Toimittaja ja kirjailija, MTV3:n pitkäaikainen uutisankkuri Keijo Leppänen piirtää uunituoreessa teoksessa Keihäsmies – Tero Pitkämäen elämä (Tammi) seitsenkertaisesta arvokisamitalistista moniolotteisen ja kiinnostavan henkilökuvan.
Uransa aikana mediassa aina hillitty, samalla pidättyväinen keihäsmies avaa herkimpiäkin tuntojaan kasvustaan Ilmajoen Ahonkylällä, nousustaan maailman huipulle, jossa hän pysyi viidentoista vuoden ajan, suhteestaan läheisiinsä sekä ajatuksistaan maailman menosta ja urheiluista sen myötä.
Isä Esko Pitkämäki panosti paljon kasvavan poikansa urheiluharrastukseen, jonka pääkohteiksi valikoituivat jo varhain hiihto talvella ja keihäänheitto kesällä. Esko-isä varusti autotallinsa voimanhankinnan perusvälinein ja huolehti kaikesta muustakin urheilussa tarvittavasta.
Ahonkylällä oli hyvä kasvaa ja temmeltää Liisa-äidin hoitaessa kotia pedantisti. Urheilumies Esko Pitkämäen valveutuneisuutta urheilun syvimmistä olemuksista valottaa hänen kertomansa Teron lopullisesta lajinvalinnasta.
– Lajinvaihto hiihdosta keihäänheittoon oli helppo tehdä. Hapenottokyky ei olisi riittänyt viemään kestävyysurheilussa huipulle. Hiihtolenkit eivät kuitenkaan menneet hukkaan. Ne loivat erinomaisen pohjan kovalle treenaamiselle keihäässä.
Liikunnallisesti lahjakas ja aktiivinen lapsi ja nuorukainen oli näkyvä hahmo kotikylän ja kouluyhteisön liikunta- ja muissakin harrastuksissa, ei kuitenkaan kilpaurheilijana lajista toiseen singahteleva juniorihuippu, Esko Pitkämäki kertoo Keihäsmies-kirjassa
Lukijoille yllätyksenä tullee nuoren miehen elämänmeno myös raikulipoikana. Perusteiltaan hyvinkin terveeseen kasvuun Ilmajoen Ahonkylällä liittyivät myös mittaluokaltaan raisut kokemukset tupakasta ja alkoholista. Tämän suuntainen rentoutuminen ja ilonpito on toki sävyttänyt Teron elämää myöhemminkin. Kirja sisältää tukun kiehtovia tarinoita, milloin keihäsmiesten korttiringeistä oheistoimintoineen ulkomaan leireillä, kisojen jälkitunnelmista tai kauden päättäjäisistä Pohjois-Karjalan maisemissa.
– Antti Ruuskanen sanoittaa kollegansa vähemmän tunnettua persoonallisuuden osaa toteamalla heittäjien pohtivan usein, miten poikaporukan huuliveikko muuttuu hetkessä urheilulähetysten ja lehtijuttujen viisaaksi ja varovaiseksi aikuiseksi.
Ponssen lippis pohjusti mittavan yhteistyön
Pitkämäen tie tähtiin eteni maltillisesti, mutta tapahtui lopulta nopeasti. Arvokisojen debyytissä, nuorten MM-kisoissa Chilessä vuonna 2000 ilmajokinen juuttui vielä karsintaan. Juniorivuosien vahva pohja takasi nousujohteisuuden ja seuraavan vuoden nuorten EM-kisat Italian Grossetossa tuottivat viidennen sijan. Juniorisarjat Pitkämäki hyvästeli alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa 2003 Puolan Bydgoszczissa pronssimitalin arvoisesti.
Juniorisarjojen aikana siviilielämän velvoitteet, automaatioasentajaksi opiskeleminen ammattikoulussa Seinäjoella, asevelvollisuus Niinisalossa ja sähköinsinööriopintojen käynnistäminen Vaasan ammattikorkeakoulussa tulivat hoidetuiksi.
Suuremman yleisön tietoisuuteen salskea nuorukainen tarttui kahdeksannella sijallaan (83,01) Ateenan olympiakisoissa 2004 ja olemalla Suomen joukkueen paras yleisurheilija. Hannu Kangas oli aloittanut Pitkämäen valmentajan 1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja vuonna 2004 Pitkämäki sai rinnalleen kaksi uran kannalta ratkaisevaa henkilöä.
