Boltin kymmenes ja Felixin yhdeksäs – Taylor 18,21 ja Włodarczyk 80,85

IAAF sulki vakavasta dopingrikkeestä tuomitut Vuoden urheilija -kisasta

Linnunpesän torstain iltakilpailujen ohjelmassa oli vain kaksi kenttälajia, mutta molemmissa miltei rikottiin maailmanennätys. Ilta päättyi Allyson Felixin yhdeksänteen maailmanmestaruuteen ja Usain Boltin kymmenenteen maailmanmestaruuteen.

Puolan Anita Włodarczyk moukaroi 80,85. Hänen oma ME:nsä on vain 23 senttiä parempi. Yhdysvaltain Christian Taylor voitti kolmiloikan tuloksella 18,21. Jonathan Edwardsin 20 vuotta vanha ME on vain kahdeksan senttiä parempi.

 

Jamaikan Salama johti lähdöstä maaliin!

Usain Bolt on monella mittarilla ja monien arvioiden perusteella historian paras yleisurheilija. Kenties hän on historian paras urheilija kaikki urheilumuodot mukaan lukien.

29-vuotiaan Boltin 196-senttinen atleetin vartalo heilahti 200 metriä nyt nopeammin kuin kolmeen vuoteen. Voittoaikaa 19,55 nopeammin on viimeksi juossut Bolt itse Lontoon olympiafinaalissa.

Boltin reaktioaika 0,147 sekuntia oli nopeampi, kuin hänen ykköshaastajallaan, erinomaiseksi lähtijäksi tunnetulla Yhdysvaltain Justin Gatlinilla. Boltin pitkät voimakkaat jalat askelsivat kaarteesta ensimmäisenä loppusuoralle ennen huomattavasti pienikokoisempaa ja juuri kaarrejuoksuunsa panostanutta Gatlinia.

Vaikka Bolt löysäsi vauhtiaan hieman ennen maalia nähdessään olevansa muille lyömätön, hävisi toiseksi sijoittunut Gatlin hänelle 0,19 sekuntia. Kilpailu juostiin jokseenkin tyveneen. Tuskin huomaamattoman vastaisen tuulen voimakkuudeksi mitattiin vain kymmenen senttiä sekunnissa.

Etelä-Afrikan Anaso Jobodwana ja Panaman Alonso Edward heittäytyivät maaliin tasa-ajalla 19,87. Tuhannesosasekuntien vertailussa pronssimitalilla palkittiin maansa ennätyksen juossut Jobodwana. Kuusi vuotta sitten hopeamitalilla palkittu Edward jäi neljänneksi.

Viidenneksi sijoittui Anguillan kansalainen ja Anguillan emämaata Britanniaa edustava 20-vuotias Zharnel Hughes uudella ennätyksellään 20,02. Kuudes oli Turkkia edustava azerbaidhanilainen siirtotyöläinen Ramil Gulijev ja seitsemäs Qataria edustava nigerialainen siirtotyöläinen Femi Ogunode.

 

Allyson Felixin yhdeksäs maailmanmestaruus!

Yhdysvaltain Allyson Felixistä tuli MM-historian toiseksi menestynein urheilija. Felix voitti naisten 400 metriä ylivoimaisesti maailman kärkiajalla 49,26 johdettuaan lähdöstä maaliin.

Felixin ensimmäinen satanen oli tyrmäävän kovavauhtinen. Toisen satasen hän lasketteli niin rennosti, että menetti osan suuresta etumatkastaan. Noin 180 metrin päässä maalista hän nykäisi itsensä uudelleen kirivaihteelle. Vauhdinjako oli oppikirjojen mukainen ns. varman päälle -juoksu. Felix tiesi voittavansa.

Vaikka rohkeammalla ja sulavammalla vauhdinjaolla aika olisi ehkä ollut parempikin, niin kymmenen viime vuoden aikana Felixin voittoaikaa nopeammin on juossut vain kaksi urheilijaa Yhdysvaltain Sanya Richards-Ross vuonna 2009 ja Venäjän Antonina Krivoshapka vuonna 2012.

