Leo Rajaniemi on vajaassa kolmessa vuodessa noussut kotimaisten kestävyysjuoksulupausten kärkikaartiin. Lahden Ahkeran juoksija etenee isänsä Mikko Rajaniemen valmennuksessa.
Seuraava iso etappi Rajaniemelle ovat alle 18-vuotiaiden EM-kilpailut Rietissä Italiassa heinäkuussa. Tämän syksyn ohjelmassa Rajaniemellä ovat vielä maastojuoksun EM-kilpailut, jotka kilpaillaan 14. kuluvaa kuuta Portugalin Lagoassa.
Kestävyysjuoksija Rajaniemi, 16, on ollut vasta reilut pari vuotta, mutta juoksusta innostuneen perheen vesana hän on liikkunut aktiivisesti lapsesta lähtien. Tie äiti Annen, isä Mikon ja sisko Sinin harrastuksen pariin vei jalkapallon ja viimeksi pesäpallon kautta.
– Kun pelasin pesäpalloa, iskä pyysi aina välillä juoksutreeneihin mukaan. Sitten innostus pesäpalloon alkoi vähenemään. Ei oikein jaksanut käydä treeneissä, kävin vaan peleissä, Rajaniemi muistelee nuorisoyleisurheilun SpurttiNews-lehdelle.
Pikkuhiljaa pesäpallo jäi, ja lajiksi vaihtui kestävyysjuoksu.
– Aloin oikeasti tykätä lajista vasta joskus 14-vuotiaana, kun vähän pärjäsin. Se lähti 15-sarjan SM-maastoista. Olin käynyt pari kertaa lenkillä ennen sitä ja tehnyt jonkun treenin. Olin silti kisoissa yhdeksäs, Rajaniemi muistelee.
Samoihin aikoihin käynnistyi myös säännöllisempi juoksuharjoittelu.
– Siinä ei oikein ollut sellaista hetkeä, että nyt alan treenaamaan. Minä pyysin, ja iskä alkoi sanoa joka päivä, mitä pitää tehdä, Rajaniemi kertoo.

Treenit kulkivat, kisoissa irtiotto takkusi
Säännöllinen harjoittelu poiki kehitystä. 3000 metriä kulki toissa talvena Pirkkahallin 300 metrin radalla 8.44,23. Kesällä syntyi samalla matkalla 15-vuotiaiden SE 8.28,21.
– Se oli yllätys. En olisi uskonut, että pystyn siihen, Rajaniemi muistelee juoksua, joka siirsi historiaan Ari Paunosen 51-vuotiaaksi eläneen Suomen ennätyksen.
Kehitys jatkui viime kesänä. Rajaniemi juoksi 16-vuotiaalle varsin vaikuttavan tulossarjan: 1500 m 3.53,80, 3000 m 8.24,01 ja 5000 m 14.55,59. Itse Rajaniemi odotti kuitenkin parempaa.
– Treenit menivät niin paljon eteenpäin, että olisi luullut, että olisin mennyt kovempaa kilpailussa, mutta mikään matka ei oikein kulkenut, Rajaniemi kertoo.
Rajaniemi kokee, ettei saanut kesän kisoissa itsestään kunnolla irti.
– Silloin, kun juoksin 15-sarjassa 3000 metrin ennätyksen, en olisi treenissä päässyt sitä vauhtia, mutta kisassa sain hyvin irti.
Nyt kaikki vauhti- ja maksimikestävyystreenit menivät selkeästi paremmin kuin viime vuonna, ja tein treenejä Aleksi Ahlforsin kanssa samoilla vauhdeilla. Luulisi, että kisakunto olisi ollut parempi, mutta en saanut sitä näkymään kisoissa, Rajaniemi muistelee.

”EYOF-kisasta olisi pitänyt mitali ottaa”
Rajaniemi arvioi, että syy kisavireen takkuihin löytyy kevään harjoituskauden sairastelusta. Koko harjoituskauden aikana lahtelaisjuoksijalla oli viisi vähintään viikon mittaista sairausjaksoa: kaksi talvella, kolmas keväällä ennen Portugalin leiriä, neljäs leirin jälkeen ja viides vielä ennen Ruotsi-ottelua.
– Leolla on allergista astmaa ja tosi voimakas allergia. Hän käyttää hoitavia lääkkeitä, ja kun hän tulee kipeäksi, se menee melkein aina keuhkoihin. Se ei ole sellaista lievää sairastelua, se
on aina keuhkoissa, ja silloin ei voi tehdä oikein mitään, Mikko Rajaniemi sanoo.
Harjoituskauden ongelmista huolimatta Rajaniemi oli kesällä 3000 metrillä kuudes Pohjois-Makedonian Skopjssa pidettyjen EYOF-kisojen 3000 metrillä.
– EYOF:ssä olisi pitänyt ottaa mitali, Rajaniemi toteaa.
Tilanne alkoi korjautua syksyllä. Rajaniemi oli ylivoimainen 17-vuotiaiden SM-maastoissa Vöyrillä ja juoksi PM-maastoissa Tårnbyssä nuorten sarjassa kuudenneksi, jonka jälkeen kausi jatkuu vielä maastojuoksun EM-kisoissa Portugalin Lagoassa kuluvan kuun puolivälissä.
– SM-maastot oli hyvä juoksu yksin vedettynä. Olisi ollut kiva, jos se olisi ollut 19-sarjan kanssa samaan aikaan, niin olisi päässyt haastamaan Aleksi Ahlforsia. Tuntuma oli hyvä.
SM-maastot oli hyvä juoksu yksin vedettynä. Olisi ollut kiva, jos se olisi ollut vaikka 19-sarjan kanssa samaan aikaan, olisi ollut kilpailua, mutta tuntuma oli hyvä.