Kuortaneelta löytyi todelliseksi luottomieheksi osoittautuva manageri Tero Heiska. Sponsorimarkkinoiden ison kalan tuli kuitenkin onnekkaasti pyytäneeksi Esko Pitkämäki. Hän olin synnyinseudullaan Parkanossa tapaamassa vanhaa kaveriaan, urheiluhullua metsäkoneyrittäjää, joka lähetti Terolle terveisinä pari lippalakkia. Ponssen lippis (lippa muodikkaasti takana) päässä Vaasan Kalevan kisojen helteessä keihään kultaa huuhtonut yllätysmestari esiintyi samassa päähineessä myös tv-haastatteluissa. Lähetystä seurasivat Vieremällä Ponssen perustajaomistaja Einari Vidgren ja silloinen toimitusjohtaja Arto Tiitinen, joiden yhteydenotosta Ilmajoelle virisi Pitkämäen koko kansainvälisen uran kattanut, Suomen yleisurheilun todennäköisesti mittavin sponsorointiyhteistyö.
Myrskyinen kausi 2005
Vuonna 2005 myrskysi, paitsi sananmukaisesti Helsingin MM-kisojen keihäsfinaalissa myös myönteisesti Ilmajoen miehen elämässä ja urheilussa. Edeltävä harjoitusvuosi sujui vailla pienintäkään vastoinkäymistä. Viikkoa ennen Juhannusta Ruotsin Gävlessä kilpailtu yleisurheilun Euroopan cupin ykkösdivisioonan kilpailu avasi lopullisesti lajiammattilaistenkin silmät tulevasta. Yksi Suomen lajivoittajista oli navakkaan sivuvastaiseen kovan voittotuloksen 85,90 heittänyt Tero Pitkämäki.
Koko joukkue urheili hienosti nostaen suomen kyseisen kilpailumuodon Superliigaan seuraavaksi vuodeksi. Tunnelma oli korkealla ja kisan banketista tuli normaalia riehakkaampi. Tero ja Niina (Kelo) viihtyivät hyvin tanssilattialla, puhelinnumerot vaihdettiin ja sovittiin tapaamisesta Kuortaneen juhannuksessa.
Kuortaneelle ajeli rakastunut ja energiaa täynnä oleva mies, jonka kilpailu oli hakemista ensimmäiset neljä kierrosta, kunnes viidennellä tärähti – 91,53 jäi henkilökohtaiseksi ennätykseksi ja oli tuolloin maailman kärkitulos. Syntyneen supertähden tunnemyrsky oli valtaisa, kuularingissä kisansa päättänyt Niina sai keihään voittajan kukkapuskan, joka symboloi Teron urheilu-uran ja elämän tärkeimmän kumppanin löytymistä.
Keijo Leppäsen kuvaus Helsingin MM-kisojen dramaattisen sademyrskykisan neljännestä sijasta on varmasti asiaa käsitelleistä dokumenteista yksityiskohtaisin, sillä hetkellä Suomen yleisurheilun tuore supertähti kulki syvissä vesissä, eikä osannut tietenkään nähdä niitä kultareunuksia, joita uraan tulisi vielä liittymään, ehkä enemmän kuin kenelläkään suomalaisella aikaisemmin. Helsingin pettymys oli rankka, kauden kaksi muuta ysikympin ylitystä (Monaco ja Oslo), neljä voittoa IAAF:n Kultaisessa liigassa (Pariisi, Oslo, Zürich ja Berliini) sekä Kalevan kisojen voitto Porissa käänsivät kokonaisuuden plussalle.
Vammasta kuntoutuminen ja taistelu aikaa vastaan edelsivät monia arvokisamitaleita
Tarinat Pitkämäen seitsemän arvokisamitalin taustoista, kuten MM-kisojen värisuora: kultaa Osakasta 2007, hopeaa Moskovasta 2013 ja pronssia Pekingistä 2015, olympiapronssi Pekingistä 2008 sekä EM-hopea Göteborgista 2006 plus EM-pronssit Barcelonasta 2010 ja Zürichistä 2014, avaavat lukijalle kuvaa huippu-urheilun ja keihäänheiton syvimmistä sisällöistä ja vaatimustasoista.
