Olkapää tekee yhä kiusaa, Helanderin kilpailukausi jää väliin, katse jo Tokion olympiakisoissa

Keihäänheittäjä Oliver Helander keskittyy syyskesän mittaan harjoitteluun. Tammıkuussa leikattu olkapää kipuilee sen verran kovien heittotreenien jälkeen, että Helander paneutuu sen kuntouttamiseen eikä näillä näkymin kilpaile tänä kesänä.

– Heittäisin, jos Tokion olympiakisat olisivat olleet tänä kesänä. Pystyn heittämään, mutta nyt on parempi malttaa. Olkapää ei mene ainakaan parempaan suuntaan, jos alan kilpailla, Helander sanoo.

Tammikuisen olkapääleikkauksen jälkeen Helander pääsi nopeasti harjoittelun makuun. Fyysisten ominaisuuksien kehittäminen on luistanut ongelmitta, samoin heittoharjoittelu, mutta vain aluksi. Kevättalven ja kevään mittaan olkapääkivut palasivat.

– Kun aloin heittää kovempaa, olkapää oli ensin vähän parempi, mutta sitten tuli samaa kipua kuin ennen leikkausta. Ihan pari ensimmäistä treeniä, joissa heitin kovempaa, tuntuivat paremmilta, Sitten tuntemukset alkoivat mennä huonompaan suuntaan, Helander kertoo.

Lignell: Mennään urheilijan tuntemuksen mukaan

Fyysisesti Helander, 23, on hyvässä kunnossa ja keihästäkin hän heitti harjoituksessa kevätkesällä lyhyellä vauhdilla liki 80 metriä, joka on harjoitusheitoksi hänelle hyvin.

– Silloin tuntui siltä, että voisi alkaa kilpailla. Mutta seuraavassa heittotreenissä olkapää oli paljon huonompi ja sitten tehtiin kesälle uudet suunnitelmat, Helander sanoo.

Tokion olympiakisat, jonne Helanderilla on jo tulosraja tehtynä, ovat vuoden päästä. Valmentaja Glenn Lignell haluaa keskittyä varmistamaan, että olkapää on silloin kunnossa ja se kestää syksyllä alkavan harjoituskauden rasitukset.

– Jos nyt mennään kilpailemaan olkapää puolikuntoisena, se on riski sinänsä. Ja siinä voi rikkoutua muitakin paikkoja, nyt kun ei ole takana kovia heittoharjoituksia, Lignell sanoo.

Helander arvioi olevansa sen verran hyvässä fyysisessä kunnossa, että 85 metrin heitto olisi mahdollinen.

– Totta kai olisi kiva katsoa kilpailuissa kuinka kauas Oliverin keihäs lentäisi, mutta nyt mennään urheilijan tuntemuksen mukaan. Hän kuitenkin kroppansa tuntee parhaiten, Lignell sanoo.

Helanderin, 23, ennätys on 88,02. Viime kesänä hän heitti Tokion olympiarajan rikkovan tuloksen 86,93.

Heittotreenit kahdesti viikossa määräpainotuksella

Syyskesän mittaan Helander keskittyy heittoharjoitteluun, mutta painottaa määrää, ei tehoja.

– Heitän kaksi kertaa viikossa, mutta kevyesti ja painotan määrää. Yhdessä harjoituksessa tulee noin sata heittoa, joista 70 keihäällä ja 30 möykyllä, Helander sanoo.

Treenit maistuvat Helanderille, sillä fyysinen kunto on erinomainen. Niin maksimivoiman kuin räjähtävän voiman testeissä on ropissut ennätyksiä.

– Jos katsoo tuoreimmasta päästä, kuulanheitot ovat menneet eteenpäin laajalla skaalalla. Viikonvaihteessa Oliver paransi 7,26 kilon kuulalla alta eteen -testissä ennätystään 16,22:stä yli metrillä 17,28:een. Samainen kuula on lentänyt pään yli taakse 19,31 ja nelikoinen kuula 26,89. Viisiloikkaakin meni ensi kertaa paikaltaan yli 17 metriä (17,08), Lignell sanoo.

– Leikkaus hidasti vähän ylävartalon harjoittamista, mutta alavartalo on hyvässä kunnossa. Taka- ja etukyykyt ovat 190 ja 160 kiloa. Paljon vahvempia heittäjiä toki on, mutta meille tärkeintä on ollut saada hankittu voima näkymään räjähtävässä voimantuotossa.

IF Raseborgia edustava Helander asuu Vaasassa ja harjoittelee paljon Kuortaneella, missä Lignell käy säännöllisesti. Aika ajoin Helander piipahtaa myös Karjaalla.

– Harjoituskauden aikana nähdään vähintään joka toinen viikko, Lignell sanoo.