Merkittävän uran Suomen Urheiluliiton (SUL) valmentajatehtävissä 1960-1980 -luvuilla tehneen Seppo Juhani Nuuttilan elämä päättyi torstaina 1. lokakuuta 2020 Mäntsälässä. Nuuttila oli syntynyt talvisodan alla 9.10.1939 Kangasalla. SUL:n toimintavuosinaan Nuuttila opittiin tuntemaan voimakastahtoisena ihmisenä, joka tiesi, mitä tulisi tehdä ja pyrki sen myös toteuttamaan.
Nuuttila tuli mukaan yleisurheilun valmennustehtäviin monen muun kyseisiä tehtäviä hoitaneiden lailla oman urheilu-uran kautta. Nuuttilan lajeina olivat yhden ja kahden ratakierroksen matkat. Vuoden 1956 kesällä 16-vuotias Nuuttila juoksi 1000 metriä aikaan 2.45,4 voittaen Keski-Suomen piirin poikien mestaruuden. Aikuisiän ennätyksiksi jäivät vuosien 1962-63 tulokset 51,3 ja 1.55,5, joilla tuloksilla pääsi 1960-luvun alkuvuosina niukasti Suomen 100 parhaan listalle. Hänen edustamiaan urheiluseuroja olivat Haapamäen Urheilijat, Savonlinnan Riento ja Haapaveden Urheilijat.
Nuuttilan oma tuloshakuinen urheilu-ura päättyi ilmeisesti vuoteen 1963, mutta se ei tarkoittanut yleisurheilun hylkäämistä. Vuonna 1964 hänet valittiin SVUL:n Uudenmaan piirin toiminnanjohtajaksi, josta tehtävästä hän siirtyi seuraavan vuoden alusta SUL:n palvelukseen. Näitä tehtäviä ennen Nuuttila oli hankkinut valmentajakokemusta toimittuaan valmentajana Savonlinna Riennossa sekä kaupungin palkkaamana urheiluohjaajana. Haapavedelle yhteiskoulun tuntiopettajaksi muutettuaan hän toimi Pohjois-Suomen pikajuoksuvalmentajana vuosina 1961-64. Kokemusta valmennustehtäviä laajemmasta urheiluseuratoiminnasta hän sai vuosina 1963-64 Haapaveden Urheilijoiden puheenjohtajana. Haapavedellä yhtyivät myös Nuuttilan ja Juha Väätäisen urheilu-urat.
Nuuttilan toiminta Suomen Urheiluliitossa ajoittuu kolmelle vuosikymmenelle. Vuonna 1965 hän aloitti koulutusohjaajana, toimi vuosina 1968-70 koulutuspäällikkönä ja vuosina 1971-74 SUL:n valmennuspäällikkönä. 1960-luvulla suomalainen yleisurheilu – varsinkin kestävyysjuoksu – oli vajonnut vaatimattomiin saavutuksiin, malliesimerkkinä mitalittomat EM-kisat 1966 Budapestissä. Tarvittiin muutosta.
Suomen kestävyysjuoksun ”pelastajaksi” tuli vuonna 1967 Arthur Lydiard. Seppo Nuuttila antaa kirjassaan Lahjomattomat tunnustusta Lydiardin työlle, mutta toteaa kuitenkin, että ”oli hieman kohtalon ivaa, että hänestä irtisanoutuneet Jouko Kuha ja Juha Väätäinen olivat ne juoksijat, jotka alkutaipaleella antoivat eniten itseluottamusta tuleville juoksijoille ja tätä kautta tukivat valmentajien kehitystyötä, vaikka molemmat olivatkin oman tiensä kulkijoita”.
Oman tiensä kulkija oli myös Seppo Nuuttila. Hän oli näkyvällä paikalla ohjaamassa SUL:n valmennustoimintaa uusille urille. Sen näkyvimpiä keinoja olivat kansainvälisen valmennustiedon hankinta sekä urheilijakeskeisyyden korostaminen SUL:n organisaation keskeiseksi päämääräksi. 1970-luvun uudistunut SUL haki tietoisesti huippu-urheilumenestystä ja sai sitä runsain mitoin vuosina 1971-1974.
Vuoden 1974 jälkeen Nuuttila siirtyi uusiin tehtäviin Suomen Palloliittoon, Urheilun kehittämisinstituutin toimitusjohtajaksi 1977-81 ja Suomen Soutuliiton valmennuspäälliköksi 1981-84. Vuoteen 1984 ajoittuu Seppo Nuuttilan elämänvaiheissa kaksi merkittävää asiaa: henkilökohtaisen valmennettavan Pertti Karppisen kolmas olympiakulta ja Martti Vainion dopingkäry. Molemmat Los Angelesin olympiakisoissa.
