Raitanen, Neziri ja Lakka rikkoivat EM-rajan, Kämäräinen innostui paluustaan

Raitanen

Paavo Nurmen kisojen parasta antia suomalaisttain olivat Topi Raitasen, Nooralotta Nezirin ja Elmo Lakan suoritukset, jotka alittiavat EM-rajat. Illan iloisimpiin suomalaisiin kuuluivat myös paluun kilpailuiihin pitkän tauon jälkeen tehnyt Sanna Kämäräinen sekä Wilma Murto, jolle onnistunut ylitys kauden toisessa kilpailussa oli helpotus.

Reilu viikko sitten polveaan Belgian Oordegemessa esteeseen kolhinut Topi Raitanen juoksi 3000 metrin esteissä ennätyksensä 8.36,67, joka alittaa myös EM-rajan. Raitasen valmistautumisviikko Paavo Nurmen kisoihin sisälsi kolhun jälkeen kolme lenkkiä, joista yksi vähän reippaampi.

– Se näkyi siinä, että viimeisellä kierroksella kanttasin aika pahasti. Jos olisi ollut normaali tilanne, uskon, että olisin ollut lähempänä 8.30:tä, Raitanen mietti loppuaan.

–  EM-raja ei ole ollut mielessä, 8.30:n lähelle pitäisi päästä. Tänään ei ollut keuhkoissa tilaa juosta yhtään kovempaa, Raitanen sanoi.

Hän kilpailee esteissä seuraavaksi juhannuksen jälkeen Kööpenhaminassa ja juoksee sitä ennen kotimaassa 1500 ja 3000 metrin kilpailut.

Alle 9 minuutin kilpailussa pääsivät suomalaisista myös Hannu Granberg (8.57,13) ja ennätyksensä juossut Miika Tenhunen (8.57,17).

Neziri: Tosi hyvä lähtö

Nooralotta Neziri ylsi kauden toistaiseksi parhaaseen vauhtiinsa naisten pika-aidoissa, vaikka loppupuolella tuli haasteita. Neziri juoksi 13,20, mikä alitti myös EM-rajan.

–  Tosi hyvä lähtö ja muutenkin tosi hyvä juoksu. Meinasi vaan mennä ”nyrkkitappeluksi”, 7:nnen aidan tietämillä meinasi loppua juoksu kokonaan. Olosuhteet oli tosi kylmät, kesti ikuisuuden saada jalat lämpöisiksi. Lähdin taistelemaan 13 sekunnin ajasta, mielestäni onnistuin aika hyvin, juoksussa toiseksi sijoittunut Neziri sanoi.

Lakka: Lähtö oli huono

Elmo Lakka pinkoi 110 metrin aidoissa 13,80,  joka alittaa EM-rajan 0,05 sekunnilla. Kilpailun voitti suurin ennakkosuosikki Sergei Shubenkov, joka viiletti 13,18. Kauden toisen kilpailunsa juossut Lakka ei kuitenkaan onnistunut juoksussa täydellisesti.

– Lähtö oli huono, toinen askel petti. Pääsin kuitenkin ensimmäiselle aidalle kaatumatta. Tavoitteena oli juosta EM-raja jo ensimmäisessä kisassa, nyt se piti tehdä täällä. Hyvä kilpailu noin kovassa seurassa. Tällaisia pitää saada lisää, että saa homman luistamaan, kilpailua jo ennakkoon kovasti odottanut Lakka sanoi.

Perkovic stadionennätykseen, Kämäräinen innostui paluustaan

Kroatian Sandra Perkovic heitti naisten kiekon voittoon stadionennätyksellä 66,22, mutta olisi halunnut tarjota kehumalleen yleisölle vieläkin parempaa.

– Oli hienoa, että pystyin stadionennätyksen heittämään. Pystyn toki heittämään paljon pidemmällekin, mutta nyt sää oli siihen vähän kylmä, Perkovic sanoi.

Hän heitti voittotuloksensa ensimmäisellään, mutta sen jälkeen koleus vaikutti suorituksiin. MM- ja olympiavoittaja Perkovicilla on selvät suunnitelmat matkalla kohti EM-kisoja:

– Alkukaudesta halusin näyttää muille kilpailijoille, että olen hyvässä kunnossa. Nyt on tulossa lyhyt harjoitusjakso, jolla varmistetaan, että paras kunto on Berliinin EM-kisoissa, Perkovic kertoi.

