Pyry Heiskanen loistotuloksilla kaksoismestariksi – Venla Siekkinen moukaroi 65,73 – Rautawaara kovassa kävelykunnossa

Vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n Pyry Heiskanen voitti Turun SM-kilpailujen toisena kilpailupäivänä 16-vuotiaiden poikien Suomen mestaruudet loistotuloksilla sekä 110 metrin aitajuoksussa että pituushypyssä.

Heiskanen oli aitajuoksussa aivan ylivoimainen ajalla 13,72. Toiseksi aitonut Turun Urheiluliiton Eero Kaunisto hävisi Heiskaselle 1,4 sekuntia. Tuuli puhalsi sopivasti myötäisesti 1,9 metriä sekunnissa. Kukaan muu suomalainen ei samanikäisenä ole juossut nopeammin kuin 13,72.

Heiskanen on itse kuitenkin ehtinyt tänä kesänä juoksemaan tätä nopeammin jo kolmesti. Kesäkuussa Youth Athletic Gamesissa Heiskanen aitoi 13,66 ja viime viikolla Jämsän aitajuoksukarnevaalissa ajat olivat 13,61 ja 13,71.

16- ja 17-vuotiaat pojat ylittävät jaardin (91,4 cm) korkuisia aitoja.

Heiskanen oli syystäkin varsin iloisella tuulella.

– Tuntuu mahtavalta juosta kisassa kuin kisassa nopeammin kuin kukaan muu suomalainen ikinä. Kaiken lisäksi otin tänään melko rauhallisesti ja säästelin voimia pituushyppyyn ja 200 metrin alkueriin, jotka käydään vielä tänään myöhemmin.

– En odottanut ennen kauden alkua, että juoksisin tänä kesänä näin kovia aikoja. Tavoitteeni on rikkoa tänä kesänä Rasmus Vehmaan 17-vuotiaiden Suomen ennätys 13,41, Heiskanen hehkutti.

Heiskanen leiskautti aitajuoksun jälkeen pituushypyn mestariksi viimeisen kierroksen tuloksellaan 709. Heiskanen pidensi ennätystään 26 senttiä. Hopealle ponkaisi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jussi Nerg tuloksella 666.

– Ensimmäisillä kierroksilla jalat olivat väsyneet aitajuoksusta ja ponnistin liian kaukaa. Kuudennella kierroksella kaikki osui nappiin, Heiskanen sanoi.

Päivän päätteeksi Heiskanen juoksi 200 metrin alkueristä välieriin alkuerien kolmanneksi nopeimmalla ajalla 23,63. Heiskasesta voi näin tulla sunnuntaina vieläpä kolmoismestari.

17-vuotiaiden poikien pituushypyn voitti Lempäälän Kisan Noel Nikulainen ulkorataennätyksellään 694. Hän on hypännyt hallissa tasan seitsemän metriä.

Toiseksi ponkaissut Rauman Urheilijoiden Manuel Ojala kohensi ennätystään puoli metriä lukemiin 682. Nokelainen ja Ojala molemmat hyppäsivät parhaan tuloksensa viimeisellä kierroksella.

Vilma Koski paransi ennätystään 0,31 sekuntia

Porin Yleisurheilun Vilma Koski voitti 17-vuotiaiden tyttöjen 100 metrin aitajuoksun ajalla 13,68. Koski paransi ennätystään peräti 0,31 sekuntia.

Toiseksi tuli Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Sofia Sauvala ajalla 14,09. Aitakorkeus 17- ja 16-vuotiailla tytöillä on 76,2 senttiä eli kolme tuumaa matalampi kuin naisilla (83,8 cm).

Koski oli tyytyväinen:

– Lähtö ja lähtökiihdytys onnistuivat paremmin kuin aikaisemmin, mutta niistä on edelleen parantamisen varaa. Vahvuuteni on juoksun jälkipuolisko. En muista, että olisin kauheasti kolhinut aitoihin, pitää katsoa vielä videolta, Koski kertoi.

Vielä kesäkuun lopussa Kosken ennätys oli 14,13.

– Alkukesästä juoksin huonosti. Nyt lämpimät ilmat ovat auttaneet. Esimerkiksi Kuortaneella tein kuperkeikan, kun kolhaisin toiseen aitaan ja yritin työntää kolmannen aidan nurin. Onneksi tuli vain mustelmia, Koski muisteli.

Koski kilpailee 100 metrin aitajuoksussa viikon kuluttua Euroopan nuorten olympiafestivaalissa Pohjois-Makedoniassa.

– Se on ihan ensimmäinen kilpailuni ulkomailla, Koski kertoi.

Jussi Ihamäen valmentama Koski on tänä kesänä joutunut muuttamaan harjoitusrutiinejaan.

– Porin Stadion on remontissa, joten treenaamme nyt kesälläkin enimmäkseen Karhuhallissa, Koski sanoi.

Vuotta nuorempien 16-vuotiaiden tyttöjen 100 metrin aitajuoksun voitti Espoon Tapioiden Isabella Tuulari ennätyksellään 14,00. Tuulari voitti myös korkeushypyn ennätyksellään 168.

Venla Siekkinen moukaroi 65,73

Keiteleen Nujun Venla Siekkinen lähti 16-vuotiaiden tyttöjen moukarinheittoon tilastoykkösenä. Siekkinen oli kahden kierroksen jälkeen ilman tulosta, mutta onnistui kovassa paikassa kilpailun viimeisenä heittäjänä tekemään kolmannella yrityksellään riittävän hyvän tuloksen päästäkseen jatkokierroksille.

Siekkisen neljäs ja viideskin heitto menivät taas mitättömiksi, mutta viimeisellä kierroksella tuli valtava melkein neljän metrin ennätysparannus. Kultamitaliheitto 65,73 on 16-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossakin Suomen viidenneksi paras tulos.

