Tervo moukaroi ennätyksensä ja MM-rajan – Liipola pyörähteli kesän pisimmät heittonsa – VIDEOT

Krista Tervo voitti Kaustisen moukarikarnevaalin naisten kilpailun lauantaina ennätyksellään 72,92. Aiempi ennätys parantui 80 sentillä. Henri Liipola voitti miesten kilpailun kesän parhaalla tuloksellaan 74,68.

– On tuntunut jo pidempään siltä, että sieltä on hyvä heitto tulossa ja nyt se sitten alkoi tulla, Tervo kertoi.

Tervo oli kilpailussa erinomaisen varmassa kunnossa. Voittoheiton jälkeen sarjan seuraavaksi parhaat heitot kantoivat 71,97, 71,65, 71,64 ja 70,83.

– Nyt tuli teknisesti hyviä heittoja ja sain niihin hyvin tehoja mukaan. Aika lailla kaikki tärkeimmät asiat onnistuivat, Tervo arvioi kilpailuaan.

Karhulan Katajaisia edustavan Tervon, 23, edellinen ennätys 72,12 oli viime vuodelta. Kuluvan kesän paras oli tähän asti 71,81.

– Kun se pisin heitto lähti käsistä, oli sellainen tunne, että nyt voisi pitkästä aikaa mennä yli 72 metrin, Tervo sanoi.

Tervo varmisti valintakelpoisuuden Tokion olympiakisoihin rankingsijoituksella, mutta Kaustisen heitolla hän rikkoi ensi vuonna Eugenessa Yhdysvalloissa pidettävien MM-kilpailujen tulosrajan 72,50. Sen on rikkonut myös Silja Kosonen.

– Tästä on hyvä mennä treenitauolle. Sen aikana pyritään nostamaan taso tästä vielä vähän korkeammalle. Tekniikassa on vielä hienosäädettävää, Tervo totesi.

Kososen ajatukset jo junioreiden EM-kilpailuissa

Hiljattain Vaasassa junioreiden ME:n 73,44 heittänyt Silja Kosonen oli Kaustisella toinen heitettyään viimeisellä yrityksellään 69,24. Kososelle karnevaali oli välipala ennen puolentoista viikon päästä Tallinnassa alkavia alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuja.

– Olen tyytyväinen ja ylpeä, että sain heitettyä ensimmäisellä 67 metriä ja viimeisellä tuon 69,24. Yleensä minulla on superheiton jälkeen tulos pudonnut 10 metrillä seuraavaan kilpailuun, Kosonen sanoi.

Someron Esaa edustavan Kososen mukaan paahtava helle söi tehoja eikä kilpailuun haettu erityistä latausta. Ajatukset ovat jo EM-kilpailuissa.

– Tänne tultiin pitämään hauskaa. Harjoitusheitot menivät ok, samoin kilpailun ensimmäinen heitto, mutta sen jälkeen jalat olivat jo aika vetelät, Kosonen sanoi.

Noormarkun Nopsan Kati Ojaloo oli Kaustisella kolmas tuloksella 66,89 ja Varpaisjärven Vireen Kiira Väänänen neljäs heitettyään 63,87.

Liipola löysi loistovireen, tekninen oivallus poiki kesän parhaat heitot

Pieni tekninen oivallus toi mittaa Henri Liipolan heittoihin. Liipola voitti Kaustisen moukarikarnevaalin miesten kilpailun kesän parhaalla tuloksellaan 74,68 ja tulosta ryyditti tasainen tulossarja.

– Nyt oli heitoissa hyvä perustaso. Silti jokaisella heitolla jäi tunne, että parempaa on tulossa. Se on vain maltista kiinni, Liipola kertoi.

Liipolan kesän pisin heitto ennen Kaustisen kilpailua oli 72,82. Kaustisella hän heitti tätä pidemmälle jokaisella heitollaan: 73,15, 74,46, 74,68, 73,58, 73,37 ja 74,28.

Pitkien heittojen vaatimat fyysiset ominaisuudet Liipolalla ovat kunnossa, mutta kevätkesän heitoissa tekniikka on takunnut.

– Valmentaja Lassi Korhonen, joka ei ole aiemmin katsellut näitä minun heittojani, antoi vinkin. Mitäs jos toisit alussa tuota työntävää jalkaa eteenpäin, niin pääsisit paremmin tuen päälle, Liipola kuvaili teknistä oivallusta, joka toi lisää mittaa heittoihin.

– Heittäminen tuntui nyt siltä, miltä sen kuuluukin tuntua. Se ei ollut sellaista ylämäkeen heittämistä niin kuin tähän asti. Nyt tarvitaan vain hieman lisää vauhtia ja sitten lentää kauas.

Someron Esaa edustavan Liipolan ennätys on kolme vuotta sitten Kaustisella heitetty 75,46.

Lampinen ennätykseen miesten välineellä

Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen ja Sjundeå IF:n Roope Auvinen olivat Kaustisen kilpailussa toinen ja kolmas tuloksin 71,57 ja 69,42.

Someron Esan Max Lampinen, 16, oli kilpailussa seitsemäs heitettyään miesten moukarilla ennätyksensä 64,02. Lampinen on heittänyt tällä kaudella oman ikäluokkansa 5-kiloista moukaria 77,84.

KAUSTINEN 3.7.2021 Kaustisen moukarikarnevaali

Miehet,

Moukari: 1) Henri Liipola SomEsa 74,68, 2) Tuomas Seppänen 35 NoormNo 71,57, 3) Roope Auvinen SjuIF 69,42, 4) Tommi Remes KiuruvU 67,31, 5) Markus Kokkonen JoKa 66,85, 6) Joni Syrjälä TP 64,84, 7) Max Lampinen 17 SomEsa 64,02 (17-v. ka-5), 8) Risto Kauppinen KangKi 63,05, 9) Dorian Collaku 44 InkerTe (ALB) 62,54, 10) Fredrik Fröberg SjuIF 59,84, 11) Oskari Eskola SäkylU 59,56, 12) Simon Solvin PedersFa 56,63. – Liipola (73,15, 74,46, 74,68, 73,58, 73,37, 74,28). Seppänen (71,45, 71,42, 71,57, 71,40, 69,77, 70,84).

Naiset,

Moukari: 1) Krista Tervo KarhKa 72,92 (ka-2 & Eugenen MM-raja), 2) Silja Kosonen 19 SomEsa 69,24, 3) Kati Ojaloo 31 NoormNo (EST) 66,89, 4) Kiira Väänänen 22 VarpaisjVi 63,87, 5) Aada Koppeli 19 JKU 61,91, 6) Tytti Oikarainen PosPy 57,97, 7) Julia Kivinen 20 KaustPV 56,42, 8) Hannamari Kinnunen JKU 55,92, 9) Marika Virtanen 18 SomEsa 53,74, Suvi Koskinen KauhajKa ilman tulosta. – Tervo (x, 71,65, 70,83, 71,97, 72,92, 71,64). Kosonen (67,21, 65,75, x, x, 62,32, 69,24). Ojaloo (64,38, x, 66,78, 65,72, x, 66,89). Väänänen (62,66, 62,95, 62,83, 61,56, x, 63,87). Koppeli (59,83, x, x, 57,45, x, 61,91).