Ashton Eaton otteli maailmanennätyksen 9045 pistettä!

Ashton Eaton otteli maailmanennätyksen 9045 pistettä!

Kamppailu miesten kymmenottelun maailmanmestaruudesta ratkesi jo ennen päätöslajia 1500 metrin juoksua, sillä ME-mies Yhdysvaltain Ashton Eaton kokosi jo yhdeksässä lajissa 8216 pistettä. 1500 metrin viimeisen kierroksen Eaton kiri 62 sekuntiin, sai ajakseen 4.17,52 ja rikkoi maailmanennätyksen!

Eaton teki toisena kilpailupäivänä kaikissa lajeissa tasaisen hyvän suorituksen. 110 metrin aitajuoksussa hän oli 13,63 juosseen Kanadan Damian Warnerin jälkeen toinen ajalla 13,69, heitti kiekkoa 43,34, hyppäsi seivästä 520 ja heitti keihästä 63,50.

1500 metrin juoksussa Eaton kiersi ensimmäisen ja toisen kierroksen 71 sekuntiin, kolmannen 70 sekuntiin ja kirikierroksen lähes kymmenen sekuntia nopeammin 62 sekuntiin. Viimeisen 300 metrin osuuden hän taisteli hampaat irvessä alle 45 sekunnin.

Eaton kilpaili kymmenottelussa nyt ensi kerran Moskovan MM-kilpailuiden jälkeen ja rikkoi oman kolme vuotta vanhan ME:nsä kuuden pisteen erolla. Kanadan Damian Warner kokosi uuden maansa ennätyksen 8695 pistettä ja kirkasti Moskovan MM-kilpailuiden pronssimitalinsa hopeiseksi.

Kolmas oli Saksan Rico Freimuth uudella ennätyksellään 8561 pistettä. Hänen isänsä Uwe Freimuth otteli 31 vuotta sitten vielä paremmin 8792 ja on yhä kautta aikain tilastossa yhdeksäntenä. Setä Jörg Freimuth puolestaan on olympiakisojen pronssimitalimies vuoden 1980 Moskovan olympiakisojen korkeushypyssä.

Neljäs oli Venäjän Ilja Shkurenjov pistein 8538. Hän oli jo ohittaa Freimuthin yhteispisteissä, kunnes tämä 1500 metrin viimeisellä kierroksella lähti kovaan kiriin ja löi Shkurenjovin niukasti 23 pisteen erolla.

Viides oli viime vuonna kahden vuoden kilpailukiellosta vapautunut Algerian Larbi Bouraada uudella Afrikan ennätyksellä 8461 pistettä. Viisi parasta ottelivat jokainen uuden ennätyksensä. Kaksi seuraavakin Saksan Kai Kazmirek ja Michael Schrader ottelivat yli 8400 pisteen.

Kahdeksanneksi otteli Kurt Felix, joka on kotoisin Karibianmerellä sijaitsevalta Grenadan 110.000 asukkaan pikkuiselta tulivuorisaarelta. Felix otteli maansa ennätyksen 8302 pistettä. Hän pitää hallussaan maansa ennätyksiä myös korkeushypyssä ja seiväshypyssä.

Helsingin EM-kilpailuiden pronssimitalimies Ukrainan Oleksi Kasjanov pilasi hyvän sarjansa tälläkin kerralla keihäänheitossa ja putosi yhdeksänneksi. Sen sijaan Viron Maicel Uibo onnistui toisena päivänä hyvin ja kohosi perjantain 18. sijaltaan vielä kymmenenneksi.

Ashton Eatonista tuli kolmas kymmenottelija, joka on voittanut mitalin kolmissa MM-kilpailuissa. Kaksi aikaisempaa ovat Roman Šebrle ja Eduard Hämäläinen.