Hopealle linkosi Alajärven Ankkureiden Hanna Siirilä ensimmäisen kierroksen tuloksella 61,66. Hänkin paransi ennätystään roimasti 1,46 metriä.

Siekkinen ei joutunut paniikkiin tiukoissa paikoissa:

– Olin yllättävän rauhallinen. Ensimmäisellä kierroksella moukari jäi häkkiin ja toinen heitto oli yliastuttu. Sitten kolmannella heitin kahdella pyörähdyksellä 59 metriä, kertoi normaalisti kolmella pyörähdyksellä heittävä Siekkinen.

Heikki Kukkosen valmentama Siekkinen on harjoitellut moukarinheittoa kolme vuotta.

Harjoitusmahdollisuudet kohenevat merkittävästi syksyllä:

– Muutan Keiteleeltä Ouluun urheilulukioon. Keiteleellä on heikot harjoitusmahdollisuudet, esimerkiksi vain yksi huono heittorinki, eikä talvella voi heittää missään. Olen käynyt talvella hallissa Kuopiossa. Oulussa on hyvät olosuhteet, Siekkinen kertoi.

Rautawaara käveli mestariksi kovalla ajalla

Espoon Tapioiden Ella Rautawaara voitti 17-vuotiaiden tyttöjen 3000 metrin kävelyn ajalla 13.13,19. Rautawaaran kilometriajat olivat 4.18, 4.25 ja 4.30. Rautawaaran nimissä oleva tämän ikäluokan Suomen ennätys on 12.52,44.

17- ja 16-vuotiaat pojat ja tytöt kävelivät samassa lähdössä. Rautawaara oli kaikista kilpailijoista ylivoimaisesti nopein. Toiseksi nopein oli 17-vuotiaiden poikien mestaruuden voittanut Saarijärven Pullistuksen Aapo Pimiä ajalla 14.20,67.

Rautawaaralle SM-kilpailu oli hyvä alimatkan rykäisy ja helleharjoitus kahden viikon päästä Pohjois-Makedoniassa pidettävään Euroopan nuorten olympiafestivaaliin. Rautawaara on alle 18-vuotiaiden 5000 metrin kävelyssä maailman tämän vuoden tilastoykkönen.

Rautawaara oli tyytyväinen päivän suoritukseen, vaikka meno ei ollutkaan kaikkein herkintä. Rautawaara käveli maailman kärkituloksen viikko sitten Lahden kestävyyskarnevaaleissa.

– Olen kävellyt Lahden-kisan jälkeen pitkiä lenkkejä ja siksi jalat olivat tänään raskaat. Hyvää oli se, että tekniikka on nyt kunnossa. Sain tänään tuomareilta tekniikastani vain hyvää palautetta. Ensi viikolla kävelen vielä yhden kovan vetoharjoituksen 5000 metrin kilpailuvauhdilla, Rautawaara kertoi.

17-vuotiaiden poikien mestari Pimiä rikkoi viikko sitten 5000 metrillä Euroopan nuorten olympiafestivaalin tulosrajan puolella sekunnilla. Tämänkertaiseen aikaansa hän ei ollut tyytyväinen. Tuomarit antoivat Pimiälle kaksi huomautusta ja yhden varoituksen.

– Vielä eka kilsa tuntui hyvälle, mutta sitten helle pukkasi kunnolla päälle ja tekniikka meni velliksi, Pimiä harmitteli.

Pimiä käveli ensimmäisen kilometrin 4.32, toisen viiteen minuuttiin ja viimeisen 4.48. Kilpailu otti koville ja siihen piti valmistautuakin tavalla, johon ei ole Suomessa tänä kesänä totuttu.

– Oli tarkoitus kävellä nousujohteinen kisa, mutta pysyin aikataulussa vain ensimmäisen kilometrin. Tämä oli kuitenkin hyvä harjoitus. Skopjessa on varmasti parin viikon päästä vielä kuumempi, kuin tänään täällä Turussa. Viilensin itseäni verryttelyssä kylmäliivillä ja jääpyyhkeillä ja kävin lisäksi kylmäaltaassa, Pimiä kertoi.

Poikien mestaria Aapo Pimiää valmentaa oma äiti Nina Pimiä.

Ella Wallin hyppäsi pituutta 611

Vasa Idrottssälskapin Ella Wallin voitti 17-vuotiaiden tyttöjen pituushypyn mestaruuden ulkorataennätyksellään 611. Wallin leiskautti ennätyksensä heti ensimmäisellä kierroksella. Wallinin toinen hyppy kantoi 586 ja neljä viimeistä suoritusta hän astui yli.

– Fiilikset ovat ihan hyvät. Juoksu kulki hyvin. Harmittaa vain, että astuin yli niin monta hyppyä, vaikka siirsin askelmerkkiä, Wallin kertoi.

Isänsä Jens Wallinin valmentama Ella Wallin on alle 18-vuotiaiden Euroopan tilastossa kolmantena talvella hallissa hyppäämällään tuloksella 626.

– Euroopan nuorten olympiafestivaalissa tavoitteeni on mitali, Wallin sanoi.

16-vuotiaiden tyttöjen pituushypyn mestaruuden voitti Sibbo-Vargarnan Lumi Koskelainen ennätyksellään 578.

Estejuoksijat Antti Ristanen ja Noora Hukka omalla vedolla koviin aikoihin

16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen 2000 metrin estejuoksussa yksi oli ylitse muiden. Loimaan Leiskun Antti Ristanen voitti poikien mestaruuden koko matkan johtaen erinomaisella ajalla 5.56,92.

Ristasta nopeammin on samanikäisenä juossut vain ahvenanmaalainen Jomala IK:n Kaj Backas puoli vuosisataa sitten vuonna 1975. Backas juoksi tuolloin Porvoossa ajan 5.53,6 kilpailussa, missä käytettiin miesten estekorkeutta. Nykyinen poikien estekorkeus on kolme tuumaa alempi.

