Arkisto: marraskuu 2019

Kotinurmi viiletti kärkivauhtia Vantaalla,  Ihamäki voittoon Jyväskylässä

Lahden Ahkeran Pinja Kotinurmi voitti 5 kilometrin tiejuoksun Aktia-maantiejuoksucupissa Vantaan Hakunilassa. Hän taittoi reitin ajassa 17.55, joka on kotimaisen kausitilaston kärkinoteeraus. Porvoon Urheilijoiden Janette Vänttinen oli toinen ajalla 18.13. Naisten 10 kilometrin kilpailun voitti Helsingin Jyryn Katarina Skräddar ennätyksellään  35.04. Forssan Salaman Annemari Kiekara oli toinen ajalla 35.30. Skraddarin aika on kuluvan kauden kotimaan tilaston kakkosaika. […]

Arkisto: marraskuu 2019

Liittovaltuusto: Ahonen, Oila, Wallin ja Koskela SUL:n hallitukseen, Itani: Reaalitilanne on hyvä

Reaalitilanne on hyvä ja ennen kaikkea näkymä tulevaisuuteen on parantunut, Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtaja Sami Itani linjasi liiton talousnäkymää liittovaltuuston kokouksessa Helsingissä lauantaina. – Nykyiset kumppanit jatkavat ja ovat kasvattaneet yhteistyötään, ja myynti on parempi. Tavoite on toki saada vielä lisää pääyhteistyökumppaneita, Itani totesi. – Uskon, että pääsemme tänä vuonna liiton taloudessa plussalle ja aloitamme […]

Arkisto: marraskuu 2019

IKH jatkaa SUL:n pääyhteistyökumppanina ja nousee Ruotsi-ottelun toiseksi pääkumppaniksi

IKH jatkaa Suomen Urheiluliiton (SUL) pääyhteistyökumppanina 2020 ja on myös 5.-6. syyskuuta Tampereella käytävän Ruotsi-ottelun toinen pääyhteistyökumppani. – Tämä tarkoittaa, että IKH:n näkyvyys Ruotsi-ottelussa kasvaa tuntuvasti. Yrityshän oli Ruotsi-ottelussa mukana myös 2019 Tukholmassa ja toissa vuonna Tampereella, sanoo SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto. Kilpailukaudella 2020 IKH on Ruotsi-ottelun ohella vahvasti mukana Kalevan Kisoissa, yleisurheilun kotimaisen GP-sarjan kilpailuissa […]

Arkisto: marraskuu 2019

München ja Jerusalem isännöivät EM-kisoja 2022

München Saksassa ja Jerusalemissa Israelissa isännöivät yleisurheilun EM-kilpailuja 2022. München järjestää yleisen sarjan EM-kilpailut osana kuuden urheilumuodon EM-kisatapahtumaa. Jerusalemissa taas kilpailevat alle 17-vuotiaat. Münchenissä 11.–21. elokuuta 2022 kilpaillaan EM-titteleistä myös pyöräilyssä, golfissa, voimistelussa, soudussa ja triathlonissa. Pääosa kisatapahtumista on Münchenin olympiapuistossa tai sen ympäristössä. Münchenissä juhlistetaan kesällä 2022 vuoden 1972 olympialaisia, joista tulee silloin kuluneeksi 50 […]

Arkisto: marraskuu 2019

Mannin mitaliputki katkesi, osuma kilpailijan takapyörään söi aikaa, MM-joukkue kokosi viisi mitalia

Henry Mannin saalis parayleisurheilun MM-kisoista Dubaista oli kaksi pistesijaa. Manni kelasi T34-luokassa 400 metrillä neljänneksi ja 100 metrillä kuudenneksi. Torstaina hän haki paikkaa 800 metrin finaaliin, mutta jäi alkueriin. – Se harmittaa, että pitkä mitaliputki katkesi. Olen vuodesta 2013 lähtien ollut mitaleilla jokaisessa arvokilpailussa, Manni harmitteli. Manni oli 800 metrin alkuerässään neljäs ajalla 1.52,64. Erien kolme […]

