Nygård loikkasi Tornéuksen paikalle ja viihtyy

Nygård loikkasi Tornéuksen paikalle ja viihtyy

Kolmiloikkaaja Sanna Nygård viihtyy ruotsalaisen huippuvalmentajan Oscar Gidewallin ryhmässä. Hän liittyi ryhmään syksyllä samoihin aikoihin, kun pituushypyn Ruotsin ennätysmies Michel Tornéus siirtyi Floridaan Loren Seagraven ja Dwight Phillipsin valmennukseen. 

– Hyvin on kaikki toiminut, Nygård kertoo Teneriffan leiriltä, jossa hän harjoittelee Gidewallin ryhmän ja Essi Lindgrenin kanssa.

Lähtöään valmentajakonkari Seagraven ja pituushypyn olympia- ja MM-voittaja Phillipsin suojiin Tornéus perusteli sanomalla, että 16 yhteistyövuoden jälkeen hän ja Gidewall tuntevat toisensa niin hyvin ja ajattelevat lajista niin samalla tavalla, että he päätyvät aina samanlaisiin ratkaisuihin.

Floridassa uusi valmentajakaksikko on käynyt käsiksi Tornéuksen vauhtijuoksuun ja loppujuoksun askelta on tihennetty. Muutos on ollut hyppääjälle haaste. Nygård kokee, että Gidewallin kanssa harjoittelu on edennyt melko tuttuja polkuja.

– Harjoittelu on ollut aika paljon samaa kuin aiemmin, eikä 28-vuotiaana kannata kovin suuria muutoksia tehdä. Juoksu on kaiken pohjana. Pieniä teknisiä muutoksia on tullut ja yksityiskohtia on mietitty enemmän kuin aıkaisemmin, Nygård sanoo.

– Kolmiloikkaa on tehty lyhyellä vauhdilla, ja mietitty polvikulmia, eli kuinka kontakti tulee maahan. Se on ollut se isoin juttu.

Treeneissä Finnkampen-tunnelmaa

Nygårdin siirtyminen Gidewallin valmennukseen oli monen asian summa. Yhteistyö pitkäaikaisen valmentajan Jens Wallinin kanssa luisti moitteitta ja toi vielä viime talvena paikan MM-halleihin.

– Olen asunut koko elämäni Vaasassa ja treenannut siellä. Sitten syksyllä päätin muuttaa poikaystävän kanssa Tukholmaan, kun hän on siellä töissä, Nygård kertoi.

– Tunsin entuudestaan ruotsalaisen kolmiloikkaaja Jasmin Sabirin, joka on Gidewallin ryhmässä. Olin häneen yhteydessä, pääsin ryhmään ja läksin syksyllä kokeilemaan miten se menee.

Nyt Nygård tekee lähes kaikki harjoitukset neljän urheilijan ryhmässä, jossa on hänen lisäkseen Sabir ja kaksi muuta hyppääjä. Jo verrattain kokeneelle kolmiloikkaajalle tasokkaassa ryhmässä harjoittelu on edistysaskel sinällään.

– Se on ollut minulle kova juttu. Viimeiset vuodet olen treenannut aika paljon yksin, Nygård sanoo.

Ruotsalaisvalmentajan ryhmässä Nygård ei ole ainoa suomalainen. Estejuoksija Sandra Eriksson harjoittelee jo toista kautta Gidewallin johdolla. Nygårdin mukaan hyppääjien treeneissä on hyvähenkinen Finnkampen-tunnelma.

– Siitä kuinka suomalaiset ja ruotsalaiset treenaavat yhdessä vitsaillaan aika paljon. Treeneissä on tosi hyvä meininki, Nygård kehuu.

EM-hallit tavoitteena

Nygårdille talven kilpailukauden tavoite on nousta joukkueeseen ja onnistua maaliskuussa Belgradin EM-halleissa. Tulosraja on 13,75, joten se vaatii hyvää onnistumista, kun Nygårdin ulkoratojen ennätys on 13,73 ja halliennätys 13,63. Nygård on kuitenkin luottavainen.

– Ei ole hirveästi testailtu ominaisuuksia, mutta tuntuu, että kaikki on hyvin tasapainossa. Juoksu, voimat ja hyppääminen ovat menneet pikkaisen eteenpäin. Nyt pitää vain saada se siirtymään kolmiloikkasuoritukseen.

Hallikauden Nygård aloittanee helmikuun alussa Botnia-hallissa.


Sanna Nygård

Valmentaja Oscar Gidewallin tasokas harjoitusryhmä on tuonut uutta virtaa kolmiloikkaaja Sanna Nygårdin harjoitteluun. Kuva Teneriffan leiriltä.


Sanna Nygård

,