Niskalalla kaksoisrooli Seinäjoen Kalevan kisoissa

Niskala avasi kotimaan kilpailukauden: 60

Seinäjoen Kalevan kisat 2017 ovat Pyry Niskalalle voimannäytös kahdella tapaa. Kauppatieteiden opiskelija haluaa onnistua kotikisoissaan ja näyttää kyntensä kisojen markkinointitiimissä. 

Juuri nyt Niskala, 25, rakentaa pohjaa heittokunnolle, jolla ensi kesänä tavoitellaan paikkaa Amsterdamin EM-kisoihin, ja ehkä myös Rio de Janeiron olympialaisiin.

– Jos EM-kisojen 63 metrin tulosraja menee, silloin voi olla mahdollisuuksia päästä myös olympıalaisiin, Niskala arvioi.

Elokuisten olympiakisojen tulosraja on 66 metriä. Viime kesänä sen rikkoi vain kolmetoista heittäjää, joten tuolla rajalla kisoihin tuskin saadaan haluttua määrää kiekonheittäjiä. Niinpä lisää otetaan kesän tulosrangin perusteella aivan kuten tehtiin viime kesän MM-kisoissa.

– Olympialaisiin voi hyvinkin päästä 63-alkuisella tuloksella, Niskala laskee.

Jorma Haarasen valmentama Niskala on hikoillut syksyn harjoituksissa luottavaisena. Viime kesänä heittojen taso nytkähti tuntuvasti eteenpäin. Ennätyskin koheni vajaalla puolella metrillä lukemiin 61,17.

– Kilpailin viime kesänä ihan tietoisesti paljon, kun sain mahdollisuuden heittää ulkomailla. Kilpailutahti ehkä verotti hieman sitä parasta yhden kisan tuloskunnon rakentamista, mutta sain kokemusta ja portin auki matalamman tason kansainvälisiin kisoihin, Niskala sanoo.

Penkki yli 200 kiloon, selkään voimaa

Niskalan kilpailukausi oli kaksijakoinen. Heitto takkusi juhannuksena Venäjän Tsheboksarissa käytyyn maajoukkueiden EM-kilpailuun asti. 

– Tekniikan kanssa oli alkukaudesta ongelmia ja samalla tuli muualta vähän henkilökohtaista painetta. Tsheboksarin jälkeen ennen kiekkokarnevaaleja sain tehtyä valmentajan kanssa hyvän tekniikkatreenin. Siitä se lähti kulkemaan, Niskala muistelee.

Tuossa tekniikkatreenissä havaittiin, että Niskala oli alkanut tehdä heiton alun hieman väärin. Se johti ongelmiin heiton lopussa. Kun tekniikka rusahti raiteilleen, Niskala ylitti Kokemäen karnevaaleilla 60 metriä, ja teki sen kaikkiaan neljässä kilpailussa loppukesän mittaan. Yli 61 metrin kisojakin tuli kaksi.

Jatkoa viime kesän hyville heitoille Niskala rakentaa lisäämällä heittovoimaa sekä yläkropan perusvoimaa.

– Penkkipunneruksessa ennätys pitää saada yli 200 kilon, ja selkää pitää vahvistaa. Jalkojen voima riittää jo, Niskala linjaa.

Ylipainoinen väline sopii Niskalalle

Heittovoimaa Niskala on hakenut ylipainoisilla välineillä. Heittäjän mukaan kevyt väline lentää mallikkaasti, mutta raskaat pitäisi saada liikkumaan suhteessa yhtä hyvin.

– Gerd Kanter sanoi, että ylipainoinen kiekko saa olla korkeintaan 10 prosenttia painavampi kuin kilpailuväline, eli 2,5 kilon kiekko on jo liian raskas. Minä olen eri mieltä, Niskala sanoo. 

– Itse heitän 2,5 kilon kiekkoa ja osaheitoissa jopa kolmekiloista. Minusta myös painoliivit ovat hyvä tapa lajivoiman hankkimiseen. Itse käytän seitsemän kilon liivejä.

Olli-Pekka Karjalainen soitti

Harjoittelun ohessa Niskala on jatkanut markkinointiin suuntautuneita kauppatieteiden opintojaan Vaasan yliopistossa. Opit hän aikoo muuntaa käytäntöön työharjoittelussa  Seinäjoen Kalevan kisojen organisaatiossa. 

Niskala myös kilpailee jatkossa SSU:n riveissä, joten hän pääsee kokemaan aidot koti-Kalevan kisat.

– Siitä on ollut monta kertaa puhetta eri tilanteissa, että miksei Pyry ole meidän urheilija, kun hänellä on juuret Seinäjoen alueella, sanoo SSU:n toiminnanjohtaja ja Seinäjoen Kalevan kisojen pääsihteeri Johanna Manninen.

– Pantiin sitten Olli-Pekka Karjalainen asialle kysymään asiaa Pyryltä.

Kun Karjalainen soitti, Niskalan ei tarvinnut kauan vastausta miettiä. SSU:n kanssa syntyi kahden vuoden sopimus.