Estejuoksun mestaruus loistavalla ajalla kuittasi varmasti pettymyksen, jonka Ristanen koki perjantaina hävittyään 3000 metrillä Sisu Saariselle. Ristanen ei kuitenkaan pomppinut riemusta estejuoksun jälkeen, vaan suhtautui tilanteeseen varsin maltillisesti ja vaatimattomasti. Todennäköisesti ”pankin räjäyttämisen” aika tulee vielä vähän myöhemmin.

– Juoksu tuntui ihan hyvältä ja aika oli tarpeeksi hyvä. Sen verran raskasta oli, että loppukiri ei enää irronnut. Esteiden ylitys sujui välillä hyvin ja välillä huonosti. Kolmas vesieste oli vaikea, kertoi myös kilpauintia harrastava Ristanen.

Tino-Taneli Tantun valmentama Ristanen kilpailee 2000 metrin estejuoksussa myös Euroopan nuorten olympiafestivaalissa.

– Siellä aion parantaa ennätystäni ainakin viisi sekuntia, Ristanen sanoi.

Ristanen johti kilpailua koko matkan, mutta Hyvinkään Seudun Urheilijoiden Henrik Ahoniemi sinnitteli rohkeasti Ristasen kyydissä puoleenmatkaan saakka.

– Se ei ollut yllätys. Tiesin, että ”Henkka” on kovassa kunnossa, Ristanen sanoi.

Joensuun Katajan Noora Hukka paransi 2000 metrin estejuoksun ennätystään valtavasti yli 25 sekuntia ja voitti 16-vuotiaiden tyttöjen mestaruuden ajalla 6.54,29. Hukan aika on 16-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilaston kuudenneksi paras.

Korvenpää kiri kaksoismestariksi

Kenttäurheilijat-58:n Justus Korvenpää voitti leikitellen 17-vuotiaiden poikien 800 metriä. Ensimmäinen kierros kyttäiltiiin verkkaista vauhtia, kunnes Korvenpää karkasi muilta 300 metriä ennen maalia.

Korvenpään aika oli hänelle vaatimaton 1.58,21. Hänen ennätyksensä on seitsemän sekuntia nopeampi.

– Ei ollut tarvetta vetää ennätysvauhtia. Juoksin vain voitosta. Eikä kukaan muukaan halunnut vetää lujaa. Juoksin tosissani vain viimeiset 200 metriä eikä sekään ottanut erityisen koville. Piti säästää voimia, kun on todennäköisesti vielä kolme 200 metrin lähtöä jäljellä, Korvenpää sanoi.

Korvenpää viiletti vielä 800 metrin jälkeen 200 metrin alkuerien neljänneksi nopeimman ajan 23,28 ja selvityi sunnuntaina juostaviin välieriin.

800 metrillä toiseksi kiri Imatran Urheilijoiden Mikael Venäläinen ajalla 2.01,48. Ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Kenttäurheilijat-58:n Lukas Wirsching putosi kahdeksanneksi.

Turun Urheiluliiton Sisu Saarinen voitti 16-vuotiaiden poikien 800 metriä kovalla ajalla 1.55,51. Saarinen ei jäänyt kyttäilemään, vaan painoi kaasun pohjaan heti alusta alkaen.

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Veikko Ylönen juoksi toiseksi ajalla 1.57,32 ja varmisti sen, että Saarinen ei saanut mestaruutta helpolla. Myös kolmanneksi tullut Vasa Idrottssällskapin Alvin Udd päästeli reippaasti alle kahden minuutin ajalla 1.58,75.

Isänsä Arttu Saarisen valmentama Sisu Saarinen jäi ennätyksestään vain sekunnin. Tasaväkisessä kamppailussa hän olisi saattanut juosta ennätyksensä.

– Se oli aika hallittu juoksu. Nyt on niin kuuma ilma, etten lähtenyt tavoittelemaan ennätystä. Tiesin, että voitan mestaruuden eikä minun tarvinnut pistää kaikkea peliin, itsevarma Saarinen sanoi.

Saarinen voitti perjantaina 3000 metriä ja sunnuntaina hän hamuaa kolmatta mestaruutta 1500 metrillä.

– Huomenna lähden kyttäilemään kultaa 1500 metriltä. Tämä viikonloppu on hyvää harjoitusta Euroopan nuorten olympiafestivaaliin, Saarinen sanoi.

Anni Jantunen juoksi ennätyksellään ylivoimaiseen voittoon

Espoon Tapioiden Anni Jantunen menestyy erinomaisesti maastohiihdossa, suunnistuksessa ja kestävyysjuoksussa. Turussa Jantunen voitti suvereenisti 16-vuotiaiden tyttöjen 800 metriä ennätyksellään 2.13,12. Toiseksi sijoittui Salon Vilppaan Meira Hyvärinen ajalla 2.17,90.

– Juoksu sujui hyvin siihen nähden, että jouduin loppukeväästä pitämään monta viikkoa juoksutaukoa lonkkavaivojen takia. Olen pitänyt kuntoa yllä pyöräilyllä, rullahiihdolla ja crosstrainerilla. Tulin tänne ihan rennolla mielellä. Tänään alkuvauhti oli hidas ja voimat riittivät hyvin maaliin saakka, Jantunen kertoi.

Jantunen oli juossut ennen Turun SM-kilpailuja kaksi muuta kilpailua mainioin ajoin: 1500 metriä 4.33 ja 3000 metriä 9.54.

Jantunen edustaa ensi viikolla Suomea suunnistuksen nuorten EM-kilpailuissa.

Hän olisi päässyt myös juoksemaan Euroopan nuorten olympiafestivaaliin. Viime talvena Jantunen voitti hiihdossakin kolme nuorten Suomen mestaruutta.

