Keihäänheiton Soulin olympialaisissa 1988 voittanut Tapio Korjus on yksi kahdestakymmenestä suomalaisesta olympiavoittajasta, jotka kertovat Ari Pusan kirjoittamassa Voittajat -kirjassa (Tammi, 2026) miten voiton saavutti ja mitä se vaati.
Pusa kuvaa Korjuksen olympiavoittoa kovuuden voitoksi. Toisen finaaliheittonsa jälkeen Korjus tunsi reidessään valtavan kivun. Jo aiemmin kivulias lähentäjälihaksen repeämä repesi lisää.
Neuvoja tarvittiin asiantuntijoilta, mutta säännöt eivät sallineet ulkopuolisten päästämistä heittopaikalle. Mutta hätä keinot keksii: Sääntöjä venytettiin valmentaja Seppo ”Nitti” Nuuttilan johdolla. Nuuttila haki valmentaja Leo Pusan kanssa mukaansa joukkueen lääkärit Sakari Oravan ja Kyösti Latvalan ja meni puhumaan stadionin turvamiehille.
Maratonportin ovella oli konepistoolimiehet esteenä, mutta Nuuttila veti heidät sivuun ja törkkäsi Oravan ja Latvalan ovesta sisään.
Sadan metrin juoksun lähtöpaikalla Orava ja Latvala huusivat moukarihäkin takana maanneen Korjuksen luokseen. Jalkaan teipattiin jääpussi. Korjusta neuvottiin jalan oikeaoppiseen venyttämiseen. Korjus painoi jääpussia reiteensä kahden heittokierroksen ajan.
Viidennellä heittokierroksella Korjus testasi jalan kestävyyttä. Kuudennella kierroksella hän pisti kaiken peliin.
Viimeisellään – juuri kuudennella heitolla – Korjus rojautti keihään ilmaan valtavalla voimalla. Keihäs putosi nurmelle suunnilleen samaan kohtaan kuin Jan Zeleznýn johtoheitto – mutta Korjuksen heitto näytti pidemmältä. Sitä se myös oli.
Kun Korjuksen viimeisen olympiaheiton tulos ilmestyi taululle, Suomeen oli tullut seitsemäs keihäänheiton olympiavoitto. Korjus pinkoi kädet ylhäällä keskelle kenttää.
Korjuksen kunniakierros oli voittoheiton mittainen. Hän kävi onnittelemassa mittamiehen.
Korjus osasi opiskelujensa ansiosta valmennusniksit, silti hän noudatti täysin Leo Pusan ohjelmaa.
– Luotin täysin häneen. Leksa oli saanut oppia Hannu Siitoselta ja Matti Järviseltä. Oli minulle helpompaa, kun ei tarvinnut stressata ohjelmoinnista, kuten moni urheilija tekee, Korjus toteaa Voittajat-teoksessa.
Voittajat-teoksessa kerrotaan, kuinka Korjus uskoi harjoittelussaan ”viimeisen heiton” voimaan. Se näkyi harjoittelussa. Jos halutut painot eivät punttisalissa nousseet, tehtiin seuraava yritys. Joskus vasta 43. kerta toi rinnallevedossa 140 kilon painot ylös.
Keihään biomekaniikkaa hyvin tunteva Korjus laskee, että olympiavoiton ratkaisivat vähintään 24 muuttujaa. Esimerkiksi tukijalan törmäysvoimat, keihään vetomatka ja ristijalan pystyvoiman ajankohta ennen tukijalan maahantuloa.
Korjuksen ura päättyi 1989 vain vuosi olympiavoiton jälkeen. Suurimpina syinä Korjuksen siirtymiseen kentältä katsomoon olivat painonnostossa vuonna 1985 tullut vaikea polvivamma ja vuonna 1988 ilmaantunut, ja keihäänheitossa toistuvasti murhetta tuottanut reisilihasvamma.
Sittemmin Korjuksesta kehkeytyi vahva urheilun vaikuttaja, Kuortaneen urheiluopiston rehtori ja valmennuskeskuksen johtaja. Korjus on myös toiminut Suomen olympiakomitean hallituksessa ja sen varapuheenjohtajana. Hän edustaa Suomea Euroopan olympiakomiteoiden kulttuuri- ja koulutuskomissiossa (2025–2029).
Korjus on myös Suomen olympiavoittajien yhdistyksen puheenjohtaja, mutta mikä useissa yleisurheilulajeissa kilpailleesta Korjuksesta on parasta hänen mielilajissaan keihäänheitossa?
– Kokonaisvaltainen suoritus yhdessä taidon kanssa. Hulluutta pitää myös olla, Korjus mainitsi.
Korjuksen ohella Voittajat-kirjassa urastaan kertovat Pekka Vasala, Pauli Nevala, Leo-Pekka Tähti, Toni Piispanen, Toni Nieminen, Marko Anttila ja Atte Ohtamaa, Valtteri Filppula, Pertti Karppinen, Marja-Liisa Kirvesniemi, Matti Suur-Hamari, Satu Mäkelä-Nummela, Juha Mieto, Esko Rechardt, Pertti Sankilampi, Marjo Matikainen-Kallström, Mikko Kolehmainen, Pertti Ukkola, Tomi Poikolainen, Thomas Johanson, Marjut Rolig, Toni Piispanen, Jouko Salomäki ja Sami Jauhojärvi.
Teksti: Hannu Ranta, kuvat: Lari Järnefelt
Artikkelin pääkuva Voittajat-kirjan julkaisutilaisudesta, joka pidettiin Tahdossa.