Tänään 80 vuotta täyttävä Jorma Varis johti Suomen Urheiluliittoa toimitusjohtajana, kun Juha Väätäinen käynnisti urheilijana yleisurheilun ”1970-luvun ihmeen” voittamalla kaksoismestaruuden Helsingin EM-kilpailuissa 1971.
Tampereen yliopistosta valmistunut yhteiskuntatieteilijä Varis vastasi paljolti tuolloisen puheenjohtajan Jukka Uunilan ohella liiton historian suurimmasta, tavoitejohtamiseen perustuvasta kehittämisohjelmasta.
Jorma Varis, oletko millään tavoin mukana urheilussa tai yleisurheilussa?
– Kyllä urheilun järjestöaktiivisuuteni romahti Pohjolaan siirtymiseni myötä. Talon tuolloinen pääjohtaja Jaakko Lassila minua kannustikin tähän. Toki Pohjolan aikana olin vielä yleisurheilun ja hiihdon MM-kisojen 1983 ja 2001 järjestelytoimikunnissa. Lisäksi vedin yhden toimikauden 1997-1999 puheenjohtajana Suomen Kuntourheiluliittoa ja jääkiekkoyhteyksiä oli vuosituhannen vaihteessa työn myötä, kun Pohjola oli Jääkiekkoliiton iso kumppani.
Millä tavalla seuraat yleisurheilua?
– Nyky-yleisurheilua seuraan lehdistä ja tv:stä, yksi mukava seurannan muoto on lisäksi yhteydenpito Urheiluliiton aikaiseen puheenjohtajaani Jukka Uunilaan. Katsomossa en Tukholman Ruotsi-ottelun 2015 jälkeen ole käynyt.
Kerro pari kolme asiaa, joiden koit edesauttaneen 1970-luvulla Suomen nousua (myös maajoukkueena) yhdeksi Euroopan parhaista yleisurheilumaista?
– Muistan hyvin hetken, jolloin tehtiin päätös lähteä uudistamaan Urheiluliittoa. Olin Uunilan kanssa syksyisellä piirikierroksella syyskuussa 1969 Kuortaneella, missä kuuntelimme liikkeenjohdon konsultti Runar Nyströmin esityksen paikallisille yrittäjille. Keskustelimme Jukan kanssa kokemuksesta lenkillä opiston kankaalla, totesimme sen sisältäneen paljon sovellusarvoa SUL:n tuolloiseen tilanteeseen ja sitouduimme ajamaan isoa kehittämisohjelmaa.
– Sotien jälkeiset suuret ikäluokat tuottivat yleisurheiluunkin lahjakkaita nuoria kaupunkiseutujen lisäksi paljon myös maakuntien pienemmistä pitäjistä. Liiton kehittämisohjelman myötä onnistuttiin parantamaan valmennusorganisaation, urheilijoiden ja valmentajien resursseja ja asemaa sekä järjestöihmisten sitoutumista ja innostuneisuutta.
– Liiton kehittämisohjelma piti sisällään liiton hallintoon ja päätöksentekoon uusia, jopa radikaaleilta tuntuneita innovaatioita. Uunila puheenjohtajana ajoi jämäkästi päätökset läpi, vaikka muutosvastarintaakin oli. Lisäksi liiton henkilöstö oli nuorta ja sopivan ennakkoluulotonta sekä huippusitoutunutta. Sanalla sanoen Urheiluliitossa oli muutosrohkeutta, jota jokainen työyhteisö tarvitsee paitsi huonoina myös hyvinä päivinä.
– Arthur Lydiardin palkkaaminen kestävyysjuoksijoiden valmentajaksi 1960-luvun lopulla sekä Väätäisen, Virenin ja Vasalan menestymiset rakensivat valtakuntaan ennennäkemätöntä juoksubuumia. Taloudellinen pohja tälle kaikelle syntyi paljolti täysien katsomoiden ansiosta Ruotsi-otteluissa 1970 ja 1972 sekä siitä, että Väätäisen kympin Euroopan mestaruus veti tuvan täyteen kaikille EM-kisojen päiville 1971.
Kerro joku mieleesi jäänyt muistikuva tai sattumus 1970-luvulta, joka ei ainakaan isommin ole aiemmin ollut julkisuudessa?
– Lasse Virénin voitettua Münchenin olympialaisissa 10000 metrin juoksun vaikutuin siitä mitä koin katsomossa. Olin paikalla IAAF:n kongressissa Armas Valsteen ja Jukka Lehtisen kumppanina. Kongressiedustajilla oli oma katsomolohko, jossa olin suunnilleen ainut kolmekymppinen. Lähes kaikki kongressiedustajat olivat vähintäänkin tuplasti minua vanhempia, siis yleisurheiluihmisiä, jotka olivat kokeneet livenä Suomen kestävyysjuoksun kärkivaltiona 1920- ja 1930-luvuilla. Kansainvälisen yhteisön tunne ja vilpitön lämpö Lassen ja koko Suomen paluusta lajin kärkeen oli vaikuttavaa, suorastaan käsin kosketeltavaa.
– Kuten tiedetään, tätä riemua riitti Lassen ja Pekan (Vasala) sekä Kantasen Tapsan ansiosta kisojen loppuun saakka. Esimerkkinä Ruotsin liiton kollegani Bertil Larssonin vuolaassa onnittelurutistuksessa ei ollut häivähdystäkään rakkaasta vihollisesta. Se oli aitoa ja yhteistä riemua Suomen ja sen kestävyysjuoksun paluusta huipulle.