– Ratajuoksu on mukava kolmoslaji, hymyili isänsä Tero Jantusen valmentama Anni Jantunen.

Lauri Sinkkonen ja Pekka Koskela hyppäsivät korkeimmalle

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Lauri Sinkkonen voitti 17-vuotiaiden poikien korkeushypyn tuloksella 196. Hän ylitti ensimmäisellä yrityksellä korkeudet 181, 184, 187, 190, 192 ja 196.

Sinkkonen yritti myös kolmesti korkeutta 202, joka olisi ylittänyt hänen ennätyksensä kahdella sentillä. Se oli kuitenkin vielä tällä kertaa hänelle liikaa.

– 196:n ylitys oli helppo ja yritykset 202:sta hyviä, Sinkkonen sanoi.

Esbo IF:n Elmer Keinänen pomppasi hopealle tuloksella 190 ja Turun Urheiluliiton Viljami Launonen pronssille tuloksella 187.

16-vuotiaiden poikien korkeushypyn mitalikolmikko Eemeli Raunio, mestari Pekka Koskela ja Rasmus Helasuo.

Kangasalan Kisan Pekka Koskela voitti 16-vuotiaiden poikien korkeushypyn tuloksella 194. Hän ylitti 194 kolmannella yrityksellä ja nostatti riman sen jälkeen 201:een, joka olisi ollut hänen ennätyksensä. Ylitykset eivät kuitenkaan onnistuneet. Koskelan ennätys on tasan kaksi metriä.

– Aloitin tänään ehkä liiankin matalalta 178:sta, mutta halusin varmistaa tuloksen ja saada hyppytuntumaa ylempiiin korkeuksiin. Jopa 201 olisi tänään todennäköisesti mennyt, jos olisin jättänyt korkeuksia väliin. Olin jo aika väsynyt, kun piti yrittää ennätystä. Sääolosuhteet ja hyppypaikka olivat kyllä loistavat, Koskela kehui.

Toiseksi sijoittui Tampereen Pyrinnön Eemeli Raunio tuloksella 186 ja kolmanneksi Vantaan Salamien Rasmus Helasuo tuloksella 184. Korkeuden 184 ylitti myös neljänneksi jäänyt Saarijärven Pullistuksen Elias Oittinen.

Riki Honkanen ja Jere Murto voittivat kiekkokilpailut

Parkanon Urheilijoiden Riki Honkanen voitti 17-vuotiaiden poikien kiekonheiton viimeisellä heitollaan 56,93. Hänen ennätyksensä on 59,29. Lujan vastuksen tarjosi Malax IF:n Hannez Sarin ennätyksellään 56,41. Honkasesta tuli kaksoismestari, sillä hän voitti aiemmin moukarinheiton.

Kolmanneksi sijoittui aikaisemmin kuulantyönnön voittanut Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Jesse Kaipiainen ennätyksellään 52,82.

Sekä 17- että 16-vuotiaat pojat heittävät puolentoista kilon kiekkoa.

Alavieskan Virin Jere Murto voitti 16-vuotiaiden poikien kiekonheiton kymmenen metrin erolla muihin ennätyksellään 54,61. Parhaan tuloksensa Murto sinkautti, kuinkas muuten, kuudennella eli viimeisellä kierroksella.

16-vuotiaiden tyttöjen kuulantyönnön voitti Helsingin Kisa-Veikkojen Emma Valkila kelpo tuloksella 15,16.

(Jyrki Repola.)

 

TURKU 12.7.2025 17- ja 16-v. SM-kilpailut, 2. päivä

(21-27° C. Tuuli 1-5 m/s. Puuskissa 8 m/s.)

Mikael Venäläinen ja Eero Lahdenkauppi kirivät 17-vuotiaiden poikien 800 metrillä toiseksi ja kolmanneksi ylivoimaisen Justus Korvenpään jälkeen.

M17,

200 m, alkuerät,

1. erä (-0,4 m/s): 1) Verneri Marttila LA 23,20, 2) Justus Korvenpää KU-58 23,28, 3) Carlos Mattsson TuUL 23,77, 4) Emil Seppälä TuUL 23,81, 5) Niklas Hämeenniemi ValkKa 23,93, 6) Haiku Lassila KUYU 24,25, 7) Eetu Rauhala OP 24,75.

2. erä (-2,0 m/s): 1) Nikola Bäck VasaIS 23,13, 2) Anton Ylärakkola NurmijYU 23,33, 3) Niilo Pelli PolvijU 23,36, 4) Aarne Hannikainen HKV 23,45, 5) Ossi Suominen RaumU 24,22, 6) Juska Torkkola KU-58 24,35, 7) William Strandvall GamlakIF 24,43, 8) Kaspian Lindholm EsboIF 25,62.

3. erä (-1,9 m/s): 1) Noel Nikulainen LempKiYU 23,44, 2) Eero Hakola TuUL 23,53, 3) Miska Anttonen ImatrU 23,57, 4) Anton Myrtenblad PorvU 23,62, 5) Santeri Lyyra KuopRei 24,00, 6) Juho Valkama ValkHa 24,39, 7) Bernard Sjöblom HIFK 25,42.

4. erä (-1,4 m/s): 1) Jonas Braxén VasaIS 23,14, 2) Mikael Ahtiainen ImatrU 23,44, 3) Manuel Ojala RaumU 23,45, 4) Ville Hanttu EspTa 23,73, 5) Aleksi Pohjola OP 23,89, 6) Jesse Korhonen LA 23,91, 7) Aatos Hakalahti OP 24,63, 8) Topi Kopsa LappUM 24,65.

