Pihtiputaan Keihäskarnevaalit juhli 50-vuotista taivaltaan julkistamalla keihäskarnevaalien kunniagallerian. Siihen pääsemisen kriteerinä on kolme voitettua karnevaalien pääkilpailua.

Pihtiputaan koulukeskuksessa pidetyssä juhlassa kunniagalleriaan nimettiin kahdeksan lajin huippunimeä: Hannu Siitonen, Seppo Hovinen, Antero Puranen, Tiina Lillak, Tapio Korjus, Harri Hakkarainen, Mikaela Ingberg ja Tero Pitkämäki.

Viidestä nimetystä miesheittäjästä neljä on voittanut keihäskarnevaalit kolme kertaa ja Pitkämäki neljästi. Lillakilla voittoja Pihtiputaalla on seitsemän ja Ingbergillä peräti kahdeksan

Nieminen: ”Keihäskarnevaaleilla on rakennettu erityistä yhteisöllisyyttä”

Juhlapuheen pitänyt Risto Nieminen muisteli Kansainvälisen olympiakomitean kongressissa kuulemaansa esitystä, jossa 14-kertainen paralympiakisojen kultamitalisti, kanadalainen kelaaja Chantal Petitclerc analysoi urheilu-uraansa ja sen merkitystä elämälleen.

– Hän totesi, että älkää arvostako minua sen 17 sekunnin vuoksi, jonka tarvitsin voittaakseni 100 metriä vielä Pekingissä 2008, vaan niiden 17 vuoden vuoksi, jotka loukkaantumiseni jälkeen olen päivittäin ponnistellut saavuttaakseni urheilu-urani unelmia, Nieminen sanoi.

– Myös Keihäskarnevaaleja tulee arvostaa ensisijaisesti niistä 50 vuodesta, joiden aikana Jorma Kinnusen ja Leo Pusan innovaatiosta on rakennettu erityistä yhteisöllisyyttä, jota Suomen urheilussa on aivan liian vähän.

Nieminen näki, että Pihtiputaan keihäskarnevaaleissa perinteen ja yhteisöllisyyden tunnistaminen ja arvostaminen ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että alati urheilulajien koventuneessa kilpailussa juuri keihäänheitto on pitänyt pintansa.

– Urheilun tärkein oppi on oppia arvostamaan oman lajinsa toimintaympäristöä ja kaikkia sen mahdollistaneita ihmisiä. Todellinen menestys ei näy tulostaululla, vaan sydämessä, Nieminen kiteytti.

Kinnunen: ”Ei ne tytöt lähteneet rottajahtiin”

50-vuotista taivaltaan juhliva Pihtiputaan keihäskarnevaalit on jättänyt vahvat muistijäljet monen suomalaisen huippuheittäjän mieleen. Kimmo Kinnusen, Matti Närhen ja Tero Pitkämäen kalentereissa karnevaaleilla on pysyvä paikka. Oma rooli tapahtumassa on vuosien mukana muuttunut.

– Ensimmäiset karnevaalimuistot minulla on Niemenharjun mökkielämästä. Isä-Jorma ja Leo Pusa touhusivat paljon. Asuttiin pienissä mökeissä 31 ja 32. Niistä oli hyvä mennä harjun yli saunaan, nykyisin karnevaalien järjestelytoimikunnan puheenjohtajana ja tarvittaessa monissa muissakin tehtävissä toimiva Kimmo Kinnunen muistelee.

– En ollut ensimmäisessä keihäskoulussa, mutta olin toisessa kesällä 1976 ja se jäi hyvin mieleen. Sen jälkeen täällä on tullut koettua koko ihmisen tunteiden skaala urheilijana, valmentajana ja nyt näissä järjestelyhommissa.

Kinnusen karnevaalimuistoista löytyy toki muutakin kuin keihäänheittoa.

