Crouser työnsi pisimmän kuulakaaren yli 10 vuoteen, Lawson 849, Muhammad 52,64

Crouser työnsi pisimmän kuulakaaren yli 10 vuoteen

Kuulantyönnön olympiavoittaja Ryan Crouser työnsi Sacramentossa Yhdysvaltain mestaruuskisojen finaalissa huikeat 22,65. Se vie hänet kaikkien tilastossa seitsemänneksi. Moisia kuulakaaria on nähty viimeksi 2003, kun Kevin Toth työnsi kaksi senttiä pidemmälle.

– Kun työntöä katsotaan videolta, liikenopeus on hyvä, mutta en työntänyt kuulaa ihan parhaaseen lähtökulmaan. Työntö oli hieman normaalia matalampi, Crouser sanoi.

Crouserin aiempi ennätys oli vuosi sitten Rio de Janeirossa olympiakultaa tuonut 22,52.

Amerikkalaismörssärien mittelö oli kaiken kaikkiaan huikea. Toiseksi sijoittunut Joe Kovacs työnsi 22,35. Tulos syntyi viimeisellä työnnöllä, jolla hän nousi kilpailun johtoon, ja ohi Crouserin, joka oli työntänyt aiemmin 22,02. Crouser vastasi työntämällä viimeisellään ennätyksensä. Ryan Whiting oli kolmas tuloksella 21,54.

– Se, että työnsin ennen viimeistä kierrosta kahdesti yli 22 metriä, ja työnnöillä, jotka eivät olleet kovin hyviä, on rohkaisevaa, Crouser sanoi.

Lawson ja Morris mestareiksi

Jarrion Lawson voitti pituushypyn 849 kantaneella hypyllä. Tulos syntyi reippaaseen (+3,7 m/s) myötätuuleen. Hänen toiseksi ja kolmanneksi pisimmät hyppynsä kantoivat 843 (+3,6) ja 834 (+4,0).

Lawson, 23, oli viime kesänä Rion olympialaisissa neljäs. Hänen ennätyksensä on Eugenessa viime kesänä käydyissä olympiakarsinnoissa toisen sijan tuonut 858. Tänä kesänä hän oli aiemmin hypännyt vain 802, mutta juoksi Sacramentossa 100 metrin alkuerissä 10,03. 

Toissa talven MM-hallien voittaja Marquis Dendy oli toinen ponkaistuaan 839 (+3,1) ja Damarcus Simpson kolmas tuloksella 836 (+5,0). Olympiavoittaja Jeff Henderson liiteli 828 (+ 2,0), mutta jäi viidenneksi, eikä siten mahdu Yhdysvaltain MM-joukkueeseen.

Naisten seiväshypyn voitti Sandi Morris, joka ylitti 480 ensimmäisellään. Yritykset 10 senttiä korkeammalta olleesta rimasta eivät enää onnistuneet.

Morrıs meni 455, 470, 475 ja 480 ensimmäisellään. 465:een hän käytti kaksi yritystä. Tällä kaudella Rion olympiakisojen hopeamitalisti on ylittänyt 484.

– Se oli minulta aika puhdas kisa. Tuntuu, että hyppyvire on vasta löytymämässä. Viime vuonna 490 meni monta kertaa ja ylitin viisi metriä. Nyt olen juminut tuonne 475:een, mutta minä opin koko ajan, Morris tuumi.

Selkäkipujen kiusaama konkari Jenn Suhr oli toinen. Hän pääsi vain aloituskorkeutensa 465. Emily Grove oli 455:n ylityksellä kolmas.

Muhammad voitti tasokkaan aitakisan

Rion olympiavoittaja Dalilah Muhammad voitti naisten 400 metrin aidat huikealla ennätyksellään 52,64, jolla hän menee kaikkien aikojen tilastossa kuudenneksi.

Kovatasoisessa finaalissa toiseksi ja kolmanneksi juosseet Shamier Little ja Kori Carter alittivat kumpikin ensi kertaa 53 sekuntia ajoin 52,75 ja 52,95. Littlen aiempi ennätys oli 53,44 ja Carterin 53,21.

Miesten 400 metrin aidoissa ex-junioreiden MM-voittaja Eric Futch nousi mestariksi ennätyksellään 48,18. Michael Stigler oli toinen ajalla 48,26 ja TJ Holmes kolmas (48,44). Kokeneet arvokisajuoksijat Kerron Clement ja Bershawn Jackson olivat seitsemäs ja kahdeksas.

Webb voitti 200 metriä, Berry vei tasaisen moukaritaiston

Miesten 200 metrin finaalissa Ameer Webb kukisti suursuosikki Christian Colemanin ajoin 20,09-20,10. Loppukilpailu juostiin reiluun vastatuuleen (-2,3 m/s). Elijah Hall-Thompson oli kolmas (20,21).

– Pikkuisen alkoi jaloissa olla kireyttä tuossa juoksun lopussa, mutta turha selitellä, Coleman totesi yllätystappiostaan.

Webb, 26, viihtyy parhaiten 200 metrillä. Hän on matkan neljän vuoden takainen Yhdysvaltain yliopistomestari, joka oli mukana Rion olympialaisissa ja eteni silloin välieriin.

Naisten 200 metrillä Deajah Stevensa nousi voittoon ajalla 22,30 (-2,5 m/s). Kimberlyn Duncan oli toinen (22,59) ja 100 metriä voittanut Tori Bowie kolmas (22,60).

Aleec Harris voitti 110 metrin aidat ajalla 13,24 (-1,7 m/s). ME-mies Aries Merritt oli toinen (13,31) ja amerikkalaisen jalkapallon parista aitoihin siirtynyt Devon Allen kolmas (13,34).

Naisten moukarinheitossa: Gwen Berry voitti mestaruuden 74,77 kantaneella heitolla. Maggie Ewen oli toinen heitettyään 74,56 ja Deanna Price kolmas tuloksella 74,06.

tuloksia