800 m: 1) Justus Korvenpää KU-58 1.58,21, 2) Mikael Venäläinen ImatrU 2.01,48, 3) Eero Lahdenkauppi TuUL 2.02,29, 4) Kalle Karimäki LA 2.02,82, 5) Johannes Strömsholm EspTa 2.02,85, 6) Harri Hynynen IisVi 2.02,97, 7) Aapo Niittyaro LempKi 2.03,32, 8) Lukas Wirsching KU-58 2.03,79, 9) Titus Uutela TammRy 2.04,46, 10) Sisu Miettinen SiilinjPo 2.04,79 (B-erän voittaja), 11) Wilhelm Karlsson JomalaIK (Åland) 2.06,53, 12) Eliel Kärkkäinen IkaalU 2.08,65, 13) Nikolas Lindén LoimLe 2.08,73, 14) Olli Rauha KUYU 2.11,51, 15) Konsta Saari KiukaistKi 2.13,19, 16) Julius Steiner HKV 2.15,15, 17) Niklas Nuorsaari EspTa 2.15,37.

110 m aj (91,4 cm, 0,1 m/s): 1) Nuutti Leppänen KUYU 14,25, 2) Veikko Valovirta EspTa 15,01 (ae. 14,66), 3) Renne Kankkunen JoKa 15,30, 4) Väinö Kekkonen OP 15,49, 5) Topi Kopsa LUM 15,82 (ae. 15,74), 6) Jalmari Koskinen TP 15,92, 7) Kaspian Lindholm EsboIF 23,63 (ae. 14,99), Haiku Lassila KUYU keskeytti (ae. 14,98). – Elias Kemppainen LA ei osallistunut finaaliin (ae. 15,76).

Alkuerät,

1. erä (2,3 m/s): 1) Veikko Valovirta EspTa 14,66, 2) Väinö Kekkonen OP 15,70, 3) Topi Kopsa LUM 15,74, 4) Elias Kemppainen LA 15,76.

2. erä (1,6 m/s): 1) Nuutti Leppänen KUYU 14,42, 2) Haiku Lassila KUYU 14,98, 3) Kaspian Lindholm EsboIF 14,99, 4) Renne Kankkunen JoKa 15,67, 5) Jalmari Koskinen TP 16,20.

2000 m ej: 1) Santtu Mylläri TeuvRi 6.20,27, 2) Harri Hynynen IisVi 6.44,05, 3) Olli Seppälä HämTa 6.51,77, 4) Leevi Piispanen KU-58 7.11,57, Kasper Redman LA keskeytti.

3000 m kävely: 1) Aapo Pimiä SaarijPu 14.20,67, 2) Niilo Raudaskoski OP 15.18,52.

Korkeus: 1) Lauri Sinkkonen JKU 196, 2) Elmer Keinänen EsboIF 190, 3) Viljami Launonen TuUL 187, 4) Niilo Pelli PolvijU 184, 5) Leo Pakkasela NoormNo 181, 6) Olli Ketola VaasVa 174.

Pituus: 1) Noel Nikulainen LempKi 694 (0,8 m/s), 2) Manuel Ojala RaumU 682, 3) Oliver Lindqvist EspTa 645, 4) Juho Valkama ValkeakHa 605, 5) Tuomas Mäkelä IkaalU 604, 6) Tuomas Kärkkäinen LA 593, 7) Renne Kankkunen JoKa 592, 8) Ville Ekebom IFRaseb 585 (2,6 m/s), 9) Jalmari Koskinen TP 578, 10) Elias Oksanen HyvinkSU 577, 11) Rasmus Salminen ForssSa 575, 12) Juho Taavila LA 572, 12) Eelis Eskola NouSu 572, 14) Bernard Sjöblom HIFK 531, Aleksi Pohjola OP ilman tulosta.

Kiekko (1,5 kg): 1) Riki Honkanen ParkU 56,93, 2) Hannez Sarin MalaxIF 56,41, 3) Jesse Kaipiainen KUYU 52,82, 4) Max Nyberg IFRaseb 43,78, 5) Ville Isokääntä AlavVi 43,45, 6) Jasper Heikkiniemi JanJa 41,53, 7) Eero Hakola TuUL 39,45, 8) Toivo Raatikainen KUYU 18,79.

M16,

200 m, alkuerät,

1. erä (-1,2 m/s): 1) Oskari Syväranta LA 23,34, 2) Romary Pavlikov EsboIF 23,82, 3) Oliver Teriö OP 24,29, 4) Melwin Bergman IFVOM 24,30, 5) Simon Haslecker VasaIS 25,20, 6) Veikko Loikkanen SavRi 25,25, 7) Toivo Ylikännö TuUL 25,96.

2. erä (-1,0 m/s): 1) Okko Viljanen EsboIF 23,65, 2) Jacob Tuuf VasaIS 23,81, 3) Simeon Sivonen HKV 24,21, 4) Nooa Chaisuedi VU 24,25, 5) Sebastian Anttila EsboIF 24,47, 6) Eelis Hartikainen TP 24,66, 7) Vihtori Saukkola HIFK 25,32.

3. erä (-1,5 m/s): 1) Gabriel Jularbal TuUL 23,72, 2) Jussi Wesanko HKV 24,32, 3) Elmo Härkönen TP 24,47, 4) Thomas Kleemola KU-58 24,54, 5) Arda Erdal ImatrU 24,79, 6) Jaakko Vuotila HimangU 25,94, 7) Toivo Halonen HyvinkSU 25,97.

4. erä (-2,8 m/s): 1) Polat Erdal ImatrU 23,42, 2) Pyry Heiskanen KU-58 23,63, 3) Veikko Kiviniemi SeinäjSU 24,15, 4) Rasmus Koski KauhajKa 24,17, 5) Olli Kortteinen JKU 24,61, 6) William Latvala VasaIS 24,65, 7) Nikolai Mursu PohjanKo 26,06.

