World Masters Athletics 29.6.–10.7. – Hyvän mielen kisat Tampereella

Yleisurheilun aikuissarjojen eli yli 35-vuotiaiden maailmanmestaruuskisat pyörähtävät käyntiin Tampereella 29. kesäkuuta ja jatkuvat aina 10. heinäkuuta saakka. Luvassa on tiukkaa taistelua sijoituksista ja huipputuloksista, mutta samalla myös masters-urheiluun kuuluvaa urheilun iloa ja sosiaalisuutta.

The World Masters Athletics Tampere 2022 kerää mukaansa yli 4600 osallistujaa 90 maasta, joten tapahtuma on yksi suurimmista urheilutapahtumista Suomessa tänä vuonna. Osallistujamaiden lukumäärän mukaan se taitaa olla jopa kansainvälisin tapahtuma kaikki muutkin elämänalat huomioiden.

Kisojen virallinen suojelija on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Urheilijat kilpailevat eri ikäsarjoissa 35-vuotiaista lähtien, ja sarjajako on viiden vuoden välein aina 100+ -vuotiaisiin saakka. Lajiohjelma kattaa käytännössä kaikki yleisurheilulajit.

Isäntämaa Suomi kerää luonnollisesti suurimman osallistujajoukkueen 1135 urheilijan voimin. Seuraavaksi suurimpia osallistujamaita ovat Yhdysvallat 342 urheilijalla, Iso-Britannia 336, Saksa 321 ja Espanja 214.

Kilpailupaikkoina ovat Ratinan stadionin lisäksi Hervannan urheilukenttä sekä Pirkkahallin ympäristö, jossa käydään joitakin heittolajeja sekä maantielajit ja maastojuoksut. Päävastuun kisojen järjestelyistä kantaa Tampereen Pyrintö, ja Kunto-Pirkoilta on mukana runsaasti vapaaehtoisia toimitsijoita. Kisakatsomoihin on yleisöllä vapaa pääsy.

Suomi MM-kisojen huippua niin järjestelyissä kuin urheilijoiden voimin

Yleisurheilun aikuissarjojen MM-kisoja on järjestetty vuodesta 1975 lähtien joka toinen vuosi. Suomi on ollut kisaisäntänä kaksi kertaa aikaisemmin, Turussa vuonna 1991 ja Lahdessa 2009. Vuoden 2020 kisat jouduttiin peruuttamaan COVID-19-pandemian vuoksi.

Viimeksi kisat olivat Malagassa vuonna 2018. Silloin Suomi oli mitalitaulukon seitsemäs (27 kultaa, 30 hopeaa ja 20 pronssia) runsaan 200 urheilijan voimin. Useita Malagan mitalisteja on edelleen mukana Suomen joukkueessa.

Tulostaso alkuvuoden kisoissa povaa hyvää menestystä Suomen joukkueelle, sillä uusia Suomen-, Pohjoismaiden, Euroopan ja jopa maailmanennätyksiä on kirjattu runsaasti. Moni suomalaisveteraani on elämänsä kunnossa.

Pituushypyn ME-mies Mike Powell on edelleen vahvasti mukana yleisurheilussa, niin lajin lähettiläänä kuin masters-urheilijana.

102-vuotias Sawang Janpram, olympiavoittaja Rosa Mota ja pituushypyn ME-mies Mike Powell ulkomaiset tähdet

Tampereen tähdeksi nousee varmasti vanhin osallistuja, 102-vuotias Thaimaan Sawang Janpram, joka aloitti kilpailemisen vasta 97-vuotiaana tyttärensä kehotuksesta. Janpram on ilmoittautunut Tampereella 100, 200 ja 400 metrin juoksuihin, kuulaan, kiekkoon ja keihääseen sekä heittojen 5-otteluun.

