Arkisto: toukokuu 2016

Olympiatrio hakee vauhtia Rooman MM-kisoista, Nummi ja Nurmi menestysjahtiin

Olympiatrio hakee vauhtia Rooman MM-kisoista

Turun Weikkojen Aleksi Ojala, Jalasjärven Jalaksen Jarkko Kinnunen ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aku Partanen testaavat kevään kuntoaan 20 kilometrin kilpailussa lauantaina Roomassa käytävässä kävelyn MM-joukkuekilpailussa. Suomen joukkueessa miesten 20 kilometriä kävelee myös Turun Urheiluliiton Matias Korpela. Naisten 19-vuotiaiden sarjaan Suomesta osallistuvat Espoon Tapioiden Taika Nummi ja Enni Nurmi. Miesten joukkuekilpailuun lasketaan kolmen parhaan ja junioreiden kilpailun kahden […]

Arkisto: toukokuu 2016

Kunniakierroskausi rysähti liikkeelle Laihialla

Kunniakierroskausi rysähti liikkeelle Laihialla

Kunniakierroskauden ensimmäinen viikko käynnistyi positiivissa merkeissä, kun kaikki seurat onnistuivat hyvin omalla tasollaan. Varsinkin Turun Urheiluliiton palaaminen 10 000 euron kerhoon oli tärkeää esimerkin näyttämistä pienemmille seuroille.   01.05. Laihian Lujan Kunniakierrostapahtuma avasi kunniakierroskauden jo perinteeksi muodostuneella tavalla. Vappupäivän saldo oli komea, vaikka 9000 euron keräystavoitteesta hieman jäätiin. Lujalaiset iskivät pöytään 8284 euron tuloksen, joka tulee […]

Arkisto: toukokuu 2016

Ratina täyttyy, Bergius ja Hurske janoavat kotimaaotteluun

Ratina täyttyy

Tampereen Pyrinnön aituri Reetta Hurske ja seiväshyppääjä Jere Bergius odottavat uteliaana EM- ja olympiakesää. Se voi olla Bergiuksen aktiiviuran päätöskausi, Hurske aikoo taistella paikasta EM-kisoissa. Kumpikin päättäisi kauden mieluusti Ruotsi-ottelujoukkueessa Tampereen Ratinassa. – Olisi se siistiä olla joukkueessa. Se herättää mielenkiintoa, kun maaottelu on kokonaan uudessa paikassa. Siellä on varmasti hyvä fiilis, Bergius totesi maaottelun mediatilaisuudessa, jossa julkaistiin Elenian Oy:n sekä […]

Arkisto: toukokuu 2016

Ihamäen kolumni: Nuoresta huippu-urheilijaksi?

Haussa huipputyyppi Tarmoon!

Juuri julkaistu Huippu-urheiluvalmennus -kirja kirjoittaa mm. urheilijanpolusta eli matkasta lapsuudesta aikuisiän huippu-urheilijaksi. Urheilijan polku on jaettu kolmeen osaan, jotka ovat lapsuusvaihe (alle 13-vuotiaat), valintavaihe (13-19-vuotiaat) sekä huippuvaihe (yli 19-vuotiaat).  Lapsuusvaiheessa tärkeitä laatutekijöitä ovat innostus urheiluun, monipuoliset liikuntataidot, hyvä fyysinen harjoitettavuus sekä urheilullinen elämäntapa ja -rytmi. Valintavaihe, joka usein yleisurheilussa sijoittuu 16-17 vuoden ikään, laatutekijöinä nähdään […]