Pavel Maslák ja Ali Kaya juoksivat kisaennätyksen

Pavel Maslák ja Ali Kaya juoksivat kisaennätyksen

Lauantai-ilta Prahassa. Netti-TV & Kilpailuraportit & LIVE-Tulospalvelu:

Netti-TV:

LIVE-Tulospalvelu:

Torstai 5.3.

Perjantai 6.3. aamu

Perjantai 6.3. ilta

Lauantai 7.3. aamu

 

Lauantain 7.3. iltakilpailut laji lajilta:

Ivana Španović hyppäsi lähes 7 metriä

Serbialainen Ivana Španović voitti jo neljännen mitalinsa naisten pituushypyn vuosien 2013-2015 MM-kilpailuissa ja ensi kerran se oli kultainen. Španovićin voittotulos 698 on uusi Serbian ennätys ja maailman tämän vuoden toiseksi paras tulos.

Hopeamitalilla palkittiin Tšadissa syntynyt Saksan Sosthene Moguenara, jonka ensimmäinen hyppy kantoi 683 ja pronssimitalilla Romanian Florentina Marincu, joka kahdesti paransi junioreiden Euroopan halliennätystä tuloksin 670 ja 679.

Marincua kolme vuotta vanhempi Romanian toinen edustaja Alina Rotaru sijoittui neljänneksi ennätyksellään 674. Viime kesänä Euroopan mestaruuden ja viime talvena Euroopan hallimestaruuden voittanut Ranskan Éloyse Lesueur astui yli pisimmät hyppynsä ja jäi tällä kertaa viidenneksi.

Pohjoismaiden ja Baltianmaiden paras urheilija tässä lajissa oli kahdeksanneksi sijoittunut Latvian Aiga Grabuste.

 

Maria Kutshina ei enää jäänyt uusimaan

Viime talven MM-kilpailuissa Venäjän Maria Kutshina ja Puolan Kamila Lićwinko jakoivat naisten korkeushypyn mestaruuden ryhtymättä lainkaan uusintaan. Tänä vuonna Prahassa kultamitalin puolikas ei Kutshinalle riittänyt, vaan hän voitti Euroopan mestaruuden uusinnassa Italian Alessia Trostia vastaan.

22-vuotiaat Kutshina ja Trost olivat ainoat, jotka viimeisellä yrityksellään ylittivät korkeuden 197. Tämän jälkeen kumpikin pudotti kolmesti 199:stä, minkä vuoksi päädyttiin uusintaan. Siinä molemmat pudottivat vielä kerran 199:stä, rima laskettiin uudelleen 197:ään ja tästä korkeudesta Trost pudotti ja Kutshina ylitti.

Kamila Lićwinko ei tällä kerralla yltänyt uusintaan, mutta palkittiin pronssimitalilla ylitettyään 194 pudotuksitta. Samalla tuloksella oli neljäs Liettuan Airine Palšytė, viides mestaruutta puolustanut Espanjan 35-vuotias Ruth Beitia ja kuudes Puolan Justyna Kasprzycka.

Jo 40-vuotias Bulgarian Venelina Veneva-Matejeva oli seitsemäs ja vasta 17-vuotias Tšekin Mihaela Hrubá kahdeksas. Kuudenneksi sijoittunut superveteraani Ruth Beitia saavutti MM- ja EM-kilpailuissa jo kahdennenkymmenen pistesijansa ja mitalilla hänet on palkittu jo yksitoista kertaa!

 

Sandra Eriksson EM-finaalin viides Suomen ennätyksellä!

Sandra Eriksson juoksi naisten 3000 metrillä upean Suomen halliennätyksen. Eriksson sijoittui Venäjän Jelena Korobkinan voittamassa finaalissa viidenneksi ajalla 8.54,06.

