Lyles peittosi täpärästi Knightonin ajalla 19,67 – Steiner kiiti 200 metriä 21,77

Noah Lyles ei luopunut Yhdysvaltain 200 metrin mestarin tittelistä maansa mestaruuskilpailuissa Eugenessa. 18-vuotias huippulupaus Erriyon Knighton oli juossut aiemmin tänä vuonna 19,49 ja johti Eugenen finaaliakin viime metreille, mutta Lyles vei voiton huippuajoin 19,67 – 19,69.

Lyles, 24, on matkan hallitseva maailmanmestari ja puolusti Eugenessa myös maansa mestaruutta. Knighton kiihdytti kaarteen huippuvauhtia ja johti selkeästi, mutta loppusuoralla vauhti hiipui sen verran, että Lyles nousi ohi.

– Erriyon oli minua nopeampi kaarteessa, mutten murehtinut sitä. Näin, että hän oli saavuttanut maksimivauhtinsa ja tuumin, että minulla se on parempi ja saan hänet kiinni, mutta siihen tarvitaan koko loppusuora, Lyles kertaili ajatuksiaan amerikkalaismediassa kilpailun kulusta.

– Hän tuli takaa ja vei voiton minulta. Se siitä, Knighton kuittasi tappion.

Kaksikko piti parasta vauhtia jo välierissä. Lyles voitti eränsä ajalla 19,81 ja Knighton ajalla 19,97.

Kolmas hyvätasoisessa finaalissa oli aiemmin 100 metrin mestariksi juossut Fred Kerley ajalla 19,83. Tokiossa 200 metrillä olympiahopea juossut Kenny Bednarek oli neljäs ajalla 19,87.

Naisten 200 metrillä tuore Yhdysvaltain yliopistomestari Abby Steiner oli finaalissa omaa luokkaansa ja kiiti voittoon ennätyksellään 21,77.

– Moni sanoo, että sitä olisi yliopiston kilpailukauden jälkeen jo parhaansa antanut, mutta valmentajani kanssa uskottiin meidän systeemiin, Steiner sanoi.

Steiner oli loistovireessä jo välierissä, kun hän sivusi silloista ennätystään 21,80. Tamara Clark ja Jenna Prandini olivat finaalin toinen ja kolmas ajoin 21,92 – 22,01. Tokion olympiakisoissa 200 metrin pronssia juossut Gabby Thomas kärsi kaksi viikkoa sitten takareisivaivoista ja hiipui finaalissa sisäradalta seitsemänneksi ajalla 22,47.

Mu ja Benjamin ja Ealey kauden kärkituloksiin

Daniel Roberts voitti miesten 110 metrin aitajuoksun ajalla 13,03, mikä jää kolme sekunnin sadasosaa hänen ennätyksestään. Roberts kuului Yhdysvaltain joukkueeseen Dohan MM-kilpailuissa ja Tokion olympiakisoissa, muttei selviytynyt niissä finaaliin.

Yhdysvaltain yliopistomestari Trey Cunningham oli toinen ajalla 13,08 ja tällä kaudella 12,84 juossut Devon Allen kolmas ajalla 13,09. Hallitseva maailmanmestari Grant Holloway voitti välieränsä ajalla 13,11, mutta jätti finaalin juoksematta.

Olympiavoittaja Athing Mu voitti naisten 800 metriä kauden kärkiajalla 1.57,16 kukistettuaan tiukassa taistossa Ajee Wilsonin, joka oli toinen ajalla 1.57,23.

Hallikauden MM-mitalisti Bryce Hoppel voitti miesten 800 metriä ajalla 1.44,60, Emma Coburn naisten 3000 metrin estejuoksun ajalla 9.10,63 ja Grant Fisher miesten 5000 metriä ajalla 13.03,86.

Koronan kourista kuntoutuva MM- ja olympiamitalisti Rai Benjamin voitti miesten 400 metrin aitajuoksun kauden kärkiajalla 47,04.

Kauden kärkitulosta kohensi myös Chase Ealey naisten kuulantyönnössä. Hallikauden MM-kakkonen Ealey työnsi voittajaksi omalla ennätyksellään 20,51.

MM-hallin pronssimitalisti Donald Scott voitti kolmiloikan tuloksella 17,07. Vuoden takaisesta akillesvammasta toipunut Christian Taylor loikki kesän parhaansa 16,54 ja on mukana MM-kilpailuissa puolustavana mestarina.

Eugene, USA:

Yhdysvaltain mestaruuskilpailujen päätöspäivä:

Miehet,

200 m (-0,3 m/s): 1) Noah Lyles USA 19,67, 2) Erriyon Knighton USA 19,69, 3) Fred Kerley USA 19,83, 4) Kenny Bednarek USA 19,87, 5) Josephus Lyles USA 19,93, 6) Matthew Boling USA 20,15, 7) Kyree King USA 20,19, 8) Javonte Harding USA 20,31.

1. välierä (1,2): 1) Noah Lyles USA 19,81, 2) Fred Kerley USA 20,09, 3) Matthew Boling USA 20,14, 4) Javonte Harding USA 20,23, 5) Brandon Carnes USA 20,42, 6) Cravont Charleston USA 20,50.

2. välierä (1,7), 1) Erriyon Knighton USA 19,97, 2) Josephus Lyles USA 20,04, 3) Kyree King USA 20,05, 4) Kenny Bednarek USA 20,06, 5) Isiah Young USA 20,23, 6) Elijah Morrow USA 20,37.

800 m: 1) Bryce Hoppel USA 1.44,60, 2) Jonah Koech USA 1.44,74, 3) Brandon Miller USA 1.45,19, 4) Clayton Murphy USA 1.45,23, 5) Baylor Franklin USA 1.45,65, 6) Isaiah Harris USA 1.45,68.