800 m: 1) Sisu Saarinen TuUL 1.55,51, 2) Veikko Ylönen MiKV 1.57,32, 3) Alvin Udd VasaIS 1.58,75, 4) Jesper Vallin ImatrU 2.00,07, 5) Oskari Heinonen JKU 2.01,58, 6) Rasmus Koski KauhajKa 2.01,68, 7) Johan Sandvall EspTa 2.04,65 (B-erän voittaja), 8) Milo Anttila RiihimKi 2.04,83, 9) Oskar Andersson TuUL 2.05,31, 10) Veeti Rahkolin LimingNM 2.07,26, 11) Niko Hassila JakobstDr 2.08,91, 12) Ville Lehto KuivasjAu 2.11,32, 13) Max Hatakka KU-58 2.14,08, 14) Oliver Vartiainen LA 2.16,24, 15) Jimi Jämsen JKU 2.27,60.

110 m aj (91,4 cm, 1,9 m/s): 1) Pyry Heiskanen KU-58 13,72, 2) Eero Kaunisto TuUL 15,12, 3) Toivo Halonen HyvinkSU 16,21, 4) Leevi Partanen JoKa 17,18, 5) Eetu Keto-Tokoi JKU 17,55.

2000 m ej: 1) Antti Ristanen LoimLe 5.56,92, 2) Henrik Ahoniemi HyvinkSU 6.15,61, 3) Joonatan Kulmala JKU 6.37,75, 4) Vilho Kunttu MiKV 6.39,30, 5) Julius Saarinen VantSa 7.04,37, 6) Oscar Lundén JakobstDr 7.06,82, 7) Aron Huolman VantSa 7.23,22, Tomi Koponen PolvijU keskeytti.

3000 m kävely: 1) Yrjänä Renvall EspTa 14.41,46, 2) Rasmus Helasuo VantSa 16.29,21.

Korkeus: 1) Pekka Koskela KangKi 194, 2) Eemeli Raunio TP 186, 3) Rasmus Helasuo VantSa 184, 4) Elias Oittinen SaarijPu 184, 5) Emil Appel MalaxIF 181, 6) Jacob Tuuf VasaIS 174, 7) Kasper Naski NakkVire 170, 8) Vihtori Saukkola HIFK 170, 9) Jakob Holmberg IFRaseb 165, 10) Julius Saarinen VantSa 160.

Pituus: 1) Pyry Heiskanen KU-58 709 (1,3 m/s), 2) Jussi Nerg JKU 666, 3) Eero Kaunisto TuUL 648, 4) Oskari Hiltunen OP 642, 5) Polat Erdal ImatrU 635, 6) Jesse Kolehmainen ImatrU 603, 7) Mikael Saastamoinen NoormNo 598, 8) Elmeri Turunen KauhajKa 561, 9) Elis Sundholm HKV 555, 10) Leevi Partanen JoKa 512, 11) Max Kostamo TuUL 3,66, Topias Poutiainen OutokPa ilman tulosta.

Kiekko (1,5 kg): 1) Jere Murto AlavVi 54,61, 2) Paavo Jaakkola NakkVire 44,45, 3) Niko Sutinen SiilinjPo 40,44, 4) Janne Verho KangKi 38,99, 5) Eelis Hartikainen TP 38,49, 6) Melvin Lindqvist PedersFa 28,55.

N17,

200 m, alkuerät,

1. erä (0,2 m/s): 1) Vilma Luontila TP 26,36, 2) Kiira Karttunen ImatrU 26,50, 3) Sofia Sauvala JKU 26,54, 4) Hertta Lehtonen TuUL 26,98, 5) Jenny Grönholm JKU 27,00, 6) Elle Saari EspTa 27,53, 7) Saina Lavi EspTa 27,69, 8) Lumi Simonen KUYU 28,59.

2. erä (-2,0 m/s): 1) Iris Nygård HIFK 26,07, 2) Sofia Sampolahti PoTa 26,23, 3) Daniela Kahugu EspTa 26,49, 4) Olivia Rautiainen EspTa 27,06, 5) Minea Perttu YlivKu 27,24, 6) Jenna Järvenmäki NokU 27,57, 7) Vilma Toivonen LoimLe 27,58, 8) Mathilda Granvik EsboIF 28,48.

3. erä (-0,5 m/s): 1) Venla Vaittinen LempKi 26,10, 2) Iina Manner ÄänekU 26,52, 3) Nanna Harkki LempKi 26,64, 4) Emma Könönen ImatrU 27,02, 5) Elsa Laaksonen ValkeakHa 27,14, 6) Lena Liimatainen EspTa 27,34, 7) Kiia Kellola RaahVe 27,56, 8) Fanni Ämmälä TuUL 27,57.

4. erä (-2,1 m/s): 1) Nuuna Piipponen JoKa 26,74, 2) Ronja Kempas VU 26,88, 3) Nelli Nurminen JanJa 27,22, 4) Ella Borger VantSa 27,24, 5) Camilla Junes EspTa 27,26, 6) Dagmar Kontiosalo PohjanKo 27,97, 7) Eveliina Valkonen HyvinkSU 28,20, 8) Lina Laine HIFK 29,29.

800 m: 1) Hilla Tuominen LA 2.20,18, 2) Winnie Markén IFVOM 2.21,33, 3) Enni Räisänen AnjalLi 2.22,41, 4) Aino Vuolle KälvTa 2.23,98, 5) Viola Takala AlajAn 2.24,02, 6) Iina Koutonen KuivasjAu 2.25,54, 7) Miisa Mäittälä PorvU 2.26,29, 8) Tessa Herronen HKV 2.26,73.

100 m aj (76,2 cm, 1,6 m/s): 1) Vilma Koski PoYU 13,68, 2) Sofia Sauvala JKU 14,09, 3) Livia Kähtävä AlavVi 14,14, 4) Wilma Grannas JakobstDr 14,45, 5) Naima Sainio HKV 14,47, 6) Elina Kariola LA 14,65, 7) Laura Mantila HämTa 14,86 (ae. 14,71), 8) Aino Rajanen KUYU 14,94.