Suomalaisheittäjien ykkönen oli Sanna Kämäräinen, joka palasi selkävammojen jälkeen kilpailuihin sitten 2015 Ruotsi-ottelun. Hän oli seitsemäs tuloksella 54,91.

– Eka verkkaheitto meni verkkoon, ja sitten päätin heti, että nyt pitää saada yksi heitto ulos ringistä. Se 54,91 meni niin helposti, että tuntui, että se oli ihan paperia. Innostuin ihan hirveästi. Sitten kävi klassinen: innostuin yrittämään liikaa, Kämäräinen sanoi.

Hän oli silminnähden innostunut ja riemastunut palattuaan vaikeiden vuosien jälkeen kilpailuihin. EM-raja on 56,00.

– Eihän siihen ole kuin metri, kyllä minä sen ilman muuta heitän. En ole tähän asti uskaltanut sitä ajatella. Sen verran vähän on harjoittelua takana, että tässä kehittyy varmasti sen verran,  että pystyy sen heittämään, Kämäräinen sanoi.

Hän on pystynyt harjoittelemaan hyvin 3,5 kuukautta, noin puolet vähemmän mitä parhaimmillaan.

– Selkä on kivuton, sen kanssa pystyy heittämään. Jos kivun kanssa pitäisi heittää, en olisi tullutkaan tänne. Selkää pitää jumpata joka aamu ja ilta, sanoi Kämäräinen.

Murto: Ekan ylityksen jälkeen oli tosi helpottunut olo

Naisten seiväshypyssä Wilma Murto oli suomalaisten ykkönen kuudennella sijallaan, joka tuli tuloksella 425. Murrolla pitkäkestoisen jalkapöytävaivan jälkeen takana vähän hyppyjä ja juoksutreeniä, ja hän hakeekin nyt rutiinia kilpailemiseen. Kilpailun jälkeen nähtiinkin iloinen Murto.

– Ekan ylityksen jälkeen oli tosi helpottunut olo. Voi olla, että siinä vähän purkautui koko kilpailun lataus. 425 ylitys tuntui siltä, että EM-raja 445 on ihan mahdollinen hypätä. Mitään sen kovempia tavoitteita ei ole, seuraavaksi Espoossa Motonet GP:ssä kilpaileva Murto sanoi.

Murto selvitti 425 ensimmäisellään, Saga Andersson toisellaan. Minna Nikkanen jäi tällä kertaa 410:een.

Eriksson: Olisin halunnut juosta alle 8.45

Naisten 3000 metrillä Sandra Eriksson juoksi hyvällä suorituksella ajan 8.57,11. Erikssonin viime vuodet ovat olleet haastavia, sillä toissa syksynä hänen kantapäästään operoitiin luukasvama ja viime syksynä toiseen jalkaan tuli ylirasitusvaiva. Sirkeän kuntoutuksen ja korvaan harjoittelun jäljiltä Eriksson on kevättalven mittaan juossut hyvällä menestyksellä maantiekisoja.

– Olin vähän pettynyt, olisin halunnut juosta alle 8.45, Eriksson sanoi.

Hän ei osannut tuoreeltaan sanoa, missä kauden ensimmäisen estekisansa juoksee. Ennätyksensä 9.03,84 juossut Camilla Richarsson sen sijaan avaa estekautensa Espoossa 13. kesäkuuta. Päivän suorituksestaan Richardsson oli iloinen.

– Eka kisa tänä vuonna, kun oli vähän vetoapua ja huomasi, kuinka paljon se auttaa. Vauhdit ovat nyt niin kovia, etten uskaltanut itse lähteä menemään, vaikka tuntui, että olisi voinut mennä. Uskon että tänä vuonna mennään vielä alle 9 minuutin.

Rikkonainen harjoituskausi näkyy vielä Mörön juoksussa, Lehikoisella ”ihan ok juoksu”

Oskari Mörö juoksi kauden toisessa 400 metrin aitojen kilpailussaan 51,75. Hänellä on takanaan rikkonainen, polvivaivan kiusaama talvi, mikä näkyy vielä juoksussa.