185-senttinen Bahaman 21-vuotias Shaunae Miller oli ainoa, joka loppusuoralla läheni Felixiä. Miller juoksi uuden ennätyksensä 49,67. Aiemmalla urallaan tämä lahjakkuus on mm. voittanut junioreiden maailmanmestaruuden kolme vuotta ali-ikäisenä 16 vuoden iässä.

Kärkikaksikon takana maaliin saapui neljä keltapaitaa Jamaikan asussa. Pronssimitalilla palkittiin ensi kerran 50 sekuntia rikkonut Shericka Jackson, neljäs oli Christine Day, viides Stephenie Ann McPherson ja kuudes 33-vuotias vuoden 2007 pronssimitalinainen Novlene Williams-Mills, joka myöhästyi pahoin lähdössä.

Maailmanmestaruutta puolustanut Britannian 31-vuotias Christine Ohuruogu luopui kruunustaan jäämällä finaalin viimeiseksi ajalla 50,63. Ohuruogu oli finaalin ainoa eurooppalaisjuoksija.

Allyson Felix on vuonna 1983 Helsingissä alkaneiden MM-kilpailujen 32-vuotisen historian aikana voittanut yhteensä yhdeksän kultamitalia, yhden hopeamitalin ja yhden pronssimitalin. Kolmanneksi menestynein urheilija Carl Lewis on voittanut kahdeksan kultamitalia, yhden hopeamitalin ja yhden pronssimitalin.

MM-historian menestyksekkäin urheilija Jamaikan Usain Bolt on voittanut yhteensä kymmenen kultamitalia ja kaksi hopeamitalia.

 

Maailman toiseksi ja kolmanneksi pisin heitto

Puolan Anita Włodarczyk heitti elokuun ensimmäisenä päivänä ensimmäisenä naisena moukaria yli 80 metriä. Tämä tapahtui 26-vuotiaana kuolleen moukarinheiton olympiavoittajan Kamila Skolimowskan muistokilpailuissa Kashubien kynnäksellä sijaitsevassa Władysławowossa.

Pekingin Linnunpesässä Włodarczyk heitti maailman toiseksi ja kolmanneksi pisimmät heitot kautta aikain, joille mitattiin pituutta kolmannella heittokierroksella 80,27 ja neljännellä kierroksella 80,85. Kukaan toinen ei ole koskaan ylittänyt 80 metrin rajaa naisten moukarinheitossa.

Toiseksi sijoittunut Kiinan puna-armeijan upseeri Zhang Wenxiu voitti jo viidennen suurkilpailuiden mitalinsa, mutta hävisi ylivoimaiselle mestarille 4,52 metriä. Kahden parhaan välinen ero oli verrattomasti suurempi kuin missään aiemmissa MM-kilpailuissa tai olympiakisoissa.

Pronssimitalilla palkittiin 21-vuotias Ranskan Alexandra Tavernier, jonka avausheitto kantoi 74,02. Sophie Hitchon paransi kahdesti Britannian ennätystä. Neljännellä kierroksella moukari kaartoi 73,65 ja viimeisellä 73,86, mutta Tavernier löi Hitchonin niukasti 16 sentin erolla.

Vain kolme senttiä Hitchonille hävisi viidenneksi sijoittunut Kiinan Wang Zheng, jonka viimeinen heitto kantoi 73,83 ja yli 73 metriä heitti viimeisellä kierroksella myös kuudenneksi sijoittunut Saksan Kathrin Klaas. Entinen maailmanmestari ja maailmanennätysnainen Saksan Betty Heidler oli vasta seitsemäs.

Korkeatasoisessa ja ylivoimaisen mestarin takana tasaväkisessä kilpailussa Yhdysvaltain Amanda Bingsonin upea tulos 72,35 ei oikeuttanut edes kahdeksan parhaan joukkoon, sillä kolme senttiä Bingsonia pidemmälle linkosi Moldovan tätä nykyä paras yleisurheilija Zalina Marghieva.

 

Christian Taylor oli rikkoa Jonathan Edwardsin ME:n

Yhdysvaltain ja Barbadoksen kaksoiskansalainen Christian Taylor voitti miesten kolmiloikan viimeisen kierroksen loistavalla suorituksellaan. Se kantoi 11½ senttiä lankun etureunan takaa ponnistaen vain kahdeksan sentin päähän Britannian Jonathan Edwardsin jo 20 vuotta vanhasta maailmanennätyksestä.

