Lotta Haralan juoksu kulki komeasti Ostravan kansainvälisissä hallikilpailuissa Tshekissä. Harala juoksi naisten 60 metrin aitajuoksun alkuerissä ennätyksensä 7,94 ja oli finaalin kolmas ajalla 7,96, joka sekin alitti Haralan aiemman ennätyksen 7,97.
Haralan ennätys on talven kotimainen kakkosaika ja nostaa Haralan Suomen kaikkien aikojen tilastossa kolmanneksi.
– Ei ihan nappijuoksuja, mutta suht onnistuneita. Totta kai pitää olla tyytyväinen, kun menee kahdesti alle oman ennätyksen, Harala sanoi.
Ostravan kilpailun voitti Puolan Pia Skrzyszowska ajalla 7,80 juostuaan alkuerissä kauden kärkiajan 7,78. Yhdysvaltain Alaysha Johnson oli finaalin toinen ajalla 7,88.
Ajat eivät tulleen Haralalle yllätyksenä, harjoitukset ovat kulkeneet sen verran hyvin.
– Tiesin harjoitusten perusteella, että olen hyvässä kunnossa. Urheileminen on tällä hetkellä aika sellaista levollista. Tiedän, että kun tulee onnistunut suoritus, tulee myös hyvä tulos. Ei tarvitse jännittää kuntoa.
”Pääsin hyvään rytmiin ja imuun kakkosaidan jälkeen”
Haralan ennätys 7,94 syntyi alkuerässä, jossa hän oli toinen Skrzyszowskan jälkeen.
– Tuntui, että pääsin hyvään rytmiin ja imuun kakkosaidan jälkeen. Siitä lähtien se oli hyvää tekemistä. Finaalissa kolhaisin ekaan aitaan, mikä tietysti vähän kuoletti vauhtia alun kiihdytyksestä, Harala kertaili.
– Finaalissa yritin saada juoksun alkuun rähinää, mutta siinä tuli sitten se kolhu. Sen jälkeen se oli puhdas juoksu, mutta en ihan päässyt parhaaseen juoksuasentoon.
”Ei nuo vielä mitään sellaisia huippusuorituksia ollut”
Haralan kausi jatkuu perjantaina Madridissa. Juoksijan mukaan Ostravan tulokseen jäi parannettavaa.
– Uskon, että tuosta voi lähteä paljonkin. Ei nuo vielä mitään sellaisia huippusuorituksia olleet ja kunto on tähdätty muutaman viikon päähän, Hurske viittasi maaliskuisiin Puolassa Torunissa käytäviin MM-kilpailuihin.
– Viime vuosina en ole saanut ulosmitattua hallissa sitä, mikä minun tulostasoni 60 metrin aidoissa on. Jos ajattelee vaikka sitä, miten 100 metrin aidoissa viisi ensimmäistä aitaa on mennyt.
Ostrava, Tshekki 3.2.2026 Kv. hallikilpailut
Miehet,
800 m: 1) Eliott Crestan Belgia 1.43,83, 2) Maciej Wyderka Puola 1.44,07, 3) Mark English Irlanti 1.44,23, 4) Samuel Chapple Hollanti 1.44,75.
60 m aj: 1) Jakub Szymański Puola 7,48 (sivuaa kk:ta), 2) Eric Edwards USA 7,53, 3) Damian Czykier Puola 7,60, 4) Enzo Diessl Itävalta 7,64, 5) Jonáš Kolomazník Tshekki 7,64.
Pituus: 1) Mattia Furlani Italia 830, 2) Militiadis Tentoglou Kreikka 823, 3) Bozhidar Saraboyukov Bulgaria 821, 4) Thobias Montler Ruotsi 801 … 6) Tomas Järvinen Tshekki/Suomi 737.
Kuula: 1) Jordan Geist USA 22,04 (kk), 2) Rajindra Campbell Jamaika 21,04, 3) Konrad Bukowiecki Puola 20,60.
Naiset,
400 m: 1) Lieke Klaver Hollanti 51,00 (kk), 2) Lurdes Gloria Manuel Tshekki 51,12, 3) Emma Zapletalová Slovakia 51,24.
1500 m: 1) Birke Haylom Etiopia 4.00,62 (kk), 2 ) Saron Berhe Etiopia 4.01,23, 3) Haregeweyn Kalayu Etiopia 4.01,92, 4) Salomé Afonso Portugali 4.01,98.
60 m aj: 1) Pia Skrzyszowska Puola 7,80, 2) Alaysha Johnson USA 7,88, 3) Lotta Harala Suomi 7,96, 4) Nika Glojnarič Slovenia 7,98, 5) Kreete Verlin Viro 8,03.
1. alkuerä: 1) Pia Skrzyszowska 7,78 (kk), 2) Lotta Harala Suomi 7,94 (kkk & ka-3).
2. alkuerä:: 1) Nika Glojnarič Slovenia 8,04, 2) Alaysha Johnson USA 8,05, 3) Kreete Verlin Viro 8,05.
Seiväs: 1) Tina Šutej Slovenia 470, 2) Amálie Svabikova Tshekki 460, 3) Olivia McTaggart U-Seelanti 440, 4) Allika Inkeri Moser Viro 440.
Livetulokset: https://online.atletika.cz/vysledky/87379

