Wecksten ylitti ennätyksensä ja EM-kisojen tulosrajan (video)

Wecksten ylitti ennätyksensä ja EM-kisojen tulosrajan (video)

Karhulan Urheilijoiden seiväshyppääjä Tomas Weckstenin hallikauden tavoite täyttyi viimeinen Bad Oeynhausenissa Saksassa. Hän ylitti ennätyksensä 555, ja rikkoi elokuussa Berliinissä pidettävien EM-kisojen tulosrajan.

– Tuli ihan älyttömän hyvä fiilis. Nyt menen viikoksi lumilautailemaan ennen kuin jatkan harjoittelua, Wecksten hehkutti.

Weckstenin sitkeys palkittiin. Hän kilpaili talven aikana yhteensä kymmenen kertaa. Osan kisoissa ulkoradoilla Australiassa ja loput hallikisoissa Suomessa ja Keski-Euroopassa.

Bad Oeynhausenissa, kauppakeskukseen rakennetulla radalla Wecksten meni 555 kolmannella yrittämällä.

– Kun se oli minulle talven viimeinen kilpailu ja kolmas yritys, jolla sain rajan tehtyä, siinä purkautui kaikki paine. Tein sen jälkeen kolme yritystä 565:stä, mutta kun siihen piti vaihtaa seiväs ja fiilis oli hävinnyt, tuli enää kaksi läpijuoksua ja yksi limbo, Wecksten sanoi.

Wecksten ylitti edellisen halliennätyksensä 550 reilu viikko sitten Prahassa. Nyt Saksassa hypätty tulos ylittää neljällä sentillä myös Weckstenin ulkoratojen parhaan tuloksen ja sivuaa Tommi Holttisen kotimaista kauden kärkitulosta.

Bad Oeynhausenin kilpailun voitti belgialainen Ben Broeders, joka ylitti 565. Toiseksi Bad Oeynhausenissa sijoittui saksalainen Gordon Porsch samalla tuloksella Weckstenin kanssa. Broeders voitti viime kesänä 22-vuotiaiden EM-tittelin.

Yleisurheilutuloksia

Bad Oeynhausen

Kv.seiväshyppykilpailu:

Miehet, seiväs: 1) Ben Broeders Belgia 565,…5) Tomas Wecksten Suomi 555 (EM-kisojen tulosraja, sivua kkk).