MM-joukkue täydentyi neljällä urheilijalla

Suomen Urheiluliitto (SUL) on täydentänyt yleisurheilun MM-kilpailuiden joukkuetta neljällä urheilijalla. Joukkueeseen valittiin Alisa Vainio maratonille sekä Veli-Matti ”Aku” Partanen, Tiia Kuikka ja Elisa Neuvonen 35 kilometrin kävelyyn.

Kaikki neljä nyt valittua kestävyysurheilijaa edustavat kotimaan kilpailuissa Lappeenrannan Urheilu-Miehiä.

MM-kilpailut ovat 15.-24. heinäkuuta Eugenessa, Yhdysvalloissa.

– Nyt valitut urheilijat nousivat joukkueeseen Kansainvälisen yleisurheiluliiton rankingin kautta, joka on näiden lajien osalta sulkeutunut, kertoo Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.

Joukkueessa on nyt kaikkiaan yksitoista urheilijaa.

– Ilahduttavaa, että MM-joukkueessa on näin monta maantielajien urheilijaa. Joukkueen kokokin on mukavan suuri jo kauden tässä vaiheessa, vaikka yksi paikka jätettiin ottamatta.

Camilla Richardssonilla oli rankingin kautta paikka MM-kilpailujen maratonille, mutta hän ei ota sitä vastaan. Richardsson keskittyy hakemaan paikkaa 10000 ja 5000 metrin juoksuissa.

– Maantielajien osalta meillä on vahvat odotukset, että 35 kilometrille jo valittu Aleksi Ojala pääsee MM-kisoihin myös 20 kilometrille, Salonen arvioi.

Suomen MM-joukkuetta täydennetään 27. kesäkuuta ja 1. heinäkuuta.

 

Suomen Urheiluliitto (SUL) on täydentänyt seuraavat urheilijat Eugenessa, Yhdysvalloissa 15.-24. heinäkuuta käytävien MM-kilpailuiden joukkueeseen:

Miehet,

35 km kävely: Veli-Matti ”Aku” Partanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

Naiset,

Maraton: Alisa Vainio, Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

35 km kävely: Tiia Kuikka, Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

35 km kävely: Elisa Neuvonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

MM-joukkueeseen on jo aiemmin valittu seuraavat urheilijat:

Miehet,

3000 m ej: Topi Raitanen, Helsingin Kisa-Veikot.

35 km kävely: Aleksi Ojala, Urjalan Urheilijat.

Naiset,

800 m & 1500 m: Sara Kuivisto, Borgå Akilles.

Seiväs: Wilma Murto, Salon Vilpas.

3-loikka: Senni Salminen, Imatran Urheilijat.

Moukari: Silja Kosonen, Turun Urheiluliitto.

Moukari: Krista Tervo, Karhulan Katajaiset (Kotka).

Lisätiedot:

Tuomo Salonen

Huippu-urheilun valmennuspäällikkö

Suomen Urheiluliitto

050 329 1769

tuomo.salonen@sul.fi