Alkuerät,

1. erä (1,6 m/s): 1) Sofia Sauvala JKU 14,54, 2) Laura Mantila HämTa 14,71, 3) Elina Kariola LA 14,81, 4) Olivia Rautiainen EspTa 15,29, 5) Janika Långsjö LapuanVi 15,43.

2. erä (1,5 m/s): 1) Livia Kähtävä AlavVi 14,24, 2) Naima Sainio HKV 14,74, 3) Aino Rajanen KUYU 14,95, 4) Sara Cederholm IFNykarl 15,22, 5) Alva Svanbäck IFVOM 16,13, 6) Mathilda Granvik EsboIF 16,36.

3. erä (2,6 m/s): 1) Vilma Koski PoYU 13,89, 2) Wilma Grannas JakobstDr 14,48, 3) Henni Piirainen HIFK 14,99, 4) Jenna Järvenmäki NokU 15,15, 5) Elle Saari EspTa 15,36, 6) Lumi Simonen KUYU 16,78.

3000 m kävely: 1) Ella Rautawaara EspTa 13.13,19, 2) Elina Vakkilainen VantSa 15.25,77, 3) Emma Hiironen PihtipTu 17.01,16, 4) Maija Harju EspTa 17.43,37, 5) Feza Mbonabingi LempKi 19.44,52.

2000 m ej: 1) Klaara Mertsalo EspTa 7.03,06, 2) Fanni Äyrä AlahärmKi 7.06,62, 3) Kia Sairanen TP 7.19,47, 4) Helka Heinonen LiePa 7.43,29, 5) Livia Kytömaa EspTa 7.43,62, 6) Lotta Kero TuUL 8.14,45.

Korkeus: 1) Olivia Ollikka LA 167, 2) Selma Pollari ÄänekU 167, 3-4) Ida Saarinen VilpVe & Aida Jokiranta VU 158, 5) Matilda Fors JakobstDr 158, 6) Milja Rautiainen JanJa 154, 7) Ellen Willberg VU 154, 8) Janina Hörhammer SibVa 154, Saima Helminen HIFK ilman tulosta (145).

Kuula (3 kg): 1) Kiia Mäkinen NoormNo 13,91, 2) Laura Mantila HämTa 13,43, 3) Olivia Suutari KalannVa 13,32, 4) Roosa Aulamo TP 13,25, 5) Tilda Åberg VasaIS 12,82, 6) Jasmin Huuho PyhäselU 12,73, 7) Oona Korhonen NurmijYU 12,29, 8) Inca Ikonen JKU 11,98, 9) Eerika Nieminen HämTa 11,97, 10) Sara Cederholm IFNykarl 11,90, 11) Lumi Rekonius TP 11,36, 12) Iitu Riekkinen JKU 11,29, 13) Milja Kaapu PunkalKu 11,08, 14) Sara Ehrnrooth TuUL 10,78, 15) Janina Hörhammer SibVa 10,63, 16) Sara Hämelin EsboIF 10,48.

Moukari (3 kg): 1) Olivia Laasanen IlmajKi 56,83, 2) Anni Syväkoski KaustPV 55,78, 3) Oona Korhonen NurmijYU 55,73, 4) Eeva Ukkonen TP 54,04, 5) Armi Partanen KankaanpSL 53,14, 6) Venla Manner TuUL 52,48, 7) Miisa Tuominen NouSu 51,39, 8) Roosa Aulamo TP 51,34, 9) Essi Lokisto SalVil 45,40, 10) Hilda Viikilä SaarijPu 41,97, Iita Kiikkala HeTa ilman tulosta.

N16,

200 m, alkuerät,

1. erä (-1,2 m/s): 1) Aleksandra Lovén HKV 26,47, 2) Ida Pentinlehto RaisKu 27,09, 3) Vilma Ulvinen SavRi 27,22, 4) Elisa Linnakangas OP 27,50, 5) Jadessa Syrjälä ÄhtärU 28,03, 6) Inga Seiriö EspTa 28,47, 7) Fanny Alari PaimU 29,18, 8) Katri Hainari VU 29,38.

2. erä (-1,2 m/s): 1) Inka Räsänen KarhKa 26,88, 2) Inka Laukkanen TuUL 27,18, 3) Netta Paloheimo SavRi 27,53, 4) Maiju Mettälä HKV 27,66, 5) Sanni Kokkonen SiilinjPo 28,46, 6) Minea Junno VantSa 29,30, 7) Luna Lee HKV 29,37, 8) Emilia Koppatz HeTa 29,90.

3. erä (-1,5 m/s): 1) Tuuli Kämäräinen LapinlVe 26,30, 2) Ninni Tikka HämTa 26,78, 3) Essi Kinnanen VammSV 27,34, 4) Ilona Kankaanpää SavRi 27,41, 5) Venla Lehto JakobstDr 27,76, 6) Matleena Peltomäki PoYU 28,85, 7) Anastasiia Vlasova NouSu 28,98, 8) Anni Uusitalo TuUL 29,04.

4. erä (-1,0 m/s): 1) Izabelle Viitasalo KronÅs 27,10, 2) Liinu Salmi RaumU 27,19, 3) Minea Auremaa TuUL 27,20, 4) Elle Kukkonen EspTa 27,37, 5) Kerttu Mörtenhumer HIFK 27,61, 6) Aino Turunen VU 28,65, 7) Fiona Giraut TP 29,95, 8) Venla Repo VU 31,53.

5. erä (-2,3 m/s): 1) Matilda Tuovinen VU 26,68, 2) Olivia Härtull LarsmoIF 27,30, 3) Anna Njie JKU 27,58, 4) Aada Rissanen MaaningMa 27,75, 5) Minja Toivanen NurmijYU 28,13, 6) Petra Pennanen HKV 28,70, 7) Mea Scepanovic NurmijYU 29,03.

