Molemmat moukarimiehet MM-finaaliin – Eritrean ensimmäinen kultamitali

Molemmat moukarimiehet MM-finaaliin - Eritrean ensimmäinen kultamitali

15:nnet MM-kilpailut alkoivat Pekingissä lauantaina 22.8. Miesten maratonin voitti vasta 19-vuotias Eritrean Ghirmay Ghebreslassie. Tämä oli Eritrean ensimmäinen kultamitali MM-kilpailuiden historiassa. David Söderberg ja Tuomas Seppänen selviytyivät kumpikin miesten moukarinheiton MM-finaaliin.

Ensimmäisenä lajina kello 7.35 (Suomen aikaa kello 2.35) alkaneelle miesten maratonille osallistui myös Suomen edustaja Henri Manninen.

Maratonin 10 ensimmäistä kilometriä taitettiin raatelevan kuumassa ja saastesumun kiusaamassa ilmassa rauhallista vauhtia 31.51. Kärkiryhmään kuului tässä vaiheessa 37 juoksijaa, joiden joukossa mm. hallitseva olympiamestari ja puolustava maailmanmestari Ugandan Stephen Kiprotich, kenialainen maailmanennätysmies Dennis Kimetto ja kaikki kolme Kenian ja Etiopian edustajaa.

Henri Manninen ohitti 10 kilometriä 1.08 minuuttia kärjen takana 60:ntenä. Tasaista vauhtia 2.20:n aikataululla matkaan lähtenyt Manninen on 68 kilpailijasta ennätysvertailun perusteella 61:nneksi paras.

15 kilometrin väliaika-asemalla kärkijoukossa oli yhä sama 37 juoksijan joukko. Henri Manninen oli noussut 57:nneksi. Hänen eronsa kärkeen oli kasvanut 2.07 minuuttiin.

 

Italialaiset nykäisivät

Hieman ennen puoltamatkaa italialaiskaksikko lisäsi vauhtia. 20 kilometrin väliaika-asemalle tultiin hallitsevan Euroopan mestarin Daniele Meuccin ja 41-vuotiaan Ruggero Pertilen johdolla ajalla 1.03.23. Kärkijoukko supistui jo lähes puolta pienemmäksi 22 juoksijaan.

Henri Manninen nousi 20 kilometrin väliaika-asemalle 55:nneksi, mutta ero kärkeen oli kasvanut jo 3.53 minuuttiin. Kärkiryhmässä olivat kolme kenialaista, kolme etiopialaista ja kaikki neljä Ugandan edustajaa. Mestaruutta puolustava Ugandan Stephen Kiprotich juoksee neljäntenä ugandalaisena villillä kortilla.

25 kilometrin väliaika-asemalle Euroopan mestari Meucci saapui ensimmäisenä ajalla 1.19.16. Pertile saapui kaksi sekuntia hänen jälkeensä ja muu kärkijoukko neljän sekunnin päässä Pertilestä. 22 miehen kärkiryhmästä putosi tällä 5 kilometrin osuudella vain Japanin Masakazu Fujiwara.

Henri Manninen nousi 25 kilometrin väliaika-asemalle 51:nneksi, mutta aikaa tähän 5 kilometrin osuuteen kului jo 17.53 minuuttia. Tässä vaiheessa oli jo varmaa, että omaan tavoiteaikaansa 2.20 – 2.22:een Manninen ei tule raskaissa olsouhteissa yltämään.

 

Yllätysmies Lesothosta

Hieman ennen 30 kilometrin väliaika-asemaa kansainvälisesti täysin tuntematon Lesothon edustaja Tsepo Ramonene karkasi koko muulta joukolta! Tämä 5 kilometrin osuus oli juoksun siihen asti nopein 15.46 ja Ramonenen etumatka toisena juoksevaan veteraani Pertileen oli jo 13 sekuntia.