 

Arzamasava kiri 800 metrin mestariksi

Valko-Venäjän Marina Arzamasavan pitkä kiri ratkaisi naisten 800 metrin MM-finaalin. Puolustava maailmanmestari Kenian Eunice Sum veti alkumatkan, mutta juuri ennen viimeistä takakaarretta hallitseva Euroopan mestari Arzamasava säntäsi täyteen vauhtiin ja kesti kuin kestikin loppuun saakka.

Sum veti 200 ensimmäistä metriä maailmanennätysvauhtia 27,13, mutta toisella 200 metrin osuudella vauhti hidastui runsaasti. Minskin Dynamoa kotimaassaan edustavan Arzamasavan 200 metrin osuudet olivat vauhdinjaoltaan ns. ”haitarijuoksussa” 27,2, 32,0, 29,7 ja 29,2.

Hallitseva Pan Amerikan mestari Kanadan Melissa Bishop pujahti loppusuoralla sisäkautta toiseksi. Mitalikolmikko kiri koko loppusuoran lähes rinta rinnan loppuaikojen ollessa: 1) Arzamasava 1.58,03, 2) Bishop 1.58,12, 3) Sum 1.58,18.

Marokon Rabab Arafi ainoana kilpailijana jättäytyi ensimmäisellä kovavauhtisella 200 metrin osuudella kymmenisen metriä muista, mutta kiri nämä helposti kiinni vauhdin hidastuttua ja nousi loppusuoralla neljänneksi ajalla 1.58,90.

Britannian Shelayna Oskan-Clarke oli viides lyötyään rinnanmitalla Ukrainan Natalia Lupun. Molempien aika oli 1.58,99. Viimekesäinen EM-kolmonen Puolan Joanna Józwik hävisi heille tasaisessa kilpailussa vain sekunnin kymmenyksen. Tuore nuorten Euroopan mestari Ranskan Renelle Lamote uupui viimeiseksi.

 

Mo kiri maailman nopeimman viimeisen kilometrin

32-vuotias Britannian Mo Farah voitti miesten 5000 metriä kaikkien aikojen kovimmalla pitkällä kirillä. Farah juoksi hitaan alun jälkeen viimeisen kilometrin 2.19,20. Koskaan aiemmin kestävyysjuoksun arvokilpailuissa ei viimeistä kilometriä ole juostu alle 2.20 minuutin.

Farahin kahdeksan vuotta nuorempi joukkuetoveri Thomas Farrell jarrutteli kaksi ensimmäistä kilometriä 3.02,04 ja 2.58,07, millä vauhdilla ei oltaisi naistenkaan MM-finaalissa kamppailtu kärkisijoista.

Kolmannen ja neljännen kilometrin Mo piti itse kärkipaikkaa hänelle sopivalla, edelleen varsin rauhallisella vauhdilla 2.47,35 ja 2.43,80. Kaksi kierrosta ennen maalia kilpailu alkoi, kun Paul Tergatia muistuttavalla hirvenaskelella Kenian maileri Caleb Ndiku lähti armottomaan pitkään kiriin ja juoksijajono alkoi venyä.

Viime talvena 3000 metrillä maailman hallimestaruuden voittanut Ndiku harppoi ensimmäisessä 5000 metrin arvokilpailussaan kaksi viimeistä kierrosta miehekkäästi 1.50:een. Mutta Farah kiri 800 viimeistä metriä 1.48,6, mikä on jokseenkin sama kuin Suomen tämän vuoden 800 metrin kärkiaika.

Farah ohitti Ndikun loppusuoran alussa ja heidän välilleen kertyi eroa 1,37 sekuntia. Moskovan MM-kilpailuiden hopeamitalia puolustanut Etiopian Haile Gebrhiwet avasi kirinsä aivan liian myöhään eikä ehtinyt aivan tavoittaa karkumatkalle ehtinyttä Ndikua, vaan hävisi hopeamitalin 0,11 sekunnin erolla.