Maailmanmestaruutta 2007 edelsi kivuliaaksi äitynyt kyynärpää sekä ranskalaisen pituushyppääjän Salim Sdirin traumaattinen vammautuminen Teron sektorin ulkopuolelle leijailleen keihään iskeytyessä miehen kylkeen Rooman Timanttiliigassa.
Kauden 2008 alkua sävyttivät kantapäävamma ja sietämätöntä kylkikipua aiheuttanut välilevyn pullistuma. Berliinin MM-kisoissa 2009 menestyminen suli ankaraan kuumeiseen korvatulehdukseen ja kautta 2010 rajoitti omakotirakentajan yllättänyt stressi ja velvoitteet.
Koko kauden 2011 alavireisyys pohjustui keväiseen diagnoosikapeikkoon jääneestä mykoplasmasta, eikä tilannetta edesauttanut kauden mittaan ärsyyntynyt istuinkyhmykipu. Aikoinaan paljonkin puhuttaneet Daegun MM-kisavalinnat tulevat nekin arvioiduksi Pitkämäen näkökulmasta.
Jan Zeleznyn mukaan tulo valmennukseen toi paljon uutta, jonka myötä keihäs olympiavuoden 2012 keväällä lentänyt totuttuun malliin. Helsingin EM-kisojen vaisuus sai sinettinsä Oslon Timanttiliigareissun kana-ateriasta saadusta kambylobakteerista ja sen jälkeisestä tiputushoidosta Seinäjoen keskussairaalaan. Latausta olympiaunelman täyttymiseen Lontoossa löytyi, keihäsfinaalin tason jäädessä odotettua alhaisemmaksi ilmajokisellekin oli tarjolla paljon. Viimeisen vedon tunne nostatti yleensä kilpakentälläkin tyynen mestarin kädet kohti taivasta, mutta stadionilla harvinaisesti pyöriskellyt tuuli käänsi heiton lukemat vain viidennen sijan arvoiseksi.
Väsynyt mestari mietti pitkälle syksyyn uransa jatkoa. Uskolliset soturit Hannu Kangas ja Tero Heiska sekä lihashuollon vastaava Pentti Niemi valoivat uskoa syvästi pettyneeseen urheilijaan ja ura jatkui, onneksi. Kauden 2013 alla keppi lensi Portugalin keväässä parhaiden aikojen malliin, yli 90 metriä. Dohan Timanttiliigan avaus toi kuitenkin mukanaan isoja murheita. Ortopedi Tuomo Karila diagnosoi ja operoi kesäkuun puolivälissä rikkoutuneen kylkiruston ja taas taisteltiin aikaa vastaan, edelleen onnistuneesti. Maailmanmestaruuden jääminen Moskovassa vain kymmenen sentin päähän hyvällä tuloksella 87,07 oli ehkä kovin näyttö yhdestä Pitkämäen erityisominaisuudesta, kyvystä kuntoutua nopeasti uransa kaikista urheiluvammoista.
Viimeisessä heitossa polvesta kuului ikävä rusahdus
Kaudella 2014 hiihtokelien vielä vallitessa Pitkämäki vieraili hoviortopedinsä Harri Panulan leikkauspöydällä heittokäden kyynärpään tähystyksessä. Esikoisensa Jimi-pojan synnytyksessä kesäkuun alussa hermoillut isä tuli samalla reissulla hoidattaneeksi käteensä tulleen tulehtuneen haavan tiputushoitoja myöten.
Realistisesti arvioiden viimeinen olympiasauma tarjoutui kaudelle 2016, jonka alussa jo seitsenkertainen arvokisamitalisti kohtasi harmillisen suuria terveysongelmia. Talven ulkomaanleirillä paukahti vasemman jalan lähentäjälihas ja kohta perään oirehti isosti vanha vamma, välilevyn pullistuma kaularangassa. Kilpailukauden alussa vammat estivät täysivauhtiset tehokkaat lajisuoritukset ja taas tarvittiin Panulan innovaatiota. Lonkkaan kiinnittyy kolme lähentäjälihasta, joista Panulan veitsi vapautti vammautuneen lihaksen tehtävästään, ja kaksi muuta jäivät hoitamaan lähentäjälihasten hermottamista ja liikekontrollia. Kivut hävisivät ja mies toipui puolessatoista kuukaudessa. Operoidun alueen voimantuoton ollessa vielä vajaan jäi karsintaan niin Amsterdamin EM-kisoissa kuin Rio de Janeiron olympiakisoissa.
