Wright petrasi ennätystään Walnutissa – Ylönen neljäs Dentonissa

Pikajuoksija Katriina Wright kohensi 400 metrin ennätyksensä lukemiin 52,39 Walnutissa Kaliforniassa Yhdysvaltain yliopistosarjan konferenssifinaalissa.

Ennätyksellään Wright, 19, nousee  22-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilastossa toiseksi. Edellä on vain Mona-Lisa Pursiaisen 1973 juoksema Suomen ennätys 51,27. Wrightin aiempi ennätys oli tänä keväänä juostu 52,59.

Walnutissa naisten 400 metriä voitti Yhdysvaltain Jan’Taijah Jones ajalla 50,44. Wright oli finaalissa kahdeksas.

Walnutissa Wright juoksi myös opinahjonsa Oregonin yliopiston 4 x 400 metrin joukkueessa, joka sijoittui kilpailussa neljänneksi ajalla 3.35,30.

Wright on Yhdysvaltain ja Suomen kaksoiskansalainen. Hän edustaa kansainvälisissä kisoissa Suomea ja on yksi Suomen joukkueen kärkinimistä alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Espoossa heinäkuussa.

Ylönen heitti neljänneksi Dentonissa

El Pason yliopistossa opiskeleva Roosa Ylönen sijoittui keihäänheitossa neljänneksi Dentonissa, Texasissa käydyssä yliopistosarjan konferenssifinaalissa. Ylönen heitti kilpailussa 49,87. Tulos syntyi viimeisellä heitollaan.

Ylönen on tänä keväänä heittänyt 51,40. Dentonin kilpailun voitti Norjan Arianne Morais tuloksella 54,65.

Walnut, Kaliforna, USA:

Yhdysvaltain yliopistosarjaa, konferenssin mestaruuskilpailut:

Naiset, 100 m: 1) Jadyn Mays USA 11,20, 2) Samirah Moody USA 11,26.

200 m (+1,9): 1) Caisja Chandler USA 22,38.

400 m: 1) Jan’Taijah Jones USA 50,44, 2) Bailey Lear USA 51,11, 3) Christine Mallard USA 51,41,…8) Katriina Wright Suomi 52,39 (kk).

800 m: 1) Juliette Whittaker USA 2.01,19

100 m aj (-0,1): 1) Talie Bonds USA 12,75. Pituus: 1) Alyssa Jones USA 679 (+2,4).

Kuula: 1) Jorinde van Klinken Hollanti 18,59, 2) Jaida Ross USA 18,46.

Kiekko: 1) Jorinde van Klinken Hollanti 63,05

4 x 400 m: 1) USC 3.30,83…4) Oregon 3.35,30 (Shana Grebo, Ella Clayton, Katriina Wright, Gianna Bullock).

Miehet, 200 (+0,9): 1) Udodi Onwuzurike Nigeria 19,91, 2) Jeremiah Curry USA 20,15.

400 m: 1) William Jones USA 44,65.

Pituus: 1) Johnny Brackins USA 830 (+4,0)

Kuula: 1) Jordan Geist USA 20,75.

Kiekko: 1) Mykolas Alekna Liettua 70,40.

https://finishedresults.trackscoreboard.com/meets/11549/events/8/Final

Denton, Texas, USA:

Yhdysvaltain yliopistosarjaa, konferenssifinaali:

Naiset, keihäs: 1) Arianne Morais Norja 54,65,…4) Roosa Ylönen Suomi 49,87.

https://results.blacksquirreltiming.com/meets/21145/events/900260/results

 

Wright kiiti finaaliin, Anttila voitti kolmiloikan, Uusimäki viides kymmenottelussa