Etiopian vasta 18-vuotias maailmantilaston ykkönen Yomif Kejelcha sijoittui ensimmäisessä miesten suurkilpailussaan neljänneksi häviten pronssimitalin 0,57 sekunnin erolla. Kenties hän on tulevaisuudessa se juoksija, joka päättää Mo Farahin valtakauden?

Yhdysvaltain koko kolmikko juoksi mainiosti. Galen Rupp sijoittui 3,52 sekuntia harjoitustoverinsa Mo Farahin jälkeen viidenneksi, Ben True kiri kuudenneksi ja Ryan Hill seitsemänneksi.

Moskovan MM-kilpailuiden pronssimitalia puolustanut Kenian Isiah Koech jäi loppukirissä kahdeksanneksi. Yhdeksäs oli 21-vuotias kenialainen Stephen Kiprotich Turkkia edustaen uudella musliminimellään Ali Kaya.

Mo Farah on ainutlaatuisella urallaan voittanut 2010-luvun olympiakisoissa ja MM-kilpailuissa jo seitsemän kultamitalia 5000 tai 10000 metrin juoksuissa.

Farahin voittoaika kehnon alkuvauhdin vuoksi oli vain 13.50,38. Tätä hitaammalla tuloksella on viimeksi suurkilpailuissa voittanut Tunisian Mohammed Gammoudi vuoden 1968 Mexico Cityn olympiakisoissa.

 

Jamaika juoksi historian toiseksi nopeimman ajan 41,07

33-vuotias Veronica Campbell-Brown avasi Jamaikan naisten 4×100 metrin viestin, jota jatkoivat häntä kymmenen vuotta nuoremmat Natasha Morrison ja Elaine Thompson, kunnes maailman nopein nainen Shelly-Ann Fraser-Pryce toi viestikapulan maaliin historian toiseksi nopeimmassa ajassa 41,07.

Jamaikan ennätys parani 0,22 sekuntia. Nopeammin on juossut vain Yhdysvallat Lontoon olympiakisoissa 40,82. ME-joukkueesta Yhdysvaltain ryhmään kuului tänä vuonna vain toisen osuuden juossut Allyson Felix. Muut olivat aloittaja English Gardner, Jenna Prandini ja Jessica Todd, joka tuli toisena maaliin ajassa 41,68.

Veronica Campbell-Brown ja Allyson Felix saavuttivat jo 11:nnen mitalinsa MM-kilpailuiden historiassa. Kultamitalien määrässä Felix on niskan päällä 9 – 3. Mitalien määrässä heidät lyö 14 mitalia saavuttanut Jamaikan Merlene Ottey, mutta kultamitalien mukaan mitattuna Felix on naisurheilijoista paras.

Kolmantena loppusuoralle oli kaartumassa Hollanti, mutta liian aikaisin lähtenyt Jamile Samuel joutui jarruttamaan ja Hollanti putosi viidenneksi ajalla 42,33. Videokuvan tarkastelun perusteella Hollannin suoritus vaihtorikon vuoksi myöhemmin myös hylättiin.

Pronssimitalikamppailussa Trinidad & Tobago lopulta kukisti Britannian. Semoy Hackett ja Desiree Henry ankkuroivat molemmat joukkueet uusiin maidensa ennätyksiin 42,03 ja 42,10. Maajoukkueiden kautta aikain tilastossa nämä tulokset kohoavat seitsemänneksi ja yhdeksänneksi.

Saksa oli viides ajalla 42,64 ja Kanada kuudes ajalla 43,05. Hollannin lisäksi myös Venäjä sortui vaihtorikkoon.

 

Jamaikan miehet ylivoimaisia – Kiina juoksi hopeaa

Miesten 4×100 metrin viestinjuoksussa Jamaikan ensimmäinen vaihto Nesta Carterin ja Asafa Powellin välillä jäi pahoin vajaaksi ja toinen vaihto Powellin ja Nickel Ashmeaden välillä meni rankasti päälle, mutta Usain Bolt ankkuroi Jamaikan ylivoimaiseen maailmanmestaruuteen ajalla 37,36.

