Silja Kososen täysosumakausi päättyi Somerolla – Seuraava tavoite Tokion olympiakisoissa

Moukarinheittäjä Silja Kososen huikea kilpailukausi päättyi Someron syysheittojen voittoon tuloksella 68,37. Se on sentilleen sama, kuin hänen kuluneen kesän kymmenen parhaan kilpailunsa keskiarvo. Miesten kilpailun voitti 73,70 heittänyt Henri Liipola.

– Aika täydellinen kausi tämä on ollut, kun tuli yli 71 metrin heitto, joka oli yllätys, ja voitot Kalevan kisoista ja Ruotsi-ottelusta. Tosi tyytyväinen olen, Kosonen arvioi.

– Nyt edessä on ylimenokausi ja sen jälkeen aletaan tähdätä eteenpäin. Tokion olympiakisat ovat ensi kesän päätavoite. Sinne olisi huikea päästä. Tietysti tärkeitä ovat myös 19-vuotiaiden MM-kilpailut Nairobissa ja 19-vuotiaiden EM-kilpailut Tallinnassa, jos ne kaikki järjestetään.

Kosonen, 17, häikäisi kauden aikana 19- ja 22-vuotiaiden Suomen ennätyksellä 71,34 ja erinomaisella heittovarmuudellaan. Hän heitti kesän aikana 76 mitattua kilpailuheittoa, joista reilusti yli puolet, yhteensä 42 heittoa, kantoi yli 66 metriä.

”Juoksulenkille on tehnyt mieli”

Someron Esaa edustava heittäjälahjakkuus uskoo, että valmentaja Jani Pihkasen ei ensi kautta varten tarvitse suuria muutoksia harjoitusohjelmiin tehdä.

– Varmaan aika lailla samanlaisella harjoittelulla mennään. Ehkä ylipainoista moukaria aletaan heittää enemmän, kun nyt painavin moukari oli tuo nelikiloinen. Tehoakin harjoitteluun tullee lisää, Kosonen arvioi.

Nyt Kososella on edessä ylimenokausi, joka sekin sujuu liikunnallisissa merkeissä.

– Juoksulenkille on tehnyt mieli jo pidempään. Niitä teen ja muuta peruskuntotreeniä. Kavereiden kanssa myös pelaillaan pallopelejä ja etsitään uusia frisbeegolf-ratoja, Kosonen sanoi.

Liipola sai teknisen oivalluksen, Auvinen heitti ennätyksensä

Someron Esan Henri Liipola heitti tänä vuonna tasaisen kauden, jonka pisin heitto kantoi 74,92.

– Odotin kaudelta paljon enemmän. Nyt tuossa ennen tätä kauden viimeistä kilpailua huomasin vielä jotakin, jota muut tekevät ja minä en, mutten saanut sitä vielä kilpailussa toiminaan, Liipola viittasi kilpailun parhaisiin heittoihinsa, jotka painuivat ulos sektorista. Pisin niistä oli noin 75-metrinen.

Liipolan tekninen oivallus liittyi jalkojen toimintaan.

– Minulla jalat ovat heitossa aika auki, kun niiden pitäisi olla lähempänä toisiaan. Painopiste heittäessä on jalkojen välissä, Liipola sanoi.

Vaikka Liipolan ennätys miesten moukarilla ei kesän aikana parantunut, kausi ei päättynyt ilman ennätyksiä. Liipola heitti hiljattain Forssassa 5,44 kilon moukaria hulppeat 88,13, jolla hän otti Forssan moukaripörssin ennätyksen haltuunsa. Aiempi ennätys oli Marko Wahlmanin 87,70.

Toiseksi Someron Syysheitoissa pyörähteli Sjundeå IF:n Roope Auvinen ennätyksellään 71,18.

– Minulla oli toukokuussa iso takareisivamma, jonka jälkeen pääsin pikkuhiljaa treenaamaan. Nyt tuli hyvä heitto, oli hyvät olosuhteet ja hyvä rinki. Uskon, että ensi kaudella on mahdollisuuksia nousta 75 metrin tuntumaan, Auvinen arvioi.

SOMERO 20.9.2020 Someron syysheitot

Miehet,

Moukari: 1) Henri Liipola SomEsa 73,70, Roope Auvinen SjuIF 71,18, 3) Markus Kokkonen JoKa 68,93, 4) Risto Kauppinen KangKi 66,96, 5) Tuomas Kalliovaara LUU 61,78, 6) Max Lampinen 16 SomEsa 59,64 (16-v. ka-2), 7) Kimi Rinnekari 19 NurmijYU 54,54, 8) Jani Pihkanen SomEsa 52,38. – Liipola (71,20, x, 73,45, x, 73,70, x). Auvinen (67,20, x, x, 68,26, 71,18, 70,63).

Naiset,

Moukari: 1) Silja Kosonen 18 SomEsa 68,37, 2) Johanna Witka SomEsa 57,09, 3) Andrea Österman HIFK 54,35, 4) Emma Uosukainen 19 EspTa 52,99, 5) Marika Virtanen 17 SomESa 50,63. – Kosonen (68,37, 67,02, 65,72, 68,22, x, 67,55).