Harri Aalto: Ilman talouden kivijalkaa ei ole laadukasta toimintaakaan

Harmittaa ihan vietävästi! Olemme tehneet Urheiluliitossa hurjasti töitä talouden laittamisessa kuntoon. Ja siinä onnistuimmekin erinomaisesti. Rakenteita reivattiin, järjestelmiä muutettiin, kuluja karsittiin, myyntiin panostettiin ja jokaisen kustannustietoisuutta lisättiin.

Näiden toimenpiteiden kautta vuoden 2019 tilinpäätös kuitattiin ylijäämällä. Siitä saimme jopa pari-kolme viikkoa nauttiakin, kunnes iski…Korona! Ja taas olemme menossa tilanteeseen, jossa talouden vaikeuskerroin nousee uhkaavasti.

Yhteistyökumppanien tuki korvaamatonta

Osa kilpailuista ja tapahtumista jää pitämättä, osa siirretään, osa kevennetään ja osasta emme tiedä vielä mitään. Myyntituotot, osanottomaksut ja muut tuotot kaventuvat, sillä tällä hetkellä on aika turha mennä kolkuttelemaan juuri kenenkään ovelle.

Olen kuitenkin erityisen iloinen siitä, että yhteistyökumppanimme liitossa, seuroissa ja urheilijoilla ovat olleet takanamme näinä vaikeina aikoina, vaikka yrityksillä itselläänkin vaikeuksia varmasti riittää. Tämä lämmittää rinnassa ja antaa vahvaa uskoa tulevaisuuteen. Yhteistyö tämän jälkeen on varmasti entistä vahvempaa ja siinä me ainakin haluamme olla luottamuksen arvoisia. Teemme kaikkemme, että kumppanimme ovat matkassamme jatkossakin. Sitä todella tarvitsemme!

Rohkeutta sanoa ei

Korona-aika on haasteellista kaikille. Se on sitä urheilijoille, seuroille ja liitolle. Tulot vähenevät tai jäävät saamatta, mutta kulurakennetta silti riittää. Tilanteessa on pakko tehdä ikäviäkin ratkaisuja. Ja ainakin jättää tekemättä uusia ratkaisuja, jotka syövät euroja. Seurassa, liitossa ja jokaisella organisaation tasolla on oltava niitä ”ikäviäkin” ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa ei.

Olen oppinut pitkän seura- ja liittotoiminnan kautta, että rahan tuojia on organisaatioissa aika vähän, mutta kuluttajia riittää. Näin sen tietysti pitääkin olla, mutta siksi on äärimmäisen tärkeää, että avainpaikoilta löytyy tekijöitä, joille ”vieraat” rahat ovat jopa tärkeämpiä kuin omat. Tämä tarkoittaa siis sitä, että avainpaikoilla on ihmisiä, jotka todella kantavat vastuun, miten toimintaa viedään myös taloudellisesti eteenpäin.

Ydin ykköseksi

Paljon olisi parannettavaa ja paljon olisi kehitettävää. Erilaisia projekteja on ollut esillä ja noussut esille. Nyt tarvitaan jäitä hattuun myös niiden osalta. Tämä koskee monia suunniteltuja uudistuksia myös valtakunnan tasolla.  Eikä pelkästään urheilun saralla. Maltti on nyt valttia ja kuten usein olen sanonut, ydin pitää olla ensin kunnossa ja vasta sen jälkeen voi laajentaa sen ympärille. Pelkkä ideoiden heittäminen ei riitä vaan tuumasta täytyy myös tarttua toimeen.

Jokaisen teot ovat tärkeitä

Talous on helppo saada raiteiltaan, mutta paljon vaikeampi on saattaa se sinne takaisin. Jokaisessa organisaatiossa on helpompi olla, kun talous on kunnossa. Jokaisen on syytä olla valmis joustoon. Ilman sitä emme pärjää. On laitettava oma panos koriin. Työ jatkuu, päätöksiä tehdään ja yhteistyöllä tämäkin tilanne tullaan selättämään.

Hyvää vappua kaikille!

Harri Aalto

toimitusjohtaja

Suomen Urheiluliitto ry