– Rytmillisesti, teknisesti ja suorituskyvyllisesti juoksussa on vielä aika paljon tekemistä. Se on vielä puurtamista, mutta tässä on hyvin aikaa, kesää on vielä paljon jäljellä, Mörö sanoi.

Naisten vastaavalla matkalla suomalaisista paras oli Viivi Lehikoinen, joka juoksi 59,68.

– Ihan ok juoksu, ei mitään älyttömän huonoa eikä mitään älyttömän hyvääkään. Sellaista se on tällä hetkellä, Lehikoinen tuumi.

Purola tyytyväinen kaarrejuoksuunsa, Latvala kanttasi alussa

Miesten 200 metrillä Oskari Lehtonen ja Samuel Purola juoksivat ajalla 21,27 sijoille kuusi ja seitsemän. Juoksun voittoon pinkoi odotetusti Turkin Ramil Guliyev ajalla 20,23. Purolan kauden avaus jätti hyvän maun.

– Ei vaan kulkenut loppuun asti, kanttasin täysin 150 metrin kohdalla. Johtuu siitä, ettei ole tehty vielä nopeuskestävyyttä lainkaan. Sikäli hyvä olo, että kaarre meni hyvin ja pysyin tuossa porukassa mukana. Jos nopeuskestävyys olisi kunnossa, olisin pysynyt loppuun asti, Purola sanoi.

Lehtonen ei myöskään ollut vielä täysin tyytyväinen juoksuunsa.

– Aika epätasapainoinen juoksu. Läksin vähän himmaillen liikkeelle, etten hyytyisi lopussa niin paljon ja aika olisi siten parempi.

Purola, Lehtonen, Riku Illukka, Eetu Rantala ja Ville Myllymäki suuntaavat viikonloppuna Geneveen juoksemaan 4×100 metrin viestiä.

Naisten 200 metrillä Hanna-Maari Latvala juoksi 24,60.

– Kanttasin alussa aika pahasti, juoksu meni siihen. Luottavaisin mielin, tuntuu ihan hyvältä, Latvala sanoi.

Viikko sitten Yhdysvalloista palannut Latvala harmitteli hieman, että kilpailutauko tuli suunniteltua pidemmäksi siellä viimeisen kilpailun jäätyä väliin.

– Luottavaisin mielin, tarkoitus juosta enemmän 200 metriä tänä kesänä, seuraavaksi Motonet GP:ssä Espoossa kilpaileva Latvala sanoi.

Mäkelä ”semityytyväinen” avaukseensa

Naisten kolmiloikassa Kristiina Mäkelän kauden avaus tuotti kolme mitattua hyppyä, joista parhaaksi jäi 13,68. Se syntyi ensimmäisellä ja toi kilpailussa kakkossijan 14,11 hypänneen Tori Franklinin jälkeen.

– Semityytyväinen. Vähän parempi sää jos olisi ollut ja vetreämmät jalat, olisin pystynyt tekemään parempaa tulosta. Mielessä on kuitenkin hvyä hyppy, joka on tarkoitus toteuttaa seuraavissa kisoissa toivottavasti paremmissa olosuhteissa, Mäkelä sanoi.

Hän koki sään haastavana.

– Vaikka panin kuinka paljon päälle, tuntui, etten saa jalkoja kunnolla lämpimäksi, Mäkelä sanoi.

Liipola: ”Pari pitkää meni ohi sektorin, ihan normaalia minulle”

Miesten moukarissa Henri Liipola jatkoi hyvää kevättään kiskaisemalla seitsemänneksi. Hän heitti parhaallaan 73,23, joka syntyi toisella kierroksella. Sillä heltisi seitsemäs sija.

– Pari pitkää meni ohi sektorin, se on ihan normaalia minulle. Ongelmana on hitaat jalat. Nuoruudesta asti on vähän ollut ongelma, että tykkään vähän vetää moukaria perässäni, Liipola sanoi.

Hän kilpailee seuraavan kerran Töysässä tällä viikolla.

Uusimäki palasi 400 metrin aitoihin

Hilla Uusimäki juoksi ensimmäisen 400 metrin aitojen kilpailunsa sitten 2016 Ruotsi-ottelun. Uusimäki oli lajin B-erässä toinen Eveliina Määttäsen (59,53) jälkeen ajalla 1.00,38. Uusimäellä on ollut vaivoja lantion kanssa ja viimeisimmäksi jalkapöydän kanssa.

