Bart Bennema valottaa Visserin harjoittelua ja omaa valmennusajatteluaan Helsingissä

Hollantilainen huipputason pika-ja aitajuoksuvalmentaja Bart Bennema luennoi Helsingissä lauantaina 27. marraskuuta. Dafne Schippersin huipulle nostanut ja nykyisin muun muassa Nadine Visseriä ja Annimari Kortetta valmentava Bennema käy Helsingissä läpi Visserin harjoittelua ja omaa valmennusajatteluaan. Tilaisuuden järjestää Huippu-Urheilu-Uutiset yhteistyössä Urhean ja SUL:n Valmentajayhdistyksen kanssa.

Bennema, 44, työskentelee Hollannin yleisurheiluliiton pika-ja aitajuoksuvalmentajana Pappendalin olympiavalmennuskeskuksessa, jossa hänen valmennuksessaan harjoittelevat pika-aiturit Nadine Visser ja Zoë Sedney sekä pikajuoksijat Churandy Martina, Marije van Hunenstijn, Joris van Gool ja Hensley Paulina.

– Meillä on yhteinen ryhmä keskuksen nuorten pika- ja aitajuoksijoiden valmentajan kanssa. Aıkuiset ovat minun vastuulla, Bennema sanoo.

Bennema oli aktiiviurallaan kymmenottelija. Hän kokosi parhaimmillaan 7995 pistettä ja oli junioreiden MM-kilpailuissa viides, mutta ura päättyi melko varhain vammaan.

– Olin aika nuori, 22-vuotias, kun akillesjänne petti. Mutta moniottelijana sitä oppi liikkumaan, omaksui eri lajien tekniikat ja yleensä ottelijalle kehittyy myös aika hyvä silmä erottamaan hyvää ja huonoa tekniikkaa, Bennema sanoo.

– Aloin sitten vähän valmentamaan. Ensin vain, että saisin vähän tuloja. Mutta se lähti sitten pikkuhiljaa kasvamaan.

Bennema oli edennyt seuravalmentajaksi, kun Hollannin yleisurheiluliitto pyysi hänet töihin Papendaliin, missä hän alkoi valmentaa nuorten talenttien ryhmää.

– Se oli iso asia minun urallani, että pääsin liiton töihin melko nuorena. Kollegat olivat selvästi iäkkäämpiä ja pystyin oppimaan heiltä, Bennema muistaa.

Schippers opetti toimimaan huippulahjakkuuden kanssa

Todelliset kykynsä Bennema näytti Dafne Schippersin valmentajana. Schippers voitti Moskovan MM-kilpailuissa 2013 seitsenottelun MM-pronssia, vaihtoi sitten lajia ja voitti Benneman kanssa 200 metrin MM-kultaa ja 100 metrin MM-hopeaa Pekingissä 2015, olympiahopeaa Rion 200 metrillä 2016 sekä 100 ja 200 metrin EM-kultaa Zürichissä 2014 sekä 100 metriä ja pikaviestin Amsterdamissa 2016.

– En ole valmentajana sentyyppinen henkilö, että hakisin mitään käänteentekeviä kokemuksia, mutta Schippersin valmentamista voisi ehkä kuvata sellaiseksi, Bennema kertoo.

– Schippers on niin lahjakas, että hänen kanssaan opin todella paljon sellaisen urheilijan valmentamisesta. Jos valmentaa Yhdysvalloissa, Schippersin tapaisia urheilijoita ehkä kohtaa useammin, mutta minulle se oli kerran elämässä -kokemus.

Schippers oli sittemmin vuoden 2017 alusta syksyyn 2018 Rana Reiderin valmennuksessa, kunnes palasi Bennemalle. Kaksikon toinen yhteistyöjakso päättyi tänä syksynä, kun Schippers siirtyi Benneman avustuksella Wigert Thunnissenin valmennukseen.

– Kauden 2016 jälkeen erottiin hyvissä väleissä. Se oli minusta hyvä siirto, kuten Dafnen paluu kahden vuoden jälkeen, mutta se ei vain toiminut. Mietittiin jo olympiakisojen jälkeistä aikaa, mutta totesin, ettei tämä toimi ja hän oli samaa mieltä, Bennema kertoo.

– Dafne on harjoitellut Papendalissa 12 vuotta, joten maiseman ja valmentajan vaihto oli hänelle hyvä ratkaisu. Olemme molemmat tyytyväisiä.

”Kun teen valintoja, minulle less is more”

Schippersin kanssa Bennema kertoo oppineensa paljon myös lajinvaihdosta, jonka hän on vienyt läpi Visserin kanssa. Visser, 26, kokosi seitsenottelijana 6467 pistettä ja on nyt pika-aiturina juossut hallissa MM-pronssia ja kaksi EM-kultaa. Ulkoradoilla hän on ollut MM-kilpailussa kuudes ja seitsemäs ja Tokion olympiakisoissa viides.

– Helsingissä käyn läpi sitä, miksi Nadine juoksee nyt niin lujaa kuin juoksee. Kerron, mitkä ovat ne valinnat, jotka ovat mahdollistaneet kehityksen ja menestyksen. Uskon, että se kiinnostaa valmentajia. Tämähän ei ole vain sitä, että harjoitellaan kovaa, Bennema muistuttaa.

– Mitä valmentamisen yleisiin periaatteisiin tulee, en ole mikään Rocky Balboa -valmentaja, joka puskee urheilijaa koko ajan. Joskus täytyy mennä niin sanotusti rajan yli, mutta levon ja kuormituksen balanssi pitää olla kunnossa. Ja kun teen valintoja, minulle less is more, eli mieluummin vähän vähemmän.

Bennema muistuttaa, että valmentajana hän on etuoikeutettu, koska hänellä on ryhmässään vain kansainvälisen tason urheilijoita.

– Minun ei tarvitse miettiä, kuinka hyviä he voivat olla. Täytyy vain valmentaa heidät hyvään fyysiseen kuntoon, riittävän vahvaksi, teknisesti varmaksi, ja pitää heidät terveenä, joka minun ohjelmissani on se ykkösjuttu, Bennema sanoo.

–  Ja mitä pikajuoksun yleisiin periaatteisiin tulee, se on aika yksinkertaista. Jos haluat olla nopea, treeneissä pitää juosta lujaa. Ei se muuten onnistu.

 

Bart Bennema luennoi 27. marraskuuta Urhean tiloissa Helsingissä. Mukaan otetaan rajoitettu määrä henkilöitä ilmoittautumisjärjestyksessä. Tällä hetkellä tilaisuuteen on vielä muutama paikka vapaana. Tilaisuus on maksuton ja ilmoittautua voi osoitteessa tiedotus@sul.fi.

Tilaisuus alkaa 27.11. kello 10.00 ja se pidetään Helsingissä Urhea-kampuksella. Kokoontuminen on Urhea-hallin aulassa (Mäkelänkatu 47, 00550 Helsinki). Benneman luennon jälkeen tilaisuus jatkuu demosessiolla.