Ratina täyttyy, Bergius ja Hurske janoavat kotimaaotteluun

Ratina täyttyy

Tampereen Pyrinnön aituri Reetta Hurske ja seiväshyppääjä Jere Bergius odottavat uteliaana EM- ja olympiakesää. Se voi olla Bergiuksen aktiiviuran päätöskausi, Hurske aikoo taistella paikasta EM-kisoissa. Kumpikin päättäisi kauden mieluusti Ruotsi-ottelujoukkueessa Tampereen Ratinassa.

– Olisi se siistiä olla joukkueessa. Se herättää mielenkiintoa, kun maaottelu on kokonaan uudessa paikassa. Siellä on varmasti hyvä fiilis, Bergius totesi maaottelun mediatilaisuudessa, jossa julkaistiin Elenian Oy:n sekä Tampereen Sähkölaitoksen tulo tapahtuman pääyhteistyökumppaneiksi.

Maaottelun pääsihteerin Elisa Hakasen mukaan liput ovat käyneet kaupaksi. Hän uskoo, että Ratinassa on tunnelmaa 3.-4. syyskuuta.

– Nyt on ollut aistittavista, että kun maaottelu on Tampereella, sitä on tulossa katsomaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole käyneet katsomassa sitä paikan päällä Helsingissä, Hakanen sanoo.

– Myös seurat ja erilaiset ryhmät ovat olleet hyvin liikkeellä. Lauantaina kapasiteetista on enää 40 prosenttia myymättä ja sunnuntain tilannekin on hyvä.

Niskan seudun vaiva puuduttaa käden

Bergiuksen ajatukset eivät ole vielä maaottelussa. Hän valmistautuu pikku hiljaa kesän kilpailukauteen, josta hän ei osaa sanoa vielä mitään varmaa.

– Saa nähdä millainen siitä tulee. Niskan seudulla on ollut ongelmaa jo pidempää. Kun se alkaa painaa hermoa, hyppäämisestä ei tule oikein mitään, käsi puuttuu ja on huimausta, Bergius kertoo.

Parhaimmillaan 572 taivuttanut Bergius on vaivan takia joutunut pitämään talvella kuukauden hyppytauon. Muuta harjoittelua hän on jatkanut koko lailla normaalisti.

– Kiinnostaisi hypätä kesällä korkealta, mutta nähtäväksi jää miten saan tekniikan toiminaan. Viime kesänäkin olin hyvässä kunnossa, mutta en saanut tekniikkaa kuntoon, Bergius sanoo.

Hurske: 13,30 ja EM-kisat yhä tavoite

Bergius, 29, on syksystä lähtien vetänyt Tampereella seiväskoulua 11-15-vuotiaille. On mahdollista, että kuluvan kauden jälkeen valmentaminen on vielä aktiivisempi osa Bergiuksen arkea.

– Luulen, että se alkaa tämän kauden jälkeen olla aika lailla paketissa, Bergius sanoo seiväshyppääjän urastaan.

– Haluan jatkossakin olla tekemisessä urheilun kanssa, valmentaminen kiinnostaa.

Hurskeen, 20, on ura vasta alkumetreillä. Talvella 60 metrin aitojen ennätyksensä 8,29 juossut pika-aituri koki keväällä takaiskun, kun nikamasiirtymä selässä pakotti pitämään juoksutaukoa parin kuukauden ajan.

– Viimeiset kaksi viikkoa olen pystynyt taas juoksemaan. Näyttää hyvältä. Ainakaan nopeus ei ole kadonnut, Hurske sanoo.

Hurske on kesän suhteen luottavainen, sillä syystalven harjoittelu onnistui sen verran hyvin. Siellä on pohjaa, josta ammentaa kevätkesän harjoitteluun.

– Kesän tavoite on edelleen 13,30. Katsotaan missä vaiheessa se tulee, Hurske sanoo ajasta, joka on heinäkuisten EM-kisojan tulosraja.

Hurskeen ennätys 100 metrin aidoissa on toissa vuonna juostu 13,43. Viime kesänä hän pinkaisi ajan 13,44.

Aikuisten Ruotsi-ottelusta Hurskeella on vain hyviä muistoja. Hän tuli vuosi sitten pikahälytyksellä Tukholmaan paikkaamaan kuumeista Nooralotta Neziriä ja oli varmistamassa Suomen kolmoisvoittoa lempilajissaan.

– Sillä, että maaottelu on Tampereella on iso merkitys minulle. Jos sinne pääsee, katsomossa on paljon sellaisia tuttuja, jotka eivät tulisi Helsinkiin tai Tukholmaan, Hurske sanoo.

Lisätietoa maaottelusta