– Kun viimeksi näin Makulihan omistaja Riikka Ali-Lekkalaa hän kertoi, kuinka hänelle oli jäänyt mieleen, kun yhtenä iltana karnevaalien aikaan tuli Volkkari tuohon pihaan ja sieltä nuori Kinnunen kyseli, että lähdettekös tytöt minun kanssani rottia ampumaan. Niitä sai silloin Pihtiputaan kaatopaikalla ampua, Kinnunen hymyilee.

– Ei ne tytöt lähteneet, mutta menin paikallisten poikien kanssa.

Karnevaalin merkitys on Kinnusen mukaan ollut ainakin kahdenlainen:

– Se on hyvä, että nuorilla on karnevaaleilla hetki aikaa kertailla valmennusasioita. Ne lajin perusjutut, kuten rytmi ja juokseminen eivät ole miksikään muuttuneet. Olen itse kisoja katsellessa ollut eniten huolissani siitä, että perusjuokseminen keihään kanssa on vaikeaa. Moni joutuu laittamaan liikaa paukkuja siihen, että pääsee vauhtiin, Kinnunen sanoo.

Keihäskarnevaaleilla on Kinnusen mukaan ollut myös rooli ison tien avaajana.

– Tämä on historian pitkäaikaisin karnevaali, jonka pohjalta muut lajit ovat kehittäneet omia karnevaaleja. Nyt, kun hyppykarnevaali rakennettiin Lempäälään, he olivat meihin yhteydessä ja me annoimme budjetista lähtien kaiken tiedon heidän käyttöönsä, Kinnunen sanoo.

Mannisen yli 90-metrinen säväytti

Alkujaan viitasaarelainen Matti Närhi on ollut karnevaaleilla joka kesä nuoresta pitäen. Ex-huippuheittäjä on 50-vuotisjuhlavuonna paikalla valmentajana ja vanhempana, mutta hän on toiminut myös karnevaalien rehtorina.

– Tämä on hieno tapahtuma, jossa siirretään tietoa eteenpäin junioreille ja pidetään yllä suomalaista keihäsperinnettä. Se on minusta keihäskarnevaalien isoin juttu, Närhi sanoi.

– Muistan hyvin, kun olin itse täällä koululaisena ja kaikki silloiset huiput olivat paikalla. Ihmeissään heitä silloin katselin. Olin sitten vuosien saatossa harjoitusryhmissä, joissa oli vetäjinä Aimo Ahon, Jorma Kinnusen, Antero Purasen, Esa Utriaisen tapaisia huippuja ja tietysti Ihalaisen Kari, josta tuli minulle sitten valmentaja.

Myös kilpailut sytyttivät Närheä, joka hetti omalla urallaan 88,24.

– Varsinkin kesän 1984 kilpailu jäi mieleen, kun Raimo Manninen heitti yli 90 metriä (92,42). Keihäänheitossa on Suomessa hyvät perinteet ja paljon tieto-taitoa ja se olisi hyvä saada vietyä eteenpäin nuorille.

”Juostiin pururadalle ja siellä piti heittää tunti heinänkorsia”

Suomen Urheiluliiton lajivalmentajana karnevaaleja seuraava Pitkämäki on Närhen kanssa samaa mieltä karnevaalien merkityksestä tieto-taidon siirtäjänä.

– Karnevaaleilla oli iso merkitys myös minulle silloin nuorena, kun olin harrastelija. Harrastin hiihtoa vakavammin, mutta keihästä heittelin omaksi ilokseni. Se oli iso asia, kun pääsin tänne oppiin. Sitä ennen ei ollut tekniikasta oikein mitään tietoa. Televisiosta koetin katsoa ja kopioida heittoa. Täällä sai sitten lajioppia, Pitkämäki muistelee.

– Nuoruuden treeneistä en paljon muista, mutta se on jäänyt mieleen, kun juostiin pururadalle ja siellä piti heittää tunti heinänkorsia. Korsi piti osata tehdä oikein ja osata heittää niin, että se lentää ja lähtee oikeaan asentoon. Se oli aika hauskaa.

