SUL:n puheenjohtaja läpäisi nuorisovalmentajatutkinnon

Kunnioitus näitä ihmisiä kohtaan, jotka tekevät nuorisovalmennustyötä ja valmennustyötä ylipäätään on kasvanut entisestään, Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi totesi uunituore nuorisovalmentajan tutkintopaperi kädessään.

Harmaakorpi on urheilutaustaltaan pikajuoksija. Syksyn ja syystalven kuluessa hän päivitti valmennustietojaan ja tuntemustaan käymällä läpi sadan tunnin mittaisen nuorisovalmentajatutkinnon. Mutta miksi?

- Siihen oli kaksi syytä. Minusta on tärkeää, että puheenjohtaja tuntee järjestön läpikotaisin, Harmaakorpi sanoo.

- Toinen syy on luonnollisesti se, että valmentaminen kiinnostaa. Tulen olemaan jossakin määrin mukana valmennuksessa tulevaisuudessa. Enemmän sitten, kun puheenjohtajan työ jää, mutta ehkä pienemmässä määrin jo ennen sitä. Harmaakorpi sanoo.

Lappeenrannan Teknillisessä yliopistossa professorina työskentelevän Harmaakorven mukaan kurssi vastasi hänen odotuksiaan.

- Halusin oppia uusia asioita ja nähdä kuinka valmentajakoulutus toimii. Nyt voin itse vahvistaa, että liiton tarjoama koulutus on erittäin korkeatasoista.