Eriksson paransi 2,05 sekuntia aiempaa Suomen ennätystä, jonka oli juossut Carita Sunell jo 24 vuotta sitten Sevillan MM-kilpailuissa. Sunell sijoittui hänkin tuolloin viidenneksi

Eriksson juoksi ensimmäisen kilometrin maltillisesti keskiryhmässä kärjen ohittaessa 1000 metriä ajassa 3.00,73 ja Erikssonin noin 3.01,5. Valko-Venäjän Svjatlana Kudzelitshin johdolla 2000 metrin väliaika oli 5.58,47 ja neljänneksi nousseella Erikssonilla noin 5.59,0.

Kilometri ennen maalia neljä naista irtosi muista kilpailijoista Hollannin Maureen Kosterin johdolla ja vauhti lisääntyi ratkaisevasti. Eriksson juoksi viimeisen kilometrin upeasti 2.55 minuuttiin, mutta kärkikaksikko Venäjän Jelena Korobkina ja Valko-Venäjän Svjatlana Kudzelitsh olivat vielä kuusi sekuntia nopeampia.

Voittoaika oli 8.47,62, mikä on 0,01 sekuntia hitaampi, kuin Korobkinan nimissä oleva Euroopan kärkiaika. Ennätyksensä juossut Kudzelitsh hävisi 0,40 sekuntia. 24-vuotias Korobkina voitti kuusi vuotta sitten 3000 metrillä junioreiden Euroopan mestaruuden, muttei ole aiemmin menestynyt naisten arvokilpailuissa.

Ratkaisevan nykäyksen tehnyt Maureen Koster juoksi 8.51,64 ja palkittiin pronssimitalilla 0,80 sekuntia ennen skotlantilaista Laura Muiria. Viidentenä maaliin ehtinyt Eriksson löi kuudenneksi sijoittuneen Puolan Sofia Ennaouin 2,71 sekunnin erolla.

Tšekkiä edustanut Kristiina Mäki ja Ruotsin Charlotta Fougberg olivat 10-11:s. Molemmat hävisivät Erikssonille jo toistakymmentä sekuntia.

 

Maslák tykitti kisaennätyksen

176-senttinen pikkumies Pavel Maslák kohosi yhdeksi Prahan EM-kilpailuiden suurimmista. Maslák tikitti nopealla lyhyellä askelellaan miesten 400 metrin juoksun ylivoimaiseen voittoon uudella kisaennätyksellä 45,33. Seuraava saapui maaliin melkeinpä täyden sekunnin hänen jälkeensä.

Maailman kärkitulosta hallussaan pitävä Maslák on voittanut jo kolmella peräkkäisellä hallikaudella joko maailmanmestaruuden tai Euroopan mestaruuden. Maslákin voittotulosta nopeammin on hänen itsensä lisäksi eurooppalaisista juossut vain entinen ME-mies Itä-Saksan Thomas Schönlebe jo 27 vuotta sitten.

Maslákin vetoavun turvin kolme seuraavaksi sijoittunuttakin paransivat omia ennätyksiään. Hopeamitalilla palkittiin Belgian Dylan Borlée ajalla 46,25. Hänen vanhemmista veljistään Kevin Borlée on aiemmin voittanut Euroopan mestaruuden ja Jonathan Borlée juossut MM-finaalissa neljänneksi.

Tasaväkisessä mitalikamppailussa Puolan Rafaĺ Omelko hävisi Dylan Borléelle vain yhden sekunnin sadasosan ja Puolan toinen edustaja Ĺukasz Krawczuk kuusi sadasosaa.

 

Ali Kaya juoksi kisaennätyksen

Miesten 3000 metrin juoksu oli Turkin 20-vuotiaan Ali Kayan soolo, jolla hän rikkoi Mo Farahin kisaennätyksen ajalla 7.38,42. Keniassa nimellä Stanley Kiprotich syntynyt tuore Euroopan mestari kohosi samalla maailmantilastossa olympiavoittajien Mo Farahin ja Bernard Lagatin jälkeen kolmanneksi.

