17-vuotiaiden Euroopan nuoriso-olympiafestivaalin perjantain iltakilpailuihin osallistui suuri joukko suomalaisia. Jo alkuillasta suomalaisjuoksijat saavuttivat kaksi pistesijaa ja yhden uuden Suomen ennätyksen.
Suomen joukkueen yllättäjiin kuului Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Nuutti Leppänen, joka venyi poikien 400 metrin aitajuoksussa viidenneksi. Leppänen juoksi Skopjessa uransa kaksi parasta aikaa, ensin alkuerissä 53,65 ja sitten finaalissa 53,70.
– Kyllä se hyvin meni. Sain hyvän loppukirin tossa. Kuumuus tuntuu, on se vähän erilaista täällä juosta kuin Suomessa. Vitossijaan voi olla tosi tyytyväinen, sanoi Leppänen.
Poikien 3000 metrin juoksun ylivoimainen mestari oli Ruotsin Sebastian Lörstad ajalla 8.03,47, mutta Lahden Ahkeran Leo Rajaniemi kamppaili pääjoukossa tiukasti seuraavista sijoista. Rajaniemi oli kuudes ajalla 8.30,30. Eroa mitalisijoihin loppukirissä tuli viitisen sekuntia.
Tyttöjen keihäänheitossa Lahden Ahkeran Piitu Tourusella ei ollut paras päivänsä. Helteisessä Skopjessa sijoitus oli kymmenes tuloksella 43,19. Pronssimitaliin olisi vaadittu 49,25 ja Tourusen tämänkesäinen ennätys on 49,51.
Poikien viestijoukkue juoksi Suomen ennätyksen
1000 metrin viestinjuoksun alkuerissä Suomen poikajoukkue oli oman alkueränsä neljäs uudella 17-vuotiaiden Suomen ennätyksellä 1.55,65, mutta karsiutui niukasti. Finaaliin päästiin 0,70 sekuntia tätä nopeammalla ajalla. Suomen sijoitus oli 11:s.
110 metrin aitajuoksussa viidenneksi sijoittunut Pyry Heiskanen kiisi SE-joukkueen avausosuuden, Noel Nikulainen toisen osuuden, 400 metrin aitajuoksussa viidenneksi sijoittunut Nuutti Leppänen kolmannen osuuden ja 800 metrillä viidenneksi sijoittunut Justus Korvenpää ankkuriosuuden.
Tyttöjen 1000 metrin viestin alkuerissä Suomen joukkue kamppaili loppusuoralle asti finaalipaikasta. Suomi oli eränsä viides häviten 0,57 sekuntia neljänneksi tulleelle Kroatialle, joka pääsi aikavertailusta viimeisenä finaaliin. Suomen joukkueen aika oli 2.12,00 ja sijoitus 13:s.
Pituushypyn hopeamitalisti Ella Wallin juoksi 100 metrin avausosuuden, seitsenottelussa viidenneksi sijoittunut Isabella Tuulari 200 metrin osuuden, 400 metrin aitajuoksun hopeamitalisti Emma Juntunen 300 metrin osuuden ja Meya Kastrén 400 metrin ankkuriosuuden.
Keihäsmestari Jere Murto viides moukarinheitossa – Rautawaaran suoritus hylättiin
Torstaina kultamitalin poikien keihäänheitossa voittanut Alavieskan Virin Jere Murto sijoittui lauantaina kahdeksanneksi kakkoslajissaan moukarinheitossa. Murto paransi tulostaan heitto heitolta ja pisin kuudes heitto kantoi 66,05. Murron ennätys on 71,00. Mitaliin olisi vaadittu 73,34.
Tyttöjen 5000 metrin kävelyyn tilastoykkösenä lähtenyt Espoon Tapioiden Ella Rautawaara sai tekniikkavirheiden vuoksi neljä varoitusta ja hänen suorituksensa hylättiin. Sisukkaalla ja lahjakkaalla urheilijalla on kuitenkin vielä monia tulevia vuosia ja vuosikymmeniä edessään.
(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)
SKOPJE (MKD) 21.-26.7.2025 Euroopan Nuoriso-olympiafestivaali
Finaalit:
M17,
200 m (-0,4 m/s): 1) Nino Radosavljevic Kusljic Ruotsi 21,09, 2) Huba Pandur Unkari 21,20, 3) Joe Burke Irlanti 21,22.
