Liittovaltuusto myönsi Kalevan kisat 2021 Tampereelle

Vuoden 2021 Kalevan kisat järjestetään Tampereella. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen Suomen Urheiluliiton (SUL) liittovaltuuston kokouksessa Helsingissä.

Kisoja haki myös Joensuu. Tampere kukisti Joensuun äänestyksessä täpärästi äänin 21-20. Tampere on järjestänyt Kalevan kisat edellisen kerran 2008.

Tänä vuonna Kalevan kisat ovat Jyväskylässä. Sen jälkeen ne järjestetään Lappeenrannassa (2019) ja Turussa (2020) ennen Tampereen kisoja.

Liiton puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi ruoti katsauksessaan liiton toiminnan viime vuosien linjauksia sekä talous – ja muita ajankohtaisia asioita.

- Parin viime vuoden aikana Urheiluliitossa on saatu toteutettua isoja muutoksia: uudistettu valmennusjärjestelmää, perustettu Helsinki City Running Day, jolla on vastattu osanottajamäärien laskuun harrasteliikuntatapahtumissa sekä perustettu liiketoimintayksikkö, jolla tavoitellaan myyntilukuja parempaan kuosiin. Samalla on karsittu hallinnosta kuluja. Jatkossa näemme kuinka, hyvin näissä toimissa on onnistuttu, Harmaakorpi sanoi.

Kesän kilpailukautta Harmaakorpi odottaa mielenkiinnolla.

-  Suhtaudun kesään varsin positiivisesti. Meillä on paljon mahdollisuuksia Tampereella alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa ja Berliinin EM-kisoissa. Mielestäni olemme pystyneet luomaan näiden kisojen pistesijaehdokkaille aika kohtuulliset olosuhteet. En usko, että menestys jäisi siitä kiinni.

Ehdollepanotoimikunta hakee puheenjohtajaa

Kokouksessa valittiin ehdollepanotoimikunta valmistelemaan liiton puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten vaalia. Se pidetään marraskuun liittovaltuuston kokouksessa. Harmaakorvella tulee syksyllä täyteen kolmas kausi puheenjohtajana, joten hän ei voi enää asettua ehdolle. Hallitukseen syksyn kokouksessa valitaan neljä jäsentä.

Ehdollepanotoimikuntaan valittiin Timo Eronen, Anne Fröberg, Jarmo Hakanen (puheenjohtaja), Esko Kuha, Mikko Niininen, Gunilla Peräsalo, Ari Pietarinen ja Ella Salmela.

Liittovaltuusto hyväksyi myös Suomen Urheiluliiton tilinpäätöksen vuodelta 2017, joka oli 432 855 euroa alijäämäinen.

Valtuusto antoi myös hallitukselle valtuuden osallistua Urhea-hallin rahoittamiseen pienosakkaan roolissa 200 000 euron pääomapanoksella. Suomen Yleisurheilun Tukisäätiö myöntää tuon summan liitolle avustuksena.

Urhea-halliin tulevat sisäharjoittelutilat parantavat yleisurheilijoiden harjoitusmahdollisuuksia pääkaupunkiseudulla.

Järjestövaliokunnan esitys uusiksi toimintasäännöiksi meni jatkovalmisteluun äänestyksen jälkeen, äänin 30-10.

palkitut_liittovaltuusto_2018_.jpg
SUL: puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi ja liittovaltuuston puheenjohtaja Jarmo Hakanen jakoivat liittovaltuuston kevätkokouksessa liiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelälle Lasse Viren -mitalin, Kihun johtavalle asiantuntija Jari Lämsälle Suomen Urheiluliiton hopeisen ansiomerkin ja valmennusjohtaja Jorma Kemppaiselle Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristin.
liittovaltuusto_helsingissa_huhtikuussa_1.jpg
SUL:n puheenjohtajan valitsee marraskuussa kokoontuva liittovaltuusto. Kuva kevään liittovaltuustosta.
07.04.2018 - 13:42