Ramonene oli ennätysvertailussa osallistujajoukon hitaimpia ennätyksellä 2.16.24, mutta maailmanennätysmies Dennis Kimetto uupui Ramonenen nykäyksessä yli kolmen minuutin päähän ja toinen kenialainen Mark Korir lähes minuutin päähän! Tiiviissä tuntumassa kärkeen oli enää 16 juoksijaa.

Lontoon olympiakisoissa Tsepo Ramonene oli maratonin viimeinen maaliintulija sijoittuen 85:nneksi! Järjestäjien tulospalvelun mukaan hänen koko nimensä olisi Tsepo Ramonene Matibelle.

 

19-vuotias eritrealainen iskee

35 kilometrin väliaika-asemalle saavuttaessa kaikki kenialaiset olivat romahtaneet. Paraskin kenialainen Mark Korir oli lähes neljä minuuttia Ramonenea jäljessä. Tämän väliaika oli 1.50.38, joten vauhti kiristyi yhä.

19-vuotias Eritrean Ghirmay Ghebreslassie oli noussut 35 kilometrin kohdalla toiseksi 10 sekunnin päähän Ramonenesta. Kärjen tuntumassa oli enää 11 juoksijaa. 36:nnella kilometrillä matka alkoi uhkarohkealla lesotholaisella painaa ja juniori Ghebreslassie nousi johtoon.

37 kilometrin kohdalla Etiopian kokenut Yemane Tsegay ajoi Ghebreslassien kiinni. Ramonene oli jäänyt jo kauas ja kilpailu alkoi näyttää kaksinkamppailulta 19-vuotiaan eritrealaisen ja 30-vuotiaan etiopialaisen välillä.

40 kilometrin väliaika-asemalle saapui Ghebreslassie ajassa 2.05.41. Tämä vitonen oli hirmuisen kova 15.02. Etiopian Tsegay oli jäänyt 12 sekuntia, Ugandan Solomon Mutai 39 sekuntia ja muut jo yli puolitoista minuuttia.

 

Eritrean ensimmäinen kultamitali!

Ghebrselassie saapui voittajana maaliin hyvin kevyellä askelella Eritrean lippu kädessään ajassa 2.12.27. Hän on maansa ensimmäinen MM-kilpailuiden tai olympiakisojen kultamitalivoittaja. Zersenay Tadesse on toki aiemmin voittanut kuusi maailmanmestaruutta Eritrealle puolimaratonilla ja maastojuoksussa.

Viime vuonna Ghebreslassie sijoittui puolimaratonin MM-kilpailuissa seitsemänneksi ja juoksi elämänsä ensimmäisellä maratonilla Chicagossa kuudenneksi ajalla 2.09.08. Tämän vuoden keväällä hän oli Hampurin maratonilla toinen kenialaisen Lucas Rotichin jälkeen ennätyksellään 2.07.47.

Hopeamitalilla palkittu Etiopian Yemane Adhane Tsegay hävisi Ghebreslassielle lopulta 40 sekuntia. Hän juoksi uransa kolmannen MM-maratonin ja on joka kerta sijoittunut vähintään pistesijalle kahdeksan parhaan joukkoon.

Ugandan Solomon Mutai oli kolmas 1.02 minuutin päässä kärjestä. 22-vuotias Mutai nousi huipulle viime vuonna sijoittuessaan Kansainyhteisön kisoissa neljänneksi. Mitalikolmikko juoksivat Pekingin tukahduttavassa ilmassa toisen puolikkaan ensimmäistä nopeammin.

Kilpailun vanhin osallistuja Ruggero Pertile ehti maaliin komeasti neljäntenä 1.55 minuuttia maailmanmestarin jälkeen. Viides oli Etiopiassa syntynyt Shumi Dechasa, joka toissavuonna sai Bahrainin kansalaisuuden.

Maailmanmestaruutta puolustanut Ugandan Stephen Kiprotich oli kuudes ja hallitseva Euroopan mestari Daniele Meucci kahdeksas. Meucci olisi todennäköisesti ehtinyt ohittaa Etiopian Lelisa Desisan, mutta järjestäjät eivät riittävän selkeästi ohjanneet juoksijoita, ettei stadionilla enää tarvitse juosta koko kierrosta.