–  Vähän joka aidalle piti pysäytellä, Uusimäki sanoi ja oli tyytyväinen saatuaan ensimmäisen starttinsa juostua.

Jatkossa hän aikoo jatkaa 400 metrin aitojen juoksemista.

Kuivisto yrittää EM-rajaa Espoossa

Sara Kuivisto juoksi kauden ensimmäisen 800 metrin kilpailunsa, joka kulki aikaan 2.06,78.

–  Alkukaudesta jalat väsähtävät helposti. Juoksin sen 600 metriä (Eläintarhan kentällä) kuin idiootti. Nyt tuntui vähän jaloissa. Sinällään hyvä juoksu, Kuivisto sanoi.

Hän yrittää EM-rajaa Espoossa Motonet GP:ssä 13. kesäkuuta.  Kuiviston jälkeen kakkoseksi juoksi Aino Paunonen, joka juoksi 2.08,33.

– Tosi huono juoksu. Jäniksen perässä meni 400 metriä ihan ok 62 sekuntiin, mutta sen jälkeen joutui juoksemaan 200 metriä tuulta vastaan, siinä vähän väsähdin, Paunonen sanoi.

Korte paransi reippaasti ennätystään

Annimari Korte yllättyi iloisesti 100 metrin aitojen B-erässä, kun hän paransi ennätystään 0,15 sekunnilla aikaan 13,31. Aika on Suomen kaikkien aikojen tilastossa jaettu 11:s Viivi Avikaisen kanssa. Edellisen ennätyksensäkin Korte juoksi Turussa, vuonna 2012. Nyt 30-vuotias Korte oli juniorina EM- ja MM-edustaja, mutta sairaus vei viisi vuotta. Viime vuonna hän alkoi harjoitella Barcelonassa huvikseen, tänä vuonna hän on harjoitellut Valenciassa uuden valmentajansa kanssa tosissaan.

– Ihan tärisin tuossa lähdössä, jännitti niin paljon. Sain hyvän lähdön, kun yleensä se ei ole minulla hyvä. Huomasin puolessa välissä, että olen Lotta Haralan kanssa samassa vauhdissa, sitten ajattelin vain, että täytyy vaan painaa menemään. Oli yllätys, että tuli näin hyvä aika, ennätystä toivonut Korte sanoi.

Lotta Harala juoksi 13,81 ja oli toinen.

– Kolhimiseksi meni, Harala sanoi.

Illukan kevätvire perua onnistuneelta Espanjan-leiriltä

Miesten 100 metrillä 18-vuotias Riku Illukka juoksi hyvin jo alkuerissä (10,61) ja jatkoi voittoisasti myös finaalissa, jossa hän pinkoi 10,55.

– Tulos oli hyvä lähtöön nähden finaalissa. Ei ollut ihan niin hyvä lähtö kuin alkuerässä, jos olisi ollut, olisi tullut ennätys, nuorukainen sanoi.

Illukka sanoi löytäneensä hyvän kevätvireen uransa ensimmäiseltä kolmen viikon harjoitusleiriltä, jonka hän vietti onnistuneesti Espanjassa. Seuraavaksi hän juoksee viikonloppuna Genevessä 4×100 metrin joukkueessa ja myös satasen.

Koilahti: Tämän kauden puitteissa 640 on mahdollista

Taika Koilahti voitti naisten pituuden ennätyksellään 621. Tulos syntyi neljännellä. Kaksi ensimmäistä jäi tuloksettomaksi, kolmannella hän varmisti paikkansa jatkokierroksilla hyppäämällä 585.

– Tekniikka on parantunut, hypyn kahden viimeisen askeleen rytmitystä on koitettu parantaa. Uskon, että tämän kauden puitteissa 640 on mahdollista. Ei ollut mikään ideaali kisa, hypyt lähtivät kaukaa. Otin kolmannen varman päälle, että pääsin jatkoon. Parannettavaa jäi, Koilahti sanoi.

Myös toiseksi sijoittunut Maria Huntington hyppäsi ennätyksensä, joka on nyt 616.