Thaimaalaisen paikallislehden mukaan yleisurheilun moniottelija Janpram aikoo jatkaa niin pitkään kuin kroppa pysyy kasassa.  Hän ei pidä urheilemistaan kovinkaan erikoisena asiana. Siitä tulee kuulemma vain vähän väsynyt olo hetkeksi, mutta lepäämisen jälkeen jaksaa taas. Parhainta on urheilukavereiden tapaaminen.

Rosa Mota, portugalilainen maratonin olympiavoittaja vuodelta 1988 ja maailmanmestari vuodelta 1987 osallistuu Tampereella kolmelle matkalle: 60-vuotisten 8 km:n maastojuoksuun, 10 km:n maantiejuoksuun sekä puolimaratonille.

Mike Powell, Yhdysvallat, omistaa edelleen pituushypyn ME:n 8,95 m vuodelta 1991. Nyt hän on yhä innoissaan urheilusta ja lajistaan päästessään kokeilemaan hyppykuntoaan M55-sarjassa.

Saman maan Willie Banksin muistamme Helsingin MM-kisojen 1983 kolmiloikan mestarina. Tampereella laji on vaihtunut M65-sarjan korkeushyppyyn.

Ruotsin Mattias Sunneborn kiusasi aikoinaan suomalaisia Ruotsi-ottelun pituushypyssä. Nyt kotimaassaan kuntoguruna tunnettu Sunneborn juoksee 50-vuotisten sarjassa 400 metrin aidat, jossa hänellä on nimissään ikäluokan ME 56,35 viime vuodelta.

Entisen arvokisaurheilijan Conny Karlssonin sydän sykkii edelleen kuulantyönnölle, niin valmentajana kuin aikuisurheilijana.

Suomalaisia maaottelu-urheilijoita mukana runsaasti

Monet takavuosien suomalaishuiput ovat pitäneet kuntoaan yllä aikuisurheilussa ja esiintyvät nyt WMA-kisoissa.

Annemari Kiekara ja Laura Manninen ovat kestävyysjuoksumme huippua edelleenkin. Nyt he kilpailevat Tampereella N45-sarjassa, Kiekara maantiekympillä ja puolimaratonilla, Manninen 5000 metrillä ja puolimaratonilla.

Miesten sarjan nykyhuippumme Jarkko Järvenpää lähtee mitalisuosikkina usealle juoksumatkalle 35-vuotisten sarjassa. Hän on ilmoittautunut 1500 ja 5000 metrille, maastojuoksuun, maantiejuoksuun ja puolimaratonille.

Moniottelija ja heittäjä Niina Kelo (N40) osallistuu nyt kuulaan, kiekkoon ja keihääseen. Kiekossa hän saa vastaansa entiset yleisen sarjan kilpakumppaninsa Pauliina Aallon ja Tanja Komulaisen. Saman sarjan Sanna Erkinheimo juoksee 200 metriä, jossa hänellä on nimissään Pohjoismaiden ennätys 25,00.

Ensimmäistä vuottaan aikuisurheilijoissa (35-v) kilpaileva Kalevan kisojen mitalirohmu Elina Torro hakee menestystä kolmiloikassa. Myös ex-pituushyppääjä Jaana Sieviläinen ja ex-korkeushyppääjä Tiina Ylöstalo vahvistavat tässä lajissa Suomen edustusta. Kuulassa on mukana Suvi Helin.

Eila Mikola (N85) tunnettiin nuoruusvuosinaan luotettavana keskimatkojen juoksijana ja myöhemmin hän ansioitui myös Suomen Urheiluliiton johtotehtävissä. Kuusinkertainen Suomen mestari 800 metrillä kilpailee nykyisin lähinnä heittolajeissa. Venetsian Euroopan mestaruuskisoissa 2019 syntyi hänen nimissään oleva moukarin Suomen ennätys 23,56.

Yrjö Pesonen voitti yleisessä sarjassa maratonin Suomen mestaruuden seitsemän kertaa. Nyt hän testaa kuntoaan M55-sarjan maantiejuoksussa ja puolimaratonilla. Saman ikäluokan korkeudessa kilpailee entinen maaotteluhyppääjä Matti Viitala.