Lähimmät tukijat, kilpakumppanit ja Ponsse ykköstukijana kannustivat Pitkämäkeä jatkamaan uraansa vielä vuodelle, josta tuli onnistunut. Vaasan Euroopan EM-joukkuemestaruuskisan ykkösdivisioonan 88-metrinen kertoi, että Pitkämäki oli yhä iskuetäisyydellä lajin terävimmistä kärjestä. Lontoon MM-kisojen 2017 viides sija hyvällä tuloksella 86,94 olikin yksi Pitkämäen pitkän uran kruunuista ja avasi luonnollisesti näkymän edelleen yhdelle optiovuodelle.
Turvallisen tukiryhmän lisäksi uran jatkumiseksi tarvittiin nyt kovan kilpakumppanin ja hyvän ystävän Antti Ruuskasen kannustusta ja kuuden päivän reissua Antin Ivalon mökille. Kun päätös jatkamisesta oli tehty, harjoitusvuosi eteni totutusti, ammattimiehen tarkkuudella ja sitoutumisella. Siitä osoituksena oli kauden avaus Vantaan toukokuussa tuloksella 82,64. Seuraavassa kilpailussa Turun Paavo Nurmi Gamesissa Pitkämäki latasi viimeiseen heittoonsa normaaliakin enemmän ja tukijalan polvessa kävi ikävä rusahdus. Tutkimuksissa todettiin, että eturistiside oli katkennut ja sisempi kierukka hajonnut. Käytännössä se päätti dinosaurusmaisen hulppean uran, joka piti sisällään noin 200 000 täysivauhtista heittoa ja 400 kilpailua.
Kimmo Kinnnunen: Tehontuotossa Tero oli maailman paras
Pitkämäkeä läpi hänen urheilu-uransa läheltä seuranneet lajiasiantuntijat ja luotto-ortopedi arvioivat maailmanmestaria osuvasti.
Suomen Urheiluliiton pitkäaikainen keihäänheiton lajivastaava Mauri Auvinen:
– Tero oli hiljainen ja harkitsevainen, keskittynyt ja päättäväinen. Fysiikassa hän oli vähintään kovimman kilpakumppaninsa Andreas Thorkildsenin tasolla, ehkä lopulta liian vahva. Tiukat sarjat maksimipainoilla vuoden 2007 jälkeen toivat voimaa, mutta söivät elastisuutta. Liikkuvuus ja rentous ovat tärkeimpiä ominaisuuksia keihäänheitossa.
Ex-maailmanmestari ja nykyinen valmentaja Kimmo Kinnunen:
– Matkan varrella olemme joskus pohtineet hänen heittotekniikkaansa liittyviä puutteita: juoksuvauhdin ja heiton rytmitystä. Tehontuotossa Tero oli maailman paras. Tero heitti jatkuvasti 90 metrin tuntumaan. Nappilaaki jäi puuttumaan. Jos hän olisi huippuvuosinaan heittänyt useammin avokentillä stadionien sijaan, Suomen ennätys olisi todennäköisesti 95 metrin huitteilla.
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Harri Panula:
– Teroa on operoitu kyynärpäästä useasti, kyljestä, reiden lähentäjistä ja viimeksi polvesta. Vammat ovat olleet tyypillisiä huippu-urheiluvammoja, epätyypillistä on ollut nopea toipuminen niistä. Joskus Tero on aloittanut treenaamisen jo ennen kuin on saanut siihen lupaa. Urheilija toki tuntee kroppansa, mutta biologista paranemista ei voi nopeuttaa.
Pitkämäki rakensi tukiryhmästään uran mittaisen tehonyrkin
Keihäsmieskirja- kirja antaa runsaasti palstatilaa päähenkilön kotiväelle, lähimmille tukihenkilöille; vuodesta 1996 mukana olleelle valmentaja Hannu Kankaalle, vuodesta 2004 keihäsmiehen asioita hoitaneelle manageri Tero Heiskalle sekä vuodesta 2007 mukaan tulleelle lihashuoltajalle Pentti Niemelle.