800 m: 1) Anni Jantunen EspTa 2.13,12, 2) Meira Hyvärinen SalVil 2.17,90, 3) Elli Mattila PorvU 2.19,03, 4) Elvira Svanfeldt SjuIF 2.19,97, 5) Aino Tarkiainen MiKV 2.20,86, 6) Elisa Linnakangas OP 2.21,15, 7) Emma Haka-Risku NokU 2.21,31, 8) Tilde Finskas VasaIS 2.24,93, 9) Venla Lehto JakobstDr 2.28,50, 10) Lea Snickars NärpKr 2.29,93 (B-erän voittaja), 11) Anna Hirsto HKV 2.30,22, 12) Jenni Taskinen MiKV 2.31,32, 13) Matilda Hermans IFVOM 2.31,44, 14) Viivi Fagerudd LarsmoIF 2.31,82, 15) Ella Schroderus EspTa 2.32,16, 16) Enni Mykkänen IisVi 2.32,20, 17) Celina Nordkvist VasaIS 2.32,35, 18) Oona Ahonen KarhKa 2.33,42.

100 m aj (76,2 cm, 1,7 m/s): 1) Isabella Tuulari EspTa 14,00, 2) Peppi Soiluaho JKU 14,25, 3) Jemina Eskola KannUra 14,66, 4) Pinja Stenberg PyhäselU 14,80, 5) Sara Latvanen HKV 14,93, 6) Minea Auremaa TuUL 15,15, Emma Suovanen TuUL keskeytti (ae. 14,89), Iida Mäkelä OP keskeytti (ae. 14,63).

Alkuerät,

1. erä (1,0 m/s): 1) Emma Suovanen TuUL 14,89, 2) Sara Latvanen HKV 15,09, 3) Hertta Hannula TuUL 15,74, 4) Essi Kinnanen VammSV 15,85, 5) Alisa Helkilinna LUM 16,04, 6) Nelli Karevaara HämTa 16,22, Fiona Giraut TP keskeytti.

2. erä (0,5 m/s): 1) Isabella Tuulari EspTa 14,37, 2) Minea Auremaa TuUL 15,04, 3) Sonja Lahti KarhKa 15,15, 4) Liinu Salmi RaumU 15,52, 5) Jadessa Syrjälä ÄhtärU 16,09, Noora Moisio TP keskeytti.

3. erä (-0,9 m/s): 1) Peppi Soiluaho JKU 14,41, 2) Iida Mäkelä OP 14,63, 3) Jemina Eskola KannUra 14,88, 4) Pinja Stenberg PyhäselU 15,13, 5) Matleena Peltomäki PoYU 15,39, 6) Janna Juujärvi PohjanKo 15,99.

2000 m ej: 1) Noora Hukka JoKa 6.54,29, 2) Paola Kero TuUL 7.13,67, 3) Sara Karimäki VammSV 7.14,77, 4) Milla Elovaara SalVil 7.25,70, Sade Hyvärinen HKV keskeytti.

3000 m kävely: 1) Ella Ikäheimonen LUM 15.03,16, 2) Inka Kuningas KeitNu 16.19,60, 3) Anni Kälviäinen ValkealKa 17.00,00, 4) Loviisa Lehtonen TuUL 17.08,70, 5) Lilli Ahola HämTa 17.51,14, 6) Ellen Ellä KalannVa 18.49,36.

Korkeus: 1) Isabella Tuulari EspTa 168, 2) Emma Suovanen TuUL 161, 3) Vilma Metsälä EspTa 158, 4) Minttu Kanerva VantSa 158, 5) Angelina Heinäheimo LapuanVi 154, 6-7) Kaisa Alastalo RiihimKi & Elina Hakuni TuUL 154, 8) Iina Poussu NoormNo 154, 9) Eevi Airenne TuUL 150, 10) Hertta Hannula TuUL 150, 11) Iida Lahtinen TP 145, 12) Clara Henriksson BorgåAk 140, 13) Sofia Rask KUYU 135, Ebba Sandbacka PedersFa ilman tulosta (140).

Kuula (3 kg): 1) Emma Valkila HKV 15,16, 2) Wilhelmiina Mäkelä MarttMu 14,18, 3) Martta Mattila TP 13,75, 4) Jenny Björkberg JKU 13,07, 5) Amanda Vesterback KorsnFy 12,43, 6) Tuuli Lahtinen TP 11,64, 7) Jennifer Holmbäck KronÅs 11,55, 8) Ada Myrtenblad PorvU 11,34, 9) Nella Lahtonen MynämIs 11,13, 10) Saana Aronpuro LUM 10,93, 11) Netta Kähtävä AlavVi 10,85, 12) Iida Lahtinen TP 10,33, 13) Veera Linna TP 10,29, 14) Senja Ollas KarhU 10,20, 15) Elisa Aarlahti MietoistMP 9,05.

Moukari (3 kg): 1) Venla Siekkinen KeitNu 65,73, 2) Hanna Siirilä AlajAn 61,66, 3) Emma Valkila HKV 59,89, 4) Jenny Björkberg JKU 55,78, 5) Oona Männistö NakkVire 55,16, 6) Aino Alanko HeinolIs 54,80, 7) Lumina Uschanow RaisKu 53,96, 8) Ines Westerlund IFRaseb 49,70, 9) Sanni Peltonen VirtainU 49,25, 10) Signe Skog SjuIF 46,78, 11) Julia Lindell KronÅs 45,76, 12) Veera Linna TP 44,10, 13) Milla Byström PedersFa 43,19, 14) Anni Saarinen RaisKu 43,12, 15) Fanny Alari PaimU 42,85, 16) Ada Niemeläinen KarhU 40,96, 17) Minessa Miettinen JoKa 40,22, 18) Linnéa Hentula RaisKu 37,32, Katariina Laiho HKV ilman tulosta.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.tuloslista.com/17623#!#d12.7.2025