5000 m: 1) Grant Fisher USA 13.03,86, 2) Woody Kincaid USA 13.06,70, 3) Abdihamid Nur USA 13.08,63, 4) Conner Mantz USA 13.11,81, 5) Emmanuel Bor USA 13.13,15, 6) Sean McGorty USA 13.14,97, 7) Thomas Ratcliffe USA 13.17,48, 8) Nico Young USA 13.19,15, 9) Morgan Beadlescomb USA 13.24,20, 10) Dillon Maggard USA 13.24,79, 11) Paul Chelimo USA 13.24,82.

110 m aj (1,2): 1) Daniel Roberts USA 13,03, 2) Trey Cunningham USA 13,08, 3) Devon Allen USA 13,09, 4) Jamal Britt USA 13,09, 5) Freddie Crittenden USA 13,14, 6) Robert Dunning USA 13,27.

400 m aj: 1) Rai Benjamin USA 47,04 (kk), 2) Trevor Bassitt USA 47,47, 3) Khallifah Rosser USA 47,65, 4) CJ Allen USA 48,17, 5) Quincy Hall USA 48,33, 6) Amere Lattin USA 48,53.

Korkeus: 1) Shelby McEwen USA 233, 2) JuVaughn Harrison USA 230.

3-loikka: 1) Donald Scott USA 17,07 (0,7 m/s), 2) Will Claye USA 16,93 (1,4).

Keihäs: 1) Ethan Dabbs USA 81,29, 2) Curtis Thompson USA 80,49.

Naiset,

200 m (-0,3): 1) Abby Steiner USA 21,77 (kk), 2) Tamara Clark USA 21,92, 3) Jenna Prandini USA 22,01, 4) Cambrea Sturgis USA 22,16, 5) Brittany Brown USA 22,22, 6) A’Keyla Mitchell USA 22,39, 7) Kayla White USA 22,39, 8) Gabby Thomas USA 22,47.

1. välierä (0,9): 1) Abby Steiner USA 21,80, 2) Cambrea Sturgis USA 22,11, 3) Jenna Prandini USA 22,19, 4) A’Keyla Mitchell USA 22,44, 5) Shania Collins USA 22,45, 6) Candace Hill USA 22,50, 7) Kynnedy Flannel USA 22,63, 8) Symone Darius USA 22,97.

2. välierä (1,0), 1) Tamara Clark USA 22,05, 2) Brittany Brown USA 22,16, 3) Kayla White USA 22,18, 4) Gabby Thomas USA 22,35, 5) Sha’Carri Richardson USA 22,47, 6) Angie Annelus USA 22,68, 7) Anavia Battle USA 22,72, 8) Kiara Parker USA 23,17.

800 m: 1) Athing Mu USA 1.57,16, 2) Ajee’ Wilson USA 1.57,23, 3) Raevyn Rogers USA 1.57,96, 4) Allie Wilson USA 1.58,35, 5) Olivia Baker USA 1.58,63, 6) Brooke Feldmeier USA 1.59,08, 7) Sage Hurta USA 1.59,43, 8) Kristie Schoffield USA 1.59,80.

3000 m ej: 1) Emma Coburn USA 9.10,63, 2) Courtney Wayment USA 9.12,10, 3) Courtney Frerichs USA 9.16,18, 4) Gabrielle Jennings USA 9.25,05, 5) Katie Rainsberger USA 9.29,77, 6) Annie Rodenfels USA 9.36,45, 7) Carmen Graves USA 9.40,39, 8) Val Constien USA 9.42,96.

Kuula: 1) Chase Ealey USA 20,51 (kk), 2) Adelaide Aquilla USA 19,45, 3) Jessica Woodard USA 19,40, 4) Raven Saunders USA 18,95, 5) Maggie Ewen USA 18,79, 6) Jessica Ramsey USA 18,78, 7) Latavia Maines USA 18,43.

Kaikki tulokset:

https://results.usatf.org/2022Outdoors/

Kingston, Jamaika:

Jamaikan mestaruuskilpailut:

Miehet,

100 m (1,0 m/s): 1) Yohan Blake  9,85, 2) Oblique Seville  9,88, 3) Ackeem Blake  9,93, 4) Jelani Walker  10,00, 5) Kemar Bailey-Cole  10,10, 6) Conroy Jones  10,10.

110 m aj (1,0): 1) Hansle Parchment  13,14, 2) Rasheed Broadbell  13,20, 3) Orlando Bennett  13,28.

Naiset,

100 m (0,9): 1) Shericka Jackson  10,77, 2) Kemba Nelson  10,88, 3) Elaine Thompson-Herah  10,89, 4) Briana Williams  10,94, 5) Remona Burchell  11,16, 6) Natalliah Whyte  11,21.

200 m (0,0): 1) Shericka Jackson  21,55 (kk), 2) Elaine Thompson-Herah  22,05, 3) Shelly-Ann Fraser-Pryce  22,14, 4) Natalliah Whyte  22,67, 5) Kevona Davis  22,98.

400 m: 1) Candice McLeod  50,29, 2) Stephenie Ann McPherson  50,49, 3) Charokee Young  50,76.

800 m: 1) Chrisann Gordon  2.00,35.

100 m aj: 1) Britany Anderson  12,53, 2) Megan Tapper  12,60, 3) Danielle Williams  12,66, 4) Demisha Roswell  12,83, 5) Crystal Morrison  12,87.

400 m aj: 1) Janieve Russell  53,63, 2) Shiann Salmon  53,82.

3-loikka: 1) Shanieka Ricketts  14,27.