa. Jalkapallosta hän ei innostunut, mutta pallolajeistakin löytyy mieluisia.

– Tennis on kivaa. Samoin koripallo.

Luontainen liikkuminen tukee ja täydentää varsinaisia treenejä

Pikajuoksussa Eromäen suurempi kehitysharppaus tuli vuonna 2018. Sitä edelsi talvi, jolloin yleisurheilua oli hieman enemmän, mikä paransi valmiuksia kesän kilpailukauteen jo sen alussa. Yleisurheilun rooli harjoittelussa on kasvanut, mutta hiihto on pysynyt mukana. Hiihto pysyy mukana jatkossakin, sillä kun Eromäki osaa hiihtää, laji mahdollistaa peruskunnon lisäksi myös nopeusharjoitukset. Se säästää jalkoja.

– Harjoittelua on tullut joka vuosi vähän lisää, mutta aika maltillisesti. En hirveästi treenaa niin sanottua varsinaista treeniä, mutta on paljon muuta toimintaa kuten pallonpotkimista välitunnilla.

Luontainen liikkuminen on ollut Eromäelle aina tärkeää. Kun ottaa spurtin silloin ja toisen tällöin, kertyy niitä päivän mittaan useita. Hän on liikkunut mielellään.

– Uskon, että pitää tehdä mahdollisimman paljon kaikkea, se on tärkeää. Sitä minä teen. Uskon, että se on syy, että olen pärjännyt näin.

Samaa arvelee myös valmentajaäiti Sanna Eromäki, joka näkee hyötynä sen, että pientä nopeusharjoitusta tulee päivän mittaan usein. Hän muistaa Jarmon ”juosseen aina” koulun pihalla.

– Hän on pienestä asti osannut juosta nätisti. Mökilläkin, kun hän tulee rannasta, hän ottaa spurtin. Niitä tulee päivän mittaan paljon. Olen sanonut siitä, että älä unohda tuota, koska se on vahvuutesi. Kun moni on kysynyt treenimääriä, sitä on hirveän vaikea sanoa. Päivän aikana tulee ”näkymätöntä” treeniä valtavan paljon, Sanna Eromäki sanoo.

Jarmo Eromäki on toistaiseksi ollut parempi 200 metrillä, mutta myös satanen kulkee. Tällä kaudella hän voitti molemmilla matkoilla 16-vuotiaiden poikien SM-kultaa.

– Tiedän, että 400 metrillä on tulevaisuudessa ehkä parhaimmat mahdollisuudet menestyä. Veikkaisin, että se on tulevaisuudessa päämatkani.

Juoksu tulee tosi hyvin, kun pääsen vauhtiin. Lähtö on välillä hyvä, joskus melkein hyvä ja joskus ihan hirveä. Enimmäkseen ihan hirveä. Siinä on sellainen kehityskohde, juoksija sanoo.

Koulumatkaa ei kipaista enää viidessä minuutissa

Tänä syksynä Eromäellä on koronatilanteesta huolimatta alkanut uusi arki, kun peruskoulu Haukivuoressa vaihtui lukioon Mikkelissä. Uutena hänen arkeensa tulivat akatemiatreenit kahtena aamuna viikossa. Kun 800 metrin koulumatka aiemmin salli nukkumisen kahdeksaan ja kotoa lähtemisen kello 8.55, on nyt herättävä kuudelta ehtiäkseen 6.40 lähtevään linja-autoon.

– Siinä on sitten odottelua reilu tunti tai enemmän Mikkelissä ennen kuin koulu alkaa, Eromäki sanoo.

Hän sanoo haluavansa panostaa myös opiskeluun, vaikka urheilu onkin ykkösasia.

– Urheilu on selkeästi sellainen, mihin eniten haluan panostaa.

Kouluaineista Eromäki sanoo aina tykänneensä historiasta, biologiasta ja ”tietysti liikunnasta”. Myös käsitöistä puu- ja metallityöt ovat olleet mieluisia. Samoin musiikki, jossa pianonsoitto on hänelle mukava harrastus.

– Jos kuulen jonkun hyvän kappaleen, kokeilen miten se onnistuisi pianolla, Eromäki kertoo.

Musiikin lisäksi Eromäelle mieluisa harrastus on kalastus.

– Tykkään sellaisesta, ettei ole kiire mihinkään. Että voi mennä oman aikataulun mukaan. Urheilu on aina jossain mielessä. Kun otan mökillä spurtteja mäkeä ylös, ajattelen, että nyt lähti satasen kisa, Eromäki sanoo ja hymyilee.

”Kyseenalaistan, koska haluan tietää”

Hän kuvaa äitiään valmentajana ”parhaaksi mahdolliseksi ainakin tulosten puolesta”. Yhteistyö toimii kaikin tavoin hyvin.

– Joskus kyseenalaistan siksi, että minulla on huono päivä. Suurimmaksi osaksi kyseenalaistan, koska haluan tietää, miksi jotain tehdään.

Kaksikko keskustelee treeneistä paljon urheilijan tuntemuksen kautta. Treenit elävät sen mukaan, eikä kentälle mennessä ollut suunnitelma ole useinkaan se toteutunut harjoitus.

– Jää vaikka yksi veto pois, hän kuvaa soveltamista.

Eromäen satasen ennätys oli vuoden 2018 lopuksi 12,12. Siitä se koheni viime vuonna 11,43:een. Nyt se on 11,02. 200 metriä hän on juossut aikaan 22,22. Urheilija odottaa innoissaan tulevia vuosia, sillä hän haluaa edetä niin pitkälle kuin mahdollista.

– Tuo motivaatiota, kun tietää, että on kehitettävää.

Hän tiedostaa myös, etteivät ennätykset jatkuvasti parane, vaan urheiluun kuuluu myös haastavampia jaksoja.

– Tiedän sen, mutta miten reagoin siihen, kun se ennätys ei paranekaan, Eromäki miettii hymyillen.

Alkuperäinen teksti julkaistu Spurtti News lehdessä 2/2020

Teksti ja kuvat: Heidi Lehikoinen