”Aamutreenit jättävät tilaa muulle elämälle”
Rajaniemen seuraava iso tavoite on onnistua Rietissä Italiassa alle 18-vuotiaiden EM-kilpailuissa. Ne kilpaillaan heinäkuun 16.–20. päivä.
– En ole iloinen, jos en saa mitalia EM-kisoista. Hallikaudelle ei oikeastaan ole muuta tavoitetta kuin, että kulkisi kovaa, ja jos jotenkin suoriutuisi aikuisten SM-halleissa. Se olisi kiva, Rajaniemi sanoo.
Rajaniemi opiskelee Lahden urheilulukiossa, joka tarjoaa hänelle mahdollisuuden tehdä arkena harjoitukset aina aamuisin.
– Koulun puolesta on aamutreenit kolmesti, ja koulu alkaa joka päivä kello 10, eli kun on kympin aamu, eikä ole koulun treeniä, teen silloin oman treenin aamulla, Rajaniemi sanoo.
Järjestelmä jättää nuorelle juoksijalle myös aikaa tavata kavereita.
– Urheilulukiossa saa treeneistä kurssit, joten ei tarvitse ottaa niin paljon tunteja viikkoon, ja kun teen treenit aamulla, illalla ehtii pelata kavereiden kanssa videopelejä netissä. Kesällä pystyy menemään enemmän ulos kavereiden kanssa, syksyisin pelataan paljon netissä, ja käydään ehkä jonkun luona tai leffassa.

Kilpakumppanien ja ystävien kanssa vuoristoleirille
Rajaniemi on juoksijana kehittymistä ajatellen sikäli sopivaa vuosikertaa, että samasta sarjasta löytyy Sisu Saarisen ja Antti Ristasen tapaisia lahjakkuuksia, ja sarjaa ylempänä ovat muiden muassa Eden Kotilainen ja Aleksi Ahlfors, joten kotimaan kilpailuihin löytyy tasoa. Rajaniemen kilpakumppaneista Kotilainen on Mikko Rajaniemen valmennuksessa.
– On se hyvä, kun pääsee treenaamaan niiden kanssa, joita vastaan kilpailee. Se kehittää hyvin. Me juttelemme toistemme kanssa aika paljon muutenkin. Sisun, Aleksin ja Edenin kanssa ollaan menossa myös joulun jälkeen vuoristoleirille Etelä-Afrikkaan, Rajaniemi sanoo.
Vuoristo-oloja Rajaniemi voi hyödyntää myös kotona, sillä Rajaniemien talossa on huone, jonne alppimajojen tapaan voidaan luoda vuoristo-olosuhteet.
”Kilpailumatkana 1500 metriä on mukavin¨
Kilpailumatkojen suhteen Rajaniemi on koko lailla kaikkiruokainen.
– Olen aika monipuolinen juoksija. Tällä hetkellä ei ole sellaista kuntoa, että voisin juosta kympin kovaa, mutta 800–5000 metrille minulla on aika kovat tavoitteet, Rajaniemi sanoo.
– Kilpailumatkana 1500 metriä on mukavin, kun se on niin nopeasti ohi. 3000 ja 5000 metriä ovat aika hirveitä, jos niistä oikeasti lähtee aikaa hakemaan. Se ei koskaan tunnu kivalta.
Mikä sitten kestävyysjuoksussa viehättää?
– Se on mukavaa, kun juoksu kulkee.
Mikko Rajaniemi: Yksilöllisesti ja monipuolisesti

Yksilöllisyys ja monipuolisuus ovat valmentaja Mikko Rajaniemen mukaan kivijalat, joiden päälle Leo Rajaniemen valmennus rakentuu. Samaan tapaan Rajaniemi on edennyt lajin kansainväliselle tasolle nousseen Ilona Monosen valmennuksessa.
Mikko Rajanniemen ajatuksia Leon valmennuksesta ja esimerkki viikko Leo Rajaniemen harjoittelusta Spurttinews-lehden sivulta:
https://issuu.com/yleisurheilu/docs/spurttinews_syksy_2025