Hannun ja Teron yli 20-vuotinen valmennussuhde on lajissaan ainutkertainen, ei yksin pituudeltaan vaan myös tuloksiltaan. On selvää, että se on perustunut korkeaan keskinäiseen kunnioitukseen ja valmentajan roolin muuntumiseen opettajasta valmentajaksi ja lopulta sparrariksi uran edetessä. Tämänkin suhteen suurimmat paineet nousivat pintaan suomalaisen huippuyleisurheilun ikikysymyksessä – voiko SUL:n lajivalmentaja valmentaa myös henkilökohtaisella tasolla?
Heiska oli hankkinut hyvät valmiudet managerin tehtävään hoideltuaan Kuortaneen Eliittikisojen ulkomaisten urheilijoiden hankintaa 1990-luvun alkupuoliskolta lähtien sekä myöhemmin olympiavoittaja Arsi Harjun kilpailu- ja yhteistyökumppaniasioita. Ponssen ja Asicsin hyvät yhteistyösopimukset antoivat managerille tilaa panostaa myös kilpailukalenterin rakentamiseen. Kesällä 2005 nopeasti syntynyt supertähti kiinnosti joka puolella, niin kilpailujärjestäjiä kuin kumppaniehdokkaitakin. Näin ollen iso osa Heiskan työtä oli vastata kohteliaasti kiitos ei lukuisiin pyyntöihin.
Järki ja maltti kumppanimarkkinoilla ja kilpailemisessakin oli yksi niistä pilareista, jotka mahdollistivat pitkän uran huipputasolla yleisurheilun ehkä rajuimmassa ja elimistöä eniten kuormittavassa lajissa. SE lienee myös optimoinut urheilijan uran kokonaisansiot, jotka ovat yleisurheilussa mittavia ja jotka avataan harvinaisen avoimesti. Huomionarvoista on sekin, kuinka kaukonäköisesti Pitkämäki sitoi valmentajansa ja managerinsa talousyhtälöönsä tavalla, jossa kaikki tekivät työtä hyvällä sykkeellä ja samaan suuntaan.
Myös mediasuhteisiin Heiska rakensi selkeän logiikan ja systematiikan, joka noudatti vuosittain samaa peruskaavaa. Urheiluun liittyvissä asioissa valtakunnan kiinnostavin yleisurheilija oli median tavattavissa luontevalla tavalla kuten kilpailuissa, joiden yhteydessä valokuvissa olivat ajoittain myös avovaimo Niina ja lapset. Keihäsmies-kirjassa tämänkin elämänosan asiat avataan isosti ja kiinnostavasti.
Pitkämäki urheilijan elämän perusteista: Heinäntekojärjellä pääsee pitkälle
Antti Ruuskasen ohella Pitkämäen kilpakumppaneista Andreas Thorkildsen ja kauden 2011-2012 Teron valmennuksessakin mukana ollut Jan Zelezny saavat Keihäsmies-kirjassa suurimman huomion. Saman ikäiset ja yhtä aikaa huipulle tulleet salskeat nuorukaiset Thorkildsen ja Pitkämäki nostivat keihäänheiton statusta merkittävästi läpi yleisurheilun maailman. He kilpailivat paljon yhdessä, mutta niin veristä kuin kilpaileminen olikin, he myös ystävystyivät. Erityistä ihmissuhdetta vahvistivat Thorkildsenin valmentajan Åsmund Martinsenin opinhakureissut Kari Ihalaisen luokse Kuortaneelle sekä Pentti Niemen osallistuminen norjalaistähden lihashuoltoon silloin kun apua tarvittiin. Kilpailuissa 2000-luvun supertähdet kohtasivat toisensa 84 kertaa, joista molemmille jäi aikakirjoihin 42 voittoa.
Pitkämäen noustessa lajin eliittiin ME-mies Jan Zelezny oli jo vetäytymässä kilpakentiltä. Valmennukseen uransa jälkeen suunnannut tshekki näki nuoressa suomalaisessa tulevan supertähden antaen ajatuksensa näkyä yhteisissä tapaamisissa sekä viesteissään. Huippu-urheiluun sisältyy aina ylimotivoituneisuutta, joka ei lyö kättä kunkin ajan valmennusoppien kanssa. Monelle huippu-urheilijalle tyypillisen kokemuksen mukaisesti Zelezny tuli todennäköisesti pelastaneeksi puolet Pitkämäen urasta saadessaan tälle läpi ajatuksen, että ikääntyvän urheilijan pitää uskaltaa keventää harjoituskuormitustaan.