”Menkää vain! Ei ne selkään ammu”
Jälkimmäisen tapauksen seurauksena SUL:n valmennusjohtaja Antti Lanamäki luopui tehtävästään ja tilalle tarvittiin uusi mies. ”Kaikki se ruuti, mikä kerran oli keksitty, oli kostunut ja menettänyt tehonsa, joten piti keksiä uutta ruutia”, toteaa Nuuttila kirjassaan Lahjomattomat. Uutta ruutia yleisurheilun valmennusjohtamiseen haettiin tässä tilanteessa vanhasta osoitteesta, Seppo Nuuttilalta.
Silti ruuti oli edelleen märkää. Nuuttilan ensimmäinen valmennusjohtajavuosi 1985 ei luvannut hyvää: tuloksena kaikkien aikojen masentavin selkäsauna Ruotsi-ottelussa. Pahimmasta alhosta kuitenkin noustiin ja positiivisia tuloksia saatiin jo vuosien 1986-88 arvokisoissa. Näissä saavutuksissa oma merkityksensä oli myös Seppo Nuuttilan tekemisillä.
Määrätietoisen toiminnan loistoesimerkkinä kerrotaan urheiluhistoriassa Soulin olympiakisojen keihäskilpailun ratkaisuhetkillä huoltoapua tarvinneen Tapio Korjuksen auttaminen. Legendaariset ovat yleisurheilujoukkueen johtajan Seppo Nuuttilan sanat kentälle pyrkineille joukkueen lääkäreille aseistettujen vartijoiden edessä: ”Menkää vain! Ei ne selkään ammu”. Melkoinen suoritus oli myös vuonna 1988 EM-hallikisoissa päämatkallaan epäonnistuneen Ari Suhosen junailu mukaan ”jälki-ilmoittautuneena” 1500 metrin matkalle. Tuloksena Europan mestaruus.
Seppo Nuuttila ei monen muun aikalaisensa lailla ollut mikään toisaalta/toisaalta-mies. Urheiluvalmennuksen ammattilaisena hän tiesi mitä tahtoi ja suurelta osin pääsi myös tavoitteisiinsa. Elämänsä vaiheita yhdessä Ari Mennanderin kanssa kirjassaan Lahjomattomat purkanut Nuuttila antaa armoa aikalaisilleen, mutta on ankara myöhempiä aikoja kohtaan. Hän kirjoittaa vuonna 1998: ”Mitä pitemmälle 1970-luku jää yleisurheilun historiassa, sitä traumaattisemmaksi sen ymmärtäminen tuntuu monille muodostuvan. Erityisen vaikeaa se näyttää olevan niille, jotka tällä hetkellä vastaavat yleisurheilun menestyksestä.”
Suorapuheinen ja usein teräväkielinen, mutta sellaisia elämä tarvitsee
Seppo Nuuttilan persoonaan liittyy erottamattomasti lempinimi Nitti sekä tiimi Lahjomattomat. Monille on jäänyt epäselväksi se, mistä nimi Nitti on saanut alkunsa. Nimi juontaa amerikkalaiseen gangsteriin Frank Nittiin (1886-1943). Nitti oli yksi Al Caponen tärkeimmistä apureista ja vastuussa kaikesta voimaa ja väkivaltaa vaativista operaatioista. Lahjomattomat-nimi tuli puolestaan kuuluisaksi ABC:n 1959-63 esittämästä televisiosarjasta, joka aikanaan rantautui myös Suomeen. Sarjan lahjomaton sankari oli poliisi Eliot Ness. Hän taisteli Franck Nitin joukkioita vastaan.
Selvittämättä lienee, saiko Seppo Nuuttila Nitti ja Lahjomaton -lisänimensä itseltään vai ulkopuolisilta. Ei kovin kristallinkirkasta ole sekään, mitä nimellä halutaan kuvata: pahaa vastaan taistelevaa lahjomatonta sankaria vai kovaotteista pahantekijää. Jälkimaailman armelias mielipide kallistuu varmaankin hyvän puolelle pahaa vastaan, sillä Frank Nitin kaltaisena konnana Seppo Nuuttilaa on vaikea nähdä.
Suorapuheinen ja usein teräväkielinenkin hän varmaan oli, mutta sellaisia elämä tarvitsee. Yhtenä omakohtaisena muistikuvana Nuuttilan kyvyistä on mieleeni jäänyt joskus 1980-luvun loppuvuosina Vierumäen saunassa käyty keskustelu nyt jo edesmenneestä Matti Nykäsestä. Monet ihmettelivät sitä, miten Nykäsen luonteella voi saavuttaa niin suuria menestyksiä. Aikansa keskustelua kuunneltuaan Nuuttila lausui mieleeni jääneet sanat: ”Matti pystyy keskittymään yhteen asiaan kymmenen sekuntia, mutta sehän riittää mäkihypyssä.”
Urheilussa kuten elämässäkin on tärkeää keskittyä siihen mitä tekee ja tehdä se täyspainoisesti. Tietää mitä tehdä ja pystyä se toteuttamaan. Niitä molempia taitoja elämä oli antanut runsain mitoin Seppo Nuuttilalle.
Seppo Martiskainen