Keihäänheiton tuoreella maailmanmestarilla Keshorn Walcottilla on vain yksi tavoite tulevalle kilpailukaudelle.

– Haluan heittää yli 90 metriä. Se on päätavoite ensi kesänä, trinidadilaisheittäjä totesi vieraillessaan Kuortaneella Keihäseminaarissa.

Walcott rikkoi 90 metrin rajan ennätyksellään 90,26 kesällä 2015. Into uusia tuo teko kumpuaa viime syksynä alkaneesta yhteistyöstä kokeneen saksalaisen biomekaanikon ja valmentaja Klaus Bartonietzin kanssa.

– Valmentajan vaihto oli urani paras ratkaisu, Walcott hehkutti Tokion MM-kilpailuissa palattuaan arvokisavoittajaksi 13 vuoden tauon jälkeen. Edellinen täysosuma tuli Lontoon olympialaisissa 2012 vain 19-vuotiaana.

Olympiavoiton jälkeen Walcott on pysynyt lajinsa eliitissä vuodesta toiseen uraa kiusanneista vammoista huolimatta. Hän kertoi kokeneensa, ettei silti ole kyennyt täysin hyödyntämään omia resurssejaan. Heittoihin ei ole löytynyt hänen tavoittelemaansa tasaisuutta.

Bartonietzin johdolla tekniikkaa ja harjoittelua muutettiin tavalla, joka heittäjän mukaan pohjusti MM-tittelin syyskuussa Tokiossa.

– Muutoksen heittämisessä voisi kiteyttää niin, että olen oppinut keskittymään siihen, mikä tulee ensin, enkä siihen mikä tulee viimeiseksi. Jos jalat toimivat, kaikki muu seuraa sen jälkeen. Sitä treenattiin koko kulunut kausi, Walcott summasi.

”Sain pisimmän sähköpostin, jonka olen eläessäni saanut”

Valmentajanvaihdoksen pohjusti akillesjännevamma Budapestin MM-kisoissa 2023. Vamma operoitiin, ja Walcott valmistautui pitkäaikaisen valmentajansa Lopez Mastrapa Ismaelin johdolla toissa kesän Pariisin olympiakisoihin.

– Se olisi voinut olla uran päättävä vamma, mutta se leikattiin, ja kun kuntoutus onnistui, tiesin aiempiin kokemuksiini perustuen, että pääsen siihen kuntoon, että pystyn kilpailemaan ja pääsemään olympiakisoihin. Toisaalta tiesin pystyvänsä heittämään ”vain” 86–88 metriä, ja laji on tällä erää niin kovalla tasolla, että jos et pysty heittämään yli 88 metriä, et yllä mitaleille. Pariisissa heitin 86,16 ja olin seitsemäs, Walcott totesi.

Syksyllä olympiakisojen jälkeen Walcott piti palaverin pitkäaıkaisen managerinsa Tero Heiskan kanssa. Walcott halusi muutosta, ja niinpä Teron johdolla oltiin yhteydessä Bartonietziin, jonka yhteistyö Neeraj Chopran kanssa oli päättynyt.

– Se oli täydellinen hetki meille. Bartonietz oli eläköitymässä ja halusi olla enemmän kotona. Totesin, että ok, en ole pyytämässä valmentajaa, vaan ohjelmaa, koska olen aina ollut hyvä harjoittelemaan yksin, ja tekemään mitä ohjelmaan on laitettu, Walcott muisteli.

– Tero meni käymään hänen luonaan, ja minä sain Bartonietzilta pisimmän sähköpostin, jonka olen eläessäni saanut. Se oli shokki. Olen näyttänyt sitä ihmisille vieläkin. En uskonut, että joku olisi voinut perehtynyt minun heittoihini sillä tarkkuudella.

Walcott kertoi Bartonietzin käyneen läpi trinidadilaisen heitot vuosilta 2015-2024, ja samalla analysoinut mikä niissä toimii ja mitä ongelmia on.

Vartalo pystyyn – ensimmäinen yhteistreeni keväällä Portugalissa

Sähköposti oli yhteistyön alku. Pian sen jälkeen Walcott sai harjoitusohjelmat ja ohjeet niiden tekemiseen. Yhteistyö käynnistyi etävalmennuksena. Bartonietz operoi kotoaan Saksasta.

– Hän lähetti ohjelmat, ja selitti, miten asiat tehdään. Sunnuntaisin keskusteltiin videopuhelun avulla ja katsottiin, oliko jotakin mitä pitää muuttaa. Näin edettiin huhtikuulle. Me emme nähneet ennen kuin Portugalissa jokunen viikko ennen ensimmäistä kilpailua, joka oli Dohassa, Walcott sanoo.

Suurimmat muutokset tehtiin tekniikkaan.