 

Manninen maaliin 35:ntenä

Itsemurhataktiikalla juossut Tsepo Ramonene hävisi kuuden viimeisen kilometrin aikana mestarille viisi minuuttia, mutta kamppaili kuitenkin 14:nneksi. Viron Roman Fosti oli parhaana Pohjolan juoksijana 20:s ajalla 2.20.34 ennen 22:nneksi sijoittunutta parasta kenialaista.

Henri Manninen juoksi sisukkaasti maaliin 35:ntenä ajalla 2.30.21. Manninen jäi omasta ennätyksestään armottomassa säässä lähes 14 minuuttia, mutta venyi 26 sijalukua korkeammalle kuin ennätysvertailussa.

– Aika rankka koettelemushan se oli. Optimaalisella suorituksella olisi voinut parempikin sijoitus tulla. Vähän jäivät kaksijakoiset fiilikset. Ihan hyvä, etten keskeyttänyt, koska se on pahinta maratoonarille, Manninen kertoi.

 

”Emme tiedä kuka voi voittaa, älä luovuta ennen maaliviivaa”

Hyvävoimainen ja selkeäsanainen nuori maailmanmestari totesi maaliin saavuttuaan, että olosuhteet eivät hänelle olleet vaikeat.

–  Olosuhteet olivat minulle todella hyvät. Maraton ei ole kuin muut kilpailut.

– Emme tiedä, kuka voi voittaa, älä luovuta ennen maaliviivaa, on minun periaatteeni.

Ghebrselassien viime vuoden kilpailuohjelmaan kuului mm. Göteborgin puolimaraton, jonka hän voitti reittiennätyksellä 1.00.36.

Maratonin väliaikapalvelu:

 

Söderberg karsintaryhmänsä kolmas

Miesten moukarinheiton ensimmäisessä karsintaryhmässä David Söderberg oli upeasti kolmas edellään vain puolustava maailmanmestari Puolan Paweł Fajdek ja tuore 22-vuotiaiden Euroopan mestari Britannian Nick Miller, joka ainoana ylitti 77 metrin karsintarajan heti ensimmäisellä yrityksellään.

Söderbergin ensimmäinen heitto raapaisi verkkoa oikean käden puolelta, mutta kantoi siitä huolimatta 73,30. Toinen heitto kantoi aivan sektorin vasempaan laitaan 75,96 ja kolmas lähes yhtä pitkälle 75,30.

Aamuvarhaisella Söderberg nousi viideltä päästäkseen harjoituskentälle heittämään muutaman heiton. Portit olivat kuitenkin lukitut eikä verryttelymahdollisuutta ollut ennen stadionille saapumista.

– Olisin muutaman tunnin tarvinnut verryttelyn jälkeen palautteluun, mutta kävihän se näinkin, Söderberg kertoi.

– Kyllä se toinen oli ookoo heitto. Ei se nyt ehkä ihan täysillä ollut silti. Käänsin vähän heittosuuntaa, koska ensimmäinen osui häkkiin.

– Nyt vaan ruokaa sisään ja palautuminen alkaa heti. Finaali tulee äkkiä.

 

Viimeiseltä sijalta MM-finaaliin!

Ensimmäisen kerran urallaan MM-kilpailuihin osallistunut Tuomas Seppänen karjaisi ensimmäisellä yrityksellään huippuheiton 74,74 ja selviytyi 11:nneksi parhaalla tuloksella David Söderbergin seuraksi MM-finaaliin.

Seppänen oli 30 kilpailijasta ennätysvertailun viimeinen, mutta jätti taakseen 29 kilpakumppanistaan 19. Näiden joukossa oli kilpailukiellosta takaisin rinkiin palannut valkovenäläinen monien suurkilpailuiden voittaja Ivan Tsihan, joka heitti lähes 13 metriä ennätystään heikommin 71,88.