– Urheilujohtajauraltani minua jäi painamaan se, että en ikinä tavannut Paavo Nurmea livenä. Lievää balsamia tälle haavalle sain, kun puhelimeni soi alkukesästä 1972 ja vastattuani kuulin sanat, täällä Paavo Nurmi. Hänen asiansa oli pyyntö minulle välittää tieto Münchenin kisajärjestäjille ja Kansainväliselle olympiakomitealle siitä, että juoksijoiden kuningas ei terveydentilaansa vedoten pysty tulemaan olympiakaupunkiin, jonne hän oli kunniavieraskutsun saanut. Seuraavan vuonna minulla oli kunnia vastata Heikki Klemolan ja Matti Nurmen kanssa Paavon hautajaisjärjestelyistä.
Mitä ajattelet yleisurheilusta ja sen tulevaisuudesta, maailman laajuinen näkökulma?
– Maailma on muuttunut ja muuttuu hirmuista vauhtia. En ole vakuuttunut siitä, että Kansainvälinen yleisurheiluliitto on pysynyt tässä vauhdissa mukana, ainakaan nimenvaihto (IAAF – WA) ei ole riittävä toimenpide.
Mitä ajattelet Suomen yleisurheilusta ja sen tulevaisuudesta ja minkälaisia kehityskohteita kenties näet Suomen yleisurheilussa ja sen järjestelmässä?
– Tunnistan nykyperspektiivini asiaan sen verran ohueksi, että en lähde tätä kommentoimaan.
Miten vietät aikaasi, mitä harrastat?
– Mökkeilystä Iitin Vuolenkoskella on tullut oikeastaan ympärivuotinen elämäntapa, normiarjessa se on saunomista, uimista ja puutarhan hoitoa. Sauna- ja takkapuut pystyn tekemään omalta tontilta ja ravustaminen on yksi loppukesien mieliharrastuksista.
– Maailmanmenoa seuraan lehdistä ja tv:stä edelleen varsin aktiivisesti ja liikkuminen on jo vuosikymmeniä ollut lähes päivittäinen rutiini ja nautinto. Sauvakävelyn ja maastohiihdon ohella pelaan aktiivisesti golfia, tennis on lajivalikoimasta tipahtanut oikean käden nivelrikkovaivan vuoksi.
– Matkailu golfin tiimoilta ja muutoinkin oli ennen koronan ilmaantumista yksi perheemme harrastuksista, toivottavasti ajat paranevat pian tämän suhteen. Laitan myös mielelläni ruokaa, ehkä sitäkin voi pitää harrastuksena. Kaiken kaikkiaan koen elämän ja toimintakykyni hyvänä nyt kahdeksannen vuosikymmenen täyttyessä.
Vapaa sana, haluatko vielä sanoa jotakin?
– Hyvää jatkoa ja työn sekä sitoutumisen iloa edelleen isolle yleisurheiluväelle, lämpimät onnittelut kaikille jatkosodan alkukahinoissa syntyneille kavereille.
FAKTAA:
Jorma Varis, syntyi Haukivuorella 12.7.1941 jatkosodan evakkoretkellä perheen yhdeksäntenä lapsena, uuden rajanvedon myötä perhe pääsi palaamaan kotiinsa Rautjärvelle, joka on edelleen suvun hallinnassa.
Saavutti useita piirinmestaruuksia Etelä-Karjalassa (Vuoksenniskan Urheilijat) ja Hämeessä (Tampereen Pyrintö) pika- ja aitajuoksuissa. Aitajuoksujen ennätykset 16,6 ja 56,7. Jatkoi urheilu-uraansa ”opintotauon” jälkeen opintovuosien loppuvaiheessa Tampereen Pyrinnössä, jonka joukkueessa kuljetti SM-viestien 1966 kapulaa 4×400:lla pronssimitalin arvoisesti (3.18,3).
Työskenteli opintojen ohessa Tampereen Pyrinnön toimistossa saaden Kalevan kisojen 1966 pääsihteerin Mauri Saarikosken sairastuttua kyseisen tehtävän kontolleen. Toimi 1967-1968 SVUL:n Pohjois-Savon piirin toiminnanjohtajana Kuopiossa siirtyen keväällä 1968 Suomen Urheiluliiton toimistosihteeriksi, josta tehtävästä siirtyi elokuussa 1968 vt. toiminnanjohtajaksi Armas Valsteen vetäydyttyä tehtävästä. Työskenteli liiton vakinaisena toiminnan-/toimitusjohtajana kesään 1975 saakka. Toimi lisäksi vuoden 1971 Helsingin EM-kisojen pääsihteerinä. Toimi syksystä 1975 kesään 1978 hiihdon MM-kisojen 1978 pääsihteerinä Lahdessa.
Siirtyi elokuussa 1978 vakuutusyhtiö Pohjolaan työskennellen siellä eri tehtävissä 25 vuotta eläkkeelle jäämiseensä asti. Aloitti markkinointipäällikkönä vastuunaan yrittäjäjärjestöt, josta siirtyi vakuutusmaailmaan perehdyttyään parin vuoden kuluttua Pohjola-yhtymän (Pohjola, Suomi-Salama ja Eurooppalainen) suurasiakasyksikön johtajaksi ja seuraavan vuosikymmenen alussa yhtymän kansainvälisen toiminnan johtajaksi. Tämän jälkeen hän toimi vielä yhtymän viestintäjohtajana ja myös sidosryhmäsuhteista vastaavana johtajana. Hän oli myös vuodesta 1987 alkaen vajaan vuosikymmenen Pohjola-yhtiöiden ja eläkevakuutus Ilmarisen hallituksen jäsen sekä puolen vuosikymmenen ajan yhtiön ulkomaisten tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtaja Lontoossa, Atlantassa ja Tallinnassa. Hänellä oli lisäksi useita ulkopuolisia yritysten hallituksen jäsenyyksiä, mm. Radiolinja Oy (myöh. Elisa) 1988-2001.
(Teksti: Jarmo Mäkelä.)