Yhdysvaltain joukkue Trayvon Brommel, Justin Gatlin, Tyson Gay ja Mike Rodgers oli lähes kaksi metriä Jamaikan edellä viimeiseen vaihtoon saavuttaessa, mutta Rodgers lähti liian aikaisin matkaan ja joutui jarruttamaan. Yhdysvallat ehti maaliin toisena ajalla 37,57, mutta hylättiin vaihtorikon vuoksi.

Yhdysvaltain joukkueen jäsenistä kolmelle neljästä on aiemmin langetettu kilpailukielto doping-aineiden käytöstä.

Kiinan joukkue kiisi ulkorataa Linnunpesän yleisön hurjasti kannustaessa aikaan 38,01 ja palkittiin hopeamitalein. Joukkueessa juoksivat Mo Youxue, Xie Zhenye, Su Bingtian ja Zhang Pengmei. Heidän 100 metrin ennätyksensä ovat 10,40, 10,25, 9,99 ja 10,13. Viestin aloittanut Mo on vasta 19-vuotias.

Pronssimitalein palkittiin Kanadan nuori joukkue ajalla 38,13. Kiinan ohella myös Saksa venyi erinomaisten vaihtojensa ansiosta parempaan sijoitukseen, kuin useimmat juoksijoiden ennätysvertailussa sitä paremmat joukkueet ja saapui ”Euroopan mestarina” maaliin neljäntenä ajalla 38,15.

Finaalin tulostaso jäi aamun alkueriä heikommaksi. Ranskan, Kiinan ja Antigua & Barbudan alkueräajat 37,88, 37,92 ja 38,01 olisivat finaalissa oikeuttaneet hopeamitaliin. Finaalissa Ranska oli viides ajalla 38,23 ja Antigua & Barbuda kuudes ajalla 38,61. Alkuerissä 38,20 juossut Britannia sortui viimeiseen vaihtoon.

Ylivoimaisen Jamaikan voittoaika 37,36 on nopeampi, kuin mihin mikään toinen joukkue on koskaan kyennyt. Jamaikan maailmanennätys Lontoon olympiakisoista on 36,84 ja kautta aikain tilastossa toisena on Yhdysvallat ajalla 37,38.

Jamaikan Salama joukkueensa ankkurina voitti MM-kilpailuiden historiassa jo 11:nnen kultamitalinsa!

 

Małachowski kasvoi maailmanmestariksi

Puolan Piotr Małachowski palkittiin seitsemän vuotta sitten Pekingin olympiakisoissa miesten kiekonheiton hopeamitalilla ja samalla tavoin kävi myös Berliinin MM-kilpailuissa kuusi vuotta sitten ja Moskovan MM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten.

Pekingin MM-kilpailuissa Małachowski 32-vuotiaana kasvoi maailmanmestariksi. Hän meni kilpailun johtoon jo avausheitollaan 65,09 ja sinkautti toisella kierroksella voittoheiton 67,40. Hänen omissa nimissään oleva maailman tämän kauden kärkitulos on vain 89 senttiä tätä enemmän.

Muista mitaleista käytiin jännittävä ja monivaiheinen kamppailu. Avauskierroksella toisena käväisi Jamaikan 21-vuotias Fedrick Dacres tuloksella 64,22. Sitä hän ei enää parantanut ja lopulta putosi seitsemänneksi. Karsinnassa Dacres heitti kaikkein pisimmälle 65,77, mikä olisi finaalissa merkinnyt pronssimitalia.

36-vuotias Pekingin olympiavoittaja Viron Gerd Kanter linkosi avausheitollaan 64,82 ja siirtyi Dacresin ohi toiseksi. Toisella kierroksella kolmanneksi ohi Dacresin nousi Kyproksen 30-vuotias Apostolos Parellis tuloksella 64,55. Lopulta kumpikaan heistä ei kuitenkaan mitaliin yltänyt.