Toissavuonna Turkin kansalaisuuden saanut Ali Kaya taittoi ensimmäisen kilometrin jo erittäin kovaa vauhtia 2.34,26, toisen kilometrin aivan hapenottokykynsä ylärajalla 2.30,85 ja kolmannen vielä 2.33,32.

Voittajan ja toiseksi sijoittuneen välinen ero 6,06 sekuntia on kautta aikain toiseksi suurin. Vieläkin suuremmalla erolla voitti Belgian Emiel Puttemans vuonna 1973 ennen joukkuetoveriaan Willy Polleunisia ja Suomen Pekka Päivärintaa.

Hopeamitalilla palkittiin 30-vuotias yllättäjä Britannian Lee Emanuel uudella ennätyksellään 7.44,48. Uudessa Meksikossa opiskellut Emanuel voitti Yhdysvaltain yliopistojen mestaruudet mailin juoksussa jo vuosina 2009 ja 2010, mutta on vasta kypsässä iässä löytänyt parhaan lajinsa pidemmillä matkoilla.

Norjan Henrik Ingebrigtsen urakoi sekä 1500 että 3000 metrin juoksut alkuerineen. 3000 metrin finaalissa hän kiri kolmanneksi uudella Norjan halliennätyksellä 7.45,54. Hieman aiemmin aloitettuna loppukiri olisi kenties kantanut Emanuelin ohi toiselle tilalle. Sunnuntaina Ingebrigtsen juoksee 1500 metrin finaalin.

Yhdeksän vuotta sitten 5000 metrin Euroopan mestaruuden voittanut Espanjan Jesús España oli neljäs ajalla 7.47,12. Myös kaksi seuraavaksi maaliin ehtinyttä Saksan Richard Ringer ja Espanjan Adel Mechaal juoksivat hyvävauhtisessa kilpailussa alle 7.50 minuutin.

 

Seitsemäs peräkkäinen Euroopan mestaruus!

Ranskalainen maailmanennätysmies Renaud Lavillenie voitti miesten seiväshypyn Euroopan mestaruuden jo seitsemäntenä peräkkäisenä vuonna. Talvisin hän on voittanut hallissa parittomina vuosina 2009, 2011, 2013 ja 2015 sekä kesäisin parillisina vuosina 2010, 2012 ja 2014.

Voittamaton mestari ylitti ensimmäisellä yrityksellään avauskorkeutensa 575, voittokorkeuden 590 ja uuden EM-kisaennätyksen 604. Lisäksi hän yritti kolmesti uutta maailmanennätystä 617.

Venäjän Aleksandr Gripitsh voitti 28 vuoden iässä ensimmäisen arvokilpailuiden mitalinsa uudella ennätyksellään 585, jonka hän ylitti riskitaktiikalla pudotettuaan kerran korkeudesta 580 ja jätettyään kaksi muuta yritystään uuteen ennätyskorkeuteensa.

Kolmanneksi sijoittunut Puolan Piotr Lisek ylitti toisella yrityksellään saman korkeuden kuin Gripitsh ja neljänneksi sijoittui Puolan toinen edustaja Robert Sobera tuloksella 580.

Viime talvena maailman hallimestaruuden voittanut Kreikan Konstantínos Filippídis jäi tällä kertaa viidenneksi tuloksella 575. Kuudes oli maailmanennätysmiehen nuorempi veli Valentin Lavillenie.

 

Nelson Évoran come-back

Pekingin olympiavoittaja Portugalin Nelson Évora on palannut seitsemän laihan vuoden jälkeen huipulle. Évora voitti Euroopan mestaruuden maailman tämän kauden toiseksi parhaalla tuloksella 17,21. Hänen toiseksi pisin hyppynsä 17,15 olisi sekin oikeuttanut mestaruuteen.

Hopeamitalilla palkittiin uuden Espanjan ennätyksen 17,04 loikkinut Pablo Torrejos. Tarkemmin osuneella juoksuvauhdilla Torrejos olisi voittanut kultamitalin. Hänen pisimmän hyppynsä ponnistuskohta osui 21 senttiä tammilankun etureunan taakse.