– Kyllä nyt tuli todistettua, että Taivaan isä tietää moukarinheitosta kaiken, nauroi Seppänen finaalipaikan varmistuttua.

– Se meni just niin kuin pitikin. Heti ekassa heitossa oli hyvä rytmi. Toisella heitolla yritin hullusti vauhtia vielä lisää.

– Finaalissa kaikki peliin, täysillä vaan, ei tässä nyt ainakaan aleta enää jarruttaa.

Toisen ryhmän pisimmän heiton 76,79 linkosi Venäjän Sergei Litvinov Junior, jonka isä voitti olympiakultaa vuonna 1988 ja maailmanmestaruudet vuosina 1983 ja 1987.

Hallitseva olympiamestari ja hallitseva Euroopan mestari Unkarin Krisztián Pars selviytyi kangerrellen finaaliin vasta 10:nneksi parhaalla tuloksella 75,37. Finaalista karsiutuivat mm. kaikki kolme Valko-Venäjän edustajaa sekä ennätysvertailun kolmonen Turkin Esref Apak.

Viimeksi kaksi suomalaista selviytyi moukarinheiton MM-finaaliin Helsingin olympiastadionilla 32 vuotta sitten.

 

Kemboi hakee kuudetta kultamitaliaan

Miesten 3000 metrin estejuoksun alkuerissä nopeimman ajan 8.24,75 juoksi Kenian kolminkertainen maailmanmestari ja kaksinkertainen olympiavoittaja Ezekiel Kemboi.

Finaaliin selviytyivät kaikki neljä Kenian ja kaikki kolme Yhdysvaltain edustajaa, kaksi Etiopian, kaksi Algerian ja kaksi Marokon edustajaa. Ainoana eurooppalaisena finaalissa juoksee Puolan Krystian Zalewski. Hallitseva Euroopan mestari Ranskan Yoann Kowal karsiutui hitaimman erän kirissä 0,13 sekunnin erolla.

Miesten 800 metrin alkueristä valtaosa suosikeista pääsi välieriin kaikkeaan yrittämättä. Karsiutuneiden joukossa olivat vuosien 2012 ja 2014 EM-finaalien hopeamitalimiehet Tanskan Andreas Bube ja Puolan Artur Kuciapski. Erityisen lujaa ei vielä menty. Nopeimman ajan 1.45,83 juoksi Kenian Ferguson Rotich.

1500 metrin ME-nainen Etiopian Genzebe Dibaba on kolmesti osallistunut MM-kilpailuihin ja jäänyt aina kahdeksanneksi. Nyt hän kiri viimeisen kierroksen 59,33 ja juoksi MM-kisahistorian nopeimman alkueräajan 4.02,59. Kenian Faith Kipyegon ja Marokon Rababe Arafi alittivat myös tähän saakka parhaan alkueräajan.

40-vuotias vuosien 2003 ja 2005 maailmanmestari Venäjän Tatjana Tomashova karkasi omassa erässään lähes 50 metrin karkumatkalle, uupui loppusuoralla, mutta kampesi itsensä vielä välieriin alkueränsä neljäntenä.

 

Valerie Adams ei kilpaile Pekingissä

Naisten kuulantyönnön finaaliin pääsi tuloksella 17,73. Karsintarajan 18,30 ylitti seitsemän kilpailijaa. Pisimmälle 19,39 työnsi viimekesäinen Euroopan mestari ja toissakesäinen MM-kakkonen Saksan Christina Schwanitz. 19 metriä ylittivät myös Yhdysvaltain Michelle Carter ja Kiinan Gong Lijiao.

Neljä viimeisintä maailmanmestaruutta ja kaksi viimeisintä olympiakultaa voittanut Uuden-Seelannin Valerie Adams ei loukkaantumisen vuoksi puolikuntoisena kilpaile Pekingissä. Nyt 19 metriä karsinnassa rikkonut kolmikko olivat edellisissä Moskovan MM-kilpailuissa kolme seuraavaa Adamsin jälkeen.