– Alusta lähtien hän korosti jalkojen osuutta, jota olin laiminlyönyt vammojen takia. Olin myös oppinut asioita, joita luulin oikeaksi, kuten sen, että oikea ja vasen jalka olivat tuelle tullessa niin lähellä toisiaan, että kroppa oli epävakaa. Olin sitä itsekin miettinyt, että miksi lantio kallistuu vetovaiheessa toiselle puolella, Walcott sanoi.

– Toinen asia oli vartalon asento tuelle tullessa. Minulle oli opetettu nojaamaan tuossa vaiheessa yläkroppaa taakse ja pitämään se siellä.

Bartonietz opasti, että takakenoinen tuelle tulo hidastaa aiemmin kerättyä vauhtia ja syö keihään lähtönopeutta. Walcottin mukaan pystympää asentoa hiottiin lokakuusta joulukuulle.

– Yritin siinä oppia pois vanhasta tekniikasta. Se ei ollut helppoa, eikä ollut helppoa luottaa prosessiin, kun oli tehnyt sitä niin kauan, ja olin saanut ihan ok tuloksia, joskaan en huipputuloksia kuin ajoittain, Walcott tunnusti.

Oikean jalan työntö tuli isona muutoksena

Walcott muistaa kaivaneensa luottoa muutosten omaksumiseen Bartonietzin ja Chopran yhteistyön hyvistä tuloksista.

– Totesin siinä itselleni, että olen 32-vuotıas ja aion luottaa tähän metodiin, olinhan nähnyt tulokset, joita Chopran kanssa oli tullut. Alussa se oli rankkaa, enkä oikein ostanut koko juttua ennen kuin menin radalle Dohassa ja heitin 84 metriä, Walcott muisteli.

Ennen Dohan toukokuista kilpailua Bartonietz ja Walcott olivat ensi kertaa fyysisesti yhtä aikaa harjoituksissa Portugalin leirillä huhtikuussa. Siellä työ tekniikan kanssa jatkui.

– Portugalissa treenattiin, eikä yritetty heittää pitkälle. Yksi asia, jota työstettiin, ja jota en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt, oli oikealla jalalla työntäminen, Walcott sanoo.

Walcott viittaa siihen, kun oikea jalka tulee maahan viimeisen ristiaskeleen jälkeen, nilkan työnnöllä tehostetaan tuelle tuloa.

– Oikealle jalalle on tärkeä tulla mahdollisimman nopeasti ja kroppa melkein jalan päällä, eikä keskittyminen ole minulla siinä vaiheessa oikealle jalalle tulossa, vaan kropan pitäminen niin pystyssä kuin mahdollista. Kun tämä onnistuu, kaikki muu seuraa sitä, eli työnnä itsesi tuelle, älä anna sen vain tapahtua, Walcott kiteyttää Bartonietzin opit tehokkaasti tuelle tulosta.

– Tämä oli yksi isoimmista asioita, jonka ansioista heitin niin kuin heitin Tokiossa, Walcott arvioi.

Kisoissa mietin nyt vain jalkoja

Walcott muisteli, että uransa alussa hän heitti valmentajansa johdolla tavalla, joka tuli häneltä luonnostaan, ja keskittyi kehittämään fysiikkaa.

– Teknisesti meille tärkeintä oli, että tukijalka pitää hyvin. Sitä kaikki korostivat, mutta kukaan ei osannut sanoa, miten se parhaiten toteutuu. Kysehän ei ole vain siitä, että junttaat vasemman jalan maahan hieman kropan eteen niin kuin minulle juniorina opetettiin, Walcott muisteli.

– Näin kuitenkin tein ja se toimi aikansa. Vuoden 2012 olympialaisissakin heittäminen oli minulla aika vaivatonta. Yritin vain tulla heiton loppuun niin lujaa kuin mahdollista. Jatkoin noin ja yritin kehittyä urheilijana, jolloin kroppa alkoi muuttua ja tuli vammoja.

Osin perustekniikan ja osin vammojen takia heitto painui yläkroppavoittoiseksi, jota Bartonietzin johdolla on nyt muutettu.

– Koko kausi keskityttiin siihen, että jalat toimisivat paremmin. Kisoissa mietin nyt vain jalkoja, Walcott sanoi.

Walcott kertoi opetelleensa myös heittämään kauempana viivasta, jotta pystyisi pitämään etu- ja takajalan pidentyneen välin vetovaiheessa.

Vähemmän, laadukkaammin ja terävämmin

Bartonietz teki muutoksia myös kokeneen urheilijan harjoitteluun.

– Paljon muuttui nimenomaan tekemisen määrän suhteen, joka on aiempaa pienempi. Harjoituksissa fokus on enemmän laadussa, ja kun harjoitukset ovat aiempaa lyhyempiä, intensiteetti on niissä korkeampi, Walcott sanoo.

– Heittoharjoituksissakin määrät putosivat 24 heittoon, kun aiemmin olin saattanut tehdä jopa 60 heittoa. Voimaharjoittelussakin kuormat kevenivät ja harjoitukset muuttuivat terävimmiksi.