3000 m: 1) Sebastian Lörstad Ruotsi 8.03,47, 2) Afonso Gomes Portugali 8.24,87, 3) Sebastian Grœnkjær Tanska 8.25,05 … 6) Leo Rajaniemi Suomi 8.30,23.
400 m aj (83,8 cm): 1) Diego Mancini Italia 50,01, 2) Oguzhan Yesilobaligil Turkki 50,40, 3) Travis Collet Ranska 50,97 … 5) Nuutti Leppänen Suomi 53,70.
Kiekko (1,5 kg): 1) Toms Samauskis Latvia 62,52, 2) Mattia Bartolini Italia 61,86, 3) Yehor Lapa Ukraina 60,73 … 6) Riki Honkanen Suomi 56,61. – Honkanen (51,03, 54,70, 54,35, x, 56,61, 53,77).
Moukari (5 kg): 1) Alexandros Ghamrawi Kypros 78,32, 2) Sotirios Gentekos Kreikka 77,36, 3) Artiom Olaru Moldova 73,34 … 8) Jere Murto Suomi 66,05, 9) Ihor Savolainen Ukraina 61,87. – Murto (63,16, x, 64,37, x, 65,35, 66,05).
N17,
200 m (0,2 m/s): 1) Margherita Castellani Italia 23,23, 2) Beatrice Tassin Ranska 23,51, 3) Jamilia Bernhardsson Ruotsi 23,56.
100 m aj (0,1 m/s): 1) Alessia Succo Italia 13,04, 2) Sereina Liem Sveitsi 13,18, 3) Nina Hejziková Slovakia 13,35.
400 m aj: 1) Mina Hirsbrunner Sveitsi 58,20, 2) Emma Juntunen Suomi 58,78, 3) Ellis McHugh Irlanti 59,25.
2000 m ej: 1) Clémentine Byl Belgia 6.31,29, 2) Fanny Szalkai Ruotsi 6.31,48, 3) Debritu Paniagua Espanja 6.39,14 … 7) Klaara Mertsalo Suomi 6.54,77.
5000 m kävely: 1) Daphne Gateau-Fernez Ranska 22.49,08, 2) Valentina Adamo Italia 23.22,76, 3) Chara Gerou Kreikka 23.34,98 … Ella Rautawaara Suomi hylättiin.
3-loikka: 1) Daria Vrînceanu Romania 13,65, 2) Brenda Apsīte Latvia 13,52, 3) Ana Estrella De Leon Espanja 13,51 … 10) Alexia Myllymäki Suomi 11,76. – Myllymäki (x, 11,59,11,76).
Moukari (3 kg): 1) Polina Dzerozhynska Ukraina 71,50, 2) Alexandra Tshernova Kreikka 68,26, 3) Mirabella Keseru Unkari 65,85, 4) Oriana Lovrec Slovenia 64,45, 5) Venla Siekkinen Suomi 64,06. – Siekkinen (x, x, 61,90, x, 59,78, 64,06).
Keihäs (500 g): 1) Amelia Gibas Puola 51,15, 2) Živa Križ Slovenia 51,04, 3) Viola Hansgaard Tanska 49,25 … 10) Piitu Tourunen Suomi 43,19.
Alkukilpailut:
M17,
Pituus, karsinta (12 finaaliin): 18) Noel Nikulainen Suomi 625.
1000 m viesti (100+200+300+400 m): 11) Suomi 1.55,65 (Pyry Heiskanen, Noel Nikulainen, Nuutti Leppänen, Justus Korvenpää). – Suomen aika on 17-v. SE, ent. 1.55,91 (Touko Tarvonen, Perttu Aakko, Tomi Mäkitalo, Aapo Mäkiniemi) 2024.
N17,
Korkeus, karsinta (12 finaaliin): 11) Selma Pollari Suomi 173.
1000 m viesti (100+200+300+400 m): 13) Suomi 2,12,00 (Ella Wallin, Isabella Tuulari, Emma Juntunen, Meya Kastrén). – (Suomi oli 3. erän 5:s.)