Arkisto: marraskuu 2019

Tiia Kuikan toipuminen etenee, olkapääleikkaus onnistui

Kilpakävelijä Tiia Kuikan toipuminen harjoituslenkillä sattuneesta onnettomuudesta on edistynyt ilman takaiskuja. Hän loukkaantui reilut kaksi viikkoa sitten Savonlinnassa, kun henkilöauto törmäsi häneen suojatiellä. Onnettomuuden jälkeen Kuikka on ollut hoidettavana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Onnettomuudessa Kuikka sai olkaluuvamman, joka korjattiin leikkauksella sekä iskun päähän, joka aiheutti murtumia. Olkapäävamman leikkaus onnistui hyvin. Kotiutuminen sairaalasta tapahtuu heti, kun kalloon […]

Arkisto: marraskuu 2019

Piispaselle MM-hopea mestaruuden jatkeeksi: ”Onhan tämä kova juttu”

Ratakelaaja Toni Piispasen kahden lajin urakka parayleisurheilun MM-kisoissa Dubaissa hipoi täydellisyyttä. Piispanen voitti T51-luokan 100 metrin mestaruuden ja kiiti 200 metriltä hopeaa. – Onhan tämä kova juttu, kun 100 metrin mestaruus tuli vielä omalla ja kisaennätyksellä, Piispanen kertasi MM-urakkaansa 200 metrin hopeamitalistina. Keskiviikkoisessa 200 metrin finaalissa Piispasen edellä maaliin kelasi vain tuttu kilpakumppani Peter Genyn. […]

Arkisto: marraskuu 2019

Peitso sivalsi kiekkokisassa pisteille: ”Minimitavoite täyttyi”

Suomen joukkueen pistetili kasvoi Petteri Peitson kahdeksannella sijalla parayleisurheilun MM-kisoissa Dubaissa keskiviikkona. Peitso oli F11-luokan kiekonheitossa kahdeksas tuloksella 34,01, joka syntyi viimeisellä yrityksellä. Kilpailun voitti Brasilian Alessandro Da Silva maailmanennätyksellä 46,10. – Minimitavoite täyttyi, mutta Tokio-paikkaa läksin hakemaan. Ottaa päähän oikein pohjanmaan kautta, Peitso viittaisi toiveisiinsa sijoittua neljän parhaan joukkoon, joka olisi tuonut maapaikan Tokion paralympialaisiin. […]

Arkisto: marraskuu 2019

Kotajan MM-tavoitteet täyttyivät, 400 metriltä pistesija, Tuomas Manni keräsi MM-finaaleista oppia ja kokemusta

Amanda Kotajan tavoitteet täyttyivät parayleisurheilun MM-kisoissa Dubaissa. Kotaja voitti naisten T54-luokan ratakelauksen 100 metrin maailmanmestaruuden ja nousi tiistaina kakkosmatkansa 400 metrin finaalissa seitsemänneksi kauden parhaallaan 57,79. Tilastoissa ennen kilpailua Kotaja oli 20:s. – Kelaus tuli hyvin aina etusuoran alkuun, mutta sitten iskivät hapot käsiin, enkä päässyt enää eteenpäin samalla rytmillä kuin takasuoralla, Kotaja kertaili finaalia. […]

Arkisto: marraskuu 2019

Tähden MM-kisat päättyivät: 100 metrille löytyi kauden paras isku, 400 metriä jätti mietittävää, Kotaja 400 metrin finaaliin

Leo-Pekka Tähti päätti parayleisurheilun MM-kisat Dubaissa T54-luokan 100 metrin maailmanmestarina. Hän kelasi myös 800 metriä, joka päättyi täpärästi alkueriin ja 400 metriä, jossa tie katkesi tiistaina välieriin. Tähti oli välierässään kuudes ajalla 48,79. – Välierä lähti hyvin käyntiin. Ensimmäinen 250 metriä meni suunnitelmien mukaan. Vielä 200 metrin kohdalla huippunopeus oli parempi kuin alkuerissä, mutta sitten […]