Partanen ja Neuvonen: Kävelymaajoukkue tiiminä kohti EM-kesää

Partanen ja Neuvonen: Kävelymaajoukkue tiiminä kohti EM-kesää

Kilpakävelymaajoukkueen kasvanut tiimihenki saa kiitosta Aku Partaselta ja Elisa Neuvoselta. Maajoukkueen kotimaan leirit ovat virkistäneet arkea. Testit Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa (Kihu) ovat kertoneet tarkasti miten harjoittelu edistyy ja luoneet luottamusta tekemiseen.

– Nyt ollaan menossa kohti kesää enemmän tiiminä, Partanen kiittelee maajoukkuesuunnitelmaa, jonka kävelijät ja valmentajat rakensivat yhdessä SUL:n kävelyvalmentaja Jani Lehtisen johdolla.

– On pantu resurssit yhteen pottiin, yhdistetty leiritystä samoihin paikkoihin, saatu kattavat huollot ja vähän suuremmat leiritysmäärät, Lehtinen kiteyttää suunnitelmaa.

Varsinkin kotimaan leirit Espoossa toivat kävelijöiden mielestä auringon pilkahduksia harmaan syystalven harjoitteluun.

– Se potkii eteenpäin, kun näkee, että muillakin treeni kulkee. Jää hyvä fiilis jatkaa omia harjoituksia, Partanen kiittelee.

Neuvonen jakaa nuo tuntemukset.

– Kun normaalisti kiertää Kuopiossa hallia yksin, tulee sellainen olo, että eikö tosiaan ole muita kävelijöitä. Leireillä näkee, että on, ja saa vinkkejä harjoitteluun.

”Ei pienintäkään flunssaa”

Partasen, 26, askel ei ollut erityisen kepeä syksyn ensimmäisissä harjoituksissa. Lontoon MM-kisojen 50 kilometrin puolivälissä tullut hylkäys korpesi hyvän tovin.

– Kunto, joka kesällä kropassa oli, jäi ulosmittaamatta. Se kaiveli. Harjoituskauden alussa oli mieli maassa. Sitten, kun kuntokäyrä lähti syksyllä nousuun, se unohtui, Partanen muistelee.

Nyt Valentin Konosen valmentama kävelijä on aloittelemassa Neuvosen ja kymmenen muun maajoukkuetoverin kanssa vajaan kolmen viikon harjoitusrupeamaa Espanjan Torreviejassa.

– En ole koskaan pystynyt tekemään näin hyviä harjoituksia tähän aikaan vuodesta. Syynä on ehjä syksy. Ei ole ollut pienintäkään flunssaa, joka olisi katkaissut harjoittelua, Partanen sanoo.

Kononen on kasvattanut Partasen aerobisen harjoittelun määrää, mikä on tuottanut toivottua tulosta ilman takaiskuja.

– Perusvireystila on pysynyt treeneissä hyvänä. Olen pystynyt tekemään kaiken mitä harjoituksiin on ohjelmoitu, ja niin, että olen palautunut hyvin seuraavaan harjoitukseen, Partanen sanoo.

”Askel karkasi edessä korkeaksi”

MM-kisoissa kiusanneet tekniikkavirheetkin on analysoitu.

– Tekniikkaan on löydetty uusia juttuja. Niitä on ajettu sisään syksyn aikana. Kävelytuomari Anne Fröberg kävi treeneissä katsomassa tekniikkaa. Häneltä tuli vahvistusta sille, että jutut, joita syksyllä on tehty, ovat olleet oikeansuuntaisia, Partanen sanoo.

MM-kisojen hylkäys johtui Partasen mukaan siitä, että askel karkasi edessä liian ylös. Myös käsien kulma lipesi korkeaksi.

– Nyt on avattu käsikulmaa ja tihennetty frekvenssiä, jolloin askeleen lentoaika lyhenee. Tätä kautta suoritukseen on haettu helppoutta, jota vahvistetaan kilometrien kautta, Partanen sanoo.

Tekniikan ja koko elokuisiin Berliinin EM-kisoihin tähtäävän harjoittelun ensimmäinen tulikoe Partasella on maaliskuinen Dudincen 50 kilometrin kilpailu. Edellisessä Dudincen kilpailussa hän käveli ennätyksensä 3.49.00. 


neuvonen_elisa_partanen-aku.jpg

,

Neuvonen ei mieti 50 kilometriä

Elisa Neuvonen murskasi viime kesän kisoissa ennätyksensä kaikilla keskeisillä matkoilla ja käveli Taipein Universiadeissa 20 kilometrin yllätyspronssin. Tulevan kilpailukauden hän haluaa huipentaa onnistumiseen Berliinin EM-kisoissa. Matkana on edelleen 20 kilometriä.

Naisilla on EM- ja MM-kisojen ohjelmassa myös 50 kilometriä. Voisiko se olla sinulle tulevaisuuden matka?

– Tulevalla kaudella se ei varmasti ole ohjelmassa, mutta tulevaisuudesta en voi sanoa mitään varmaa. Siitä on keskusteltu, ja se on jollakin tasolla kiehtova ajatus, Neuvonen sanoo.

Viime kesän ennätyskunnon Neuvonen pohjusti kevättalven pitkällä leirillä Englannissa sikäläisten maajoukkuekävelijöiden kanssa. EM-kisavuoden Neuvonen aloittaa Suomen maajoukkueen harjoitusleirillä Espanjan Torreviejassa, mutta kevättalven suunnitelmiaan hän ei ole vielä lyönyt lukkoon.

– Se on vähän auki, menenkö kevättalvella leırille Englantiin vai vuoristoleirille Etelä-Afrikan Dullstroomiin. Englanti oli niin hyvä vaihtoehto viimeksi, että haluaisin toistaa sen harjoittelun, mutta vuoristoharjoittelu voisi tuoda harjoitteluun kokonaan uuden kuvion, Neuvonen pohtii.

Neuvosen 20 kilometrin ennätys putosi viime kesänä lukemiin 1.35.09. Onnistuneen kevättalven leirin ohella valmentaja Marko Kivimäen suojatin kehitystä siivittivät kasvaneet harjoitusmäärät.

– Johonkin kahden vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna olen päässyt nyt ammattimaisempaan harjoitusrytmiin. Pystyn harjoittelemaan kahdesti päivässä, Neuvonen kertoo.

Neuvonen, 26, on koulutukseltaan lääkäri, mutta työstää parhaillaan väitöskirjaa dementian ehkäisystä ja riskitekijöistä. Työt pitävät hänet yliopistolla osan vuotta, mutta harjoittelun kanssa väitöskirjan teko niveltyy hyvin yhteen.

– En ole mitenkään kiirehtinyt sen kanssa, Neuvonen sanoo väitöskirjastaan.