Hyryläinen ennätysjahtiin Dubaissa, Laura Mannisella pakaravaiva

Hyryläinen ennätysjahtiin Dubaissa

Anne-Mari Hyryläinen lähtee ennätysjahtiin perjantaiselle (20.1.) Dubain maratonille. Tavoite on kohentaa viime keväänä Hampurissa juostua ennätystä 2.34.12. Samalla tulisi rikottua elokuisten Lontoon MM-kisojen tulosraja 2.36.00.

– Mieli on hyvä ja luottavainen. Viimeistelyharjoitukset menivät hyvin, Hyryläinen sanoo.

Dubaissa juostaan varhain aamulla ja koko lailla tasaisella reitillä. Korkeuseroa siihen tuo vain kahdesti juostava Dubain kanaalin ylittävä silta.

– Silta juostaan kahteen suuntaan, ja se pistää kyllä puuskuttamaan. Sillasta ei taida Bekelekään tietää, sillä kilpailun nettisivuilla ei ole korkeuskäyriä, Hyryläinen veistelee.

Hyryläinen, 38, viittaa etiopialaiseen mestarijuoksija Kenenisa Bekeleen, joka tavoittelee Dubaissa voittajan 200 000 dollarin palkinnon lisäksi 250 000 bonusta, joka maksetaan ME:n rikkomisesta.

Bekele, 34, on moninkertainen ratajuoksun arvokisavoittaja ja ME-mies. Syksyn Berliinin maratonilla hän jäi Kenian Dennis Kimetton ME:stä kuusi sekuntia ennätyksellään 2.03.03.

Harjoitusmääriä nostettiin syksyllä

Dubain kisasää saattaa olla jopa sateen maustama. Hyryläisen mukaan lämpötila on lähdössä siinä 16 astetta ja nousee hieman juoksun aikana.

– Koko päivän pitäisi olla pilvinen. Itse aion lähteä 3.35-3.40 minuutin kilometrivauhtiin. Ajatus on juosta matkan ensimmäinen puolisko pikkaisen reippaammin. Silloin pitäisi olla pikkuisen vastatuulta ja lopussa myötätuulta, Hyryläinen sanoo.

Toissa vuonna Pekingin MM-kisoissa ja viime kesänä Amsterdamin EM-kisoissa ja Rion olympialaisissa kilpaillut Hyryläinen nosti kuluvalle harjoituskaudelle treenimääriä. Se sujui ongelmitta.

– Marras- ja joulukuussa juoksin 800 kilometriä kuukaudessa. Määrät alkavat nyt olla sellaisia kuin niiden pitääkin. Enää niitä ei tarvitse nostaa. Jatkossa voi keskittyä harjoitusvauhtien kehittämiseen, Hyryläinen sanoo.

Harjoitusvuoden ensimmäinen puolisko piti sisällään yhden kolmen viikon vuoristoleirin Keniassa, jossa Hyryläisen valmentaja Simo Wannas asuu.

– Sekin meni oikein hyvin, Hyryläinen sanoo leiristä.

Manninen: Kokeilen pystynkö juoksemaan

Amsterdamin EM-joukkueessa juosseen Laura Mannisen lähtöasetelmat Dubain maratonille ovat tyystin toiset kuin Hyryläisellä.

– Sunnuntaina jälkeen en ole pystynyt ottamaan juoksuaskelia ja kaksi viikkoa ennen sitäkin oli vaikeaa pakaravaivan takia, Manninen sanoo.

Manninen sai Suomesta lähtiessä vaivaan kortisonia ja aikoo kokeilla pystyykö juoksemaan.

– Aion kokeilla, mutta tuskin pystyn juoksemaan maaliin asti. Jos se olisi vain tulehdus, vaiva on voinut ehtinyt mennä pois. Se voi olla myös joku muu, kuten pieni repeämä. Menen magneettikuvaan maanantaina.