Taylorin nousujohteinen sarja oli seuraava: (16,85, 17,49, 17,60, 17,68, 17,22, 18,21). Hänen voittohyppynsä oli hyvin keskittynyt, tasapainoinen ja lähes ilmeetön, täynnä voitontahtoa. Voittotulos on kautta aikain toiseksi pisin Edwardsin maailmanennätyshypyn jälkeen.

22-vuotias Kuuban Pedro Pablo Pichardo loikki avauskierroksella johtoon tuloksella 17,52. Kolmannella kierroksella hän paransi 17,60:een ja viimeisellä kierroksella vielä 17,73:een. Pichardon hypyissä huomiota kiinnitti laajat liikeradat mahdollistanut rentous. Hän liiteli kuin balettitanssija hidastetussa elokuvassa.

Samalla stadionilla seitsemän vuotta sitten olympiakultaa voittanut Portugalin Nelson Évora loikki avauskierroksella 17,28. Venäjän Lyukman Adams ohitti hänet samalla tuloksella, mutta Évora paransi sentin. Sitten Yhdysvaltain Omar Craddock ohitti hänet tuloksella 17,37, mutta taas Évora iski takaisin.

Évoran viimeisen kierroksen pronssimitalihyppy kantoi 17,52. Craddockin ja Adamsin jälkeen kuudenneksi hyppäsi Romanian 33-vuotias Marian Oprea. Muut eivät yltäneet 17 metriin.

Viimeisenä finaalin kiilasi 34-vuotias, 170-senttinen Tosin Oke, joka on vaihtanut Britannian kansalaisuutensa Nigerian kansalaisuuteen. Tasatuloksella hänelle hävisi Etelä-Afrikan pituushyppääjä Khotso Mokoena, joka on tänä kesänä kilpaillut kolmiloikassa vain Pekingissä ja Kuortaneen Eliittikisoissa.

34-vuotias Pekingin olympiakisojen pronssimitalimies Bahaman Leevan Sands jäi kymmenenneksi ja hallitseva Euroopan mestari Ranskan Benjamin Compaoré finaalin viimeiseksi.

 

ME-mies Merritt aitoi nopeimmin

Miesten 110 metrin aitajuoksun välierissä nopeimman ajan 13,08 juoksi maailmanennätysmies ja Lontoon olympiavoittaja Yhdysvaltain Aries Merritt. Vain sekunnin sadasosan Merrittiä hitaammin juoksi hallitseva Euroopan mestari Venäjän Sergei Shubenkov.

Jamaikan Omar McLeod oli toinen Merrittin erässä ajalla 13,14 ja Jamaikan Hansle Parchment toinen Shubenkovin erässä ajalla 13,16, vaikka pienikokoinen McLeod kaatoi kaikki kymmenen aitaa ja päätä pidempi Parchment jäi telineisiin muiden lähtiessä. Parchmentin reaktioaika oli umpisurkea 0,24 sekuntia.

Kolmannen alkuerän voitti yllättäen Ranskan Dmitri Bascou uudella ennätyksellään 13,16 vain sekunnin sadasosan ennen hallitsevaa maailmanmestaria Yhdysvaltain David Oliveria. Ranskan kaksi muutakin edustajaa Pascal Martinot-Lagarde ja Garfield Darien aitoivat aikavertailusta finaaliin ajoin 13,17 ja 13,25.

Karsiutuneista nopeimmin aitoivat suurkilpailuiden ensikertalainen Yhdysvaltain Aleec Harris 13,27, omassa erässään parhaiten lähtenyt, mutta viiteen viimeiseen aitaan kolhaissut Barbadoksen Shane Brathwaite 13,31 ja uuden ennätyksensä juossut Saksan Matthias Bühler 13,34.

Maailman kärkituloksen 12,94 haltija Kuuban Orlando Ortega on hakenut Espanjan kansalaisuutta eikä Kuuban yleisurheiluliitto siirtymäkautena ole myöntänyt hänelle Kuuban edustusoikeutta. Siksi ei Ortega kilpaillut Pekingissä.

