Irlannin nousu 4×400 metrin viestijuoksun eurooppalaiseksi ja olympiatason huippumaaksi ei ole sattumaa. Taustalla ei ole yksittäinen supertähti, vaan systemaattinen, pitkäjänteinen ja poikkeuksellisen realistinen toimintamalli. Seuraavassa Jaakko Erkinheimon raportti Irlannin 400 metrin ja viestien päävalmentaja George O’Donnellin luennolta ratakierroksen TF-nuorten sekä maajoukkueen leirillä Varalassa 18.–21.12.2025.
Hänen esityksensä tarjosi arvokkaita näkökulmia viestivalmennukseen, joukkuekulttuurin rakentamiseen ja arvokilpailumenestyksen pitkäjänteiseen kehittämiseen – teemoihin, joista löytyy paljon opittavaa myös suomalaiselle huippu-urheilulle.
Käännekohta: Tokio 2021 käynnisti lumipalloefektin
Irlannin viestiohjelman todellinen lähtölaukaus oli Tokion olympialaiset 2021, joissa 4×400 metrin sekaviesti eteni finaaliin. O’Donnell kuvaa hetkeä merkittäväksi psykologiseksi murrokseksi: viesti alettiin nähdä realistisena menestyslajina, ei vain yksilölajien sivutuotteena.
Finaalipaikka käynnisti kehityksen, jota O’Donnell kutsuu lumipalloefektiksi. Kun joukkue pääsee arvokilpailuihin, urheilijat alkavat uskoa mahdollisuuksiinsa, rahoitus seuraa tuloksia ja seuraavat sukupolvet näkevät viestin aidosti houkuttelevana kehityspolkuna.
Strateginen perusajatus: ensin perille, sitten menestystä
O’Donnellin ajattelussa toistuu yksi keskeinen viesti: Arvokilpailuihin pääseminen on tärkeämpää kuin mitalien tavoittelu.
Irlannin viestiohjelmassa kaikki päätökset tehdään karsintojen ja jatkuvuuden näkökulmasta. Joukkueen kokoonpanoja, juoksujärjestyksiä ja jopa kilpailuihin osallistumista ohjaa kysymys: mikä maksimoi mahdollisuuden olla mukana seuraavissa arvokilpailuissa?
Tämä näkyy konkreettisesti esimerkiksi World Relays -kilpailuissa, joissa Irlanti on ollut valmis uhraamaan yksittäisiä sijoituksia varmistaakseen useamman joukkueen karsinnan. Mitalit eivät ole ensisijainen tavoite – ne ovat seurausta onnistuneesta prosessista.
Joukkuekulttuuri ei synny pakottamalla
Yksi esityksen keskeisimmistä teemoista oli joukkuekulttuurin rakentaminen. O’Donnell painottaa, että viestijoukkueen suurin haaste ei ole tekninen, vaan inhimillinen.
Urheilijat ovat kotimaassa toistensa kovimpia kilpailijoita. He edustavat eri seuroja, valmentajia ja harjoitusryhmiä. Alkuvaiheessa tämä näkyi epäluulona, pettymyksinä rooleihin ja ajoittaisena kitkana.
Ratkaisu ei ollut keinotekoinen ryhmäyttäminen, vaan yhteinen aika pitkillä leireillä ja arvokilpailumatkoilla sekä yhteisen arjen eläminen paineen alla.
O’Donnellin mukaan joukkue syntyy vasta, kun urheilijat kokevat yhdessä epäonnistumisia, pettymyksiä ja onnistumisia. Tätä ei voi kiirehtiä, mutta sille täytyy luoda olosuhteet.
Leiritys ja valmistautuminen: aikaa yhdessä, ei pikaratkaisuja
Irlannin viestijoukkueet kokoontuvat säännöllisesti pitkille leireille muun muassa Floridassa, Bahamalla ja Hongkongissa. Leirien tarkoitus ei ole vain harjoittelu, vaan kokonaisvaltainen valmistautuminen. Siihen kuuluvia asioita ovat aikaeroihin sopeutuminen, ilmasto-olosuhteet, viestinvaihtojen hiominen sekä yhteinen elämänrytmi ja rutiinit.
O’Donnell korostaa, että 10–14 urheilijan viestijoukkue ei toimi yhden valmentajan voimin. Mukana on fysioterapeutteja, huoltohenkilöstöä ja tarvittaessa myös psykologeja. Tämä mahdollistaa urheilijoiden keskittymisen olennaiseen.
Viestinvaihdot: yksinkertaisuus, toisto ja kurinalaisuus
Teknisesti O’Donnellin lähestymistapa on hämmästyttävän yksinkertainen. Hän ei usko monimutkaisiin ratkaisuihin, vaan perusasioiden äärimmäiseen huolellisuuteen.
Keskeisiä vaihtojen periaatteita ovat:
– selkeä, avoin käsi
– katse eteenpäin
– maksimaalinen vaihtoalueen hyödyntäminen
– sama malli jokaisessa harjoituksessa ja kilpailussa
Yksinkertaiset asiat katoavat nopeasti, ellei niitä harjoitella jatkuvasti. Siksi viestinvaihtoja toistetaan leireillä, stadionharjoituksissa ja kilpailupäivinä – aina samalla kaavalla.
Kilpailupäivän johtaminen on osa suorituskykyä
O’Donnell nostaa vahvasti esiin käyttäytymisen ja kurinalaisuuden merkityksen. Kilpailupäivänä joukkueella on yhteinen aikataulu, joka sisältää ruokailut, verryttelyt ja call room -käytännöt. Kaikki on kirjattu ja kommunikoitu etukäteen.
Urheilijoilta odotetaan sitoutumista yhteisiin pelisääntöihin. Täsmällisyys ja yhteisten rutiinien noudattaminen nähdään suorituskykytekijänä, ei sivuseikkana.
Rahoitus: tulokset ohjaavat tukea
Irlannin järjestelmä on selkeä mutta armoton: rahoitus perustuu toteutuneisiin tuloksiin, ei ennakoituun potentiaaliin. Viestijoukkueet ovat saaneet merkittäviä tukisummaa vasta arvokilpailumenestyksen jälkeen, mukaan lukien erillisrahoituksia leirityksiin.
O’Donnell tunnistaa mallin haasteet, mutta näkee siinä myös vahvuuden: tulokset luovat uskottavuutta, joka mahdollistaa jatkuvuuden.
Viesti kehityspolkuna yksilöurheilijalle
Erityisesti naisten puolella viesti on toiminut tehokkaana kehitysalustana. Useat Irlannin huippunaiset ovat siirtyneet 200 metristä tai aitajuoksusta 400 metrille viestien kautta. Kun urheilija näkee esimerkin omasta ympäristöstään, kynnys muutokseen madaltuu.
Viestimenestys on avannut ovia myös yksilölajeihin: useat viestijuoksijat ovat nousseet arvokilpailufinalisteiksi myös henkilökohtaisilla matkoilla.
Mitä Irlannin mallista voidaan oppia?
Irlannin 4×400 metrin viestimenestyksen ytimessä ovat:
- Selkeä strateginen priorisointi
- Arvokilpailuihin pääsemisen korostaminen
- Yhteisen ajan arvostaminen
- Yksinkertaiset, toistettavat tekniset ratkaisut
- Kulttuuri, jossa joukkue menee yksilön edelle
O’Donnellin sanoin: “Me emme lähteneet rakentamaan mestareita – me lähdimme rakentamaan joukkuetta.”
Teksti: Jaakko Erkinheimo