Keihämies-kirjassa Pitkämäen arviot edeltäjistään, maailman menosta, urheilusta ja yleisurheilusta yleisesti sekä keihäänheitosta erityisesti ovat mielenkiintoista luettavaa. Esimerkkejä Pitkämäen perusasioista huolehtimalla pääsee pitkälle – ajattelutavasta ovat kommentit ravinnosta ja unesta.
– Tasainen energiansaanti ja pitkät yöunet luovat hyvän pohjan urheilusuoritukselle. Itse söin roskaruokaa muun ruuan rinnalla 25-vuotiaaksi niin kuin ilmeisesti Usain Boltkin, joka silti voitti samoissa olympiakisoissa kolme kultaa. Nuoren ihmisen kroppa näyttäisi pysyvän huonoillakin ruokailutottumuksilla kunnossa 25 ikävuoden paikkeille. Sen jälkeen seuraukset alkavat näkyä. Jos syö aamupalan, lounaan, välipalan, illallisen ja iltapalan aina säännöllisin välein, kroppa tietää mitä on tulossa eikä edes yritä varastoida energiaa. Terveelliset ja hyödyttömät ruuat ja raaka-aineet ovat tänä päivänä aika hyvin suomalaisten tiedossa. Niiden käytössä heinäntekojärjellä pääsee pitkälle.
– Unen tarve on varmasti aika yksilöllinen. Itse vetelin usein 9,5 tuntia yössä ja päiväunet sen lisäksi. Andreas oli vielä lahjakkaampi. Se nukkui aina.
Suomalaisten urheilujärjestöjen sudenkuopat moninkertainen arvokisamitalisti näyttää hahmottavan kirkkaasti. Urheilijoiden tukemisessa hän kannustaa huomion kiinnittämistä huippujen takana tulevien nuorten urheilijoiden ja heidän valmentajiensa tukemiseen.
– Tällä hetkellä Suomessa ollaan tilanteessa, jossa harrastelijat yrittävät tuottaa urheilijoita maailman huipulle. Pienikin lisäpanostus valmennukseen auttaisi paljon.
Menestyksen taustalla valtaisa peruskunto ja maailmanluokan lajiominaisuudet
Keihäsmies-kirjassa ääneen pääsevät myös Antti Ruuskanen ja moni Pitkämäen ulkomainen kilpailija. On selvää, että Ilmajoen mies saavutti pitkällä urallaan suuren kunnioituksen läpi keihäänheiton maailman ja jätti kilpakumppaneihinsa vahvoja näkemyksiä ja muistijälkiä. Ulkomaisista kilpakumppaneista Zelezny ja Johannes Vetter näkevät Terossa vahvan valmentaja- potentiaalin ja kannustavat häntä jatkamaan lajin parissa – asia, jonka suuntaan päähenkilö on näyttänyt vähintäänkin tuoretta vilkkuvaa vihreää.
Pitkämäen salaisuus oli valtaisa peruskunto ja maailmanluokan lajiominaisuudet. Kivenkovan fysiikkansa turvin hän nosti rutiinitasonsa muita korkeammalle, keihäs lensi pitkälle lähes aina, erinäisten vammojen kiusatessa tai kaikenlaisten sääolojen vallitessa.
Seitsemän arvokisamitalia, Kultaisen Liigan & Timanttiliigan 26 osakilpailuvoittoa, Timanttiliigan kokonaiskilpailun voitto, kolme vuoden parhaan urheilijan Unoa sekä Euroopan parhaan miesyleisurheilijan pysti pitivät Tero Pitkämäkeä kansakunnan kaapin päällä viitisentoista vuotta. Miehen keihäs lensi kolmenatoista peräkkäisenä kautena yli 85 metriä, niistä kolmena yli 90 metrin – saldo, johon kukaan toinen ei ole yltänyt.
Ryhtyessään teoksen – Keihäsmies, Tero Pitkämäen elämä – hankkeeseen, Ilmajoen Ahonkylän kasvatti on laittanut peliin parhaan itsensä, aivan kuten teki läpi urheilu-uransa. Toimittaja ja kirjailija Keijo Leppänen on nivonut kokonaisuuden, joka avaa lukijalle uusia näkökulmia ja vahvistaa aiemmin syntyneitä mielikuvia Tero Pitkämäestä. Kirja on kiehtova lukuelämys yleisurheilussa maailman huipulle nousemisen ja siellä pysymisen kokonaisuudesta.
Teksti: Jarmo Mäkelä