 

19-vuotias Asher-Smith välierien nopein

Naisten 200 metrin tämän vuoden kuudesta parhaasta kaksi Allyson Felix ja Shaunae Miller juoksivat 200 metrin välierien sijasta samana iltana 400 metrin finaalissa kultaa ja hopeaa. Välierien nopeimman ajan 22,12 juoksi Britannian vasta 19-vuotias Dina Asher-Smith.

Kaksi muuta erää voittivat kaksi muuta nousevaa tähteä, 23-vuotiaat Jamaikan Elaine Thompson ja Hollannin Dafne Schippers ajoin 22,13 ja 22,36. Schippers leikitteli jo loppusuoran puolestavälistä kuin Bolt konsanaan.

Thompsonin erän toinen ajalla 22,26 oli Yhdysvaltain Candice McGrone, joka kilpailee vasta ensimmäisissä arvokilpailuissaan. Suoraan finaaliin eriensä toiseksi parhaina juoksivat myös Yhdysvaltain Jeneba Tarmoh ja Jamaikan 31-vuotias Sherone Simpson, joka Pekingin olympiakisojen 100 metrillä voitti hopeamitalin.

Aikavertailusta finaaliin selviytyivät Bulgarian 31-vuotias Ivet Lalova-Collio uudella ennätyksellään 22,32 ja Jamaikan 33-vuotias suurjuoksija Veronica Campbell-Brown, joka myöhästyi pahoin lähdössä. Paras karsiutuja oli Norsunluurannikon Marie Josée Ta Lou uudella ennätyksellään 22,56.

Finaalista karsiutuivat myös uuden Sveitsin ennätyksen 22,64 juossut Mujinga Kambundji ja uuden Kazakstanin ennätyksen 22,77 juossut tuore universiadivoittaja Viktoria Zjabkina. Yhdysvaltain mestaruuden ajalla 22,20 voittanut Jenna Prandini oli varjo vain ja viipyi 22,87.

 

Ennätyksiä ja yllätyksiä

Naisten 800 metrin välierät olivat yleisurheilua värikkäimmillään. Uusia ennätyksiä juostiin yhteensä kymmenen ja varmojen voittajien vedonlyöntikertoimet pitivät yhtä huonosti kuin Vermon iltaraveissa.

Yllätykselliset erävoittajat olivat ensi kerran 25-vuotiaana arvokilpailuihin osallistunut Britannian Shelayna Oskan-Clarke, ensi kerran 24-vuotiaana 800 metriä arvokilpailuissa juossut Marokon Rabab Arafi ja aiemmissa MM-kilpailuissaan alkueriin jäänyt Kanadan 27-vuotias Melissa Bishop.

Euroopan hallimestari Sveitsin Selina Büchel johti ensimmäistä erää 798 metriä, mutta karsiutui ajalla 1.58,63, sillä Arafi ja Ukrainan Natalia Lupu heittäytyivät ohi. Arafi juoksi uuden ennätyksensä 1.58,55.

Arafin erän kolme viimeistä olivat Moskovan MM-kilpailuiden pronssimitalia puolustanut Yhdysvaltain Brenda Martínez, neljästi arvokilpailuissa mitalin voittanut Britannian Jennifer Meadows ja vuoden 2009 maailmanmestari Etelä-Afrikan Caster Semenya.

Toisen erän voitti liikuntatieteiden tutkinnon jo suorittanut ja oman valmennusyrityksen perustanut Britannian Shelayna Oskan-Clarke, joka paransi ennätystään 1,74 sekuntia. Toiseksi kiri 22-vuotiaiden Euroopan mestari Ranskan Renelle Lamote samalla ajalla ja hänkin uudella ennätyksellään 1.58,86.

Viimeinen erä oli kaikkein kovin. Vuoden 2012 Euroopan mestari Britannian Lynsey Sharp veti 400 metriä 57,32, mutta uupui omaan vauhtiinsa ja jäi viimeiseksi. Toisen kierroksen veti hallitseva maailmanmestari ja maailmantilaston ykkönen Kenian Eunice Sum, mutta hänetkin pudotettiin viime metreillä kolmanneksi.

