Pulkkisella ja Tainiolla tiukka taistelu Liikuntamyllyn 200 metrillä – Aalto miesten ykkönen

Helsingin Liikuntamyllyn perinteisen 200 metrin kisan tiukin kamppailu nähtiin naisten juoksussa, kun Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aino Pulkkisen ja Paimion Urheilijoiden Emma Tainion taistelu huipentui maaliviivoille. Molemmille kirjattiin aika 23,81, ja Pulkkinen voitti sekunnin tuhannesosien vertailussa.

Sibbo-Vargarnan Eljas Aalto oli miesten kilpailussa ylivoimainen ajalla 21,45.

Aino Pulkkinen Liikuntamyllyn startissa.

– Jännittävä aloituskisa. Viimeksi olen halleissa juossut kaksi vuotta sitten. Siihen nähden hyvä, kun en ole hirveästi kotona Jyväskylän Hippoksellakaan kaarteita harjoitellut, kun on ollut etelän leirejä. Vähän jännitti tuo kaarteista alastulo ja niihin meno, joissa vauhti hieman hidastui, mutta hyvä ja tasainen kisa kuitenkin, Aino Pulkkinen kommentoi.

Muuten Pulkkinen totesi tilanteensa hyväksi harjoittelun ja terveyden puolesta.

– Valmennussysteemit ovat entisenlaisia, mutta Etelä-Afrikan leirillä harjoittelin ruotsalaisen Nora Lindahlin ja virolaisen Ann Marii Kivikaksen kanssa ja heidän ohjelmillaan. Treenit ovat menneet hyvin, eikä ole ollut mitään vaivoja, mitä nyt normaaleja kolotuksia, Pulkkinen jatkoi.

Tämän hallikauden tavoitteekseen Pulkkinen kertoo ”ennätykset uusiksi”. Edelliset halliennätysten parannukset 200 ja 400 metrillä ovatkin jo kolmen vuoden takaa.

Tainiolle halliennätys

Emma Tainiolle pientä lisäjännitystä toi varmaan uudet valmennuskuviot, kun hän aloitti viime syksynä yhteistyön entisen huippusprintterin Hanna-Maari Päkkin ja Eeva Kantomäen kanssa.

– Hyvä avaus, ja tuloskin oli aika lailla siihen tavoitteeseen mihin tiesin pystyväni ensimmäisessä kisassa. Ne tekniset asiat onnistuivat, mitä haimmekin, mutta totta kai löytyy aina hiottavaa, Tainio kertoi.

Ajalla 21,81 Tainio nousi lyhyiden ratojen Suomen kaikkien aikojen tilastossa 10. sijalle. Entinen ennätys oli vuosi sitten juostu 23,88. Pulkkisen halliennätys on 23,55.

– 23 ja puolta lähden tällä hallikaudella hakemaan. Ensi kesän tavoite on EM-kisat, ja sinne päästäkseen tarvitaan hyviä aikoja myös lyhyiden ratojen kisoista.

Ensi viikon alussa Tainio kilpailee Tanskan Aarhusissa 60 metrillä.

Naisten kisan kolmas oli Lahden Ahkeran Milja Thureson ajalla 24,25. Viime viikolla monipuolinen sprintteri juoksi jo mainion 600 metrin kisan, ja ensi viikolla tavoitteena on uskalias 800 metriä Tampereella.

Aalto tyytyväinen harjoitteluunsa

– Tasapainoinen harjoituskausi on takana. Toissa päivänä tulin kotiin harjoitusleiriltä Sierra Nevadan vuoristosta. Kovia treenejä siellä oli takana, joten nyt näkyi, etten ole vielä vireessä. Mutta leiri oli kuitenkin onnistunut, kommentoi Eljas Aalto Myllyn 200 metrin kauden avauskisaansa.

– Tähän kisaan en ole oikein tyytyväinen. Vähän kiristi reittä ja oli pientä kömpelyyttä matkalla. Ja viimeinen 50 metriä oli luokattoman hidas, kuten se tuppaa ekassa kisassa olemaankin.

Talven hallikauden tavoitteekseen Aalto kertoo 21 sekunnin alituksen ja arvokisoja varten ranking-pisteiden kartuttamisen.

– Olen hyvä juoksemaan jyrkkiä kaarteita, joten lyhyen radan hallikisat ovat minulle tärkeitä. 200 metriä on nyt tämän hallikauden matka.

 

HELSINKI, Myllypuro 17.1.2026 Helsingin Kisa-Veikkojen 200 metrin juoksun hallikilpailut

(Lyhyt 200 m rata.)

Miehet,

200 m: 1) Eljas Aalto SibVa 21,45 (kkk), 2) Rasmus Vuonoranta EsboIF 22,38 (B-erän voittaja), 3) Oliver Enqvist SibVa 22,39, 4) Arttu Tauriainen PernU 22,47, 5) Tomas Jatsko TapanilErä 22,66, (D-erän voittaja), 6) Henrik Lounela HKV 22,73, 7) Romary Pavlikov 17 VU 22,75, 8) Karim Echahid LA 22,91 (C-erän voittaja), 9) Viljami Heinonen HKV 23,05, 10) Veikko Valovirta 18 EspTa 23,10 (F-erän voittaja), 11) Elias Lundell EsboIF 23,10, 12) Sami Bärlund TapanilErä 23,14 (G-erän voittaja), 13) Markus Hurri LiePa 23,16 (E-erän voittaja), 14) Okko Viljanen 17 EsboIF 23,18, 15) Samu Laakso TapanilErä 23,29, 16) Konsta Kock VU 23,32, 17) Nuutti Leppänen 18 KUYU 23,35 … 25) Petri Tauriainen 54 VSM 25,27.

Naiset,

200 m: 1) Aino Pulkkinen JKU 23,81 (kkk), 2) Emma Tainio PaimU 23,81 (lyhyiden ratojen ka-10 & sivuaa kkk:ta), 3) Milja Thureson 32 LA 24,25 (B-erän voittaja), 4) Mila Heikkonen HIFK 24,53, 5) Reetta Ryynänen JoKa 25,06, 6) Roosa Toivonen HKV 25,39 (C-erän voittaja), 7) Elisabet Salmela VeitsilKV 25,46, 8) Eeva Samberg HKV 25,55 (D-erän voittaja), 9) Minttu Rinne SaarijPu 25,56, 10) Jessica Rautelin EsboIF 25,68, 11–12) Iina Holopainen HIFK & Olivia Kirjonen 16 EspTa 25,92, 13) Iida Verainen TuUL 26,08 (E-erän voittaja), 14) Martta Rautala 30 VU 26,13, 15) Iris Nygård 18 HIFK 26,18, 16) Tiia Säde JoKa 26,38 (F-erän voittaja), 17) Mathilda Silfver IFRaseb 26,47, … 38) Johanna Haikonen 53 HKV 29,29, 43) Katrin Mertanen 60 VSM 30,19*, 52) Aamu Hulmi 19 HKV 31,75 (luokan 38 kkk). – * (Mertasen aika on parempi kuin 60-v. SE, mutta hän täyttää 60 vasta myöhemmin tänä vuonna.)