 

Briteillä kaksoisjohto seitsenottelussa

Naisten seitsenottelussa on Britannialla kahden lajin jälkeen kaksoisjohto. Lontoon olympiavoittaja Jessica Ennis-Hill palasi vauvalomalta ja johtaa. Aivan entisessä terässään hänkään ei silti ole. 100 metrin aitajuoksussa hän jäi 0,37 sekuntia ennätyksestään ja korkeushypyssä yhdeksän senttiä ennätyksestään.

Toisena ottelee viime talvena viisiottelussa Euroopan hallimestaruuden voittanut Katerina Johnson-Thompson, joka paransi aitajuoksun ennätyksensä 13,37:ään ja voitti korkeushypyn tuloksella 189. Kolmanneksi sijoittuu aitajuoksun upealla uudella ennätyksellään 12,81 voittanut Hollannin Nadine Visser.

Maailmanmestaruuden Moskovassa kaksi vuotta sitten voittanut Ukrainan Hanna Melnitshenko tunnetaan nykyisin nimellä Hanna Kasjanova avioiduttuaan kymmenottelija Oleksi Kasjanovin kanssa. Melnitshenko-Kasjanova oli Pekingiin ilmoitettu, mutta viime hetkessä hän vetäytyi radalta.

Pistetilanne kahden lajin jälkeen on harvinaisen tasainen. Jopa 20. sijan ulkopuolelta saatetaan vielä kivuta mitalikamppailuun.

7-ottelu, tilanne 2 lajin jälkeen (100 m aj, korkeus): 1) Ennis-Hill 2192, 2) Johnson-Thompson 2162, 3) Visser 2131, 4) Anastasia Mohnjuk Ukraina 2130, 5) Brianne Theisen-Eaton Kanada 2105, 6) Erica Bougard Yhdysvallat 2099, 7) Nadine Broersen Hollanti 2097, 8) Akela Jones Barbados 2077, 9) Yorgelis Rodríguez Kuuba 2071, 10) Nafissatou Thiam Belgia 2057, 11) Györgyi Zsivoczky-Farkas Unkari 2054, 12) Carolin Schäfer Saksa 2043, 13) Jennifer Oeser Saksa 2042, 14) Claudia Rath Saksa 2037, 15) Laura Ikauniece-Admidiņa Latvia 2034, 16) Uhunoma Osazuwa Nigeria 2030, 17) Eliška Klucinová Tšekki 2024, 18) Portia Bing Uusi-Seelanti 2015, 19) Grit Šadeiko Viro 2012, 20) Alina Fjodorova Ukraina 2008, 21) Sharon Day-Monroe Yhdysvallat 2003, 22) Xénia Krizsán Unkari 1999, 23) Anouk Vetter Hollanti 1975, 24) Karolina Tymińska Puola 1842. – (33 kilpailijaa.)

MM-kilpailut Pekingin Linnunpesässä jatkuvat lauantaina Suomen aikaa kello 13.30. Kristiina Mäkelä osallistuu naisten kolmiloikan karsintaan kello 14.10 alkaen. Lauantai-illan päättää miesten 10000 metrin juoksun finaali Suomen aikaa kello 15.50.

(Mikko Nieminen.)

LIVE-Tulospalvelu:


pekingin_mm-kilpailut_2015_-_logo.jpg

seppanen_tuomas_ja_soderberg_david_1_of_1.jpg

Kotimaan moukarinheiton kärkinimet Tuomas Seppänen ja David Söderberg heittivät Puolassa kumpikin yli 75 metrin. Oheinen kuva viime kesän MM-kisoista.

,

,

,


david_rudisha_peking_2015_-_getty.jpg

Maailmanennätysmies David Rudisha teki Pekingissä saman kuin Lontoossa. (Getty images for IAAF.)

,


miesten_maratonin_mitalikolmikko_pekingissa_2015_-_getty_images_for_iaaf.jpg

Miesten maratonin mitalikolmikko kunniakierroksella Linnunpesässä. (Getty images for IAAF.)