Kolmannella kierroksella Belgian Philip Milanov sinkautti maansa ennätyksen 66,90 ja nousi toiseksi, millä sijalla hän säilyi kilpailun loppuun asti. Heinäkuussa Milanov voitti kultamitalin Universiadeissa. Hänen isänsä ja valmentajansa Emil Milanov on entinen Bulgarian maajoukkueen kiekonheittäjä.

Viidennellä kierroksella Puolan 201-senttinen Robert Urbanek heitti 65,18 ja nousi vuorostaan kolmanneksi. Näin Puola voitti tässä lajissa kaksi mitalia. Urbanek oli kolmas myös viime kesän EM-kilpailuissa.

Mitaleista kamppaili myös ruotsinsuomalainen Daniel Ståhl. Hänen turkulainen äitinsä Taina (o.s. Laakso) omalla urallaan ylsi pronssimitaliin Suomen hallimestaruuskilpailuiden kuulantyönnössä. Daniel-pojan viides heitto 64,73 oikeutti tasaisen kilpailun viidenteen sijaan vain 45 sentin päähän pronssimitalista.

Vuosien 2009–2014 kaikki kuusi olympia-, MM- ja EM-finaalia voittaneen Robert Hartingin 205-senttinen pikkuveli Christoph Harting heitti viimeisellä yrityksellään kenties pronssimitalin arvoisesti yli 65 metrin, mutta hänen kantapäänsä sipaisi heittoreunusta ja tämä heitto hylättiin.

 

Kultaa Kabardi-Balkariaan

Naisten korkeushypyn kolme parasta hyppäsivät kaikki täsmälleen saman korkeuden 201. Kultamitalilla palkittiin kaikki korkeudet ensimmäisellä yrityksellään ylittänyt Venäjän 22-vuotias Maria Kutshina, joka hyppäsi ennätyksensä.

Saman korkeuden ylittivät ensimmäisellä yrityksellään myös vuosien 2007 ja 2009 maailmanmestari Kroatian 31-vuotias Blanka Vlašić sekä vuoden 2011 maailmanmestari ja Lontoon olympiavoittaja Venäjän 33-vuotias Anna Tshitsherova, mutta alemmista korkeuksista Vlašić pudotti kerran ja Tshitsherova kahdesti.

Kolme muuta naista ylitti 199. Heistä neljänneksi sijoittui viime vuonna Kutshinan kanssa maailman hallimestaruuden jakanut Puolan Kamila Lićwinko, viidenneksi pronssimitaliaan puolustanut Espanjan 36-vuotias Ruth Beitia ja kuudenneksi uuden ennätyksensä hypännyt Saksan Marie-Laurence Jungfleisch.

Seitsemänneksi sijoittui 20-vuotias Jeannelle Scheper Karibianmerellä sijaitsevalta Saint Lucian tulivuorisaarelta. Sijoitus on hänen 160.000 asukkaan kotimaansa paras MM-kilpailuiden historiassa. Scheperin 31-vuotias joukkuetoveri ja henkinen valmentaja Levern Spencer oli finaalin kahdestoista.

Uusi maailmanmestari on kotoisin Kabardi-Balkarian tasavallasta Kaukasukselta, missä sijaitsee Euroopan korkein vuori Elbrus. Kansainvälisen uransa hän aloitti kuusi vuotta sitten Ratinan stadionilla, missä hän sijoittui toiseksi Euroopan nuoriso-olympiafestivaalissa.

(Mikko Nieminen.)

Pekingin MM-kilpailuiden viimeisenä päivänä sunnuntaina juostaan naisten maraton alkaen Suomen aikaa kello 2.30 ja siihen osallistuu myös Suomen 37-vuotias Anne-Mari Hyryläinen. Sunnuntain iltakilpailut alkavat kello 13.30 ja päättyvät miesten 4×400 metrin viestinjuoksuun Suomen aikaa kello 15.25.

