Huippuseurakoulutus käyntiin Vierumäellä, Finni: Raikas lähtölaukaus prosessille

Vierumäen Urheiluopistolla käynnistyneen yleisurheilun Huippuseurakoulutuksen avausjakso sai hyvän vastaanoton. Opintielle suuntasivat seurojen päätoimiset työntekijät ja luottamushenkilöt.

– Raikas lähtölaukaus prosessille. Halu tehdä suomalaista yleisurheilua on kova, seurojen luottamushenkilöiden koulutuksessa puhunut Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finni kuvasi tunnelmaa.

Huippuseurakoulutus on keskeinen pala yleisurheilun 2021-2024 strategiaa.

– Huippuseuroilla on iso rooli valmennusjärjestelmässä ja sen halutaan kasvavan, kuten myös kilpailu- ja koulutustoiminnassa. Strategiaan on kirjattu, että huippu- ja kärkiseurat olisivat alueensa pienempien seurojen tuki, Finni sanoo.

Vierumäellä käynnistynyt seurojen päätoimisten koulutus koostuu orientaatiopäivästä ja viidestä kahden vuorokauden mittaisesta lähiopetusjaksosta. Koulutuksen aikana jokainen rakentaa seuralleen kehittämishankkeen, joita työstetään yhdessä lähiopetusjaksoilla.

– Me olemme aiemmin kouluttaneet ohjaajia ja valmentajia, mutta nyt haetaan seuratyöntekijöille eväitä seuran johtamiseen ja kehittämiseen. Liitto tarjoaa tässä raamit ja koulutuksesta vastaavat Vierumäen ammattilaiset Pertti Pohjola ja Pertti Puroaho, kertoo koulutuksesta SUL:ssa vastaava aluepäällikkö Mika Tyrkkö.

Keskustelut kollegoiden kanssa innostivat Harjulaa

Päätoimisten koulutukseen osallistui kymmenen suurten seurojen työntekijää. Lahden Ahkeran toiminnanjohtaja Janne Harjulan ja Esbo IF:n nuorisopäällikkö Vilma Sydänlammin mukaan orientaatiopäivä innosti ja loi ammattimaisen kuvan koulutuksesta.

– Kun koulutukseen osallistuu, sitä pohtii, paljonko se vie aikaa, mutta itselleni tuli tuosta hyvä fiilis. Minulle oli suuri anti jo se, kun istuin siellä seuraihmisten kanssa saman pöydän ääressä keskustelemassa, Harjula sanoo.

– Sekin on hyvä, että jokainen tekee koulutuksen aikana jonkinlaisen kehityshankkeen, joka toivottavasti tuo seuralle jotakin. Tykkäsin myös kouluttajien tavasta toimia. Huomasi, että he ovat ammattilaisia, ei vain istuttu katsomassa diaesityksiä.

Yksi koulutuksen tavoitteista on vahvistaa suurten seurojen edellytyksiä olla huolehtimassa myös oman alueensa pienimmistä seuroista. Harjula kokee sen tärkeäksi.

– Lahden Ahkerassa on sen suhteen jo hyvät suunnitelmat, mutta hyvä, että saadaan tätä kautta tukea ja benchmarkkausta, Harjula sanoo.

– Itse koen, että alueen suurimman seuran vastuulla on huolehtia, että pienempien ympäristökuntien seuroissa on laadukasta toimintaa ja toiminnalla jonkinlainen jatkuvuus.

Sydänlammi: ”Sieltä nousi jo nyt hyviä asioita esille”

Sydänlammin tuntemukset koulutuksesta kulkivat samoja polkuja Harjulan kokemusten kanssa.

– Oli erittäin innostavaa. Tykkäsin todella paljon. Sain jo nyt uutta puhtia arkeen, jolla jaksaa joulukuuhun, jolloin on seuraava tapaaminen, Sydänlammi sanoi.

– Se mikä minua innoitti, oli yhteisöllisyys. Se, että ollaan kaikki saman asian ääressä, pallotellaan ja mietitään asioita yhdessä. Sieltä nousi jo nyt hyviä asioita esille. Samalla sitä myös verkostoituu ja syntyy uusia tuttavuuksia.

Sydänlammin oma kehityshanke on vielä ideoinnin kohteena.

–  Ehkä se lähtee tuonne laadukkaan viestinnän suuntaan. Se voisi olla minulle hyvä aihe, Sydänlammi arvelee.

Päätoimisille koulutus tarjoaa myös aidon mahdollisuuden opintojen täydentämiseen.

– Koulutuksessa jokainen suorittaa liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinnon kaksi tutkinnon osaa: liikunnan toimintaympäristössä toimiminen ja yhteisössä toimiminen, Tyrkkö muistuttaa.

Luottamushenkilöillä kolme lähiopetusjaksoa

Seurojen luottamushenkilöille suunnattu koulutus on kolmen viikonlopun mittainen. Siihen osallistui kahdeksan seuraa. Päätoimisten koulutuksen tapaan se on suunnattu suurille seuroille. Tyrkön mukaan vuonna 2022 koulutusta on tarkoitus suunnata seuraavan kokoluokan seuroille.

– Nyt aloitettiin suurimmista seuroista, koska heillä on samanlaiset tilanteet ja ongelmat, Tyrkkö sanoo.

Luottamushenkilöiden koulutukseen osallistuvat ovat itse voineet määritellä koulutuksen tavoitteita.

– Koulutus sisältää myös yhden seurakohtaisen ”sparrauskäynnin” aina jaksojen välissä, Tyrkkö kertoo.