32-vuotias Ateenan olympiakisojen kakkonen Romanian Marian Oprea palkittiin yhä pronssimitalilla. Viime kesän ja viime talven EM-kilpailuissa samalla mitalilla palkittu Venäjän Aleksei Fjodorov hävisi nyt Oprealle kolme senttiä.

Viides oli uuden ennätyksensä 16,75 loikkinut Bulgarian 21-vuotias Georgi Tsonov. Karsinnassa ainoana kilpailijana karsintarajan ylittänyt Venäjän Dmitri Sorokin jäi finaalissa kuudenneksi.

 

Unkarin ensimmäinen mestaruus 30 vuoteen

Unkarin Anita Márton nousi naisten kuulantyönnön mestariksi hurjalla viimeisen kierroksen työnnöllään 19,23, millä hän paransi tulostaan 67 senttiä, rikkoi maansa ennätyksen, kohosi maailmantilastossa toiseksi ja ohitti siihen asti kilpailua johtaneen Valko-Venäjän Julia Leantsjukin.

Unkarin joukkue oli tätä ennen viimeksi voittanut Euroopan hallimestaruuden vuonna 1985, jolloin György Bakos voitti miesten 60 metrin aitajuoksun ja Gyula Pálóczi pituushypyn.

185-senttinen Leantsjuk hävisi elämänsä työnnön pukanneelle Mártonille lopulta reippaasti 64 sentin erolla. Kaikki muut jäivät alle 18 metrin tuloksiin. Kolmas oli Bulgarian Radoslava Mavrodjeva, joka ylsi 27 vuoden iässä uransa ensimmäiseen arvokilpailuiden mitaliin tuloksella 17,83.

 

Veteraanin voitto

Naisten 400 metrin juoksun tulostaso oli tämänvuotisissa EM-kilpailuissa poikkeuksellisen alhainen. Ella Räsäsen edellisissä EM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten Göteborgin EM-kilpailuiden alkuerissä juoksema Suomen ennätys olisi tänä vuonna oikeuttanut hopeamitaliin.

34-vuotias Ukrainan Natalia Pihida käytti tilaisuuden hyväkseen, hyökkäsi ulkoradalta terävästi kärkeen, ohitti puolimatkan ajassa 24,06 ja kamppaili yksinään kärjessä pitkän uransa ensimmäiseen arvokilpailuiden kultamitaliin ajalla 51,96.

Sisäradalta lähtenyt Espanjan Indira Terrero oli viimeisenä lähes 300 metriä, mutta kiri viimeisessä kaarteessa ja loppusuoralla toiseksi sekunnin sadasosan ennen Britannian 20-vuotiasta Seren Bundy-Daviesia. Mestari Pihidan ja toiseksi sijoittuneen Terreron välinen ero maalissa oli 0,68 sekuntia.

Neljäs oli Slovakian Iveta Putalová, joka välierien tavoin paransi taas maansa ennätystä 52,84:ään. Neljä vuotta sitten Euroopan mestaruuden voittanut kotiyleisön suosikki Denisa Rosolová oli päivää aikaisemmin voittanut välieränsä leikittelevän kevyesti ajalla 52,48, mutta jostakin syystä uupui finaalin viimeiseksi.

 

Ilja Shkurenjov johtaa seitsenottelua

Miesten seitsenottelua johtaa selvällä 101 pisteen erolla Venäjän Ilja Shkurenjov pistein 3512. Hän juoksi 60 metriä ennätykseensä 6,98, voitti pituushypyn ennätyksellään 778 ja voitti myös korkeushypyn tuloksella 210. Aiemmin Shkurenjov on saavuttanut kymmenottelun pronssimitalin kaksissa viime EM-kilpailuissa.

Toisena ottelee Saksan Arthur Abele, joka voitti 60 metriä ja kuulantyönnön. Abelen sarja oli kaksijakoinen. Hän juoksi 60 metriä ennätykseensä 6,93, hyppäsi pituutta ennätyksensä 756, työnsi kuulaa ennätyksensä 15,54, mutta jäi korkeushypyssä ennätyksestään roimasti 12 senttiä.