– Muistan myös yhdessäolon. Mukana oli paljon samanikäisiä heittäjiä. Ystävystyin leirin aikana monen kanssa ja sitä yhteydenpitoa jatkui pitkään.

Pitkämäki muistelee, että kesällä 1994, kun hän oli ensimmäisen kerran karnevaaleilla, kilpailijoita oli niin paljon, että ”piti keskittyä, että pääsi kolmelle viimeiselle kierrokselle”. Nyt korona-aika on puraissut tämän vuoden karnevaalien osallistujamääriin, vaikka leirin järjestelyt ovat laadukkaat.

– Sellaista viestiä haluaisin vanhemmille lähettää, että kyllä sen 9-vuotiaan tytön tai pojan voi tänne vapain mielin lähettää. Keihäskouluperheessä kaikista pidetään hyvää huolta, Pitkämäki sanoo.

”Juhlinta oli silloin aika reipasta”

Pihtiputaan Keihäskarnevaalit ei alkuun ollut opetustapahtuma. Se alkoi kilpailutapahtumana, jonka ympärille keihäänheittäjät kokoontuivat viikonvaihteeksi

– Tuon ajan kärkiheittäjät kokoontuivat silloin 1971 jossakin, en muista missä. Siellä Jorma Kinnunen sanoi, että viestijuoksun SM-kilpailujen viikonvaihde on rauhoitettu, joten eikö meidän pitäisi silloin kokoontua jonnekin heittämään keihästä, muistaa ex-heittäjä ja SUL:n pitkäaikainen keihäänheiton lajipäällikkö Mauri Auvinen. Hän oli mukana ensimmäisessä tapahtumassa ja on tänä vuonna paikalla vetämässä vanhempain ryhmää.

– Kinnusen ja Leo Pusan johdolla syntyi sitten Pihtiputaalla kilpailu, jonka ympärille kokoonnuttiin yhteen puhumaan keihäänheitosta ja viettämään iltaa, Auvinen muistaa.

– Juhlinta oli silloin aika reipasta. Itsekin muistan, että siitä juuri kykeni heittämään, kun perjantaina tultiin ja sunnuntaina oli kisa.

Auvinen muistaa, että vuosittainen tapahtuma kasvoi nopeasti, sarjoja tuli lisää ja naiset tulivat mukaan .

– Sitten 1975 lajipäällikkö Lars Avellan ehdotti, että meidän pitäisi alkaa kouluttaa nuoria. Jorma Kinnunen tarttui siihen ja sitä alettiin tehdä. Ryhmät olivat aluksi pieniä, mutta 1980-luvulla kun tuli kansainvälistä menestystä, karnevaalit lähti kasvuun, Auvinen muistelee.

– Kilpailu oli alkuun talkoopohjaista. Kenellekään ei maksettu suuria palkkioita, vain matkakorvauksia. Myöhemmin ei sitten enää saatu huippuja mukaan pelkillä kilometrirahoilla.

”Tieto siirtyy keskustelujen kautta”

Myös Auvinen näkee, että tiedon siirtyminen sukupolvelta toiselle on ollut karnevaalin suuri anti kotimaiselle keihäänheitolle.

– Karnevaaleilla tieto siirtyy keskustelun kautta, kun kaikki kokoontuvat yhteen. Ei niin, että siinä tarvitsisi mitään luentoja pitää, Auvinen sanoo.

– Itse toivoisin, että nuoret saisivat uskallusta tehdä nuorena enemmän fysiikkaa eikä pelättäisi loukkaantumisia, vaan uskallettaisiin harjoitella kovempaa ja tehdä samalla paljon huoltavaa harjoittelua. Kyllä esimerkiksi Aki Parviainen, Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen olivat jo alle kaksikymppisinä fysiikaltaan aika kovia.