Mika Polku omistaa yhä korkeuden SE-tuloksen 231 cm vuodelta 2000. Mikä on kunto nyt 45-sarjassa? Myös seiväshyppääjät Mikael Westö (M40) ja Tapani Haapakoski (M65) ovat edelleen mukana.

Conny Karlsson, arvokisaedustajamme kuulassa, kilpailee nyt 45-vuotisten sarjassa. 7 kilon kuula on tänä vuonna kaartanut reippaasti yli 15 metriä. Saman ikäluokan Frantz Kruger on edelleen myös yleisen sarjan Suomen parhaimmistoa.

Myöhäisheränneet tekevät kovia tuloksia

Monet innostuvat yleisurheiluun vasta iäkkäänä tai nuoruusvuodet ovat sujahtaneet usein ohi ilman yleisen sarjan vaatimia huipputuloksia. Tässä muutama nosto Suomen isosta joukkueesta.

Yksi suomalaisten ”veteraanitähti” on M95-sarjan kilpaileva Lauri Helle. 97-vuotias Helle on edelleen oivassa iskussa ja kilpailee Tampereella peräti kuudessa heittolajissa. Tässä sarjassa vastustajat alkavat olla jo harvassa, mutta ainakin yksi löytyy kuulantyönnössä, vaikka kaukaa tuleekin: Intian Sriramulu Vallabhajosyula.

Turkulainen Kirsti Viitanen osallistuu 75-vuotisten sarjassa peräti 8 lajiin (seiväs, pituus, kuula, kiekko, moukari, painonheitto, keihäs ja heitto-5-ottelu). Kirstillä on useissa lajeissa ja ikäluokissa Suomen, Pohjoismaiden ja peräti Euroopan ennätyksiä. Vaatimaton urheilija on tunnettu siitä, että hän mieluusti ottaa hoitaakseen toimitsijan tehtäviä, kun hän ei ole kentällä omia suorituksia tekemässä.

HKV:n Kati Oikarinen (N60) juoksi viikko sitten Eläintarhan Hyvän tuulen kisoissa uuden SE:n 14,63. Pari päivää aikaisemmin Kauko Rokalan muistokilpailuissa Oikarinen juoksi vielä nopeammin, 14,53, mutta tuulta oli silloin liikaa. Oikarisen erikoisena saavutuksena on, että hänellä on Suomen ennätys sekä satasella että maratonilla!

Satasen kiitäjä on myös oululainen Maija Kumpula, joka juoksi juhannuksena Pudasjärvellä uuden 75-vuotiaiden SE:n 17,04. Ratinassa vastassa on nopeakinttuinen ruotsalaissprintteri Barbro Bobäck, joka viimeksi voitti maailmanmestaruuden 70-ikäluokassa.

Mirja Kokko on 60-vuotisten moukarin valtias tällä hetkellä; siitä todisteena ME 47,17.

Esa Kiuru heitti 1980-luvulla keihästä 77 metriä. Nyt hän omistaa lajin maailmanennätykset neljässä ikäluokassa 60–75-vuotiaissa.

Suomen veteraaniurheilun ”Grand Old Maniksi” usein tituleerattu kolmiloikkaaja Stig Bäcklund on omistanut urallaan useiden ikäluokkien ME-tuloksia. Uusi ennätys ei ole mahdoton tehtävä pernajalaiselle lajin taitajalle nyt 80-vuotisissa.

Kolmiloikan ME-tulokset 45–60-sarjoissa ovat nyt kuitenkin saksalaisen Wolfgang Knaben nimissä, joka kilpailee Ratinassa M60-sarjassa. Huippu-urallaan hän hyppäsi peräti 17,12 vuonna 1988.

(Lähde: SAUL Media)

Kisasivut ja tulokset

Päiväohjelma ja aikataulut tästä