Samalla tavoin kaksijakoisesti otteli Puolan Paweł Wiesiołek, joka sijoittuu kolmanneksi pistein 3372. Wiesiołek juoksi 60 metriä ennätykseensä 7,03, hyppäsi pituutta ennätyksensä 763, työnsi kuulaa ennätyksensä 14,32, mutta jäi Abelen tavoin korkeushypyssä ennätyksestään roimasti 12 senttiä.

Kotiyleisön suosikki, kauden kärkituloksen haltija Adam Helcelet on avauspäivän jälkeen neljäntenä pistein 3345, puolustava mestari Hollannin Eelco Sintnicolaas viidentenä pistein 3341 ja aiempi MM-kolmonen Venäjän Artjom Lukjanenko vasta 12:ntena pistein 3168. Tämän trion vahvat lajit ovat vasta sunnuntaina.

 

Andreas Almgren oli välierien nopein

Miesten 800 metrin juoksun kolmesta välierästä kaksi oli erittäin hitaita, mutta Hollannin Thijmen Kupers johti omaa eräänsä uhkarohkean kovaa ollen jo 200 metrin kohdalla kymmenisen metriä edellä Ruotsin 19-vuotiasta Andreas Almgrenia ja noin 15 metriä edellä muita kilpailijoita.

Kupers lensi ensimmäisen kierroksen 24,69 ja tarpoi viimeisen kierroksen viidettä sekuntia hitaammin 28,99, mutta jaksoi toiseksi hänet loppusuoralla ohittaneen Almgrenin jälkeen. Almgrenin voittoaika oli 1.47,24. Muissa erissä juostiin kolmisen sekuntia hitaammin.

Ensimmäisessä erässä viisi miestä kiri maaliin lähes yhtä aikaa. Heistä finaaliin selviytyivät Britannian Guy Learmonth ja Irlannin Mark English. Viimeisessä erässä Puolan Marcin Lewandowskin pitkä kiri oli suvereeni näytös. Toiseksi tullut Saksan Robin Schembera hävisi Lewandowskille lähes täyden sekunnin.

 

Jenny Meadows protestin kautta finaaliin

Britannian Jennifer Meadows oli tänä talvena juossut naisten 800 metrillä maailman viidestä parhaasta tuloksesta neljä ja voittanut jokaisen kilpailunsa, mutta kangistui Islannin Aníta Hinriksdóttirin hurjaa vauhtia vetämässä välierässä neljänneksi.

Loppukirin voitti Sveitsin Selina Büchel ajalla 2.01,92, toiseksi nousi loppusuoralla sisäkautta Hinriksdóttirin ohittanut Venäjän Anastasia Bazdyreva ajalla 2.02,01 ja Hinriksdóttir jaksoi kolmanneksi 0,09 sekuntia ennen Meadowsia. Ohitustilanne johti kuitenkin Bazdyrevan hylkäämiseen, jolloin Meadows pääsi finaaliin.

Toisessa erässä hölkättiin hitain kierros pikkutyttöjen vauhtia 37,99 sekuntiin. Jälkimmäisen puolikkaan puolustava mestari Ukrainan Natalia Lupu, maailmantilaston kakkonen Puolan Joanna Józwik ja Lontoon olympiakolmonen Venäjän Jekaterina Poistogova lensivätkin sitten 10 sekuntia ensimmäistä nopeammin.

EM-kilpailuiden päätöspäivänä sunnuntaina aloittavat seitsenottelijat kilpailunsa Suomen aikaa kello 12.30, Hanna-Maari Latvala ja Ville Myllymäki juoksevat 60 metrin välierissä alkaen kello 15.30 ja Kristiina Mäkelä hyppää kolmiloikan finaalissa kello 17.25, kunnes EM-kilpailut päättyvät sunnuntaina iltaseitsemältä.

(Mikko Nieminen.)