LIVE-Tulospalvelu:

Lauantaiaamu 29.8. Tóth voitti 50 km – Partanen 18:s – Jamaika pikaviestien kärkiaikoihin

Perjantai-ilta 28.8. Eurooppalaiset Schippers ja Shubenkov pikamatkojen maailmanmestarit

Perjantaiaamu 28.8. Kiinalle kaksoisvoitto kävelyssä – Ashton Eaton johtaa kymmenottelua

Torstai-ilta 27.8. Boltin kymmenes ja Felixin yhdeksäs – Taylor 18,21 ja Wlodarczyk 80,85

Torstaiaamu 27.8. Neziri vastatuuleen 13,13 – Genzebe Dibaba tavoittelee tuplaa

Keskiviikkoilta 26.8. Julius Yego 92,72 – Pitkämäki pronssia – Minna Nikkanen ylitti SE:n

Keskiviikkoaamu 26.8. ME-nainen moukaroi pisimmälle – Mo Farah tavoittelee tuplaa

Tiistai 25.8. Rudishan paluu – Lähes 70 metrin kiekkokaari – Genzebe Dibaban ihmekiri

Maanantai-ilta 24.8. Pitkämäki ja Ruuskanen finaaliin – Fraser-Pryce nopein nainen

Maanantaiaamu 24.8. Minna Nikkanen hyppäsi MM-finaaliin

Sunnuntai-ilta 23.8. Jamaikan Salama iski uudelleen Linnunpesään – David Söderberg kuudes

Sunnuntaiaamu 23.8. Miguel Ángel López löi kiinalaiset – Alkuerissä juostiin alle 44 sekunnin

Lauantai-ilta 22.8. Mo Farahin kuudes peräkkäinen – Kristiina Mäkelä karsiutui sentillä

Lauantaiaamu 22.8. Molemmat moukarimiehet MM-finaaliin – Eritrean ensimmäinen kultamitali

 


marina_arzamasava.jpg

Minskin Dynamon Marina Arzamasava kiri naisten 800 metrin maailmanmestariksi.


maailman_nopeimmat_miehet._-_getty.jpg

Maailman nopeimmat miehet. (Getty images for IAAF.)


maailman_nopeimmat_ja_toiseksi_nopeimmat_naiset._-_getty.jpg

Maailman nopeimmat ja toiseksi nopeimmat naiset. (Getty images for IAAF.)

,


suururheilija_usain_bolt_voitti_pekingin_100_metrilla_jo_15._kultamitalinsa_-_getty.jpg

Suurjuoksija Usain Bolt on MM-historian menestynein urheilija. (Getty images for IAAF.)


naisten_800_metrin_tiukka_loppuratkaisu._-_getty.jpg

Naisten 800 metrin tiukka loppuratkaisu. (Getty images for IAAF.)

,


5000_metrin_mitalimiehet_vasemmalta_caleb_ndiku_mo_farah_ja_hagos_gebrhiwet._-_getty.jpg

5000 metrin mitalimiehet vasemmalta Caleb Ndiku, Mo Farah ja Hagos Gebrhiwet. (Getty images for IAAF.)


kiina_juoksi_hopeaa_miesten_pikaviestissa._-_getty.jpg

Kiina juoksi hopeaa miesten pikaviestissä. (Getty images for IAAF.)

,


piotr_malachowski_v._2011.jpg

Kakkosesta tuli ykkönen. Małachowski kasvoi maailmanmestariksi.

,


kultaa_kabardi-balkariaan._maria_kutshina._-_getty.jpg

Kultaa Kabardi-Balkariaan: Maria Kutshina. (Getty images for IAAF.)


kymmenottelijoiden_kokoontuminen._etualalla_mitalikolmikko_rico_freimuth_me-mies_ashton_eaton_ja_damian_warner._-_getty.jpg

Kymmenottelijoiden kokoontuminen. Etualalla mitalikolmikko: Rico Freimuth, ME-mies Ashton Eaton ja Damian Warner. (Getty images for IAAF.)