Tuore Pan Amerikan mestari Bishop ja hallitseva Euroopan mestari Valko-Venäjän Marina Arzamasova juoksivat uudet ennätyksensä 1.57,52 ja 1.57,54. Kolmanneksi jäänyt Sum selviytyi toki aikavertailusta finaaliin ajalla 1.57,56, samoin kuin EM-kolmonen Puolan Joanna Jóźwik uudella ennätyksellään 1.58,35.

Tiistaina 1500 metrillä pronssimitalin voittanut Hollannin Sifan Hassan juoksi uuden ennätyksensä 1.58,50, mutta karsiutui. Hänen olisi kenties kannattanut osallistua 800 metrin sijasta samana päivänä 5000 metrin alkueriin, onhan hän juossut 3000 metriä alle 8½ minuutin ja 5000 metrin debyyttinsä alle 15 minuutin.

(Mikko Nieminen.)

Perjantaina Linnunpesässä aloittavat kävelijät Suomen aikaa kello 3.30 ja kymmenottelijat kello 4.00. Aamukilpailuissa suomalaisia urheilijoita ei kilpaile, mutta Sanni Utriainen heittää keihästä heti kello 14 alkavien iltakilpailuiden ensimmäisessä lajissa.

LIVE-Tulospalvelu:

Torstaiaamu 27.8. Neziri vastatuuleen 13,13 – Genzebe Dibaba tavoittelee tuplaa

Keskiviikkoilta 26.8. Julius Yego 92,72 – Pitkämäki pronssia – Minna Nikkanen ylitti SE:n

Keskiviikkoaamu 26.8. ME-nainen moukaroi pisimmälle – Mo Farah tavoittelee tuplaa

Tiistai 25.8. Rudishan paluu – Lähes 70 metrin kiekkokaari – Genzebe Dibaban ihmekiri

Maanantai-ilta 24.8. Pitkämäki ja Ruuskanen finaaliin – Fraser-Pryce nopein nainen

Maanantaiaamu 24.8. Minna Nikkanen hyppäsi MM-finaaliin

Sunnuntai-ilta 23.8. Jamaikan Salama iski uudelleen Linnunpesään – David Söderberg kuudes

Sunnuntaiaamu 23.8. Miguel Ángel López löi kiinalaiset – Alkuerissä juostiin alle 44 sekunnin

Lauantai-ilta 22.8. Mo Farahin kuudes peräkkäinen – Kristiina Mäkelä karsiutui sentillä

Lauantaiaamu 22.8. Molemmat moukarimiehet MM-finaaliin – Eritrean ensimmäinen kultamitali

 


kolmiloikan_palkintojenjako._vasemmalta_pedro_pablo_pichardo_christian_taylor_ja_nelson_evora._-_getty.jpg

Kolmiloikan palkintojenjako. Vasemmalta Pedro Pablo Pichardo, Christian Taylor ja Nelson Évora. (Getty images for IAAF.)


naisten_moukarinheiton_palkintojenjako_pekingissa_2015_-_getty.jpg

Naisten moukarinheiton palkintojenjako. Vasemmalta Zhang Wenxiu, Anita Włodarczyk ja Alexandra Tavernier. (Getty images for IAAF.)


allyson_felix_voittaa_400_metria_pekingissa_2015.jpg

Allyson Felix voittaa 400 metriä ja Shaunae Miller tulee toiseksi. Vanha mestari Christine Ohuruogu jää viimeiseksi. (Getty images for IAAF.)


m_200_peking_-_usain_boltin_kymmenes_maailmanmestaruus.jpg

Virallinen maalikamerakuva juoksusta, jossa Usain Boltista tuli koko MM-historian menestynein urheilija.


melissa_bishop_lyo_ennakkosuosikit_800_metrin_valierassaan._-_getty.jpg

Kanadan Melissa Bishop lyö ennakkosuosikit 800 metrin välierässään. (Getty images for IAAF.)

,


miesten_keihaanheiton_palkintojenjako_oli_ohjelmassa_torstaina._-_getty.jpg

Suomalaista valmennusosaamista kuvassa. Miesten keihäänheiton palkintojenjako oli ohjelmassa torstaina. (Getty images for IAAF.)

,


vanha_urosgorilla_takoo_rintaansa_maaliviivalla_voitin_merkiksi._-_getty.jpg

Tässä kuvassa vanha urosgorilla takoo rintaansa voitonmerkiksi. (Getty images for IAAF.)